Mies joka ei osannut sanoa ei on Risto Jarvan vuonna 1975 ohjaama elokuva, jonka pääosaa näytteli Antti Litja.
Elokuva oli menestys, sen näki teattereissa noin 300 000 katsojaa ja elokuvan televisio ensi-ilta vuonna 1977 keräsi ruudun ääreen noin 2 107 000 katsojaa.
Elokuva muistuttaa ihmiskeskeisen elämänmuodon ja katoamassa olevan ympäristön korvaamattomista arvoista ja viittaa ihmisarvoisen elämän mahdollisuuteen myös tulevaisuudessa.
HÄN JOKA EI OSANNUT SANOA EI on viime aikoina päivittäisessä uutisoinnissamme esiin tullut henkilö, joka nähtävästi sallii itseään kohtaan minkä tahansa tyyppisen käyttäytymismallin – ainakin työelämässä.
Uutisointimielessä tämäkin ”elokuva” on varsin menestyksekäs, aiheen elinkaaren kesto jää nähtäväksi. Kampanja alkoi varsin voimallisesti jo vuoden 2017 aikana. Alyssa Milanon tviitti oli alkuna maailmanlaajuiseksi paisuneelle kampanjalle, jossa vaaditaan loppua sukupuoliselle häirinnälle. Poikkeuksellisen laajalle levinnyt Me too -kampanja on nostanut seksuaalisen häirinnän laajaan yhteiskunnalliseen keskusteluun eri puolilla maailmaa ja aivan aiheesta, ruutujen sekä lehdistön ääreen lienee saatu jo useita kymmeniä miljoonia katsojia/lukijoita ympäri maapalloa.
Heti Me too –kampanjan perään olemme saaneet kuulla ja lukea tunnetun ohjaajapersoonamme Aku Louhimiehen ohjaajan työstä sekä tämän käyttämistä kyseenalaisista metodeista työssään. Saamamme tiedon mukaan näyttelijöitä olisi kiusattu ja joidenkin mukaan jopa ”kidutettu” riittävän realistisen suorituksen aikaan saamiseksi.
HÄN JOKA EI OSANNUT SANOA EI on ollut tunnettu ilmiö työelämässämme jo kauan ennen näitäkin ulostuloja, joten varsinaista uutuusarvoa aihe ei nauttine. Työn tekeminen yhteiskunnassamme perustuu yhteiseen sopimiseen ja lainsäädäntöön. Lisäksi siihen kuuluu perinteisesti toisen kunnioitus sekä molemminpuolinen luottamus.
Jostain syystä työelämäämme on eri ammattialoille kuitenkin päässyt asettumaan eri tasoisia, erittäin suuria epäkohtia koska ”hän ei osannut sanoa ei”.
Ravintola-alalle on pesiytynyt alipalkattua ja ylityöllistettyä toimintamallia, joissain ääritapauksissa jopa henkilöihin kohdistuvaa vapaudenriistoa ja muuta karkeaa, toisen osapuolen ymmärtämättömyydestä tms. syystä johtuvaa, karkeaa hyväksikäyttöä. Rakennusalalta olemme saaneet lukea useaan otteeseen harmaaseen talouteen liittyvää kuittikauppaa, lahjontaa, laatuongelmia, työsuojelumääräyksistä piittaamattomuutta ja vastaavaa (telineitä kaatuilee – ihmisiä putoilee ym).
Kesä- ja muut vastaavat osa-aikatyöntekijät eivät juurikaan tunne oikeuksiaan, työntekijöiden ”vedätys” on jatkuvaa. Esimerkiksi joissain jäätelökioskeissa, tuntipalkka muutaman euron – jos sataa voit mennä kotiin, tosin et saa palkkaakaan. Eri aloilla työntekijät tekevät ylitöitä ”tunti tunnista” korvausmallilla jne. Vastaavan tyyppisiä esimerkkejä löytyy työelämästämme ”pilvin pimein”, mikäli haluamme asian vaan nähdä ja uskallamme sen todeta.
Asiat eivät kuitenkaan koskaan ole näin yksiselitteisiä. Sekä luokattomaan että laadukkaaseenkin toimintaan tarvitaan työnantaja- ja työntekijänäkökulmasta aina kaksi osapuolta, harva sössii asioita yksin. Jarvan elokuvan mukaisesti voimme tänäänkin muistuttaa ihmiskeskeisen elämänmuodon ja katoamassa olevan ympäristön korvaamattomista arvoista ja viitata siihen ihmisarvoisen elämän mahdollisuuteen myös tulevaisuudessa.
Joskus muinaisella nuoruusajallani jouduin istumaan koulussa biologian tunneilla. Korvieni väliin on jäänyt hatarasti muisto selkärangallisista (mm. ihminen) ja selkärangattomista (mm. lapamato) elollisista.
Olisiko meidän suomalaistenkin aika herätä uudestaan sen selkärankamme etsimiseen?
Älä hyvä ihminen suostu aivan mihin tahansa, oli se ehdottelija tai vaikkapa käskijäkin kuka tahansa. Opettele sanomaan EI! Kyseinen sana on lyhyt, mutta hyvin kuvaava ja tehokas. Sen voit esittää sekä kohteliaasti että jämäkästi. Sinä itse päätät mihin suostut – jos aina kuitenkin suostut, niin ehkä kannattaa pitää mielessä:
NIIN KAUAN ON PYYTÄJIÄ KUN LÖYTYY TEKIJÖITÄ !
Kari U. Huuhtanen
Huuhtanen 