Paavo on varmaan Suomessa muutaman parhaiten tunnetun ihmisen joukossa. Lukematon määrä honka, mänty, petäjiä on kaadettu sen paperin valmistamiseksi, joissa Paavon seikkailuista, selityksistä, mielipiteistä ja etenkin pyrkimyksistä on kerrottu. Miehen ilmeinen älykkyys ja ahkeruus on itsestään selvyys, samoin rikkumaton itseluottamus ja pyrky korkealle, keinoja kaihtamatta. Kekkosen aikana sanottiin että Kekkoseksi Kekkosen paikalle. Ulkoministeriajoilla vauhtia oli joskus reippaasti. Kiinassa opas näytti meille sen kivileijonan, jonka selkään Paavo hyppäsi virallisella vierailulla.
Sanna Ukkolan ja Lasse Lehtisen väyryskirja ”Vastarannan Kiiski” on hulvatonta luettavaa. Koska oikeusjuttuja ei kirjan tiimoilta ole tullut julki, voinee olettaa, että faktat ovat kohdallaan. Japanin vierailulla Paavo vietiin perinteiseen sammalpuutarhaan, jonka keskellä alttarilla oli rituaalinen vesikannu. Tämä kaikki liittyy Japanin huolella satoja vuosia vaalittuun ja arvostettuun perinteeseen. Isäntien kauhuksi Paavo harppoi poikki pyhän sammalikon ja joi vedet kannusta. Myös vuonna 1982 jalasmökkitapaus olisi lopettanut monen poliitikon uran. Väyrynen ilmoitti asuinpaikakseen jalasmökin ja nosti näin eduskunnassa ulkopaikkakuntalaisille tarkoitettua päivärahaa, vaikka asui Helsingissä. Paavon mielestä tämän paljastaminen oli henkilökohtaista ajojahtia.
1989 julkisuuteen tuli Paavo Väyrysen Ahti Karjalaiselle kirjoittama kirje vuodelta 1981. Siitä selviää, että Paavo oli keskustellut ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä, kuinka Neuvostoliitto voisi vaikuttaa tulossa oleviin presidentinvaaleihin Ahti Karjalaisen hyväksi, Mauno Koivistoa ja Johannes Virolaista vastaan. Jukka Tarkan tätäkin aihetta sivuava artikkeli on edelleen luettavissa myös netistä, Kanava 2001/1. 1960- luvulla Vladimirov toimi KGB:n sabotaasi- ja salamurhaosaton, numero 13, johtajana. Ahti Karjalainen oli Neuvostoliiton ykkösehdokas Suomen presidentiksi. Hän oli älykäs, herkkä ihminen, joka ei kestänyt kovia paineita ja sortui alkoholiin. Hän oli kärähtänyt rattijuoppoudesta, ja jotkut kyselivät, että haluatteko tämän miehen kansakunnan rattiin. Vastaavat suomalaisten poliitikkojen neuvottelut Neuvostoliiton edustajien, niin sanottujen ”kotiryssien” kanssa, olivat noina aikoina maan tapa, eikä Paavokaan myöntänyt tai nähnyt asiassa mitään väärää. Onneksi ajat ovat muuttuneet.
Paavo on edelleen voimissaan ja vauhdissa yli 70 vuoden iässä. Monet nuoret, jotka eivät historiasta mitään tiedä, pitävät häntä mukavana ja leppoisana ”retroukkona”, joka laukoo totuuksiaan ja pystyy nykyisin jopa itseironiaan. Totuuden nimessä on myönnettävä, että joissakin asioissa Paavo on ollut täsmälleen oikeassa, mutta nyt hän on ilmeisesti pelannut itsensä ulos ”vallan kammareista”.
Mutta mitä olisi tapahtunut, jos Suomen demokratia ei olisi vahvalla pohjalla jo 1700-luvulla Ranskassa luodun vallanjako-opin mukaisesti. Siinähän lainsäädäntövalta, päätäntävalta ja tuomiovalta on erotettava toisistaan. Jos olisimme olleet epävakaa, hauras valtio, olen vakuuttunut, että Paavo olisi pelannut itsensä vallan huipulle samaan tapaan kuin nykyisin vaikka Turkissa, Venezuelassa, Kiinassa, Venäjällä ja monissa muissa maissa. Jos niissä vaaleja järjestetään, ne ovat huolellisesti ohjattua teatteria, jonka tulos on ennalta selvä.
Täytyy toivoa, että yhä useammat meistä suomalaisista alkavat ymmärtää, kuinka ainutlaatuinen alue Suomi ja muut pohjoismaat ovat yhteiskunnan toimivuuden, korruption vähäisyyden, oikeusturvan ja ihmisten välisen luottamuksen suhteen. Toivottavasti perustuslakimme ja oikeusvaltioperinteemme varjelee meidät johtajilta, jotka uskovat olevansa korkeimpien voimien valitsemia ja tietävänsä kaiken parhaiten.
Asko U. Huuhtanen
Huuhtanen 