Viime syksyn Ylen uutisoinnin mukaan syntyneiden määrä oli pienin sitten 1860-luvun katovuosien.
Suomessa syntyneiden vauvojen määrä jatkaa laskuaan seitsemättä vuotta peräkkäin. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna 50 139 lasta. Kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän yli kolmella tuhannella. Suomen väkiluku kasvoikin vuonna 2017 ainoastaan maahanmuuton takia. Maahan muutti noin 17 000 ihmistä enemmän kuin maasta muutti pois.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan vanhemmuus alkaa Suomessa yhä myöhemmin. Äidiksi tullaan keskimäärin 29,1-vuotiaana ja isäksi 31-vuotiaana. Vuoden 2016 syntyvyyden mukaan nainen synnyttäisi keskimäärin 1,57 lasta. Viimeksi syntyvyys on ollut tätä pienempi vuonna 1973. Syntyvyys on ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden.
Onko tämä sitten hyvä vai huono asia yhteiskuntamme näkövinkkelistä? Kiihkeiden kansallismielisten tulisi olla ainakin sen verran huolissaan aiheesta, että elämän painopistealueeksi olisi hyvä vaihtaa ”pc pelit pip peleihin”. On olemassa asioita joita emme voi nykytekniikalla yhtä jouhevasti hoitaa, kun perinteisin ja mukavammin menetelmin. Actionlelut heti kaappeihin, nahkarotsit sekä hupparit naulaan ja pois kaduilta kuljeksimasta. Monikulttuurisuutta kiihkeästi puolustavien taasen tulee ehdottomasti pidättäytyä läheisestä kanssakäymisestä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Monikulttuurisuus ei voi tulla asettumaan tukevasti yhteiskuntaamme, mikäli kaikenkarvaiset ”suvakit” pysyvät pirteissään paneskelemassa kanssasisariaan.
Tämän tyyppisen vastakkainasettelun yhteydessä kummankin osapuolen olisi ehkä kuitenkin hyvä tutkailla historiaamme. Ensimmäiset asukkaathan tulivat Suomen maaperälle noin 10.000 -11.000 vuotta sitten. Itäisille ja pohjoisille seuduille oli useita muuttoreittejä kaakon ja idän suunnalta. Lappiin tuli väkeä myös Norjan rannikolta. Suomen asutuksen lähtökohta näyttäisi olevan laajalla itäisellä vetäytymisalueella.
Se historiasta, tulisiko meidän jälleen kyetä keskittymään itse sairauteen eikä vain oireisiin, miksi suomalaisia ei kiinnosta väestönkasvun ylläpito. Aika selväähän tuo on kaikille, emme tarvitse erillisiä komiteoita tai mietintöjä asiaa kansallemme valaistaksemme. Maahanmuuttaja-suvakki-viherpiiperöiden jälkeläisiä vieraalla maalla me kaikki kuitenkin olemme, joten olisiko aika alkaa hoitaa asioita yhdessä.
Aloitetaan vaikkapa eduskuntalaitoksestamme: Lopettakaa kaupungistaminen, eriarvoistaminen sekä oman edun tavoittelu ja tehkää perustehtävänne – luokaa kansallenne toimintaedellytykset ja halu perheiden perustamiseen lisäämällä vaikkapa ihmisten mahdollisuuksia taloudellisen varmuuden luomiseen.
Siirrytään perheisiin: Kasvattakaa lapsenne, älkää enää pitäkö kasvatusvastuuta yhteiskunnan kontolla. Viettäkää yhteistä aikaa ja luopukaa itsekkyydestänne. Perheen koossapitäminen ja lastenkasvatus valitettavasti edellyttää aina välillä katseen nostamista kännykästä tai tabletista eläviin, ympärillä oleviin ihmisiin.
Sitten onkin sinkkujen vuoro: Onko niin pirun kivaa olla itsekseen? Mukavaa on vaatia parisuhteelta tai potentiaaliselta kumppanilta niin paljon, että tämä toteaa itsekseen…. Mitä väliä ei kiinnosta! Katu- (tai kutu-) ralli pubista diskon kautta pubiin tai ylenmääräinen yhteisöllisyys vanhojen kaveriporukoiden kanssa ekaluokalta nelikymppiseksi ei välttämättä anna sitä parasta sisältöä elämääsi – ainakaan pitkässä juoksussa.
Tiedotusvälineidenkin tulisi tietää: Ettei joka ohjelmaan tarvitse ottaa sitä homo- tai lesbokiintiötä tasa-arvokorttien ylläpitämiseksi. Parasta viihdettä ei ole halvat uusinnat tai kaikenkarvaiset ”känni-islandit”, joissa tampioin kansanosamme voidaan laittaa mollaamaan itseään julkisesti. Aikaa sitten edesmennyttä suomalaisuutta – syyllisten hakemista ennen korjaavia toimenpiteitä – ylläpitää nykyisin ainoastaan ala-arvoinen journalistiikkamme eri tasoisine kirjoitus-, ymmärrys-, tulkinta ym. virheineen.
Takaisin otsikkoon: Eihän täällä kukaan uskalla enää ottaa kontaktia kehenkään, voi joutua syytteeseen, ei rahaa, ei kämppää, ei tulevaisuuden visioita, ei ammattitaitoa ja vallalla olevassa ”minäminä” -kulttuurissa vieläpä puuttuu se tärkein
HALU TEHDÄ ASIOITA YHDESSÄ
Kari U. Huuhtanen
Huuhtanen 