Poliittisen ajattelijan ja filosofin, Aleksandr Duginin mielestä Venäjän pitäisi kehittää aggressiivista politiikkaa, haastaa USA maailmanlaajuisesti ja ensimmäiseksi hyökätä Georgiaan ja Krimille. Hän vaatii politiikkaa, joka on yhtä kaksinaamaista kuin ”rauhaa rakastavan” Neuvostoliiton valtapeli: ”Täytyy noudattaa äärimmäisen rauhaa rakastavaa diplomatiaa. Puhua kaikkialla humaanisuudesta, ihmisoikeuksista, kansojen ystävyydestä. Ja samalla on partioitava lentokonein NATO:n rajoilla, lähetettävä kiertoradalle sotilassatelliitteja. Luotava IVY-maihin venäläismyönteinen poliittinen eliitti. Järjestettävä omia ”oransseja” vallankumouksia kaikkialla, minne vain käsi ulottuu.
Tämän kaiken ja paljon muuta Aleksandr Dugin on tuonut julki jo ennen elokuuta 2008, jolloin Venäjän ja Georgian sota alkoi. Häntä pidetään Putinin pääideologina ja Kremlin nykyisen voimapolitiikan teoreettisen pohjan luojana. Ilmeisesti se Kremlin viiden hengen KGB-taustainen joukko, joka kaikki tärkeimmät päätökset Venäjällä tekee, jakaa pitkälle filosofi Duganin ajatusrakennelmat ja toimii niiden mukaisesti. On havaittavissa, että ”käsikirjoituksessa” on pysytty, jos hiukankin maailman ja Venäjän politiikkaa seuraa.
Dugin on kirjoittanut paljon geopolitiikasta. Hän on esittänyt, että Venäjälle kuuluu suurvalta-asema ja sen etupiiri kulkee suunnilleen vanhan Venäjän keisarikunnan rajoja pitkin – etupiirialue on siis noin kolmanneksen suurempi kuin nykyinen Venäjän alue. Suomelle hän lupaa Karjalan tasavallan, jos liitymme Venäjään ja työnnämme lännen rajalinjan Tornionjoelle! Nämä huuhaa-ajatukset ovat suosittuja armeijassa ja turvallisuuspalveluissa ”geopolitiikan” nimissä. On muistettava, että Venäjä ei ole liberaali. Venäjällä ei ole koskaan tapahtunut samanlaista modernisaatiota kuin Euroopassa. Venäjä nojaa enemmän bysanttilaiseen kulttuuriin ja ortodoksiseen kristinuskoon kuin liberaaliin demokratiaan. Kansan enemmistö ja varsinkin nuoriso ihailee taas Stalinia ja toisen maailmansodan imperialistista politiikkaa.
Monet venäläiset kirjailijat mm. Petr Tšaadajev ovat eri aikoina tuoneet esiin Venäjän hyökkäyksen modernisaatiota vastaan. Nikolai I kukisti 1848 vallankumoukset Puolassa ja Unkarissa. Neuvostoliitto katkaisi Tšekkoslovakian uudistukset 1968. Kansan liikehtiessä se tuli väliin Berliinissä, jälleen Unkarissa 1956 ja Puolassa pariinkin kertaan. Tänään oranssien vallankumousten vastustaminen mm. Ukrainassa jatkaa Nikolai I ja Breznevin opin perinnettä.
Venäjän ortodoksinen kirkko on kautta vuosisatojen ollut vallanpitäjien nöyrä palvelija. Pietari Suuri uudisti Venäjän kirkkoa perustamalla sille uuden johtoelimen, Pyhän synodin. Sen päälliköksi määrättiin kenraali. Papit velvoitettiin raportoimaan poliisille seurakuntalaisten ripissä kertomista epäluotettavista ajatuksista ja epälojaaleista teoista. Kirkko muuttui näin sielunhoidon tukipylväästä valtion järjestyspoliisiksi ja urkkijaksi. Filosofi Vladimir Solovjov sanoikin, että kirkko puki tällöin ylleen univormun ja otti käteensä vallan miekan. Valtiokirkko on aina palvellut maallista ja valtiollista Venäjän ideaa – mitä tahansa tsaaria tai pääsihteeriä. Se on tukenut nöyrästi kaikkein taantumuksellista hallintoa, niin keisarikuntaa kuin neuvostotasavaltaakin. Neuvostoaikana lähes kaikki papit joutuivat toimimaan KGB:n tiedottajina, yhteydet turvallisuuspalveluihin jatkuvat edelleen. Nykyisin kirkko ja valtio toimivat yhä tiiviimmässä yhteistyössä venäläisten kansallisen itsetunnon palauttamiseksi. Kirkko lietsoo lännen kirkkojen vastaisuutta ja osallistuu näin lännen vastaiseen valtiolliseen propagandaan. Moskovan ja koko Venäjän patriarkkana toimii Kirill, joka muutama vuosi sitten herätti kiusallista huomiota tolkuttoman kalliilla rannekellollaan, Rolexilla. Vuosisadat vierivät, mutta monet asiat ja pohjavirrat pysyvät ennallaan.
Vuotuisessa lehdistötilaisuudessa Kremlissä 2007 Putin totesi, että ortodoksia ja ydinaseet ovat Venäjällä kiinteässä yhteydessä. Kirkko tukee kaikin tavoin asevarustelua. Pyhä Varvara on ylennetty strategisten ohjusjoukkojen suojelijaksi, Ilja Profeetta taas on laskuvarjojoukkojen suojeluspyhimys. Lehtitietojen mukaan Venäjän ulkoministeriö tekee yhteistyötä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Tehtävänä on pitää yhteyttä maanmiehiin ulkomailla ja vahvistaa heidän lojaaliuttaan Venäjää kohtaan. Ortodoksikirkon virallista asemaa tukee myös lainsäädäntö, joka kiristää esimerkiksi protestanttien ja uskonnollisten lahkojen asemaa. Laissa on omituinen käsite, ”perinteinen uskonto”. Muun muassa melkoinen määrä Jehovan todistajia on viime aikoina hakenut turvapaikkaa Suomesta.
Monet varmaan ajattelevat, että meillähän menee hyvin Venäjän kanssa. Niin meneekin tällä hetkelle, koska se sopii juuri nyt Kremlin etuihin. Meillä esimerkiksi nöyrästi rakennetaan venäläiseen tekniikkaan perustuvaa Hanhikivi-1 ydinvoimalaa, josta projektista voi veikata samanlaista ”Iisakin kirkkoa”, kuin Olkiluodosta. Kaupallinen kannattavuus jää nähtäväksi. Voimalan toimittajan tarkoitus on saada Rosatom-yhtiölle länsimaista referenssiä tulevaisuuden myyntityöhön.
Eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelä julkaisi 31.12.2018 kolumnin ”Kun Venäjän media raportoi Suomesta, lähtökohta on se, että Suomi kuuluu Venäjää ympäröivien vihamielisten valtioiden joukkoon”. Alaotsikko: ”Raportoinnilla on varmistettava, että jos maan johto katsoo tarpeelliseksi kurittaa Suomea, venäläisten on oltava valmiita se vastalauseitta hyväksymään.” Suora lainaus kolumnista: ”Erityisen haavoittuvia demokratiat ovat siksi, että ne selkeiden sotatoimien puuttuessa luulevat elävänsä rauhan oloissa. Tällaiseen virheeseen ei yksikään diktaattori sorru. Vallan säilyttämisen ehdoton edellytys on uskotella, että maa on jatkuvan ulkoisen uhan alla ja sisäiset ongelmat ulkoisen vihollisen aiheuttamia.”
Suomen kansalaisista löytyy pieni joukko Putinin sotureita, joiden toimintaa on vaikea ymmärtää. He ovat aina valmiita todistamaan Suomen kataluutta Venäjän tiedotusvälineissä. Itse keksin vain kolme mahdollista motiivia: Katkera viha isänmaata Suomea kohtaan, opportunismi eli taloudellinen ja muu hyöty, koska totta kai tällaiset agentit palkitaan monella tavoin. Kolmas vaihtoehto on tietenkin totaalinen typeryys.
Venäjä on tutkimusten mukaan ainoa maa Euroopassa, jossa demokratian kannatus on selkeästi alle 50 prosenttia. Levada- keskuksen kyselyjen mukaan noin puolet venäläisistä suhtautuu Staliniin joko ihaillen, kunnioittaen tai myötätuntoisesti. Autoritäärisen hallinnon kannattajia on noin kolmas osa kansasta. Demokratian joutuminen huonoon huutoon nosti Hitlerin valtaan. Vuonna 1933 natsit saivat äänistä 43,9 prosenttia. Uskottiin, että he tuovat maahan järjestyksen, niin he toivatkin lopettamalla demokratian. Muut seuraukset muistetaan.
Kaikkeen on syytä varautua nykytilanteessa. Paras rauhan tae on henkisesti luja kansa, jota kaikenlaisilla valheuutisilla ei hämätä ja joka pitää yllä tehokkaita puolustusvoimia. Se maksaa, mutta kaikesta valituksesta huolimatta elämme yhdessä maailman parhaista demokratioista ja sitä on oltava valmis puolustamaan kaikin tarvittavin keinoin. Noin vuodelta 390 on kuuluisa sanonta: ”Siv is pacem, para bellum”. Eli jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Tämä on hyvä lähtökohta vaikka mietittäessä hävittäjähankintojen tarpeellisuutta.
Asko U. Huuhtanen
Lähteet: Wikipedia, Varastettua ilmaa, Jukka Mallinen, Savukeidas Kustannus 2008
Huuhtanen 