DEMOKRATIAN TUHO – VALVONTAKAPITALISMI

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Noin kolmasosa Yhdysvaltojen asukkaista pitää sisällissotaa maassa mahdollisena. Ylen keskusteluohjelmassa 12.09.2020, jossa oli mukana USA:ssa useita vuosia asunut Laura Saarikoski ja Yle svenskan Jonas Jungar, todettiin, että jos täältä seuraa vain sikäläisiä tiedotusvälineitä, ei voi tietää mitä maassa todella tapahtuu ja mitä siellä ajatellaan. Ainoa keino on lähettää reporttereita paikan päälle keskustelemaan ihmisten kanssa. Maa on tunnetusti jakautunut kahtia ja ihmisten luottamus tiedotusvälineisiin on jossain 30 %:n tienoilla. Suomessa luottamus on vielä yli 50 prosenttia. Kuinka on tultu tähän tilanteeseen?

Ei ole mikään salaisuus, että kun klikkaa googlesta, facebookista tai lähes mistä tahansa hakukoneesta hakua, jokainen saa eri tulokset. Tiedon aikakaudesta on tultu väärän tiedon aikakauteen. Tekoälyalgoritmit, jotka tuntevat käyttäjän mielenliikkeet paremmin kuin tämä itse, valikoivat syötteet. Teknologiayhtiöt, nämä Google, Facebook, Snapchat, Youtube, Reddit, Linkedin, Tik Tok, Twitter ja monet muut, jotka ovat ihmiskunnan historian rikkaimpia, ovat kehittäneet uskomattoman ansaintalogiikan.

Luulemme, että netin käyttäminen, asioiden haku, viestien lähettely on ilmaista. Ilmaista ei ole, mainostajat maksavat. ”Jos et itse maksa tuotteesta, olet itse tuote.” Firmat maksavat varmuudesta eli siitä, että mainokset kohdentuvat niille käyttäjille, joihin mainos vaikuttaa. Kilpaillaan huomiosta, huomio on tuote. Selvitetään, miten saadaan kyseisen ihmisen huomiota mahdollisimman paljon. Tämän ennustamiseen tarvitaan tietoa. Kaikkea, mitä netissä tehdään, seurataan ja mitataan. Kuinka kauan katsot jotain kuvaa, oletko masentunut vai innostunut. Onko persoonallisuutesi ulospäin suuntautunut, extrovertti vai päinvastoin introvertti. Kaikkea, mitä teemme, mitä videoita katsomme ja kuinka kauan, käytetään entistä tarkempien mallien luomiseen. Näin voidaan ennustaa se, mitä ihminen tekee, mikä vaikuttaa tunteisiin.

Tiedosta siis luodaan malleja, jotka ennustavat käyttäytymistämme. Tietoa muokataan järjestelmissä, jotka eivät ole ihmisen hallittavissa, aniharva edes ymmärtää, kuinka ne toimivat. Se, kenellä on paras malli, voittaa. Jos katsotaan uutisvirtaa, niin kielteiset uutiset leviävät mm. twitterissä noin kuusi kertaa tehokkaammin kuin myönteiset. Algoritmit tarjoavat automaattisesti sitä, mikä näyttää kiinnostavan. Onko sisältö totta vai valhetta, ei merkitse mikään. Tekoäly osaa kehittää itseään ja oppii ennakoimaan, mikä ketäkin kiinnostaa, mitkä asiat saavat innostumaan ja tunteet liikkeelle. Tämä kaikki on jo käsittämättömän pitkällä. Tekoalyllä ei ole moraalia, kaikki tieto on sille samanarvoista. Algoritmeja testataan ja hiotaan yhä uudelleen, kunnes ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla eli saadaan käyttäjä tekemään mitä halutaan. Se, mitä tavoitellaan, on riippuvuus ja manipulointi. Koskaan aikaisemmin historiassa ei näin pieni ihmisjoukko, joka kehitti ja kehittää näitä ohjelmia ja algoritmejä, ole vaikuttanut yhtä paljon kahden miljardin ihmisen elämään.

Asian yksi puoli on vaikuttaminen vaaleissa. Vuoden 2016 USA:n presidentinvaaleissa, Englannin EU-ero äänestyksessä sekä Ted Cruzin esivaalikampanjassa Cambridge Analytics niminen yhtiö käytti äänestäjien profilointiin 87 miljoonan facebookkäyttäjän tietoja. Uutisvirtaa ohjattiin yksilöllisesti kullekin äänestäjälle sopivasti valitun profiloinnin perusteella. Yhtiö on tiettävästi toiminut maailman eri maissa 150:ssä eri vaaleissa. Facebook sai Yhdysvalloissa tietojensa vuotamisesta yli viiden miljardin sakot. Asian julkisuuteen toi vapaa toimittaja Carole Candwallard. Hän tietenkin vaaransi rahakkaan liiketoiminnan ja sai tästä lukuisia vihamiehiä. Hänet on yritetty hiljentää muun muassa haastamalla oikeuteen.

Missä tahansa julkisella paikalla, jos vilkaisee ympärilleen, näyttää siltä, että kännykkä on kasvanut kiinni jokaisen käteen. Oli sydäntäsärkevää katsella, kun ehkä noin puolitoistavuotias taapero yritti kiihkeästi herättää  äitinsä huomion. Äiti oli keskittynyt vain puhelimensa räpläämiseen. Somen ohjelmista on saatu tehtyä uskomattoman koukuttavia, monet katsovat muutaman minuutin välein, onko tullut uusia ”tykkäyksiä” heidän päivityksiinsä tai kuviinsa. Varsinkin tytöt ovat oppineet kallistamaan päätään ja mutristamaan suutaan ”selfieitä” ottaessaan, no kyllä pojatkin osaavat. Miten tämä somekulttuuri on vaikuttanut ihmisten, etenkin nuorten vointiin? USA:ssa vuoden 2011 jälkeen teini-ikäisten ja esiteini-ikäisten tyttöjen viiltely, masennus, mielenterveyshäiriöt ja itsemurhat ovat lisääntyneet rajusti. Tytöt vertaavat itseään verkon epärealistisiin kauneusvaatimuksiin.  Asioiden yhteys algoritmien hiomaan valhemaailmaan on alettu ymmärtää. Nuorilla on valtava tarve kuulua joukkoon, tulla huomatuksi ja hyväksytyksi. Jo yksitoistavuotiaat haluavat kauneusleikkauksia ollakseen paremman näköisiä kuvissaan. Kun petolliset ja väärät mielikuvat luovat pettymyksiä, on niitä vaikea kestää. Monet henkilöt, jotka ovat itse olleet kehittämässä googlea, facebookia, twitteriä tai muita vastaavia sovelluksia, ovat kieltäneet tai rajusti rajoittaneet lastensa somen käyttöä. Youtuben kautta myös lapset altistuvat mainosmaailmalle.

Yhtiöiden tehtävä on tuottaa voittoa ja kasvaa. Voittoa saadaan enemmän luomalla yhä koukuttavampia pyydyksiä tekoälyn algoritmien avulla. Kun ihminen on ruudun äärellä, vastapuolella on pirullisen taitava, kaikkitietävä vastapeluri. Ihminen itse onkin nyt hyödyke, jonka tiedot, halut, kiinnostuksen kohteet ovat kauppatavaraa. Kun aikansa lukee vain omiin mieltymyksiin pohjautuvia uutisia, alkaa luulla niitä totuudeksi. Toista mieltä olevat ovat tietämättömiä ääliöitä ja valtakunnalle vaaraksi. Jokaisella on oma todellisuus omilla faktoillaan. Eipä ihme, että ihmisillä, jotka uskovat maan olevan litteä kuin piirakka, on omat sivustonsa. Samoin rokotteiden tai ilmastonmuutoksen kieltäjillä tai kavalaan maailmanhallitukseen uskovilla. Kuussa ei ole käyty. Bill Gates on koronaviruksen kehittäjä, jotta voisi rokotteen avulla istuttaa ihmisiin mikrosirun ja hallita kaikkia. 5G mastot aiheuttavat koronaa. Voi pyhä Sylvi! Koronaan liittyviä valheuutisia on ladattu ainakin 52 miljoonaa kertaa. On mahdotonta tietää, kuinka paljon turhia kuolemia nämä valheet ovat aiheuttaneet.

Valtiot voivat vaikuttaa toisiinsa verkon kautta. Ei tarvita mitään hakkerointia, voidaan käyttää suoraan sosiaalisen median tilejä. Mukana ovat monet valtiot, omine itresseineen, Venäjän lisäksi Kiina, Iran ja varmaan myös Israel. Eiköhän jotain puuhata myös länsimaissa.  Pietarin trollitehtaassa kerrotaan olleen hilpeä tunnelma, kun johonkin Yhdysvaltojen kaupunkiin järjestettiin sometilien avulla kaksi samanaikaista mielenosoitusta, siis vastakkaista mieltä olevat joukot huijattiin kadulle toisiaan vastaan. Asiassa ei todella ole mitään huvittavaa, sillä näin romutetaan uskoa yhteiskuntaan ja demokratiaan. Yksinvaltaisten maiden johtajien intresseissä on heikentää demokraattisia valtioita ja luottamusta niihin. Näin oma suhteellinen asema vahvistuu ja voidaan omalle kansalle osoittaa, että katsokaa, tuota on demokratia, epäjärjestystä ja kaaosta. Toista meillä, kun on perinteiset arvot, järjestys ja kuri, täällä ei homot heilu eikä hallitse! Luottakaa johtajaan, hän tietää parhaiten!

Kukaan ei voi enää tietää, mikä on totta ja mikä valhetta. Internetin avulla on luotu hirviö, joka vaarantaa niin ihmisten mielenterveyden kuin valtioiden toimivuuden ja demokraattisen päätöksenteon. Valheellisillä uutisilla on sytytetty kansanmurhia ja mellakoita. Äärimmäinen jakautuminen tuhoaa keskusteluyhteyden ja halun etsiä kompromisseja. Koko nuorempi sukupolvi on ahdistuneempi, hauraampi, masentuneempi eikä halua ottaa riskejä. Treffeillä käydään yhä vähemmän, romanttisia kokemuksia on nuorilla myös yhä vähemmän. Muutama yhteenveto:

– Väärä tieto tuo yhtiöille enemmän rahaa kuin totuus. Totuus on usein tylsää.

– Algoritmit muuttuvat yhä älykkäämmiksi ja esimerkiksi poliitikot oppivat käyttämään niitä yhä paremmin

– Sama kehitys tapahtuu kaikkialla, netin ulottuvilla on ainakin kaksi miljardia ihmistä

– Tämä teknologia nostaa esille yhteiskuntamme huonot puolet ja se on todellinen uhka

– Vähentää keskittymiskykyä

– Luo yhteiskuntaan paitsi epäluottamusta myös raivoa ja huonoa käytöstä, vaalien alla tämä kärjistyy

– Meillä on ollut samanlaiset aivot jo miljoonia vuosia. Kuinka ne voisivat sopeutua nykymenoon?

– AI, tekoäly ei tiedä mitä totuus on

– Emme enää hyväksy tietoa, joka on ristiriidassa omien näkemystemme kanssa

– Koska saat omia mielipiteitä myötäileviä viestejä, olet helposti manipuloitavissa, uutissyöte on kuin omaa ajatteluasi

– Hyväksikäytetään ihmisten psykologista haavoittuvuutta (sanoi facebookin entinen johtaja Sean Parker)

– Vaikutetaan alitajuntaan ja käyttäytymiseen ilman, että yksilö koskaan tajuaa sitä itse

– Taloudelliset kannusteet johtavat maailmaa, ne täytyy suunnata uudelleen

– Muutos on pakko saada aikaan. Jonkinlainen sääntely tarvitaan teknologiayhtiöiden toimintaa ohjaamaan

Miten voisi aloittaa viisaamman elämän? Vaikka karsia puhelimesta kaikki turhat uutisohjelmat, häipyä sosiaalisesta mediasta ja jättää ruutuaika mahdollisimman vähiin. ELÄMÄ ON MUUALLA!

Lähteitä: Wipipedia, Valvontakapitalismin vaarat, Netlix

2 Comments on “DEMOKRATIAN TUHO – VALVONTAKAPITALISMI

  1. Asiaa joka sana – ja kirjoituksen lopussa ehdotus jakaa se twitterissä tai facebookissa! Joo. Taitaapa olla turha toivo, että tähän addiktioon mitään anonyymejä somettajaryhmiä tms perustettaisi. Mutta huomattavasti nykyistä kovemmalle verolle pitäisi nuo somejätit kyllä panna, kun kerran tupakkaa, viinaa ja uhkapelejäkin verotetaan, kaikki addiktioon perustuvia huonoja tapoja.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista. Itse luulen, että tilanne on pahempi kuin useimmat ajattelevat.Jää nähtäväksi, pystytäänkö näitä somejättejä mitenkään suitsimaan, kun rahaa ja sen avulla lobbausvaltaa on rajattomasti. Toivottavasti pystytään.
    Asko U. Huuhtanen

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: