Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
”Ja elämä on helppoo sillon kun on joku josta pitää kii!”, lauleli australianvillikoirakin (Canis lupus dingo) aikanaan. Nykyisin meillä on lähes kaikki ”helppoo”, mutta vaikeudet sen suhteen, että olisi joku tai edes jotain josta pitää ”kii” tuntuvat vain kasvavan. Olisiko tässä kysymys itsekkyyden ja terveen itsekkyyden ristiriidasta? Olemmeko nykyisin vain itsekkäitä, emmekä enää tunnista tervettä itsekkyyttä? Hyppäsimmekö tässäkin ns. ”rajan yli” – minäminämaailmaan? Paula Salomaa, Filosofian lisensiaatti, tietokirjailija ja sisällöntuottaja on mielestäni todennut mainiosti, että terveeseen itsekkyyteen kuuluu olennaisesti myös asettaa terveet rajat ilman syyllisyyttä. Tärkeää on myös oppia suojautumaan kaltoinkohtelulta ja hyväksikäytöltä. Jos oma terve itsekkyys ei ole kunnossa molemmilla, tulee parisuhteesta helposti alistus- tai riippuvuussuhde. Ihmisten tulisi tietoisesti seurata itsekkyyden ja epäitsekkyyden tasapainoa. On tärkeää, ettei ihminen hylkää omia tarpeitaan ja keskity huolehtimaan liikaa toisesta. Täytyy myös muistaa, että ei vaadi jatkuvasti liikaa toiselta.
Mikäli emme osaa tai halua asettua toisen asemaan, voi parisuhteesta muodostua ”helppouden kiro”. Tämä johtaa valitettavan usein parisuhteen päättymiseen. Huonoa parisuhdettahan ei ole mitään syytä pitää yllä, mutta on myös varsin tavallista päättää parisuhde mukavuussyistä. Mukavuussyihin luen esimerkiksi sen, että….. ”en vaan halua…. minä haluan näin ja sinä haluat noin”. Kantapäät vastakkain ja -hymyillään, kun tavataan! On useita muitakin asioita, kun parisuhde joissa helppouden kirot meitä nykyisin heiluttelevat ja elämistämme epämukavoittavat. Viimeisen vuoden aikana olen törmännyt useamman kerran juttuihin, joissa käsitellään suomalaisten liikkumattomuutta ja fyysistä kuntoa. Aihe on erittäin tärkeä, varsinkin pienten lasten vanhemmille – te luotte edellytykset lastenne tulevaisuudelle. Liikuttakaa heitä edes koulumatkoilla. Hyvää omaatuntoa ei tule luoda itselleen ajelemalla lapsiaan koulusta kotiin ja päinvastoin pistokehybridillä tai lihottamalla lapsiaan ”mäkkäreissä” saati muissa kekkereissä. Mukavaahan se toki lapsen mielestä on, mutta ei kovinkaan pitkäjänteistä – vaikka vanhemmilla itsellään olisikin helppoa.
Tänään 6.11.2020 mm. Iltalehti on otsikoinnut erään tarinansa nykytilannetta hyvin kuvaavaksi; Lihavia ja rapakuntoisia! Liikkumattomuus aiheuttaa suomalaisille vuosittain jopa 7,5 miljardin laskun: ”Lepää aina kun voit”. Juttua sen enempää siteeraamatta voin todeta seuranneeni tämän haasteen kehittymistä n. 20 vuoden aikana urheiluvalmennuksen puitteissa. Ei ollut kovin vaikeaa huomata joitain oleellisia muutoksia valmennettavien ikäryhmien välisissä eroissa. Lyhytjänteisyyden lisääntyminen, lihaskunnon heikkeneminen ja keskittymiskyvyn väheneminen olivat eräitä yhteiskunnallisten muutosten mukanaan tuomia negatiivisimpia vaikutuksia. Totesinkin aikoinaan joissakin kilpailutapahtumiin liittyvissä yhteyksissä, lähinnä valmentajaveljelleni – helppo elämä, vaikea laji – ei voi tulla menestystä. Harrastajapuolella näkyi taasen selvästi helpon elämän aiheuttamat vaikutukset harrastajien fysiikkaan, myös siihen elopainoon. Koska ns. rapakunnosta on erittäin vaikeaa, sekä henkisesti että fyysisesti, saattaa itsensä hyvään kuntoon nostankin kaikille siihen kyenneille hattuani todella korkealle. Vain urakasta suoriutunut tietää mitä tuli tehtyä ja saavutettua. Unohtakaa kaikki turhat ja kalliit pikadieetit sekä vippaskonstit. Helppoa tietä rapakunnosta hyvään tai edes keskinkertaiseen kuntoon ei ole olemassakaan. Kehopositiivisuus muoti-ilmiönä on vain lupa olla laiska. Ilmiö on yksilölle itselleen sekä yhteiskunnalle vaarallinen ja kallis.
Viestintävälineiden kehittyminen ja viestinnän helppous on tehnyt osasta meistä hyvin ilkeitä ja perusluonnettamme rohkeampia. On ”helppoo huudella” puskista, vaikka välillä vähän jännittääkin. Ihmisillä on ihmeellinen tarve huudella rivouksia tai pilkata toisiaan mm. sosiaalisessa mediassa ja eri lehtien ”sähköisillä” kommenttipalstoilla. Suurimmalta osin olisi huomattavasti parempi kaikille, kun nämä yliaktiiviset ja tavallisesti hyvin yksinkertaiset ”vitsinikkarit” pidättäytyisivät kommentoimasta yhtään mitään, keskittyisivät mieluummin itsensä kehittämiseen. Toiveeni toteutumisen arvelen kuitenkin olevan turhaa, koska ihminenhän saamani tiedon mukaan tyhmenee koko ajan. Viisaiksi tai valistuneiksi luokitellut eivät lisäänny joko helppouden hakuisuuttaan tai kyvyttömyyttään. Tämä ”tyhmempi” väestönosa taasen lisääntyy, liekö syynä ajattelemattomuus vai vain primitiivisyys siihen liittyvine kehonkäyttömalleineen – tiedä häntä, lopputulos tulee kuitenkin olevan ihmiskunnan ja suomalaistenkin näkökulmasta hyvin valitettava.
Surulliselta tuntuu tulevaisuutemme, mikäli helppous on jatkossakin toimintojamme ohjaavia perusarvoja.
Edellä jonossa vain joitain ”helppouden kiroja”. Tähän lopuksi erästä tuntemaani, mutta harvemmin näkemääni kirkonmiestä vapaasti siteeraten; Tulisi sota, niin oppisivat ihmiset taas elämään. Nykymenoa katsellen, tämän toiveen toteutuminen voi olla jo mahdollistakin.
Lähteet:
Iltalehti
Wikipedia
Huuhtanen 