Palataanpa perusasioiden äärelle

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Ammatillisen osaamisen puute:

Useilla aloilla kaivataan kipeästi lisää ammattilaisia, siis henkilöitä jotka suoriutuvat itsenäisesti ja jopa mahdollisimman laadukkaasti sekä taloudellisesti heille osoitetuista työtehtävistä. Osaamisen puute ammatillisen koulun suorittaneilla on ollut jo vuosia tiedossa sekä työntekijä- että työnantajapuolella. Tiedossa on ollut tarve saada lisää osaajia ns. perinteisiin ammatteihin sekä tuleviin uusiin ammatteihin, mitä ne sitten oletetusti ovatkaan. Myös opetushallitus, valtioneuvosto ja jossain vaiheessa jopa koulutuspalveluja tarjonneet oppilaitoksetkin havahtuivat tilanteeseen.

Ammatillinen koulutus päätettiin uudistaa aiempaa paremmin osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Kokonaisuutta kutsuttiin ammatillisen koulutuksen reformiksi. Tarkoituksena oli lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä purkaa sääntelyä ja päällekkäisyyksiä. Päättäjien ja koulutuksen toteuttajien toiveet olivat uudistuksen (2018) suhteen kovia. No, mönkään meni! Jälleen kerran toimiva järjestelmä onnistuttiin ajamaan alas vain sen vuoksi, että asiaa tuntemattomat ja siihen kiihkeästi suhtautuvat erilaiset työryhmäedustajat pääsivät hifistelemään teoreettisella osaamisellaan ja tukeutuivat ns. ”asiantuntijoiden” lausuntoihin kokonaisuutta kokoon kyhätessään. Uudistusta kokoon kyhättäessä olisi tullut myös huomioida ja ennen kaikkea tunnustaa se, että ”edesmennyt” näyttötutkintojärjestelmä kolmikantaisine osaamisen arviointeineen, osaamisen tunnistamisine ja tunnustamisineen oli varsin pätevä ja toimiva varsinkin niiltä osin, kun se ymmärrettiin oikein ja sitä käytettiin suunnitellulla tavalla. Mitä tahansa järjestelmää, konetta tai laitetta voidaan käyttää myös väärin, mikäli väärinkäytöt sallitaan.

Eräitä tapoja järjestelmän väärin käyttämisessä oli mm. oppilasmäärien tarkoituksellinen kasvattaminen siten, että ns. laskentapäivinä elo- ja tammikuussa opiskelijoita oli mahdollisimman paljon oppilaitosten kirjoilla. Vähän niin kuin aikoinaan joidenkin urheiluseurojen avustusmääriin vaikuttava jäsenmäärä – jäseniä seuroille hankittiin menemällä lähimmälle hautuumaalle. Nimet vaan kivistä jäsenkirjoihin eikä kukaan osannut kyseenalaistaa. Eronneita jäseniä ei tietenkään poistettu listoilta. Tämä osin ”hautuumaakeikoilta kopioitu” käytäntö tietysti lisäsi valtionosuusrahoja oppilaitoksille. Opetuksen tasoa laskettiin samalla aivan omatoimisesti. Omaa työmäärää lisättiin, koska läheskään kaikilla listoilla olijoilla ei ollut mitään kykyä, mahdollisuutta tai halua suoriutua tutkinnoista eli saada sitä tarvittavaa lisäosaamista. Opiskelijamääriä kasvatettiin ja valintamenettelyjä heikennettiin laadullisesti. Tilanne korostui varsinkin työvoimakoulutusten osalta. TE-toimistoista ”tungettiin” osallistujia aina ns. vähemmän muodikkaille, kuten mm. hitsaus- ja kiinteistönhoitoaloille. Nämä, usein monikulttuuriset, oppijat sitten läpäisivät tutkintoja kielitaidottomina, koska tutkintosuoritusten yhteydessä järjestelmää tulkittiin voitavan käyttää siten että ”avustettiin” tutkinnon, varsinkin perustutkinnon, suorittajaa tyyliin ”tarkoitithan tätä” tai jopa annettiin ohjeita muulla kun sallitulla tutkintokielellä. Kyseisillä käytänteillä ei ainakaan osaamista saatu valtakuntaan lisää, saadaankohan sitä nykyjärjestelmällä? Tulevaisuuden työelämässähän tarvitaan uudenlaista osaamista ja ammattitaitoa. Uudistumista edellyttää myös se, että koulutukseen on käytettävissä aiempaa vähemmän rahaa.

Hyvä, perusteellisesti harkittu, mutta väärin/puutteellisesti käytetty järjestelmä todettiin siis tarpeelliseksi kehittää nykymuotoonsa. Suuremmalla työharjoittelu- ja vähäisemmällä rahamäärällä – hyvä yhtälö? Saimme aikaan ammatillisen koulutuksen reformin. Valitettavasti vaan niitä väärinkäyttöjä edellisessä järjestelmässä katseltiin sormien läpi. Saimme valtaosan väärinkäyttäjistä käyttämään uutta järjestelmää, tutkiikohan vaikkapa verottaja koskaan oppilaitosten koneiden ja kaluston tms. käyttöä – veronalaisia etuuksia siis? ”Hengaileeko” opettajakunta teknisillä aloilla edelleen keskenään mukavia jutustellen jättäen opiskelijat ”oman onnensa nojaan”. Paraneekohan ammattitaito ja saavatko opiskelijat asiallisen vastineen ajankäytölleen ja toiveilleen? Panostavatko työnantajat entistä vahvemmin harjoitteluun ottamansa osaamistasoon vai hyödyntävätkö heitä ns. toisarvoisissa tehtävissä. Käyvätkö opettajat työpaikoilla varmistamassa opiskelijan osaamistason kehittymisen vai kyselevätkö ”HOKSAUKSEN” yhteydessä edelleen – osaathan enemmän, osaathan. Opiskelijan vastatessa myöntävästi viedään näyttöihin – pieleen meni tai rima alitettiin! Kukaan ei viitsinyt varmistaa ennen näyttöjä sitä oikeaa osaamista mutta tutkintotodistus tuli, sehän on edelleen pääasia. Onko näyttöjen läpi saaminen aiempaa helpompaa? Onko oma opettaja jäävi vastaanottamaan näyttöjä – mielestäni on.

Taloudellinen toimeentulo:

Monille meistä taloudellinen toimeentulo on tärkeää. Rahalla saa ruokaa, lämpimän asunnon, kulkuneuvon ja ennen kaikkea tiettyä perusvarmuutta elämiseen. Useat ajattelevat taloudellista toimeentuloaan myös siinä yhteydessä, kun ikää on tullut lisää ja viriää halu perustaa perhe. Hyvin usein ajattelemme siten, kun talous on turvattuna niin voitaisiin se valtionhallinnonkin paljon peräämä uusi veronmaksaja saattaa alulle.  Siispä lapsen tekoon. Miksi Suomessa syntyvyys on ollut pitkään laskussa. Asiaa voidaan katsella useammalta kantilta, mutta yksi syy lienee halu päästä helpolla. Ei tässä ketään riesaksemme ruveta tekemään, ristiäisiin menee rahaa, lapsi pitää syöttää ja juottaa. Koulukaan ei olisi pahaksi myöhemmässä vaiheessa. Hirveä vaiva ja kustannus, ei tehdä lasta vaan eletään itsellemme ja – otetaan koira. Sitä ei tarvitse kun ulkoiluttaa, syöttää, juottaa, kouluttaa, harjata, leikata kynnet jne.

Toinen näkökulma voisi olla talous. Jos teemme jälkeläisen, pitää siitä kyetä huolehtimaan. Huolehtia tulee koko perheestä. Millä rahalla? Töistähän saisi rahaa, mutta työn tulisi olla säännöllistä ja jatkuvaa. Kuka sitä nollatuntisopimuksen tai muutaman työtunnin kerjäämisen/saamisen perusteella rakentaa yhtään mitään? Pankista et saa edes pankkikorttia, saati sitten sitä asuntolainaa. Vakuutusyhtiökään ei myönnä vakuutuksia – mahdollisesti, rosvoja kaikki tyynni. Vuokrallehan tietysti voisi mennä. Vuokrakulu on ns. kiinteä kulu, mistä se takuuvuokra? Miten ihminen varautuu kiinteisiin kuluihin, mikäli ei ole kiinteitä tuloja ja varmaa, jatkuvaa työsuhdetta? Näistä jokapäiväisistä epävarmuustekijöistä saavat työnantajat mennä peilin eteen. Kaikki me ymmärrämme, ettei yrityksen koko kulurakenne saa muodostua kiinteistä kuluista, pitää olla niitä muuttuviakin. Oikein hyvällä firmalla on myös tuloja joilla kattaa kulut. Minkä vuoksi tämä ajattelu ei ulotu työntekijän perhe-elämään? Sama rakenne – eri mittakaava. Työnantajan tulisi jossain vaiheessa myös ymmärtää, että ahneella on tunnetusti paskainen loppu – pää jää vetävän käteen. Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan!

Tällä hetkellä meillä on useampia esimerkkejä, miten käy, kun työnantaja ei ymmärrä työnteon olevan yhteistyötä eikä arvosta työntekijäänsä. Miksi työntekijän pitäisi panostaa yritykseen, mikäli yritys ei panosta työntekijäänsä? Sairaanhoitajapula – hoitajat Norjassa, varhaiskasvatuksessa tunteet kuumenee, Hesessä heikottaa, Espresso Housesta Essolle jne. jne. Yritystoiminta ja liiketalous on osaamista sekä yhteistoimintaa, mistähän niitä saataisiin? Ennen vanhaan kysyttiin, mitä firmaan jää jos ihmiset kävelevät ulos? Tuolloin vastaus oli neljä seinää ja logo. Tuolloin pidettiin itsestään selvänä, että hyvin hoidettu työntekijä on motivoitunut ja tekee hyvää tulosta, osaavaa jälkeä, sitoutuu. Nykyisinhän vastaus voisi olla R-kioski. Kaikista yrityksistä ei ole R-kioskeiksi!

Työvoimapula:

Työvoimapula on edelleen vain niistä viiden, ei viidentoista euron henkilöistä. Kyllä Suomessa työntekijöitä riittää ja osaamista myös. Otetaan se osaaminen käyttöön – kohdennetaan. Jos olet työnantaja, ottaisitko töihin yli 50-vuotiaan vai meneekö kyseinen hakemus ennakkoluuloistasi johtuen roskiin. Jos menee roskiin, niin älä inise! Osoitat aivan itse, että et arvosta osaamista, haluat niitä viiden euron ihmisiä. Mielellään vielä mahdollisimman nuoresta henkilöstä tai muun maalaisen jostain eri ympäristöstä, koska; he eivät tunne Suomen lainsäädäntöä, eivät osaa vaatia eivätkä ole koskaan kuulleetkaan kirjainyhdistelmästä TES tai eivät edes tiedä, mikä on työsopimus. Heille voit huutaa ja mesoa eivätkä he välttämättä osaa kyseenalaistaa toimiasi, niinkö? Palataan liiketoimiesi kannattavuuteen – halvalla ei saa hyvää! Turha sinun on edelleenkään itkeä, varsinkaan julkisesti. Sen saa mitä tilaa.

Työntekijäpuolen tulee totta kai myös osata asettua työnantajan asemaan ja ymmärtää roolinsa työntekijänä. Mikäli väität osaavasi jotain, niin silloin myös osaat. Jos olet ylimainostanut osaamistasi niin mielestäni olet ansainnut kenkää – siis potkut. Muista myös sanonta sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Saadessasi töitä toimit työnantajasi hyväksi – silloin voit odottaa ansaitsevasi ansiosi mukaan. Työntekijä ei yritykseen mennessään voi odottaa voivansa vain oleilla asenteella – sulle onni mulle tonni. Kunkin meistä tulee ansaita palkkansa osaamisellaan ja tekemisellään, oleilemalla neljän seinän sisällä vastinetta antamatta ei sinua tarvitse kauaa katsella.

Vielä jäi palaamatta monen muunkin hämmästelemäni perusasian äärelle, mutta niistä ehkä myöhemmissä blogiteksteissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: