Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
Viime aikoina olen jostain syystä joutunut kovasti pohdiskelemaan sanan ”Putin” merkitystä. Koska tätä sanaa joutuu kuulemaan jatkuvasti ja kaikkialla, yleensä negatiivisessa yhteydessä, niin kyseessä on pakostikin se kuuluisa korvamato. Tämä himputin korvamato on hyvin tarttuva ja mahdollisesti vaarallinenkin. Siihen tahtoo tottuneempikin korva turtua, voi kuulokin pidemmän päälle heiketä. Yritin ensitöikseni päästä tuosta kamalasta sanasta, korvamadosta eroon ja huputin televisionikin. Ei auttanut! Koska arvelujeni mukaan kyse on venäläisestä sanasta päätin suunnata kulkuni asiantuntijoiden luokse, Tehtaankadulle Helsinkiin. Halusin tietää enemmän sanan merkityksestä, ymmärtäisin ehkä paremmin miksi juuri siitä on tullut korvamato. Olin kuullut Venäjän suurlähetystöstä saatavan apua, mikäli jokin asia kiusaa pientä ihmistä. Hoputin bussikuskia päästäkseni nopeammin selvittämään korvamadon alkuperää ja saloja, mutta eihän tämä minua kuunnellut. Bussimatkan aikana kuulin kanssamatkustajien usein toistavan samaa sanaa. En ilmeisesti ole ongelmani kanssa yksin.
Bussin päästyä pääteasemalleen, Helsingin Kampissa sijaitsevaan maanalaiseen pommisuojaan, siirryin hissillä katutasolle Helsinkiä ihailemaan. Ensi töikseni, Simonkadun liikennevaloissa havahduin ohi ajavaan nuorisoautoon, josta kuului h…tillinen ”gangsta-rap”. Taisi olla porukalla oikein laatu jumputin autossaan. Auton pysähdyttyä kohdalleni koputin kuskin oveen tiedustellakseni soittimen ja kaiuttimien merkkiä. Eleestäni nämä nuoret, ulkomaalaistaustaiset sankarit, eivät pitäneet lainkaan. Kuljettaja sanoi, että näpit irti autosta rasisti tai käy kun Espoossa. Lahdataan ”vääräuskoinen” kadulle. Sielläkin pamputin toisen jengin porukkaa katuun. Tiputin niitä, kun närpiöläiset vietnamilaisten palkkoja. Ilmeisesti, kuitenkin onnekseni, paikallinen poliisipartio oli ollut meidän muiden huomaamatta kuulolla ja puuttui sanailuun tilanteen kehittyessä osaltani uhkaavaksi.
Konstaapeli ojensi nuoria sanoen; älkäähän pojat alkako vanhusta uhkailemaan, tai voi käydä niin kun siellä mainitsemassanne Espoossa. Nuorena konstaapelina naputin sakkolappuja järjestelmään paikalliselle jengille oikein urakalla, kun eivät nätisti käyttäytyneet. Sitä paitsi vihreät valot vaihtuivat jo aikapäiviä sitten. Pitäisi saada autokin liikkeelle, jatkakaahan matkaanne, olkaa kiltisti älkääkä vaan jengiytykö. Eilenkin laputin tässä samassa risteyksessä Convoy mielenosoituksessa seisseitä autoilijoita. Meinasivat tukkia koko kaupungin liikenteen.
Jatkoin tilanteesta hieman hämäännyttyä matkaani – selvisin hengissä, keskellä suurkaupunkia, toistaiseksi!
Erottajan nurkilla ajattelin koristautuvani ajan hengen mukaisesti ennen Tehtaankadulle, Venäjän suurlähetystöön saapumistani. Liputin lippahattuni sinikeltaiseksi, kun en muistanut minkä värinen Venäjän lippu on. Ajattelin kuitenkin, että venäläisten veljeskansan väreihin sonnustautuneena saisin ystävällistä palvelua ja vastauksia kysymyksiini. Erottajan ylämäki, Korkeavuorenkadun ylämäki… huhhuh, en ollut pitkään aikaan kävellyt, joten pohkeeni alkoivat puutua ja viime metreillä kuntoni hiipui, piiputin! Pakko hengähtää hetki ja pyyhkiä hiki otsalta. Täytyy pysyä kuivana ja siistinä, käyhän matkani kuitenkin suurvallan suurlähetystöön. Siellä ei voisi näyttäytyä hikisenä junttina.
Laskeuduin Korkeavuorenkatua hiljaista vauhtia ja löysin kun löysinkin viimein Tehtaankadulle – kiitos Googlen karttaohjelman. Sydämessäni tuntui suuri huojennus, kohta olisin perillä. Päätin kuitenkin vielä, hyvästä valmistautumisesta huolimatta, terävöittää ajatuksiani ja täsmentää kysymyksiäni maukkaan aterian äärellä. Etsin karttaohjelmasta ruokapaikkaa ja löysinkin juuri aihepiiriinkin soveltuvan ravintolan. Se taisi olla nimeltään joku Faslikki, varsin venäläisen oloinen. Sinnepä siis syömään ja funtsailemaan. Ovenkahvaan tartuttuani huomasin oven olevan lukossa. Pimputin ovikelloa, mutta ei vastausta – ovi ei minulle auennut – ei auennut, vaikka sisällä oli sekä henkilökuntaa että asiakkaita. Taputin ikkunaan ja vinkkasin tarjoilijaa tulemaan ovelle. Tämä tulikin ja huusin hänelle, josko pääsisin sisään ruokailemaan. Ovenne on varmastikin mennyt vahingossa lukkoon. Niin mielelläni maistaisin sitä kuuluisaa porche-keittoanne. Tässä vaiheessa tarjoilija vakavoitui ja vastasi; se on ensinnäkin borch-keitto ja toisekseen, meillä on yksityistilaisuus. Jostain syystä hän samanaikaisesti osoitti lippistäni ja huitoi minua poistumaan paikalta. Päätin, että pitäkööt soppansa, minä en lippistäni myy. Jatkoin matkaani nälkäisenä ja varsin sekavin ajatuksin. Tämäkö se on kaupunkilaiselämää? Tylyä touhua, minä pysyn jatkossa maaseudulla.
Ajattelin pitää nälkääni loitolla tekemällä jotain hyödytöntä. Otin taskustani siellä aina olevan stressileluni, pienen superpallon. Pomputin sitä lähetystölle kävellessäni, onneksi lähetystö oli jo muutaman kymmenen metrin päässä. Menin suurelle teräsportille ja ihmettelin sen kaunista koristelua. Joka puolelle porttia ja aitaa oli liimattu pieniä Ukrainan lippuja. Tulin iloiseksi, saan varmasti hyvää palvelua. Jopa Venäjän lähetystö mainostaa veljeskansansa väreillä. Olivat kunnioittaneet ukrainalaisia vaihtamalla myös Tehtaankadun kaksinimiseksi. Yhdessä kyltissä luki Zelenskyinkatu ja toisessa Tehtaankatu, vähän niin kuin etu- ja sukunimi samalla kadulla. Portin teräksessä oli myös jonkun lokin jätöksiä. Päätin, että lokin koristelutapa ei ole suurlähetystölle sopivaa ja raaputin tuon jätöksen pois maasta löytämälläni Vanja-eno alennuskupongilla. Hieno maa tuo Venäjä, tekevät alennuskortitkin muovista. Kortin logosta tuli mieleeni jokin amerikkalainen hampurilaisketju, mutta en muistanut mikä. No, ajattelin – samapa tuo. Näin se maailma muuttuu ja kansat yhdistyvät – hyvä juttu.
Kolkuttelin porttiin, lähetystöön sisään päästäkseni. Viimeinkin saisin selville tuon Putin -korvamadon merkityksen. Paikalle tuli iso ja synkkäkatseinen mies, joku voimanostaja ajattelin. Urheilijat ovat tunnetusti huumorintajuisia, joten päätin keventää tunnelmaa ja saada kaverin hymyilemään. Kysyin iloisesti, että mikäs ihmeen Rasputin se sinä olet? Kaveri kuitenkin heittäytyi entistäkin synkemmäksi, avasi portin ja nosti minut yhdellä kädellä, kurkusta kiinni pitäen lähetystön alueelle. Siellä kuulemma on eri lait, kun portin ulkopuolella. Happeni alkoi loppua ja naama punoittaa, pulputin kun hukkuva sammakko, mutta kaveri ei otettaan hellittänyt. Ilmeisesti sanoin jotain sopimatonta ja sumputin itseni lähetystön rautaesiripun sisälle. Kovaluontoisena vanhuksena kuitenkin urputin tuolle voimanostajalle, ettei sitä kaupunkilainenkaan saa riepotella maalaisia ihan niin kun haluaa. Valehtelin hänelle, että olin se minäkin joskus kova jätkä, kävin merijalkaväen muukalaislegioonan ja simputin siellä kaikkia. Parempi vaan päästää irti jos haluaa nähdä eläkeiän.
Jostain syystä tämä lähetystön voimanostaja irrotti karvaisen kätensä kurkustani ja katsoi haltioituneena välikohtauksen aikana maahan pudonnutta superpalloani. Tajusin hetkessä, että lahjuksillahan tästä selviää, niin kun Venäjälläkin. Tuputin kaverille superpalloani, jospa hän päästäisi minut takaisin Suomen valtion toistaiseksi hallinnoimalle alueelle Zelenskyin-Tehtaankadulle. Näin siinä sitten kävikin, rautaesiripun portti avautui ja pääsin pinteestä. Olin iloinen selvittyäni reissun aikana jo toistamiseen hengissä, menetin vain superpallon ja taisi lippiksenikin kadota voimanostajan karusellissä ollessani. Vastedes unohtaisin koko Helsingin ja korvamadonkin. Päätin, että pienempi paha on tuo korvamato, kun suurvalta kurkussa.
Tällä ”reissulla” tulin varsin varmaksi siitä, että jälkipolvillekin tulee muistaa kertoa tiedon satunnaisesti lisäävän tuskaa, vaikka tuo tieto jäisi joskus oikeanlaisena saamattakin.
Huuhtanen 