KENEN JOUKOISSA SEISOIN – VUODEN 2021 TÄRKEIN KIRJA

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Järjenkäyttö ei ole ihmislajin vahvin ominaisuus. 1970-luvulla vahvimmillaan ollut SKP:n vähemmistön niin sanottu taistolais-siipi eli stalinistit on uskomaton vaihe Suomen sodanjälkeisessä historiassa. Silloinhan melkoinen osa Suomen terävimmästä opiskelevasta nuorisosta hurahti uskonlahkon kaltaiseen tilaan ajamaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen tavoitteita. Kun Neuvostoliitto romahti, osa taistolaisista menetti muistinsa tai hiljeni, osa muunsi muisteluissaan tämän veristä ja väkivaltaista diktatuuria kannattaneen liikkeen rauhan ja edistyksellisyyden liikkeeksi. Oli laulua, solidaarisuutta, oluella ja viinillä voideltua vapaata rakkautta. Jotkut ovat muistelleet, että taistolaisilla oli parhaat bileet.

”Rauhanvaltio” DDR:ssä järjestettiin näytöstyyliin vauhdikkaita festivaaleja valituille osanottajille. Muurien ympäröimässä Berliinissä soi suurista kaiuttimista menevä länsimainen rock, ruoka oli hyvää samoin olut. Tanssittiin kaduilla, meno oli riehakasta. Festivaalivieraiden olkalaukuissa oli kondomipakkaus ja paikallinen nuorisojärjestö FDJ oli jakanut ehkäisypillereitä naispuolisille jäsenilleen. On tutkittu, että itäinen Saksa erosi läntisestä edukseen seksissä – siellä naitiin vapaammin ja estottomammin. Itä-Saksan olemassaoloa noina aikoina turvasi 400000 puna-armeijan sotilasta.

Suomessakin 1960-luvulla alkoi nuorison keskuudessa vanhojen konservatiivien arvojen, rakenteiden ja näkemysten purkamishalu ja kyseenalaistaminen. Vanhat auktoriteetit kyseenalaistettiin. Sodan käyneille ja sen kärsimykset kestäneille oli varmasti raskasta kuulla näiden pitkätukkaisten ymmärtämätöntä väheksyntää ja pilkkaa tyyliin ”mitäs menitte sinne rintamalle”.

Entisestä partiopojasta Lauri Hokkasesta tuli stalinisti. Hän toimi 1970-luvulla taistolaisten puolueorganisaation ja nuorisoliikkeen poliittisessa johdossa. Kun hän pohdinnan jälkeen menetti uskonsa ja tajusi liikkeen todellisen luonteen sekä toi mielipiteitään esiin, hänet erotettiin ja tietenkin leimattiin CIA:n agentiksi. Hokkasen ajatusten muuttumiseen vaikuttivat monet asiat. Yksi oli ehkä käytännön ja todellisuuden ristiriita. Stalinin ajan verisyys oli varmaan toinen asia, tietoa kyllä oli tuosta ajasta saatavissa, jos halusi tietää. Stephanie Courtois on ”Kommunismin mustassa kirjassa” päätynyt lukuun vähintään 20 miljoonaa surmattua tai surkeissa oloissa gulageissa menehtynyttä. Anne Applebaumin arvion mukaan vankileirien saaristoon ja karkotukseen lähetettiin noin 30 miljoonaa ihmistä. Suomalaisia eri syistä Venäjälle loikanneista murhattiin Stalinin 30-luvun vainojen aikana ainakin yli yksitoistatuhatta. Osa tuli Amerikasta lama-ajan ajamana ja huijattuna rakentamaan ”työläisten paratiisia”.

Lauri Hokkasen kertomasta tulee tunne uskosta, turvallisesta Isä Jumalasta. Tämä kaikkivoipa oli marxilais-leniniläinen Neuvosliitto. Kun usko on vahva, ei tarvitse kysellä tai kyseenalaistaa. Kun kuuluu valaistuneiden joukkoon, voi suhtautua muihin ymmärtämättömiin ylimielisesti. Uskottiin vahvasti, että Neuvostoliiton järjestelmällä ja puolueella oli poliittis-filosofinen totuus ja sen valtiojärjestelmä tulisi voittamaan maailmanlaajuisesti. Näin taistolaisista tuli Suomeen viides kolonna, joka yhdisti menestyksensä ja tavoitteensa suurvallan menestyykseen ja tavoitteisiin. Suomi piti sovjetisoida.

”Ideologisesti ja poliittisesti brezneviläiseen ulkopolitiikkaan kiinnittyneen taistolaisryhmän vallankumous oli toimintaa Moskovan megafonina ja reservinä pienen kansakunnan politiikassa. Neuvostoliiton voima, mahti ja ikuisuus pitivät puolueen stalinistien toivoa yllä Suomen radikaalista muutoksesta, talvisodassa kesken jääneen tehtävän loppuun saattamisesta.”

Liike sai nimensä Sirola opistossa ja Moskovassa opiskelleelta Taisto Sinisalolta. Taiston veljien nimet muuten olivat Usko Aatos ja Uljas Voitto. Todellinen ideologian levittäjä ja taitava puhuja oli kuitenkin Tiedonantaja-lehden päätoimittaja Urho Jokinen, joka oli menettänyt isänsä Stalinin vainoissa, mutta silti usko sosialismiin oli vahva. Jokisen levittämä ideologia näkyi vappumarssien banderolleissa: Eläköön Neuvostoliiton  kommunistinen puolue! Eteenpäin Otto Ville Kuusisen viitoittamaa tietä!

Poliittisen kentän toiselta laidalta syntyi vastaavasti anekdootti: Mikä on kaksi metriä pitkä ja haisee vanhalle viinalle? Vastaus, vasemmiston vappukulkue.

Presidentinvaalien lähestyessä 1981 Urho Jokinen kirjoitti lehdessään, että Mauno Koivisto ei ole vain antikommunistien perivihollinen, oikeistososialidemokraatti, vaan myös asevelisosialisti, joka oli sodassa tappanut vääriä vihollisia – venäläisiä.

Nikita Hruštšov horjutti aikoinaan Stalin-kritiikissään tämän suuren sotapäällikön mainetta, mutta Putinin aikana Stalinin arvo vain kasvaa. Venäjän nykyinen perustuslaki velvoittaa ylläpitämään ”suuren isänmaallisen sodan” voittoa ja suojelemaan ”historiallista totuutta”. Jegor Gaidar (Gaidar oli taloustieteilijä ja poliitikko sekä toimi 1990-luvulla Boris Jeltsinin hallituksessa, kuoli 2009) kirjoitti aikoinaan:”Imperiumin jälkeinen nostalgia tunkee läpi venäläisen tajunnan. Jos Venäjä ei kykene ottamaan oppia siitä, mitä Venäjälle ja muille imperiumeille tapahtui 1900-luvulla, meistä voi tulla uhka maailmalle. Se on kaikkein pelottavinta, mitä Venäjälle voi tapahtua.” Tämän päivän tapahtumien valossa näkemys oli täydellisen oikea ja huikea ennustus.

Taistolaisia ei ollut lukumääräisesti kovin paljon, mutta vaikutusvaltaa heillä oli. Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin sanomissa (5.12.2022), kuinka Taisto Sinisalon ärähdys johti maantiedon oppikirjojen uusimiseen. Taistolaisopiskelijoiden musta lista yliopistojen tenttivaatimusten ”taantumuksellisista” teoksista sai Ulf Sundqistiltä vahvaa myötäilyä. Matti Louekosken ja Ulf Sundqistin tavoitteena oli valtiollistaa peruskoulun oppikirjojen tuotanto. Sakari Kiurun (sd) johtama oppimateriaalikomitea esitti oppikirjojen täydellistä yhdenmukaistamista ja tuotannon siirtämistä valtiolle. Koululais- ja opiskelijajärjestöt tukivat ehdotusta. Marja Purasen pro gradu -tutkielman mukaan Stalinin puhdistukset otetaan oppikirjoissa esiin vasta 1980-luvulla. Piti siirtyä 2000-luvulle, ennenkuin oppikirjat alkoivat tarkemmin käsitellä Neuvostoliiton yhteiskunnan ihmisvihamielistä luonnetta, vankileirejä ja valtavaa kuolleisuutta Stalinin kaudella. Suomettuneisuuden ilmapiirissä kaikki, niin poliitikot kuin tutkijat ja muut julkisuuden henkilöt, joutuivat varomaan taistolaisten hampaisiin ja leimauksen kohteeksi joutumista. Nykyisin puhuttaisiin maalittamisesta.

Tuohon aikaan poliittisen uran edistyminen katkesi kerralla, jos sai leiman neuvostovastainen. Kaikkien puolueiden keskuudessa kilpailtiin, kenellä oli tuttava- ja monesti voi sanoa – ystäväpiirissään korkea-arvoisin ”kotiryssä”. Kun keskustapuolue menetti valtaansa 1970-luvulta alkaen, demarien sisäpiiri meni tässä kanssakäymisessä ja tietojen vaihdossa uskomattoman pitkälle. Kalevi Sorsaan alettiin KGB:n taholta luoda suhteita jo 1950-luvun puolivälissä.

Hokkanen käy kirjassaan myös läpi paljon historiaa. Miksi Leninin johtamasta Venäjästä tuli heti alusta pitäen  äärimmäisen väkivaltainen? Bertrand Russell kertoo tapaamisestaan Leninin kanssa. Vastatessaan kysymykseen sosialismin toteuttamisesta maanviljelyksessä Lenin  oli selittänyt ihastuksissaan kiihottaneensa köyhät maanviljelijät rikkaimpia vastaan. ”Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin hah-hahhaa!”. Leninin naurunhohotus sai Russelin veren hyytymään.

Neuvostoliiton talousjärjestelmä perustui tuotannon määriin. Georgi Arbatov piti neuvosjärjestelmän suurimpana virheenä sitä, että se perustui ”totaaliseen vastuuttomuuteen”. Keskusjohtoisen talouden huipulla olevat ihmiset eivät olleet taloudellisessa vastuussa yhtään mistään. Poliittisten johtajien erehtymättömyys ja ehdoton valta muodosti esteen, ettei taloudellista, teknologista ja tieteellistä tietoa – osaamista – kulkeutunut alhaalta ylös. Tuloksena oli järjestelmä, jossa ääretön tehottomuus yhdistyi suunnattomaan luonnon tuhoamiseen ja saastuttamiseen. Samaan  aikaan propagoitiin, että sosialismi on ratkaisu ympäristöongelmiin. Suomalainen itätalouksia tutkiva taloustieteilijä Tauno Tiusanen ymmärsi hyvin Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden talousjärjestelmän toimimattomuuden, mutta Suomessa todellisuuden kertominen aiheutti tappouhkauksia taistolaisilta. Tiusanen jatkoi yliopistouraansa vuosia ulkomailla. Taistolaisten tappolistoilla oli monia muitakin, äärimmäinen väkivalta katsottiin välttämättömyydeksi vallankumoustilanteessa.

1970-luvulla puolueet alkoivat muistuttaa toisiaan, poliittinen oppositio taistolaisuutta lukuunottamatta hävisi. Toisinajattelijat nujerrettiin, kritiikki vaiennettiin, valta siirtyi puoluetoimistoille, työmarkkinajärjestöille ja maataloustuottajien etujärjestöille. Myös presidentin valta kasvoi yli eduskunnan vallan. Työtaisteluja oli kehittyneihin teollisuusmaihin verrattuna kolmanneksi eniten. Villejä lakkoja esiintyi rakennustyömaiden ohella erityisen paljon metalliteollisuuden suurilla työmailla, joissa kommunistien asemat olivat vahvat. Lakoilla tavoiteltiin parempia palkkoja, mutta monen taistolaisen pääluottamusmiehen lakkoherkkyydessä oli kyse myös ”proletariaatin valmentamisessa poliittisen vallan haltuunottoon”.

Järjestöissä, kuten teiniliitossa, opiskelijajärjestöissä, Suomi-Neuvostoliittoseurassa ja ammattiyhdistysliikkeissä käytiin armotonta taistelua johtopaikoista taistolaisten ja muiden, lähinnä demarien kanssa. Taistelu oli kovaa ja aikalaiset muistelevat, että joskus käytettiin myös laillisia keinoja. Jotkut, kuten KTL (Kulttuurityöntekijäin liitto) perustettiin jo alunperin taistolaisten tavoitteita ajamaan. Se sai rahoitusta Moskovasta. Liitto veti mukaansa hämmästyttävän määrän henkisen työn tekijöitä – Eero Melasniemestä alkaen.

Esko-Juhani Tennilä, pitkäaikainen Lapin kansanedustaja, kirjoitti Hämeen Yhteistyössä 28.4.1971 otsikolla ”Meidän on opiskeltava sotimistaitoa”. Tärkeämpää kuin oppia puolustamaan maata ulkopuolista hyökkääjää vastaan, oli oppia sotimistaitoa vallankumouksen varmistamiseksi, mahdollisen kansallissodan voittamiseksi. Tennilä kirjoitti myös runoja tuohon aikaan: ”–vain ne päät jotka eivät  // millään// käänny// putoavat.”

Kommunistisen yksinvallan luomista kuvaavat hyvin Jugoslavian tapahtumat. 15 miljoonan asukkaan maassa vähintään miljoona Titon partisaania ja heitä vastaan taistellutta kapinallista sekä suunnaton määrä siviilejä tapettiin. Titon ensimmäisen hallituksen varapääministeri Milan Grol, luonnehti maataan. ”Eihän tämä ole valtio, vaan teurastamo.” Historiasta löytyy monia vastaavia esimerkkejä, esimerkiksi Kamputsea.

Kirjassa on paljon raa’an rehellistä ja kaunistelematonta pohdintaa  siitä, miten tämä kaikki oli mahdollista, siis joutua moiseen mielenvikaisuutta muistuttavaan ideologiseen kuplaan. ”Marxiin vedottiin, mutta Leniniin tukeutuen luotiin maanpäällinen harha, mahtaviin kulisseihin sijoitettu historiallinen näytelmä – kansalaisia ja kansoja alistava, demokratiaa halveksuva ja ihmisiä vainoava imperiaalinen, hampaisiin asti aseistettu massamurhavaltio oli ihmiskunnan humaanimman tulevaisuuden, kommunismin airut.”

Toivottavasti noista ajoista on jotain opittu.

Lähteitä: Kenen joukoissa seisoin – taistolaiset ja valtioterrorin perintö, Lauri Hokkanen, Dogendo 2021; Wipipedia; Kanava 3/2022 Vilma-Luoma-Aho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: