Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
Suomi ei ole vielä pe 13.5.2022 mennessä päättänyt jättää Nato hakemustaan, koska ns. demokraattinen päätöksentekoprosessimme ja SDP:n vallanhalu (naapurimaa Ruotsin odottelun varjolla) eivät sitä vielä tässä vaiheessa ole mahdollistaneet. SDP:n ”puoluepoliittisesta” pisteiden keruusta huolimatta tasavallan presidenttimme ja pääministerimme ovat yhdessä jo julkistaneet omat positiiviset Nato-kantansa joka merkinnee, kansanedustajien kannatuslukemienkin mukaan, Suomen Nato-hakemuksemme jättämistä varsin pikaisesti, jopa jo tulevalla viikolla. Ainoat varsinaiset ”vastarannan kiisket” ja ”vikisijät” Suomessa, SDP:n viivyttelijöiden lisäksi löytyvät vielä tälläkin hetkellä vasemmistoliitosta, näistä aidoista suomalaisista kommunisteista, ”viimeisistä mohikaaneista”.
Kommunistien historian perusteella ei asiaa tarvitse edes ihmetellä. Johan kyseisen puolueen perustamisesta aikoinaan olivat etukäteen käyneet keskusteluja Kuusinen ja Yrjö Sirola suoraan Leninin kanssa. Samankaltainen käsitys suomalaisuudesta lienee nykyiselläkin Vasemmistoliiton johdolla. Toki eduskunnassamme joitain muitakin yksittäisiä asian pohtijoita, ajatustensa kanssa epävarmuudessa eläviä kansanedustajia, eri puolueistamme vielä löytyy. Heitä ei tosin tarvitsekaan äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa, sillä ääni menee vain hukkaan. Saavat siis jatkossa harrastaa tehottomia ja tahattomia pohdintojaan omissa kotimaisemissaan.
Valtionjohtomme Nato-kannan tultua julkisuuteen Putin tapojensa mukaisesti poltti hiilensä ja yksi sun toinen tämän marioneteista (tyttöystävä Maria Zaharova ja poikaystävät Dmitri Peskovo sekä Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev) ovat ehtineet uhkailla Suomea mitä mielikuvituksellisimmilla seurauksilla. Kuka uhkailee ydinaseilla, kuka ”sotilaallisilla seurauksilla” ja kuka maineen tms. menettämisellä. Toki realismiakin jo näiden ystävysten toimista löytyy, pistetään sähkönjakelu Suomelle seis ja kuvitellaan siitä koituvan joitain negatiivisia seurauksia maallemme. Kaasun katkaisua odotellessa! Tiedoksi vaan herra Putin sekä marionettisi ja muut ystävyyteen pakotetut ystäväsi; mekin olemme historian saatossa tottuneet aiheuttamaanne kurjuuteen, pitkäaikaisine rajanaapureinanne, joten pitäkää virtanne – meillä on sitä riittävästi omasta takaakin. Kaasuakin kykenemme järjestämään riittävästi tarpeisiimme. Pistäkää putki vaan poikki, olemme toimeliaita ja elämme demokratiassa. Kykenemme siis järjestämään yhteiskuntamme asiat ketään alistamatta tai roikkumatta riippuvuussuhteessa takapajuiseen yhteiskuntaanne.
Hätyyttelymme ja pelottelumme Nato-jäsenyydestä on Venäjän toimesta siis alkanut jo toden teolla. Kerrankin ”Itämaan tietäjät” toimivat nopeasti. Sitä emme ole usein nähneet. No, meteliä mahtuu maailmaan, siitä ei yhdenkään suomalaisen tule pelästyä. Meidän ei pidä pelästyä edes itsestään putoavia venäläishävittäjiä tai pommikoneita, saati itärajan takana olevia huoltamattomia ja dieselittömiä sekä helposti räjähteleviä panssarivaunuja. Mikäli nuo tipahtelevat tai sammuilevat tontillemme, niin siivotaan ne yhdessä pois. Älkäämme myöskään myöntäkö pakolaisstatusta itärajan takaa kyseisellä kalustolla saapuville, nykyisen hallituksemme tahtotilasta huolimatta. Venäjä onkin, tässä menneiden viikkojen aikana, sotilaallisena suurvaltana osoittanut Ukrainan ”erikoisoperaationsa” yhteydessä korruptoituneen valtionsa sotilasmahdin todellisen osaamisen ja tahtotilan. Venäläiset ”erikoisjoukkojenkin” sotilaat keskittyvät parhaillaan varastelemiseen, viattomiin siviileihin kohdistuvaan väkivaltaan ja vehkeet pystyssä touhuilemiseen varsinaisen sotimisen sijasta – parempi on ilmeisesti pitää rintamalinja paikallaan, ettei tee kipeää, kun ”natsikansa” tuleen vastaa. Venäjän erikoisjoukot ovat nimensä ansainneet, tosi erikoista touhua.
Venäläisten panssareihinkin on viimeisten tietojen mukaan asennettu pesukonesoftat, Ukrainasta varastetut telkkarit rei’itettiinkin aiemmin ampumalla, ilmeisesti laitteiden jäähdytystehon lisäämiseksi. Lisäksi ”venäläissotilaiden” omaa hyvää oloa sekä sankaruutta pyritään jatkuvasti korostamaan ukrainalaisia siviilejä alistamalla ja häpäisemällä. On tavallaan Euroopan ja eurooppalaisten, sekä jossain määrin ukrainalaistenkin onni, että kyseinen sivilisaatioiden tuhoaja ja barbaarinen hyökkääjä on tuhonnut omat mahdollisuutensa jo kauan ennen varsinaisia sotilaallisia toimiaan, kaikenlaisella korruptoituneella toiminnalla ja oman edun tavoittelulla sekä kulttuuriperintöönsä kuuluvalla valehtelulla.
Mutta sitten kurkistus sinne Turkkiin. Päivän lehtien (pe 13.5.2022) ”asiantuntijoiden” mukaan Turkkikin viestii jo mielipiteidensä kuuntelemisen tärkeydestä, mikäli siltä halutaan myönteinen kanta Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyteen. Nato-kiristys on Turkinkin puolelta alkanut. Olisiko Unkari seuraava kiristäjämme, jää nähtäväksi. Turkkihan on vanha venäläisten mielistelijä, varsinainen etupiirivaltio sanan varsinaisessa merkityksessä. Valtionpäämiesten välisissä keskusteluissa Turkin ns. presidentti Recep Tayyip Erdoğan oli todennut Sauli Niinistölle Turkin tukevan Nato-jäsenyyttämme. Ei turkkilaiseen, kuten ei venäläiseenkään kulttuuriperimään tunnu kuuluvan rehellisyys eikä suoraselkäinen toiminta. Toimivat ennemminkin, kun kasakat muinoin – oma etu edellä, jos ei tahtoa saa muuten läpi, niin käytettäköön sitten keppiä, kultakolikoita, miekkoja ja murhia.
Eipä historian valossa Turkinkaan toimissa ole mitään uutta tai outoa. Maa on edennyt vuosien saatossa kriisistä toiseen. Kukin valtionpäämies, ryhmä tai ryhmittymä on ajanut omaa etuaan jatkuvalla syötöllä. Esimerkiksi oikeisto- ja vasemmistoryhmien välisistä kahnauksista johtunut poliittinen epävakaus 1960–1980-luvuilla synnytti useita vallankaappauksia vuosina 1960, 1971, 1980. Lisäksi islamistinen pääministeri Necmettin Erbakan pakotettiin eroamaan ”postmodernissa vallankaappauksessa” vuonna 1997. Turkin talouden 1980-luvulla alkanut vapautuminen muutti maan näkymiä; seuraavia vuosikymmeniä leimasivat peräkkäiset voimakkaan talouskasvun kaudet ja myös kriisit. Tämänkin maan toiminta perustuu siis viime kädessä omaan kulttuuriin, kaikkien ”kusetukseen” kaikessa, oli kohde mikä tai kuka hyvänsä.
Tyyli ”raaputa sinä minun selkääni, niin minä raaputan sinun selkääsi” toimii toki länsimaissakin, mutta nämä ”itämaan tietäjät” ovat vuosien saatossa tottuneet siihen, että vain heidän selkiään raaputellaan muiden toimesta. Oma lupaus ”vastaraaputtelusta” tuppaa pääsääntöisesti unohtumaan. Lisäksi he ovat tottuneet saamaan vielä ”pimeänä” korvauksenkin siitä, että joku saa heidän hienostuneita selkiään raaputella. Onneksemme Saulimme on tolkun mies. Voi jäädä Erdoğanin selkä tällä erää raaputtamatta. Suomi menee Natoon ja turvaa näin puolustuksellisesti selustansa – toistaiseksi. Erdoğan asiaa vastustaessaan tai liikaa kermaa kakkujen päältä kuoriessaan tulee iskemään kirveensä ns. kiveen. Toki Natossakin on omat puutteensa sekä ongelmansa, eikä liittyminen meille kovin halpaakaan ole, mutta ”so not”, eipä se nykyiselle EU-n valvonta- ja määräysyhteisölle juurikaan häviä.
Onko se niin, että ”kasakka” tai myöskään ”osmani” ei osaa olla tappelematta, muita käskemättä, maita valtaamatta, ryöstelemättä, kiristämättä tai riitelemättä muiden kanssa muuten vaan? Historian valossa asia on juuri näin. Miksi sitä tulisi kenenkään edes kieltää. Totta kai ”humanistisen ajattelun” pohjalta katsantokantamme näidenkin maiden toimiin tulisi edelleen olla ennakkoluulotonta ja vastaanottavaista, mutta miksi? Eikö kokemuksista saisi ottaa oppia? Olisiko jossain vaiheessa aika myöntää, että myös kulttuuriset erot ja taustat vaikuttavat ihmisten sekä kansakuntien käyttäytymismalleihin?
Toki edellistäkin väitettä tai koko tarinointiani voidaan alkaa tarkoituksellisesti vääntää rasistiseksi, mutta siitähän ei ole kyse, varsinkaan mikäli mahdollinen lukija ei pidä silmillä utuisia ideologisia silmälaseja, joissa kaukonäkö ominaisuus on rikki.
Lähteet: Etelä-Suomen Sanomat, Wikipedia, is.fi, iltalehti.fi
Huuhtanen 