Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
Suomessa on tällä hetkellä työikäisiä hieman yli 3 425 000 henkilöä eli n. 62 prosenttia koko väestöstämme. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen mukaan 15–64-vuotiaiden työllisyysaste oli 72,3 % vuonna 2021. Työllisyysaste kasvoi 1,6 prosenttiyksikköä vuodesta 2020. Miesten työllisyysaste vuonna 2021 oli 72,8 % ja naisten 71,7 %. Miesten työllisyysaste kasvoi edellisvuodesta 1,1 ja naisten 2 prosenttiyksikköä.
Vuoden 2021 alussa työvoimatutkimuksen tietosisältöä, tiedonkeruuta ja estimointimenetelmää uudistettiin. Estimoinnilla tarkoitetaan, että etsitään parasta arviota perusjoukon parametrin oikealle arvolle otokseen perustuen. Uudistus liittyi yleisesti työvoimatutkimuksen kehittämiseen. Työvoimatutkimuksen kyselylomakkeen sisältöä muutettiin uuden EU-lainsäädännön mukaiseksi.
Keskeisimmät muutokset koskivat työaikatietoja sekä työllisen määritelmää. Tiedonkeruun uudistuksessa otettiin käyttöön verkkotiedonkeruu haastattelujen rinnalle. Työvoimatutkimus on otostutkimus, jossa tiedot kerätään kysymällä niitä vastaajilta. Vuoden 2020 loppuun asti tietoja kerättiin puhelinhaastatteluin ja osin käyntihaastatteluin, ja vuodesta 2021 alkaen työvoimatutkimuksen vastaajilla on ollut mahdollisuus vastata myös verkossa. Uusi EU-lainsäädäntö vaikutti otoksen muodostamiseen ja tulosten laskentatapaan eli estimointimenetelmään, sillä tutkimus kattaa nykyisin 15–89-vuotiaat, kun aiemmin kohderyhmänä oli 15–74-vuotiaat. Uudistuksen myötä vuosille 2009–2020 tehdyn aikasarjakorjauksen aiheuttamat muutokset työttömien estimaatteihin olivat suhteellisesti vähäisiä, useimpina vuosina alle prosentin. Työvoiman ulkopuolella olevien määrät kasvoivat 2–3 %.
Työllisten aikasarjoihin uudistus aiheutti yleisesti pienehköjä, noin 1–2 % suuruisia muutoksia alaspäin. Työllisten määrän vähentyminen on tapahtunut pääasiassa palkansaajien ryhmässä. Työllisten sosioekonomisen aseman mukaisissa alasarjoissa selvin muutos on ylempien toimihenkilöiden aikasarjassa, jossa uudet estimaatit ovat vanhan menetelmän mukaisia pienemmät. Enimmillään muutos on -9 % vuonna 2020. Työntekijöiden määrät puolestaan ovat kasvaneet muutaman prosentin verrattuna vanhan menetelmän mukaiseen aikasarjaan. Tätä selittää vastaajien koulutustason huomioiminen painojen kalibroinnissa. Se tilastotieteistä, näitä pieniäkään vaikutuksia suuntaan tai toiseen ei liene tuotu esille työllisyysasteestamme julkisesti keskusteltaessa. Kuitenkin työllisyyden parantumisesta puhuttaessa tuntuu prosentin puolikkaankin parannus olevan jumalattoman suuri, vain yhden päättäjäryhmän aikaansaama saavutus.
Suomen hallitus on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön työllisyysasteen nostamiseksi tekemällä päätöksiä, joilla voidaan saavuttaa arviolta 80 000 lisätyöllistä. Toivottavasti tulevatkin hallituksemme ovat kesteissä mukana, sillä yksi hallituskausi päätöksineen ei tarkoita pitkäjänteisyyden osalta oikein mitään. Tavoitteena nykyhallituksellamme on 75 prosentin työllisyysaste vuosikymmenen puolivälissä. Viimeisimpänä hallitus teki 11.2.2022 päätökset työllisyystoimista, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Vahvistuuko julkinen talous tai työllisyystilanteemme nykyisestä? Onnistuvatko ne nykyiset n. 200 000 työtöntä työllistymään? Kumpaankin edelliseen on aika selkeä vastaus, ei vahvistu talous eivätkä työllisty työttömät. Mistähän tämä mahtaisi johtua?
Taloutemme haasteet ovat olleet julkisuudessa jo niin monesti, ettei niitä kannata alkaa kertaamaan. Päätöksentekijämme valuttavat verorahojamme parhaillaan ja jatkuvasti niin ahkerasti rajojemme ulkopuolelle, että vastuistamme ei selvitä tulevaisuudessa edes nykytasoisella lainanotollakaan. Pienelle suomalaiselle vähävaraiselle ei näistä killingeistä tunnu riittävän, juhlapuheiden ja vakuuttelujen ulkopuolella, oikein mitään. Toki joidenkin poliitikkojenkaan mielestä velkoja ei tarvitse edes takaisin maksaa, mutta näitä mielipiteitä julkisuuteen tuotaessa on varmastikin päässyt unohtumaan velkojan näkemys. Velkojat saattavat lainaamansa jossain vaiheessa kuitenkin tarvita, eivätkä lainojen korotkaan tahdo yleensä olla laskusuunnassa valtion luottokelpoisuuden heiketessä.
Haasteet työmarkkinoillamme ovat hyvin monisyiset sanotaan. Varmasti näin onkin, mutta juuri siitä syystä tulisi asiaan puuttua muilla, kun tilastollisilla keinoilla tai muulla tempputyöllistämiseen liittyvillä ilmiöillä, kuten massiivisin työvoimapalveluihin palkkaamisin tai hyvinvointialueorganisaatioiden avulla työllistämisiin. Tilastokikkailut ja tarpeettomien organisaatioiden perustamiset ovat jo hieman vanhanaikaista toimintaa. Toki kivaahan sitä Exceliä on seminaareissa edelleenkin venytellä pituus- tai korkeussuunnassa erilaisia taloussaavutuksia visualisoitaessa, mutta niissäkin yhteyksissä pitäisi muistaa ihmisten tarvitsevan aidosti vakituista tai pidempiaikaista työtä selvitäkseen mm. vallalla olevasta talouden kiristymisestä tai muuttovirtauksista asutuskeskuksiin. Myös varmuus omasta palkkatulolla elämisen tai eläketulon turvasta voisi olla monelle helpotus. Taloudellisella turvalla on näet tapana tuottaa ihmiselle muutakin lisäarvoa, kun törsäämismahdollisuuden. Voisi se paljon puhuttu nuorisonkin mieli pysyä paremmin kuosissaan, kun saisi jättää tarpeettoman elinympäristöstään murehtimisen tärkeämpien asioiden tieltä. Voisi vaikka perustaa perheen ja tekaista muksuja uutta yhteiskuntaa rakentamaan.
Vuosia työmarkkinatilanteen muutoksia sivusilmällä seuranneena en pidä mitenkään mahdottomana paluuta ns. parempiin aikoihin. Kuten monen muunkin kehitystyön yhteydessä tulisi hieman kaivella tietoja lähihistoriasta, kertailla tehtyjä toimenpiteitä ja ennen kaikkea tunnistaa ja tunnustaa yhteiskunnassa tehtyjä virheitä. Jossain vaiheessa olimme erittäin hyvin työllistettyjä ja toimeen tulevia. Vanhan muistini mukaan esim. -80-luvun alkupuolella oli jopa hankalaa löytää työvoimaa. Saman muistin mukaan 2000- luvun alkupuolella vaikkapa rakennustyössä, putkityössä jne. tienattiin parhaimmillaan jopa ministeritason palkkoja. Toki silloin tehtiin heikkoa laatua kalliilla, kun sitä nykyisin tehdään halvalla. Hyvä trendikö? Miksi tilanne muuttui niin nopeasti ja ratkaisevasti? Ainakin elintason noustessa työintomme hiipui. Usein tuli kuunneltua lausahdusta ”tyhmä töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä”. Varmasti totta tuokin. Suomea alettiin kuitenkin ”syömään sisältä päin”. Nämä viisaat kasvattivat myös jälkeläisensä. ”Mulle kaikki heti” -kansalaiset pääsivät enemmistöön. Nyt ne ovat hitto vieköön hallituksessammekin. Myös ekonomijohtaminen oli kivaa ja tuottoisaa niin kauan, kun alettiin konsulttien vakiofraasien sijaan ymmärtää, ettei se pirun työntekijä motivoidu vaikka kuinka käsken, houkuttelen ja lahjon. Pitäisikö kuitenkin palata niihin aikoihin, jolloin työntekijää ja tämän työpanosta arvostettiin? Työpaikkapelleilyn ymmärtää tyhmempikin.
Ammattiyhdistyspomot ovat myös vuosien varrella nakertaneet tehokkaasti työmarkkinoitamme. Ensin he söivät itsensä jäsenistönsä rahoilla lihaviksi, ostivat autot ja veneet sekä kesämökit, jauhaen samanaikaisesti kaikenlaista potaskaa solidaarisuudesta. Pomot ottivat pullat rusinoista ja nyt ymmärtämättömyyttään yrittävät omien etujensa ehtyessä ja AY-liikkeen laihtuessa pitää vanhaa toimintamalliaan yllä, uuden sukupolven tietämättömyyden kustannuksella. Pahimmat työmarkkinoiden hajoittajat ovat kautta aikain olleet Paperiliitto ja AKT. Hoiva-ala tulee hyvää vauhtia perässä, toki kyseisen alan kehityksestä on lääkärien tai sairaalajohtajien turha syyttää hoitajia, syylliset löytyvät peiliin katsottaessa. Pistäkää työkulttuurinne ja organisaationne kuntoon. Lopettakaa kiusaaminen.
Mihin ja miksi lähtivät paperitehtaat Suomesta? Niissä työllistettiin vielä -80 -luvullakin aika paljon enemmän väkeä, kun nykyisin. Miksi kuljetusliikkeet ovat ajaneet itsensä ahtaalle, vaikka yksi logistiikka-alan suurimmista ja tärkeimmistä kilpailukeinoista on joustavuus? Jäykkää on kuljetusalalla tekeminen ja tuotot pieniä. Kuormatilojen täyttöasteet ovat edelleen liian alhaiset ja kuljettajien ammattitaito vaan heikkenee ja asenne huononee. Autot kaatuvat ja kontit putoilevat. Kuskin vääntävät henkilöautojen puskureissa kiinni ja ihmettelevät arvostuksensa puutetta. Asennevamman ja ammattitaidon puutteen johdosta ainakaan polttoainetalous kuljetuksissa ei parane, paljonkos se nafta taasen litralta maksoikaan?
Taksikeskustelukin on jälleen virinnyt, tällä erää markkinajohtajien ja mitättömän kuljetus- ja palvelualan osaamistason omaavan liikenneministerimme johdolla. Vieläkään ei olla huomattu tai ainakaan tunnustettu, että laki tieliikenteen palveluista ei niin huono ollutkaan mitä jatkuvasti julkisuudessa annetaan ymmärtää. Kannattaisi kyseinen lainsäädäntö ainakin lukea läpi ja sisäistää sen teksti ja henki. Vapaasta kilpailusta ei edellisten toimesta vaan tykätä, koska tykätään itsestään selvästä – ilmaisesta rahasta. Iltapäivälehdistökin tekee suurella ammattitaidollaan hintavertailuja Helsingin rautatieasemalta HKI-Vantaan lentoasemalle. Heittoja hinnoissa löydetään – kas sellaista on markkinatalous – vai? Myös taksikuskien käyttäytymistä taivastellaan edelleen ja jatkuvasti julkisuudessa. Tehkääpä viisaat kaikessa viisaudessanne tutkimus, kuinka monta huonosti käyttäytyvää, ahdistelijaa, pakkomyyjää, autoon hihasta repijää löydätte kantasuomalaisista taksikuskeista. Ohhoh! lopputulos saattaisikin tutkijoita yllättää, olisiko kuitenkin kyseessä kulttuurieroihin eikä lainsäädäntöön liittyvistä haasteista?
Muinoin oli myös vakiovastaus ihmisen ikäkysymykseen. Mikäli keski-ikäiseltä kysyttiin ikää, tämä usein vastasi ”kuudenkymmenen ja kuoleman välillä”. Sellainen minäkin parhaillaan olen. Näiltä samoilta keski-ikäisiltä kyseltiin usein ammattiin ja työhön liittyviä neuvoja nuorempien toimesta. Osaamista arvostettiin ja tiedettiin, että tietoa on. Enää ei kannata kysellä, koska mm. koulutusreformin myötä kaikki heidän osaamisensa katosi. Sitä paitsi työkyvyttömyysraja käytännössä on jo hallituksemmekin toimesta rajattu alle kuusikymppisiin. Nykyisin kannattaa kysellä maksimissaan 54-vuotiailta, jos jotain sattuisivat muistamaan. 55-vuotias tai vanhempi luetaan hallituksemmekin toimesta ikääntyneeksi. Kuitenkin näitä kaltaisiani ikääntyneitä himoitaan kovasti työelämään takaisin, kun tahtovat tekijät loppua. On minullekin töitä tarjottu, osa-aikaista, määräaikaista jne. pienipalkkaista puuhastelua. Jäykkäniskaisena ja kohtuullisen koulutettuna en ota niitä vastaan. Vakituinen työ kyllä kelpaa, asiallisella palkkauksella. Yrittämisen lopetin, sillä elinkeinonharjoittaminen, siis pienyrittäminen ei Suomessa enää kannata. Siitä pitävät huolen verottaja ja vakuutusyhtiöt.
Niin, edelliseen viitaten bisnes alkoi myös aikojen saatossa vahvasti keskittymään. Vain suuri on laadukasta ja kykenee EU-säännösten mukaiseen toimintaan. Pieni voi kyllä toimia suurempansa renkinä – alihankkijana tai kevytyrittäjänä, mutta taas virtaa yrittäjän itse ansaittu raha tai osa siitä suoraan ”yhteistyökumppanin” taskuun. Olet vain renkinä, toisen ehdoilla. Paitsi Ranskassa, Italiassa, Espanjassa tms. jossa yrittäjää ja tämän palveluja – lähituottamista – aidosti arvostetaan. Suomessa vain suurelle kannattaa antaa niitä normaali työelämässä vaadittavia lupia, sertifikaatteja ja muuta ”roinaa”, joita voi ripustaa seinille tai joilla työntekijä voi täyttää lompakkonsa. Kaikenkarvaista korttia, passia ja pilipalipaperia tarvitaan työstä suoriutumiseen. Kyseisen luvan suoritettuasi tekemisesi työympäristössä ei kuitenkaan ketään kiinnosta eikä tekemisiäsi, ainakaan turvallisuusmielessä mitenkään valvota pois lukien muutamassa suuremmassa laadukkaasti toimivassa firmassa. AVI kyllä suorittaa valvontaa, mutta sekin on pitkälti ”hampaaton” laitos. Muutama kapakka on saatu vuosien saatossa kiinni ja tarjoilu lopetettua, mutta kyseessä onkin ollut tavallisesti hyvin pieni yksikkö. Suurempien sössimisistä ei uskalleta valittaa tai toimintaa keskeyttää. Et usko vai, kysele vaikka Yli-Viikarilta tai joltain vastaavalta tapaukselta, mitä ne oikeat sanktiot luvattomuuksista olivatkaan.
Onneksi Ukrainan sodan myötä taloutemme muuttuu. Kun köyhdymme, niin ehkä opimme taas elämään. Valitettavasti nyt kovasti velalla elävät eivät opi, voi tulla jossain vaiheessa mieleen, kenelle pitikään ulkoisia pärjäämisen mittareita esitellä ja millä hinnalla. Heille voi tulla rankka pudotus pärjäämisen osalta, varsinkin jos työpaikka vielä lähtee alta ja sattuu olemaan yli nelikymppinen vanhus. Meillä vanhemmilla asiat ovat ehkä paremmin. Mitä kovemmin inflaatio jyllää, sen paremmin se kuittaa eläkkeissämme Lipposhallituksen tekemiä heikennyksiä. Me iäkkäämmät osaamme tehdä ruokamme, lämmittää puilla ja tarvittaessa hakea ruokamme metsästä – aivan itse. Huonomman laskupään ja osaamistason omaavat ovatkin aloitelleet jo Venäjällä matkustelun halvan bensiinin perässä. Vain passin ja viisumin hankintaa, 3 tuntia tulleissa, 50 kilometriä ajamista ja sain täyttää tankkini halvalla laatubensalla. Hienoa
Lopuksi voikin kysyä, mitä yhteistä on sotaisalla venäläisellä ja rauhaa rakastavalla suomalaisella?
Kumpikin haluaa käydä naapurimaassa tankeilla!
Lähteet: stat.fi, wikipedia.fi
Huuhtanen 