Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen
On mahdotonta tietää, kuinka suuri osa venäläisistä kannattaa, hiljaisesti hyväksyy tai mielessään vastustaa Putinin mielipuolista tuhoamissotaa Ukrainassa. Aktiivinen, näkyvä vastustaminen on hyvin vähäistä ymmärrettävästi, henkilökohtaiset seuraukset protestoinnista ovat musertavia. Venäjän valtion tai julkisen puolen työpaikat sitovat monet valtion ”virallisen” politiikan kannattajaksi tai vähintään myötäilijäksi. Toimeentulo ja palkanmaksu loppuu lyhyeen, jos et ulvo lauman mukana. Nämä hyvinvoivat eivät ole reagoineet väärennettyihin vaaleihin, toisinajattelijoiden vangitsemisiin tai murhiin ja murhayrityksiin. Vaikka tilanne on käytännössä toivoton, silti jotkut yrittävät muuttaa asioita. Vankilassa on tällä hetkellä julkisuuden henkilöistä muun muassa Aleksei Navalnyi, Ilja Jasin, Vladimir Kara-Murza. Kaikki kunnia heille. Moniko meistä olisi valmis uhraamaan kaiken vastaavassa tilanteessa?
Olen yrittänyt vuosikymmeniä ymmärtää Venäjää ja sen toimintaa, etsiä järkiperustaisia motiiveja. Vuosien aikana olen lukenut melkoisen määrän kirjoja, haastatteluja. Työelämässä olin vuosikymmeniä tekemisissä tavallisten venäläisten kanssa, no joo, oli siellä selvästi joukossa muutama KGB:n agenttikin. Nyt lopulta on pakko todeta, lähtökohtani oli väärä. Ei pitäisi erehtyä etsimään järkiperäistä toimintaa sieltä, missä järkeä ei ole tai se on erittäin vähissä. Joku on lohkaissut, että Venäjä ei ole valtio vaan mielentila.
Martti J. Kari on tehnyt loistavaa työtä kertoessaan esityksissään ja kirjoituksissaan Venäjästä, sen historiasta, kansallisesta identiteetistä, ajattelusta ja tavasta toimia. Äärimmäisen mielenkiintoisia ovat myös Venäjältä salanimen Mihail suojasta HS:ssä julkaistut reportaasit. Mihail on ilmeisesti Venäjän kansalainen, matkustellut – myös Suomessa – ja ilmeisen laajasti asioihin perehtynyt henkilö.
14.8.2022 HS:ä julkaistussa kirjoituksessa hän pohtii kuinka on mahdollista, että venäläiset tietyssä määrin enemmän tai vähemmän sallivat ja hyväksyvät tämän globaalin mittakaavan rikollisen hyökkäyksen ”veljeskansan” kimppuun? Mihail on keskustellut asiasta monien kanssa ja kertoo johtopäätöksensä. Joukossa on myös omia näkemyksiäni.
On mahdollista kuvitella, että Putin on yksinkertaisesti menettänyt kaiken todellisuudentajunsa pitkän yksinvaltaisen hallintokautensa aikana. Voi myös olla, jotta lähipiiri pelkää niin paljon asemansa ja etuoikeuksiensa menettämistä, että ei uskalla sanoa valtiaalle yhtään poikkipuolista sanaa. Näin kuva todellisuudesta voi muodostua täysin vääräksi, kuten venäläisten tiedustelutiedot ukrainalaisten mielialoista ennen helmikuun hyökkäystä. Uskottiin, että Ukrainan valtaus onnistuu kolmessa päivässä. FBI:n jäsenet suunnittelivat jo etukäteen, mihin he Kievissä asettuvat asumaan. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, mihin lopulta joudutaan, kun diktaattoria yritetään miellyttää kertomalla tälle sitä, mitä oletetaan hänen haluavan kuulla. Tämä voi tapahtua joko pelosta tai oman aseman parantamiseksi. Yksinvaltias joutuu aina palkitsemaa runsaasti lähipiiriään näiden lojaalisuuden takaamiseksi.
Ammattihistorioitsija Andrev näkee, että vuoden 1917 vallankumous, jota seurasi punaisten voitto sisällissodassa, vaikuttaa yhä taustalla: ” Parhaiten koulutettu, älykäs ja vapaamielinen osa kansasta joko murhattiin tai joutui lähtemään maasta. Viimeinen naula arkkuun oli Stalinin terrori 1930-luvulla. Venäläisistä tuli kyllä määrätietoiseen työhön pystyvä kansa, mutta se tarvitsee aina johtajan, joka sanoo mitä tehdään ja minne mennään. Me olemme yhä sellainen maa.”
Venäjällä valta on aina ollut kaikilla tasoilla erittäin keskittynyttä ja alistavaa. Tämän pystyi sivullinenkin näkemään Suomessakin, kuinka Neuvostoliiton aikana sikäläisiä turistiryhmillä oli aina kontrollihenkilö mukana. Leningradissa miliisit käyttivät valtaansa itsetietoisesti, jopa hotellien kerrosvahteina toimivat mummot tunsivat arvonsa ja valtansa hölmöihin turisteihin. Pienikin virkamies tai kaupan myyjä osasi simputtaa asiakkaitaan. Tsaari oli Jumalasta seuraava – siis erehtymätön. On luonnollista, että tällainen maailmanjärjestys on vuosisatojen aikana muokannut systeemin, jossa on vain kaksi näkökulmaa – virallinen ja väärä.
”Meille on luonnollista yhdistyä tsaarimme tueksi puolustamaan itseämme jotakin ulkopuolista vihollista vastaan, joka ilman muuta on syyllinen meidän kaikkiin ongelmiimme.” Andrev jatkaa:
”On myös hyvin tärkeää huomata, että venäläiset ovat aina olleet hallitseva kansa imperiumin sisällä. Ja he olivat samaa kansallisuutta kuin heidän tsaarinsa. Kun talous kasvaa, meistä tuntuu, että keskitetty järjestelmä toimii hyvin. Jos niin ei ole, meille on luonnollista ryhmittyä tsaarin taakse puolustamaan itseämme jotakin ulkomaista vihollista vastaan, joka tietenkin on syyllinen kaikkiin vaikeuksiin.”
Joku Venäjällä asunut suomalainen kertoi miten tyypillinen joskus hyvinkin vauhdikas ystäväpiirin keskustelu menee. Voidaan olla vahvasti erimieltä, huudetaan ja puidaan asiaa. Keskustelu loppuu ajastaan kuin seinään päätymättä mihinkään johtopäätöksiin. Ikiaikainen hedelmällisen keskustelun kaava, teesi → antiteesi → synteesi (väite → vastaväite →yhdistävä näkemys) ei toteudu. Keskustelu ei johda mihinkään tulokseen. Ei tehdä loogisia johtopäätöksiä eri argumenteista tai mielipiteistä. Ei pystytä hakemaan parasta ratkaisua tai kompromissia eri näkemysten välillä. Mikään ei muutu tai etene.
Mihail miettii, että siitä kun pystytään käymään monipuolista keskustelua kuten Suomessa, löytyvät todellisen demokratian juuret. Tässä on ero venäläiseen mustavalkoiseen ”virallinen tai väärä” maailmaan. Jopa Suomen suuriruhtinaskunnan aikana (1800-luvulla) suomalaiset tunsivat olevansa hyvin irrallinen ja riippumaton valtion osa. Tsaari oli vain valtion päämies, ei mikään Jumalan lähettiläs, jota olisi pitänyt henkilökohtaisesti palvoa.
Mihail antaa esimerkin, joka tällä hetkellä vaikuttaa naurettavalta, mutta kuvaa hyvin sitä, kuinka venäläisiä ohjaillaan: ”Jos Putin jostakin syystä yhtäkkiä päättäisi dramaattisesti muuttaa ideologiaa ja julistaisi jonain päivänä, että Ukrainan hallinto on meidän ystävämme ja meidän on liittouduttava Ukrainan armeijan kanssa taistelemaan jotakuta muuta vastaan, niin Kremlin pr-koneisto tarvitsisi vain muutaman viikon laadukasta työtä saadakseen venäläiset ryntäämään kaduille heiluttamaan sinikeltaisia lippuja ja Zelenskyin kuvia.”
Venäläiset ovat niin kauan kiehuneet omassa propagandistisessa liemessään, omien suurvaltakuvioiden harhaisissa näkemyksissä, että he kuvittelevat olevansa jotenkin ainutlaatuisia – Uusi Rooma, kristillisyyden ja vanhojen arvojen viimeinen puolustuslinnoitus. Seuraavassa hyvä esimerkki tästä itsekeskeisestä ajattelusta. Mihail kertoo kaveristaan Sergeistä, joka pari vuotta sitten Euroopan kiertomatkalla oli tuopin äärellä innostunut puhumaan belgialaiselle tuttavalleen: ”Minä kysyin häneltä mikä se Belgia muka on? Tarkoitan siis maailman mittakaavassa. Kyllähän te teette hyviä oluita, mutta mitä muuta. Minun esi-isäni löivät Napoleinin ja Hitlerin. Venäläiset lensivät ensimmäisenä avaruuteen. Meillä on lukuisia taiteilijoita, runoilijoita ja säveltäjiä, jotka ovat vaikuttaneet kulttuurin historiaan. Minä voin olla ylpeä maastani. Mikä muu kuin olut tekee sinut ylpeäksi Belgiasta?”
En tiedä, mitä belgialainen vastasi tähän pullisteluun, mutta suomalaisena itse olisin vastannut suunnilleen seuraavasti: ”Ensinnäkin, ilman lännen ja etenkin Amerikan mittavaa apua, olisitte hävinnyt Hitlerille kuin akat tappelussa. Tosin tämän avun valtava mittakaava on Venäjän kansalta salattu ja sitä on väheksytty. Teidän avaruusohjelmanne perustui paljolti saksalaisten tiedemiesten osaamiseen , jotka kaapattiin Venäjälle toisen maailmansodan loppuvaiheessa – aivan kuten osa Amerikkaan. Kuuhun ette uskaltaneet lähettää ihmisiä, koska tiesitte, että tekniikka olisi pettänyt lähes varmasti ja tuloksena olisi ollut katastrofi. Atomipomminne perustui amerikkalaisilta varastettuihin tietoihin. Suuria taiteilijoita löytyy lähes joka maasta, ei niitä kaikkialla nationalistisesti koko ajan tarvitse hehkuttaa. Venäjän koko historia on murhien ja alistavan väkivallan historiaa. Kymmenien miljoonien oman maan tapettujen kohtaloita ei ole koskaan käyty kunnolla rehellisesti läpi. Asioita pimitetään ja väheksytään, tutkimusta estetään. Historian massamurhaajista leivotaan sankareita. Nojaudutaan aina yksinvaltaan, demokratiasta ei ymmärretä mitään. Valtaapitävät varastavat suuren osan kansantulosta ja siirtävät sen ulkomaille pröystäilevään elämään. Kansaan ei luoteta senvertaa, että uskallettaisiin järjestää rehellisiä vaaleja. Korruptiossa Venäjä on lähes huonoimpien joukossa maailmassa, oikeuslaitos on vitsi. Ihmisoikeudet ovat tuntematon käsite. Useimpien tavallisten ihmisten elämä kaikilla mittareilla on länteen verrattuna niin surkeassa jamassa, että jos ihmiset tietäisivät Venäjällä koko totuuden, vallankumous alkaisi välittömästi. Tästä kaikestko venäläiset ovat ylpeitä?”
Vaikea arvata kuinka keskustelu olisi tästä jatkunut. Tuskinpa kovin rakentavasti. Itseään täynnä oleva yksisilmäinen ääliö ei hevillä muuta mielipiteitään. On kuitenkin yksi alue, jolla olemme lännessä huonompia. Emme osaa tehdä yhtä taitavasti propagandaa, vääristellä ja levittää valheita, siten kuin Venäjällä osataan.
Tällä hetkellä sikäläiset tiedotusvälineet ovat saaneet ihmiset uskomaan, että länsimaat ovat hajoamisen partaalla ja Suomessa mätänee pelloille miljoonia kiloja mansikkaa, kun ukrainalaiset eivät viitsi poimia, vaan ovat mieluummin Suomen sosiaaliturvan varassa. Sitä ei tietenkään kerrota, että Ukrainan miehet ovat kotimaassaan puolustamassa maataan.
Lähteitä: Wikipedia; HS 14.8.2022, ”Venäläiset tarvitsevat yhä Tsaarin”
Huuhtanen 