Asko U. Huuhtanen
OY Matkahuolto Ab on tammikuussa 1933 perustettu yksityinen linja-autoliikenteen- ja markkinointiyritys. Yhtiön pääliiketoiminta-alat ovat matka- paketti- ja kioskipalvelut. Matkahuollolla on Suomen laajuinen linja-autoliikenteen aikataulutettuihin reitteihin perustuva paketinkuljetusjärjestelmä. Suomi oli tietenkin aivan erilainen maa kuin nykyisin, niin 1930- luvulla, sotien aikana, kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Sorapäällysteiset tiet olivat täynnä mäkiä ja mutkia, kerrotaan, että Juvalla tie kiersi saman talon kahteen kertaan… Matkustajia vatkaava kyyti pani vatsat koville, linja-autojen varustuksiin kuului oksennuspusseja.
Eräs mies tuli pahoinvoivaksi ja heitti pussin tienoheen Vesivehmaalla. Lahden linja-autoasemalla saavuttua mies katseli aikatauluja välittömästi, jolloin äskeinen kuljettaja kyseli syytä: ”Minun täytyy lähteä heti takaisin, kun hampaat jäivät Vesivehnaalle.”
Miesääni kysyi puhelimessa: ” Paljonko menee aikaa linja-autolla Jämsästä Länkipohjaan?” Matkahuoltovirkailija: ”Pieni hetki.” Miesääni: ”Sehän on mukava kuulla, kiitos.” Klik.
30-luvulla linja-autonkuljettajat hoitivat työnsä ohella monenlaisia palveluita. Joskus kuljettaja oli hoitanut vekseleitä ja muita pankkiasioita. Kun tarvittiin määrätynlaista pitsiä ja virkkuulankaa, kuljettaja kävi malli mukanaan torilla hoitamassa ostokset.
Lappeenrannan matkahuollon vessassa oli kondomiautomaatti. Siihen oli ilmestynyt teksti: ” Tästä automaatista saa helvetin pahanmakuista purkkaa.”
Kun elinarvikkeet olivat kortilla, eräs mies kulki kerran viikossa radio mukanaan. Se oli vähän väliä rikki ja piti viedä korjattavaksi. Sodan jälkeen mies kyseli matkahuollon henkilökunnalta, ettekö ihmetelleet, kun hänen radionsa oli aina rikki. Sitten hän kertoi, että radiossa oli vain kuoret, sisältä se oli täynnä voita.
Oli 50-luvun loppupuoli ja Helsingissä oli asemanhoitajana Per-Erik Ahonius, entinen hävittäjälentäjä ja sanavalmis kaveri. Eräänä maanantaiaamuna tuli puhelu, jossa naishenkilö moitti kovasti, kuinka huonosti häntä oli kohdeltu Helsingin lipunmyynnissä. Ahonius pyysi tarkoin kertomaan, mitä oli tapahtunut. Selostuksen kuultuaan hän totesi puhelimeen, että kyseinen virkailija ammutaan aamun koitteessa. Puhelimen toisessa päässä tuli hetken hiljaisuus ja sitten änkyttämällä sanottiin, e-että en minä aivan sitä tarkoittanut. Tämän jälkeen Ahonius totesi, että olkoon nyt tämän kerran.
Isä lapsineen nousee linja-autoon: – Pääsevätkö lapset puolella maksulla? Rahastaja – Kyllä alle kaksitoista. Isä: – No, hyvä, hyvä! Eihän minulla ole kuin viisi vain.
Kerrran eräs nainen tuli tavarapuolen ovesta sisään ja kyseli missä on lihakauppa. Tytöt neuvoivat ja nainen poistui. Mutta kun meillä on kaksi ovea ulos, tuli hän saman tien toisesta ovesta sisään ja häkeltyi senverran, että hänen piti todennäköisesti kysyä ”onko tämä se sama paikka”, hän kysyikin ”ollenko minä se sama muija, kun kävi täällä”.
Yleislakon aikana 1956 kärjistyivät tilanteet usein myös linja-autoasemilla. Kemissä asemanhoitaja oli laittamassa autoon hetekaa, kun lakkovahti tuli sanomaan, että tämä on sellaista rikkuritavaraa. Asemanhoitaja selitti, että heteka oli menossa vastavihitylle parille, joten sängyn tarpeellisuudesta ei tullut erimielisyyttä. Lakkovahti poistui vähin äänin paikalta.
Jyväskylän matkahuoltoon tuotiin rautateiltä iso pässi, joka oli edelleen menossa Luhankaan. Silloin sodan jälkeen kulki kuorma-auto Luhankaan kahdesti viikossa ja sen päivän auto oli jo lähtenyt. Lapset pantiin niittämään heinää ja pässiä ruokittiin leivänkannikoilla ja juotettiin kolme päivää, jotta se pysyi hengissä. Säilytysmaksua meni kolmelta päivältä, mutta mukava elämys.
Ennenvanhaan saattoi linjavuorolla oleva kuljettaja ja rahastaja poiketa välillä johonkin taloon kahville tai jopa saunaan. Matkustajat odottivat rauhallisesti autossa sen aikaa. Pääasia, että pääsi edes jotenkin johonkin aikaan perille. Jos autoa tarvitsi työntää, kaikki olivat heti innokkaasti auttamassa.
Kaksi pikkupoikaa pohdiskeli elämisen vaikeuksia linja-autoaseman odotushallissa. Toinen ei ollut oikein tyytyväinen vanhempiinsa: ”On se vähän kummallista. Jos kovasti touhuaa, ne suuttuu. Jos istuu hiljaa, ne mittaa kuumeen.”
Nuori asiapoika tuli ostamaan adressia ja häneltä kysyttiin: ”Surunvalittelu vai onnittelu?”. Poika mietti hetken ja sanoi sitten: ”Surunvalittelu varmaan, kun saaja täyttää jo 50 vuotta.”
Kaksi pientä pojannaskalia ilmestyi kioskin luukulle. Luukun takaa näkyi juuri ja juuri kirkassilmäinen likainen naamataulu. Likainen käsi ojensi kympin seteliä. ”Mää haluan tällä kolikoita, laita viisipennisiä eniten,” Siinä vaiheessa uteliaisuuteni heräsi. ”Mitä sinä niillä teet?” kysyin ihmeissäni. Vastaus tuli hyvin terävästi. ”Me lähdetään pelaamaan korttia, sököä tiijät sää.”
Sodan aikana oli Matkahuolloissa valtavasti säilytystavaraa, Joensuussa saattoi olla jopa kolmesataa reppua ja asetta. Lomalaiset jättivät säilöön aseetkin, joihin oli myös panokset mukana, oli kiväärejä ja konepistooleja. Reput olivat hyvin samannäköisiä, mutta ihmeen hyvin sotilaat tunsivat omansa ja kun sitten tarkastettiin kuitti, se yleensä täsmäsi.
Matkahuollosta kysyttiin: – Eikö tällä paikkakunnalla ole minkäänlaista yöelämää? – Yleensä on, mutta nyt se on käymässä Helsingissä.
Kerran kauniina kesäpäivänä ollessani matkalla linja-autolla Kuopiosta Nilsiän kautta Nurmekseen, tuli autoon hengästyneen oloinen savolaismummo, joka kysyi kuljettajalta: ”Männeekö tämä auto suoraan Nilsijjään?” Kuljettattaja vastasi tyypilliseen savolaiseen tapaansa: ” Ei mää suoraan Nilsijjään, mennään tietä myöten”. Tähän mummo yhtä savolaiseen tapaan tokaisi: ”Minäpä tuun sitte kyytiin.”
Eräs huuliveikko kuljettaja totesi kerran eräälle hienolle rouvalle linja-autoasemalla, kun oltiin perillä ja rouva selvitti, että hänellä on tavaraa takana: ”Vai on rouvalla tavara takana.”
Eräs Lapin postilinja-autossa matkustanut työkaveri kertoi seuraavan tapauksen. Autosta jaettiin posti heittämällä tien varressa oleviin heittolaatikoihin. Hän näki, kun kuljettaja ja rahastaja – jonka tehtäviin lehtien heitto kuului – kiistelivät jostakin. Sitten kuljettaja hiljensi vauhtia, avasi auton oven, nousi paikaltaan ja kävi heittämässä lehden laatikkoon ja palasi nopeasti kuskin paikalle. Auto siis kulki koko ajan.
Lähde: Paketit ja tiketit, Sattumuksia matkan varrelta, Walter Priewert, Painotalo Auranen 1992
Huuhtanen 