OLEMME PIENI MUTTA V….MAINEN KANSA

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Asioita vertaillaan monin mittarein. Suomen talous ei juurikaan ole kasvanut viiteentoista vuoteen. Samaan aikaan Ruotsin ja Tanskan talous on noussut ja valtioiden velkamäärät pienentyneet. Matti Vanhanen viittasi OECD:n lukuihin (IS 10.2.2021), joiden mukaan Suomen viennin suhdetta bruttokansantuotteeseen voi verrata lähinnä Kreikkaan ja Portugaliin. Lisäksi meitä uhkaa heikkenevä vanhuus-huoltosuhde ikärakenteen muuttuessa. Tässä kirjoituksessa ei tällä kertaa käsitellä koronaa, energian hintaa tai Venäjän aloittamaa mielipuolista sotaa, vaan muita taustatekijöitä.

Hallitus on tietenkin avainasemassa. Karjalan poika Aki Pyysing kommentoi erään hallituksen tekemän ratkaisun yhteydessä seuraavasti blogissaan: ”Marinin hallitus kykenee ihan mihin tahansa hölmöilyyn. Sen linja on selkeästi täyttää virkamiehistö oman ideologiansa mukaisilla avoimille markkinoille työllistymään kykenemättömillä kavereillaan ja heittää syvässä velkalastissa ajavan Suomi-laivan seuraavan hallituksen syliin tukkimatta mitään vuotokohtia.” Joku toinen on todennut: ”Elämme jälkipolville jäävän velkavuoren päällä.”

Hallituksen haukkuminen on tietenkin helppoa ja palkitsevaa, mutta ohitetaan sekin tällä kertaa. Mietitään millainen kansa me olemme, miten kykenemme yhteistyöhön, miten meitä johdetaan työyhteisöissä, miten suhtaudumme lähimmäisiimme, löytyykö kykyä ja halua muiden huomioonottamiseen ja yhteisen hyvän rakentamiseen?

Ulkomailla työskentelee paljon päteviä, osaavia ja ahkeria suomalaisia. Heillä on tärkeää kansainvälistä kokemusta toimimisessa eri kulttuuriympäristöissä, erilaisten tapojen, asenteiden, ennakkoluulojen ja työolosuhteiden paineessa. Kun tällainen henkilö palaa Suomeen, luulisi, että yritykset kilpailisisivat hänen kokemuksestaan ja tietämyksestään. Hyvin yhtäpitävien viestien mukaan näin ei ole. Heillä on vaikeuksia työllistyä Suomessa. Syitä voi vain arvailla. Onko Suomessa johtoportaalla ja yrittäjillä niin heikko itsetunto, että he eivät uskalla palkata joissain asioissa ja ehkä kielitaidossa itseään pätevämpää henkilöä? Vai eikö asiaa ymmärretä, vaikka ulkomaankauppa on monille yrityksille ja yhtiöille avainasia. Minulla ei ole vastausta.

Eivät Ruotsissakaan kaikki ratkaisut mene nappiin, mutta kannattaa aina katsoa, olisiko meillä opittavaa. Suomessa tunnutaan suhtautuvan huvittuneesti Ruotsissa olevaan tapaan ”diskuteerata” eli keskustella ja pyöritellä asioita koko porukalla – asemasta ja työtehtävästä riippumatta kaikki mukana – niin kauan, että yhteisymmärrys saavutetaan. Ei ehkä kannataisi olla huvittunut. Ihmisen perustarpeita on kuulua joukkoon sen yhtenä ja arvostettuna jäsenenä.  Toisin sanoen sisäinen arvokkuuden tunteemme kaipaa tunnustetuksi tulemista ja omanarvontunne perustuu muiden arvostukseen. Voi vain arvailla, kuinka paljon tehokkaampi ja aikaansaavampi on työyhteisö, jos ilmapiiri on hyvä ja kannustava, eikä kukaan pure hammasta tai pui katkerana nyrkkiä taskussaan.

Suomalaisia tituleerataan maailman onnellisimmaksi kansaksi. Olisiko tässä tarkennuksen paikka. Useammat meistä ovat oppineet olemaan tyytyväisiä melko vähään. Kun on leipää ja lämmintä sekä yhteiskunta jotenkin toimii, tämä määritellään onneksi. Eikö onni ole vahva hetkellinen tunne sopivassa nousuhumalassa tai umpirakastuneena, kun hormonitoiminta on täysin sekaisin ja kumppanissa nähdään vain taivaallisia ominaisuuksia. Pian suurin hurma haihtuu ja Juha Watt Vainio määritteli sattuvasti uuden tilanteen muutamalla riimillä:

”Istut eessäin jakkaralla,

villasukat makkaralla.

Oi tango ystäväin”

Monien kerrottujen esimerkkien valossa Suomessa ala-arvoinen, ihmisiä mollaava, epäreilu ja masentava johtaminen, saa jatkua vuosia. Asioihin ei palautteesta huolimatta puututa ja moni vaihtaa viimeisenä keinona työpaikkaa, jotkut joutuvat sairaslomille ja ennenaikaiselle eläkkeelle. Kuinka paljon esimerkiksi sairaala- ja hoivapalvelujen työvoimapula johtuu huonosta johtamisesta, huonosta organisoinnista ja siitä, että työtekijöitä ei kuunnella? Selkeä mittari on alalta poistuvien koulutettujen määrä. Hyvää johtamista on myös se, että tehtävät ja vastuut on selkeästi määritelty ja työhön perehdytys kunnollista. Kyselyiden mukaan nuoret arvostavat erityisesti hyvää työilmapiiriä, tietenkin asiallisen palkan, vakauden ja turvallisuuden ohella.

Se, millainen kansa olemme, on tietenkin pitkän historiallisen kehityksen tulos. Synkkiä jaksoja historiassa riittää. Joskus, ehkä hiukan yli kymmenen vuotiaana koin melkoisen järkytyksen, kun lainasin kirjastosta Aarno Karimon teokset ”Kumpujen Yöstä”. Siinä käytiin Suomen vaiheita läpi vaihe vaiheelta kuvien ja tekstien avulla. Nykykatsannossa tämä 30-luvulla tehty kirja määritellään paatokselliseksi ja osin fiktiiviseksi Suomen kansan historian ja esihistorian kuvaukseksi. Joka tapauksessa, nälkävuosien, sotien, iso- ja  pikkuvihan ja muiden tragedioiden läpikäynti hienojen kuvien (muistaakseni maalausten)  kera teki lähtemättömän vaikutuksen pieneen mieleen. Nykyisin tiedetään, kuinka sodat ja vastaavat koettelemukset vaikuttavat sukupolvia kansakunnan muistissa. Suuret ikäluokat kasvoivat osa sotaorpoina, osa henkisesti tai ruumiillisesti vammautuneiden isien kanssa. Jälleenrakennuksen vuosina ei huomiota ja ymmärrystä lapsille riittänyt. Opettajissa oli entisiä armeijan kapiaisia, jotka välillä käyttivät karttakeppiä muutenkin kuin osoittimena.

Kova työ, joka kulutti ihmiset loppuun ennen aikojaan, historian aikana aina läsnä oleva kuolema ja sairaudet, harva asutus eli vähäiset ihmiskontaktit, niukkuus ja kaiken seurauksena karu henkinen ilmapiiri ovat esivanhempiamme muokanneet. Vieläkin hilpeä ruotsalainen pyöriminen vaikka juhannussalon ympärillä näyttää meistä vanhan polven finneistä  jotenkin liialliselta. No, aika hyvin ainakin osa Suomen euroedustajista on oppinut poskisuudelmat ja kevyen tyhjänpuhumisen ja hyvä niin. Pikku hiljaa – ehkä television vaikutuksesta – sosiaalinen kanssakäyminen, kuohuviini ja illanistujaiset yleistyvät. Samoin kevyempi juttelu ja hauskanpito ilman pakollista kännäämistä tappiin asti. Ihan mukavaa kehitystä. Tosin näkyy vieläkin viestejä, että monissa kerrostaloissa ei tervehditä edes oman talon asukkaita. Ehkä Tampere on poikkeus. Siellä käydessäni ensimmäinen vastaantulija pihalla totesi: ”Se on moro!” Tampere taitaa olla hieno kaupunki.

Varmaan kova ja ankea elämä osaltaan edesauttoi aikoinaan tiukkasääntöisten uskonlahkojen syntymistä. Niissä – tietenkin – tiedettiin, että vain he pääsevät taivaan iloihin ja kaikki muut joutuvat suoraan helvettiin. Jos joku oli iloluontoisempi ja nauroi paljon, seläntakana tuumittiin, että onkohan tuo ollenkaan oikeasti uskossa. Harmonikka, jota esimerkiksi helluntailaiset saattoivat käyttää vaikka virsien säestämiseen, oli varsinainen kammotus. Sen äänikin oli ”pirun keuhkon kraahnasu”. Nykyinen lestadiolaisuus Pohjois-Pohjanmaan suunnalla taitaa olla kevytversio verrattuna entisaikojen tiukkapipoisuuteen.

Kuinka paljon maamme menestys nykyisin on kiinni siitä, miten arvostavasti kohtelemme muita? Olemmeko edelleen menneitten aikojen sukupolvesta toiseen siirtyvän synkkyyden ja ahdistusten vankeina? Mitataanko menestystä auton mallilla tai omakotitalon neliöillä vai komeilla titteleillä? Luokitellaanko muut muotivaatteiden tai kellojen, korujen perusteella? Toisin sanoen, mitkä ovat todelliset arvomme, löytyykö empatiaa, myötätuntoa, halua rakentaa yhteistä hyvää tulevaisuutta? Olemmeko valmiita jakamaan yhteistä niukkuutta parempien tulevien aikojen tähden. Jos tärähtänyt diktaattori tuolla idän suunnalla saa tahtonsa läpi, hyvää tulevaisuutta ja hyvää elämää ei pitkän päällä ole kenelläkään. Nyt tarvitaan henkistä lujuutta ja kärsivällisyyttä.

Vaivaton sosiaalisuus, johon törmää vaikka Etelä-Euroopassa, vaatii vanhan polven härmäläiseltä pienen totutteluhetken – ja ehkä pari grogia. Kansainvälistynyt nuorisomme on tietenkin jo täysin eri asia. He liikkuvat sujuvasti missä tahansa, mantereesta riippumatta. Jotkut ovat kiertäneet koko pallon erittäin vähällä rahalla nettituttavuuksia ja satunnaisten tuttujen vieraanvaraisuutta ja kyytejä hyödyntäen. Monet heistä työllistyvät kansainvälisillä markkinoilla ja tuskin palaavat takaisin Suomeen.

Mutta takaisin kotimaahan. Jostakin syystä Suomessa nuoria kuolee huumeisiin suhteessa enemmän kuin verrokkimaissa. Syitä on varmaan monia ja ne pitäisi selvittää perusteellisesti. Mikä ahdistaa, masentaa tai jostain muusta syystä ajaa päihteisiin? Onko vanhemmuus täysin hukassa? Koetaanko tulevaisuuden näkymät liian synkkinä? Eikö luoteta omiin kykyihin? Luoko sosiaalinen media valheellisine esikuvineen liikaa paineita? Onko elämä tehty liian helpoksi lapsille, ettei enää kestetä pienimpiäkään vastoinkäymisiä – tästä on kehitetty termi – curlingvanhemmat. Tiedätte lajin, jossa harjataan liukuvan kivikiekon edestä jäätä paremman luiston takaamiseksi.

Huumeet ovat karmea ongelma. Koko maan tulevaisuus on nuorten varassa, eikä ketään olisi varaa menettää. Ratkaisuja etsiessä kannattaa kuunnella niitä, jotka tekevät töitä ammatikseen huumeongelmaisten kanssa. Keskustelu käy jakaantuneena niin sanotuista käyttöhuoneista, joita huumetyöntekijät kannattavat. Tanskassa niistä on hyviä kokemuksia kymmenen vuoden ajalta. Asiaa on ulkopuolisen vaikea mieltää, mutta uskotaan ammattilaisia. Jos joku saadaan kuiville, vaikeat infektiot, kuolemantapaukset ja kalliit sairaalahoidot näin vähenevät, asia on kannatettava. Tuskinpa kukaan pienenä kirkassilmäisenä taaperona ajattelee, että ryhdynpä narkkariksi.

Näyttelijä presidentti Ronald Regan teki aikoinaan vaimonsa Nancyn kanssa kansaa nuoleskelevan populistisen kampanjan huumeita vastaan ja täytti uudella, rankaisevalla lainsäädännöllä Yhdysvaltojen vankilat. Huumeongelma ei kampanjaan loppunut, vaan paheni. Syyllistämällä ja rankaisumentaliteetillä ei asioita paranneta.

Eino Leino kirjoitti aikoinaan pitkän hienon runon ”Hymyilevä Apollo”. Lainaus siitä:

Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk’ ei aina esille loista. 

2 Comments on “OLEMME PIENI MUTTA V….MAINEN KANSA

  1. Niin, paljon kysymyksiä – ja erittäin aiheellisia. Tuollaisia kysymyksiä tulee varmaan jokahiselle mieleen, kun vaan Simo Salmisen tapaan vähän viittii kattella ympärilleen. Vain vastauksia puuttuu. Ja niille olisi todella kirkuva tarve!

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista. Monet tutkijat varovat nykyisin julkisuuteen tuloa, koska se voi johtaa silmittömän maalittamiseen ja herjausryöppyyn. Vastauksia todella tarvittaisiin.
    Asko U. Huuhtanen

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: