RIITTÄVÄN HYVÄ MIES VS. MAAILMAN VALLOITUS

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Fiksu, nuorehko nainen määritteli miehensä, että hänellä on ”riittävän hyvä mies”. Tämä jäi mietityttämään. Koko viestintäilmapiiri, talousuutiset, lehtien henkilökuvat ja haastattelut kertovat aivan muuta. On yrittäjiä, tubettajia, julkisuuden henkilöitä ja poliitikkoja, joiden  viesti on suoraan tai epäsuorasti se, että kaikkea on saatava lisää, enemmän seuraajia, enemmän rahaa, enemmän näkyvyyttä, pörssikurssi ylös, yritykselle tai yhtiölle laajemmat markkinat. Varsinkin Yhdysvalloissa näytetään ajattelevan, että ensimmäisen hankitun miljoonan jälkeen täytyy hankkia toinen ja mahdollisimman pian. Suuryhtiöiden toiminnan kääntöpuolella on härski verojen ja yhdyskuntavastuun välttely mahdollisimman pitkälle ja jos mahdollista, toiminnan siirto halvimman verotuksen ja löysempien ympäristönormien maihin. Yhdysvalloissa miljardöörien matalat verot ovat  jo johtaneet moraaliseen krapulaan ja muutamien miljardöörien ääneen lausuttuun toiveeseen korkeammasta verotuksesta. Maailman luultavasti tunnetuin sijoittaja miljardööri Warren Buffet on sanonut, että hän itse maksaa vähemmän veroja kuin hänen sihteerinsä. Suomessa taas puolestaan Bror Wahlroos on sanonut, että yhtiöiden ainoa tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa.

Tämä aina paremman etsiminen näyttää ulottuvan myös parisuhdemarkkinoille. Monet miehet näyttävät kokevan, etteivät he kelpaa naisille. Naisten koulutus- ja sivistystaso Suomessa on nykyisin keskimäärin miehiä korkeampi. Kumppania tietenkin etsitään niistä piireistä, joissa ajattelu, harrastukset ja maailmankuva suunnilleen kohtaavat. Tämä epäsuhta on nostanut esiin katkeruudesta sikiävää, tasa-arvoa vastustavaa ja naisvihaa levittävää liikehdintää. Monissa maissa tämä linkittyy äärioikeiston nousuun, jonka  puhe perinteisistä perhearvoista tarkoittaa naisten alistamista historialliseen malliin. Tosin, kun kaikki nykyisin kärjistetään, myös joittenkin feministien puolella on ylilyöntejä, kun kaikki miehet leimataan sovinisteiksi, rasisteiksi, potentiaalisiksi raiskaajiksi ja alistajiksi. Miten päästäisiin rauhalliseen ja toisia kunnioittavaan keskusteluun, jossa kiihkoilemattomilla kannanotoilla ja tosiasioilla olisi paikkansa?

Naisten kannalta katsoen taas monet, varsinkin työelämässä menestyvät nuorehkot miehet pelkäävät sitoutumista ja perheen perustamista. He liihottavat ”kukasta kukkaan” ja jättävät jälkeensä ahdistusta ja surua – ja ajan myötä kyynistyviä naisia, jotka lopulta luopuvat perhe- ja lapsihaaveistaan ja tyytyvät yksinelämiseen. Näille kyltymättömille miehille mikään ei ole riittävän hyvää, seuraavan tinderin sipaisun takaa voi löytyä jotain vielä entistä parempaa.

Asioiden pyöriminen tietenkin vaatii liike-elämää, tuotantoa ja yrittäjyyttä. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa materiaaliset rajat ja ympäristön kestävyys tulevat maailmanlaajuisesti rajusti vastaan. On helppo laskea, että jatkuva kasvu rajallisessa ympäristössä on mahdoton yhtälö. Jos talouskasvu olisi kolme prosenttia vuodessa ja tämä jatkuisi 400 vuotta, tuotanto olisi lähtötilanteeseen verrattuna 120000-kertainen. Vaikka uusia tuotantotapoja ja materiaaleja kehitetään, kasvun raja tulee vastaan jossain vaiheessa väistämättä. Neil Hardwick pelkisti nykyiseen talousjärjestelmään sisään leivotun kasvun ongelman haastattelussa ”Itse asiassa kuultuna” (Yle Areena): ”Kaikki raha on lainaa, pankit luovat rahaa lainaamalla sitä. Kun pankit lainaavat rahaa sinun täytyy tehdä enemmän rahaa voidaksesi maksaa korot. Kasvu on ehdoton vaatimus, mutta maapallo on rajallinen.”

Neil Hardwick on ollut 50 vuotta  Suomessa. Hän teki uusia uria aukovia tv-ohjelmia ja paljon muuta. Hän on kotoisin Englannista pieneltä hiilikaivospaikkakunnalta. Koulussa testattiin hänelle huikeat älykkyysosamääräpisteet ja hänelle räätälöitiin opiskelureitti yliopistoon. Hardwick on sitä mieltä, että nykyinen taloujärjestelmä on muutettava kokonaan, tosin hän ei vastaa miten. Tämä on vaikea kysymys, varmasti tiedetään, että ratkaisu ei voi olla esimerkiksi sosialismi, joka johti Neuvostoliitossa vielä suurempaan materiaalin tuhlaukseen ja ympäristön tuhoon kuin raaka kapitalismi.

Suurimmilla monikansallisilla yhtiöillä on nykyään niin paljon valtaa, että ne johonkin mittaan ohjaavat lainsäätäjien ja valtioiden toimintaa. Meillä Suomessakin Nokian suuruuden aikoina muutettiin tietosuojalakeja yhtiön vaatimaan suuntaan. On sanonta ”Too Big to Fail”, liian suuri kaatumaan. Pankki- ja rahoituskriiseissä pelastetaan pankit, ei yksittäisiä kriisien uhreja. Valtavilla resulsseillaan ja lobbauksellaan suuryhtiöt ohjaavat lainsäätäjiä suuntiin, jotka sopivat niiden businessmalliin. Lisäksi liiketoimintamallit ja työelämän menettelytavat muuttuvat niin nopeasti (esim. Wolt, Uber, Amazon, Meta eli entinen Facebook), että ohjaava ja kontrolloiva lainsäädäntö ei ehdi perässä.

Markkinatalouden perustoimintamalli on tehdä meistä tyytymättömiä ja unohtaa järkevä kohtuus. Vaatteet, huonekalut, kodinkoneet, auto, puhelin ja suunnilleen kaikki tavaramme , pitää saada nopeasti tuntumaan vanhanaikaisilta. Tilalle on hankittava uutta, loputtomasti. Entiset roskiin, Pentti Linkola totesi aikoinaan, että tavaraa voidaan tuottaa myös suoraan kaatopaikalle. Jokaisen  pitäisi ymmärtää, että itsensä jatkuva vertaaminen muihin, usein valheellisiin sometuksiin tai mainosmaailman lavastuksiin, on sairauteen verrattava älyttömyys ja  mielenhäiriö.

Mitä tapahtuisi, jos toteaisimme, että tämä entinen puhelin, asunto, auto, huonekalut ovat vielä riittävän hyviä ja niiden käyttöä kannattaa jatkaa. Ja jatkoksi toteaisimme , että tämä entinen kumppani on riittävän hyvä, ei tarvitse harkita vaihtoa, eikä tarvita yhtä asuntoa lisää? Lamahan siitä tulisi, talous sakkaisi, työttömyys lisääntyisi, valtiontalouden alijäämät suurenisivat entisestään valtion lainanoton lisääntyessä. Toisaalta, olemme pakkotilanteessa, jossa tarvitaan yhä enemmän kansainvälisiä, toimintaa ohjaavia sääntöjä ja rajoituksia sekä uutta ajattelua niin yksilöille kuin yhtiöille. Ajatus ei varmasti kaikkia miellytä eli muutokset ovat tuskallisen hitaita. Nykytiedolla on melkoisen  selvää, mitä on edessä, jos todellisia kovia luontoa ja ympäristöä säästäviä päätöksiä ei saada nyt aikaan. On outoa, että edes täysin yksiselitteinen tieteellinen tieto ei välttämättä vaikuta päätöksentekoon.

Arvostan suuresti niitä – ehkä vähemmistönä olevia ihmisiä, jotka tyytyvät elämässään järkevään kohtuuteen. Tärkein vuosikymmeniä sitten kotona saatu oppi on: kohtuus riittää, kaikkea ei tarvitse haluta ja hamuta rajattomasti. Ei ihminen mainosmaailman viestistä huolimatta tarvitse sataa paria kenkiä tai sataa vaatekertaa. Ihminen ei myöskään tarvitse uutta autoa tai uutta tietokonetta aina, kun uusi malli tulee markkinoille. Hyvän elämän perusta lähtee aivan muusta kuin tavaran ja materian määrästä. Henkiset arvot taide, musiikki, kulttuuri yleensä eivät nykyään vain taida olla valtavirtaa. Huolestuttavaa on tieteellisen tiedon väheksyntä, kannattaisi tehdä ajatusmatka aikojen taakse, jolloin taudit jylläsivät ja elämä oli lyhyt, raaka ja raskas. Nykyisinä, monia ahdistavina aikoina, jotkut ovat parantaneet elämänlaatua paljon sulkemalla puhelimen ja/tai jättäytymällä somen ulkopuolelle. Näennäisen helppoa, mutta todellisuudessa vaikeaa. Maailmalla ihmiskunnan historiasta ja paljosta muustakin monipuolisena esitelmöitsijänä kiertävä loistavia kirjoja kirjoittanut Yuval Noah Harari pitää oman älypuhelimensa matkalaukussa ja – suljettuna. Lisäksi hän meditoi kaksi tuntia päivässä.

Tämän päivän hektisessä todellisuudessa joukko suhteellisen nuoria ihmisiä ei jaksa työelämässä. Paletaan loppuun, väsytään henkisesti, ei kestetä stressiä. Ei ole kykyä osata oppia elämään vallitsevan tilanteen kanssa. Tätä kykyä toipua koettelemuksista kuvataan muotitermillä resilienssi. Keskustelin tästä ilmiöstä sairaalamaailman sisällä esimiestehtävissä toimivan kokeneen henkilön kanssa. Sairaaloissa henkilökunnan poissaolotilastot ovat korkealla – olivat jo ennen nykyisiä työtaisteluaikoja. Hän totesi, että ilmiö johtuu siitä, että nuoremmat ikäluokat ovat eläneet liian suojattua elämää. Ei ole totuttu kestämään pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Niitähän elämä on täynnä.

Kun miettii elämää, vaikka reilusti yli puolen vuosisadan mittakaavassa, huomaa kaikenlaista. Vastoinkäymisiä on useimmilla riittänyt. Suurin osa siitä, mitä on joskus aikonut ja suunnitellut on mennyt päin hemmettiä. Tavalla tai toisella on arvioitu asiat väärin, tai pilattu muuten omat mahdollisuudet. Harva suuriin ikäluokkiin kuuluva on esimerkiksi saanut tekemisistään koskaan rakentavaa palautetta, tai työelämässä tärkeää oppia siitä, miten selvitä erilaisissa tilanteissa, eri yhteiskuntakerroksista tulevien ihmisten ja ulkomaalaisten kanssa. Eipä ihme, että enimmät meistä suurien  ikäluokien jäsenistä ovat tottunut pitämään lähes joka tilanteessa suunsa kiinni ja mieluummin aina vetäytymään syrjemmälle. Heikoilla sosiaalisilla taidoilla ihmissuhteet sotkeutuvat usein jo älyttömiin väärinkäsityksiin, kun ei kyetä keskustelemaan asioita selviksi.

Perehdyttäminen tehtäviin vuosikymmeniä sitten työelämässä oli olematonta, vaaranpaikat piti huomata itse. Monien turvavarusteiden, esimerkiksi suojalasien käyttöä pidettiin työmailla epämiehekkäänä. Työturvallisuuteen alettiin kiinnittää huomiota vasta vähitellen runsaiden kuolemantapausten ja vakavien tapaturmien myötä. Ei elämä ennenkään kovin siloista ollut. Piti vaan painaa eteenpäin, kun ei ollut juuri vaihtoehtoja.

Kohtuus, turhan kiireen välttäminen ja ”riittävän hyvään” tyytyminen kaikessa voi myös olla elämää, joka stressaa vähemmän kuin ainainen kaiken lisää tavoittelu.