Vihervasemmiston agenda – autoritäärisuudesta totalitarismiin?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Suomen sekä Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Venäjän käynnistämä sota vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden. Venäjän julkilausuttuna tavoitteena on muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestystä. Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta, kun Venäjä julkilausuu tavoitteitaan. Milloin se tavoitteisiinsa tulee pääsemään onkin jo aivan toinen tarina. Tähän mennessä pysyvää kehitystä ei juurikaan ole tapahtunut, ei valtiomuodon, hallitsijoiden eikä kansankaan keskuudessa. Jostain syystä nämä palaavat hiemankaan kehityttyään aina juurilleen – tappelemaan ja tappamaan. Korruptoituneelle kansalle kiitos korruptiostanne. Ilman sisäisiä haasteitanne olisitte aikeissanne voineet joskus onnistuakin. Olisiko venäläisten kuitenkin parempi keskittyä jatkossa tavoiteasetantansa muuttamiseen sille tasolle, mihin ovat kykeneviä? Jos näin alkuun saisivat aikaiseksi hyvin ruokitun, vähemmän juotetun ja hieman nykyistä sivistyneemmän kansan sekä hallitsijat. Sen jälkeen voisivat ehkä vähitellen pyrkiä, mahdollisesti jollakin tasolla, hyväksyttynä jäsenenä takaisin kansainväliseen yhteisöön ja yhteistyöhön. Satunnaisesti tapahtuvat sotimiset, aluevaltaamisten yritykset saati kansanmurhat eivät osoita minkään tasoista kehittymistä eikä kyvykkyyttä kansassa tai sen johtajissa.

Valtaosa eurooppalaisten valtioiden kansoista ja näiden johtohahmoista on ymmärtänyt, että kyseinen toimintamalli on voinut olla yleistä ja hyväksyttyä joskus Jaroslav I Viisaan hallitsijakaudella (978–1054), mutta kehittyneempiäkin keinoja kansainväliseen yhteistyöhön on sen jälkeen saatu aikaiseksi. Toki Italia ja Saksa joutuvat vielä hieman empimään nykymuotoista eurooppalaista yhteistyötä, mutta näiden osalta kyse on hieman pienemmästä ”vammasta” nimeltä ehtymätön ahneus. Ei puhuta pahasta, mutta mielellään rahasta. Vähän, kun suomen demarijoukoissakin – toisten ansaitsemasta rahasta.

Tuota raha-asiaa on vuosikymmenien saatossa suomalaisissa demarijoukoissa pyritty naamioimaan erilaisten ”pyhien tarkoitusten”, kuten vappusatasten, tasa-arvoisuuden, nuorisotyöttömyyden poistamisen, pakolaiskiintiöiden kasvattamisen ja monen muun ”hyveen” alle. Hyvinvointiyhteiskunnasta jauhetaan aina vaalipuheissa, mutta rahavirrat jaetaan pääsääntöisesti muuhun, kun oman kansan hyvinvointia edesauttaviin toimiin. Vastikkeeton tai tuottamaton rahan jakaminen koti- tai ulkomaille ei näet juurikaan edesauta hyvinvointiyhteiskuntamme säilymistä saati sen kehittymistä. Mikäli pidempää ”hallitusvastuutrendiä” haluaa kuitenkin tarkastella ja syytöksiä taloudenpidosta tai toimintamalleista toisille pallotella, niin 23.2.1972 lähtien, tähän päivään asti, hallitusvastuuhan on ollut SDP:llä 10 kertaa, Keskustalla 8 kertaa ja Kokoomuksella 2 kertaa. Näyttäisi pitkässä juoksussa pahasti siltä, että oikeammalle kallellaan olevat joutuvat paikkailemaan enemmän vasemmalle suuntautuneiden tai keskellä kaikkea lymyilevien talouteemme aikaansaamia alijäämiä. Paikkailu tarkoittaa poikkeuksetta ansiottomien ja tarpeettomien etujen karsimista ja näistä on sitten paikkaajille hyvä iskeä ”natsi- tai populistileima” otsaan.

Muun maailman pyrkiessä edesauttamaan Ukrainan tuhoamisen lopettamista ja kansainvälisen yhteistyön sekä yhtenäisyyden kasvattamista, on Suomen hallituspuolueiden edustajilla tärkeämpää tekemistä. Pitää kiistellä Twitterissä!

Kun olemme saaneet tottua pääministerimme julkisiin hölmöilyihin ja asiantuntemattomiin ulostuloihin sekä minä-muotoisiin julkilausumiin juhlimistensa, virka-asunnon käyttötarkoituksen, minun hallitukseni toimintakyvyn ja monen muun vastaavan asian osalta, olemme myös saaneet esimakua valtiovaltamme vihervasemmistolaisen hallituksen pyrkimyksestä autoritääriseen johtamiseen. Ymmärrämme kaikki toki sen, että demokraattinen toimintamalli tai johtaminenkaan ei ole aina se tilanteen vaatima tehokkain vaihtoehto, mutta kun kuuleman mukaan oikeusvaltiossa elelemme niin demokraattisella päätöksenteolla voisi edelleen olla sijaa valtioneuvostossammekin.

Viimeksi Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo kritisoi sitä, että lakivaliokunta on päättänyt kuulla translaista transoikeuksia vastustavia tahoja. Varsin venäläisen oloista tekstiä – sopii nykyhetkeen. Onko näiltäkin osin naamiot (tai piippalakit) nyttemmin riisuttu? Mikäli Vasemmistoliiton edustaja on jotain mieltä, niin silloin ei muita kuunnella! Mihinkäs ne asiantuntijat unohtuivat Honkasalolta? Toisaalta, aina ei omat ja samanmieliset asiantuntijatkaan voi olla tavoitettavissa, eivät edes ”ruskeiden kirjekuorien” voimin. Niin toimii johdettava, kun johtajansakin. Jos kyseessä olisi yritys, niin voisimme puhua yrityskulttuurista. Tässä tapauksessa voimme puhua vain vasemmistokulttuurista – tuo mainittu yritys olisikin näillä malleilla jo konkurssissa.

Pitkää aikaa ei ole siitäkään, kun toisinajattelijoita rankaistiin Suomessa, löytyykö näiden pöksyistä kohta Navalnyiltä yli jäänyttä Novitshokia? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan potilasturvallisuuslakia vastustaneille annettiin eduskuntaryhmän sääntöjen mukaiset rangaistukset. Perivasemmistolaiseen tyyliin rangaistuilla ei kuitenkaan tunnu olevan tietoa rangaistustensa sisällöstä. Olkaamme huoleti, aiheeseen liittyvä kirje Kremlistä lienee jo jossain päin suomalaista postilaitosta sorttauksessa. Kyllä toisinajattelijat rangaistuksensa saavat….. tai ainakin turvapaikan Suomesta.

Vasemmistolaisesta ajattelumallista saa hyvän käsityksen myös oppivelvollisuusuudistuksen keskusteluja seuratessa. Uudistuksen aikataulua arvosteltiin ennakkoon monessa eri yhteydessä. Tämä johtui muun muassa siitä, että samaan aikaan lukioissa tuskailtiin uuden opetussuunnitelman käyttöönoton kanssa. Lisäksi uudistus osui koronaviruspandemian vuoksi keväällä 2020 etäopetusjakson päälle. Andersson itse, sanomansa mukaan, halusi kuitenkin säilyttää uudistuksen aikataulun. Hän pitää päätöstä oikeana. Uudistuksen aika oli nyt, koska se ei ehkä olisi mennyt läpi muulla hallitus­kokoon­panolla, hän sanoo. Jos näin työttömänä ammatillisena opettajana saisin sanoa mielipiteeni uudistuksesta, niin poskelleen meni, mutta ei missään tapauksessa halvalla! En toki julkisesti uskaltaisi asiasta Li:n kanssa olla eri mieltä, sillä sukulaiseni itärajan tuntumassa voisivat joutua vainon kohteeksi tällaisen toisinajattelijan vuoksi, sitä en missään tapauksessa halua.

Yhteistyökykyinen ja ”pullantuoksuinen”, hallituksemme ”äitihahmo” Annika Saarikko peräsi taannoin Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa: “Suomi tarvitsee kestävyyttä ja yhteistyön osaamista nyt enemmän kuin koskaan”. Yhteistyötä hän päätti alkaa rakentamaan muiden puolueiden kanssa julkilausumilla venäläiseen tapaan. Saarikko kuittaili perussuomalaisille ”räjähtävistä lepakoista” ja ”viherhumpasta”. Puheenjohtajatar Saarikko piti hyvin kärkkään puheen, jossa kritisoi muita puolueita ja korosti Keskustan asemaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Monilla muilla on varmasti Saarikosta eriäviä käsityksiä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen malleista. Varsinkin hallituksemme harrastamista rahanjakomalleista. Annikallekin tiedoksi, että ulkomaanmatkoille lähtiessään ei aina ole pakko ottaa perheen kaikkia talousrahoja kukkaroonsa vähäosaisille jaettavaksi. On hyvä, että matkoilta palatessa olisi varaa vielä ruokkia omaakin perhettä. Sähkön hintakin on päässyt jo käsistä eikä kaikki tuulivoimapuistotkaan ole vielä pystyssä. Joitain mäntyjä kylläkin pystyasennosta vielä löytyy, Männyn nilakerroksesta valmistettu pettujauho on pelastanut ihmisiä nälkäkuolemalta aiemminkin, joten siihen tukeutunemme tulevaisuudessakin. Älkää aivan kaikkia kaatako!

Hallitus on kaavaillut kasvattavansa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta 34 prosenttiin, minkä vihreät on arvioinut nostavan polttoaineiden hintaa. Ukrainan takia suunnitelmiin tuli pientä takapakkia, mutta eiköhän jakeluvelvoiteasia ole hoidettu jo 2030 mennessä. Puheenjohtaja Ohisalo on myös julkisesti pohtinut polttoaineveron korottamista, ”jotta liikenteen päästöt saadaan kestävälle tasolle”. Hyvä on Ohisalon puoluetovereidensa kanssa pohtia liikenteen päästöjä ja mahdollisesti puun pienpolttoakin, sillä ammattipohtija otti ja lähti. Ministerin henkilökohtainen erityisavustaja ja vihreiden ministeriryhmän sihteeri Ville Hulkkonen lopetti tehtävässään. Tämä lähti julkisten tiedonvälittäjien kaivaman tiedon mukaan kasvattamaan ympäristötietouttaan ST1:een, yhteiskuntasuhdejohtajaksi lyhyehkön karenssin jälkeen. Karenssinsa aikana Villen lienee hyvä muistella viestintätoimisto Miltonilla saamiaan oppeja, jotta yhteiskunnallisesta roolista paluu bisnesmaailmaan ei olisi liian jyrkkä. Toivottavasti hän poisti Ohisalon numeron kännykästään, ettei tule mitään epäilyjä lobbausrintamilla. Voihan tarvittavan viestittelyn Marian kanssa hoitaa hiljaisuudessa tämän puolison Miika Johanssonin kanssa vaikka Postit -lappusin, sillä hän toimii johtajana St1:n uusiutuvan energian liiketoimintayksikössä ja on myös yhtiön johtoryhmän jäsen. Maria pystyy sittemmin siis käskyttämään suurta pohjoismaista energiayhtiötä näiden askeleissa kohti uusiutuvaa energiaa. Kuten Matti ja Teppokin ovat usein todenneet ”Kaiken takana on nainen”.

Itse olen kaiken ivailuni ja ilkeämielisyyteni takana huolissani johtamisjärjestelmämme viimeaikaisista muutoksista. Valitsemme edelleenkin päätöksentekijämme demokraattisesti, mutta päätöksentekomme valtakunnallisellakin tasolla näyttäisi olevan varsin kaukana demokraattisesta. Näennäisdemokratia näyttäisi kyllä opitun. Kuten jossain aiemmassa tekstissänikin olen tainnut mainita, kyläpolitiikasta on tullut valtakunnan politiikkaa kaikkine ihmeellisine lieveilmiöineen. Päätöksentekomme on jo varsin autoritaarista. Seuraava vaihe lienee totalitarismi. Pyyhitäänkö siinä vaiheessa itärajamme kartalta? Viivytetään vielä hetki sitä raja-aidankin rakentamista, ei tartu pakolaisenkaan lahkeet piikkilankaan eikä putoa sandaalit jalasta.

Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon ero huomataan niiden jo varmistettua valta-asemansa. Autoritaariselle hallitsijalle riittää, että hänen poliittista valtaansa ei uhata, etenkään sisäisesti. Tämän jälkeen autoritaarinen hallinto yleensä vakiintuu jonkinlaiseen pysyvään muotoonsa. Eriävät näkemykset tukahdutetaan, mutta niitä ei pyritä välttämättä omistajineen tuhoamaan. Joitain demokratian piirteitäkin saatetaan sallia. Esimerkiksi vaaleja voidaan nimellisesti järjestää, kunhan ne eivät uhkaa ylimmän valtiojohdon asemaa.

Totalitarismi sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Se kiristää otettaan oman maansa sisällä ja pyrkii laajentumaan sen rajojen yli. Se pyrkii kontrolloimaan ihmiselämän jokaista osa-aluetta koulutuksesta yksityiselämään sekä laajentamaan tätä hallintomallia. Siksi sitä määrittää terrori ja tietty ideologia. Ideologia edellähän olemme menneet jo muutaman vuoden, nuo muut hallintojen väliset, tutkitut eroavaisuudet kulkevat vielä hieman ristikkäin ja sekaisin.

Voinemme vain toivoa, että äänestäjät valveentuvat tai Sauli tekisi tietyllä tavalla ”Putinit”. Jatkaisi omaa virkakauttaan – johonkin asti, ainakin kunnes tolkun ihmiset on saatu omille, ansaitsemilleen paikoille.

Lähteet: julkaisut.valtioneuvosto.fi, is.fi, iltalehti.fi, hs.fi, politiikasta.fi

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: