Murskaako Musk viestintämme?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Turvallisuusympäristömme on muuttunut aiempaa arvaamattomammaksi hyvin oleellisesti kuluneen vuoden aikana. Tähän mennessä olemme saaneet touhuilla ja arvuutella tulevaisuutemme näkymiä Koronan, Ukrainaa kohdanneen hyökkäyksen ja Nato-hakemuksemme kesken. Itsenäisyytemme säilyttämisen tärkeyttä, siitä mitään ymmärtämättömälle itänaapurillemme, olemme presidenttimme toimesta päässeet puhelimitsekin valaisemaan. Ei auttanut politiikka eikä järkipuhe, ei suurempien valtioiden tolkun sanansaattajienkaan toimesta esitettynä! Putin on päättänyt painaa rautaa Ukrainaan niin kauan, kun sitä Venäjällä riittää tai sinne Iranin ym. riistovaltioiden toimesta toimitetaan. Taktiikkana lienee tuhota kaikki liikkuva ajatuksella; mitä siviilimpi – sitä viriilimpi.

Suomalaiset ovat olleet Ukrainan sodankulun ja siihen liittyvien ”pelkojen häivyttämisen” osalta positiivisessa asemassa ainakin viestinnän osalta. Näin Koronan jälkeisenä aikana, siitä oppia kerrytettyämme, maassamme tieto kulkee kohtuullisen hyvin ja nopeasti. Tämä pohjautuu varmastikin myös kansanluonteeseemme, perusrehellisyyteen, ainakin osittain. Lisäksi osaamme erottaa ns. harhaanjohtavan informaation oikeasta informaatiosta. Myös viranomaisemme toimittaa varmistetun tietonsa hyvinkin laadukkaasti kansalaisilleen, saamamme tieto ei juurikaan sisällä ns. Venäjä-tyyppisiä painotuksia ”maailmankulusta”. Olemme tottuneet noudattamaan sääntöjä myös viestinnässä….paitsi poliitikkomme, STM ja THL.

Poliitikkomme ovat pitkälti kännykkäkansaa jo ikänsä ja osin myös ymmärryksensä sekä varsinkin käytöstapojensa puolesta. Varsinaista viestinnällistä osaamista heillä ei juurikaan tunnu olevan. Viestinnällistä osaamista ei ole sujuva näppiksen tai näytön käyttäminen eikä työtoverin tai kilpakumppanin toistuva julkinen ”mollaaminen”, mihin törmäämme jatkuvasti eri tiedotusvälineissä, varsinkin Muskin hyvin johtamassa Twitterissä. No, sama ikäluokka, sama käsitys johtamisesta. Kovin vaan on sähköistä ja autoritaarista tuo nykyjohtaminen, toisaalta eipä tarvitse murheita julkaistessaan toista silmiin katsella. Joskus voisi jopa joutua miettimään etukäteen sanomisiaan ja tekemisiään.

Valtioneuvoston viestintäosasto vastaa valtioneuvoston yhteisestä viestinnästä pääministerin johdolla sekä sovittaa yhteen ministeriöiden ja valtionhallinnon ulkoista viestintää. Näin ainakin virallisesti. Muuttunut viestintäkulttuurimme on osin siis ”johtajansa” näköistä. Tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä tuota heikentynyttä viestinnän osuutta. Digitaaliset laitteet ovat varsin näppäriä osaavissa käsissä, mutta mitä tuuttiin tökätään ja mikä kulloisenkin ulostulon sisältö, milloin missäkin tunnekuohussa sattuu olemaan, onkin haastavampaa yksinkertaisessa ihmismielessä käsittää. Enter/OK-näppäintä ei ole tarkoitettu aloittelevan kitaransoittajan ”EIKU-näppäimeksi”, saattaa väärä viesti lipsahtaa väärille silmille. Joskus julkitulojensa yhteydessä voisi myös miettiä sanomistensa seurauksia. Otetaan vaikkapa esimerkiksi hallituksemme toiminta- ja yhteistyökyky. Onko heikentyneen yhteistyön syynä Twitter? Mikäli on, niin voidaan olla huoleti, suurpääoma nimeltä Elon Musk on juuri hoitamassa asiaa kuntoon. Olisiko johtamisopit saatu Suomesta, eikös tuo Elonkin joskus piipahtanut Slushissa meiltä oppia ottamassa vai oliko kuitenkin kyseessä se kuuluisa ”Kiinan Elon Musk”, ei voi muistaa.

Ihmisen luonto taitaa olla sellainen, että ”kosto on suloinen ja se kytee kauan”. Tältä pohjalta sopii olettaa, että yksi jos toinenkin poliitikoistamme pistää korvansa taakse työtoveriltaan tai poliittiselta kilpakumppaniltaan Twitterissäkin niskaansa saaman ”roinan” ja vastaa siihen sopivan tilaisuuden tullen. Tavallisesti, tilaisuutensa koittaessa, aiemmin ”loattu” henkilö ei noudata vanhaa silmä silmästä -menetelmää vaan käyttää ennemminkin turkkilaisillekin tuttua ”kädet liirasta -menetelmää”. Näin toiseksi jäänyt ”patoaa” kaunansa myöhempää käyttötarkoitusta varten ja ns. henkinen koston kierre on valmis. Julkisuuteen tietysti mennään yhdessä tuumin valkoisin hampain väkinäisesti irvistellen ja yhteistyökyvykkyyttä vakuuttaen, mutta totuus tavallisesti selviää eduskuntakauden lopulla itse kunkin patoumiaan purkaessa. Näin on käynyt kuluvanakin vuonna. Ehdottomuus on in eikä pullasta rusinoita tule poimia. Kuka saa seuraavissa eduskuntavaaleissa sitten kuoria kerman kakusta? Toivottavasti suomalaiset havahtuvat kuluvan kauden seurauksiin, eivät passivoidu vaan menevät uurnille parantamaan tilannettamme. Velkamme nykymenosta johtuen on pitkäkestoinen ja korkotasokaan tuskin kovin nopeasti kuittaa pikavippejämme.

Kuka sitten voittaakaan tulevat vaalit ja vetää uppoavan Suomineidon nenää pinnalle tulee kohtaamaan viestinnällisiä haasteita. Tulee oppia viestimään aiheesta ja toista osapuolta kunnioittaen. Tämä olisi tärkeää myös yhteistyökyvyn säilymisen näkökulmasta. Suomi on liian pieni maa, jotta se selviäisi seuraamuksitta sisältä päin repimisistä. Tämä taktiikka on jo kokeiltu ja huonoksi todettu. Hyvä merkki tulevaisuuteemme on ainakin se, ettei vielä tässä vaiheessa yksikään puolue ole suoraan ilmoittanut ettei ”leikkisi” hallituksessa tuon ja tuon puolueen kanssa. Viime vaalien yhteydessähän tätä viestiä kuultiin ja nähtiin joka tuutista. Toivotaan, että osaaminen ja Suomen etu tulisi tällä erää erilaisia ideologioita vahvemmin esille.

Haasteeksi vaalien alla tulee jäämään viestintä. Osaamista voi aina hankkia lisää, mutta mistä ne välineet? Jos Elon Musk onnistuu tuhoamaan yhden käytetyimmistä välineistä, niin mitäpä Twitterin jälkeen? Kukaan ei voi twiittailla asiasta tai toisistaan – ei hyvää eikä pahaa. Kukaan ei tavoita samalla tehokkuudella suuria massoja, jääkö ääniä saamatta? Poliitikkojen keskinäinen viestintä hidastuu, kädessä on puhelin, mutta sillä ei osata soittaa…kun on aina twiitattu!

Jospa ottaisimme käyttöömme toisen sovelluksen tai alustan? Miten vaikkapa Beeper? Siirtyvätkö poliitikkomme arvioimaan toistensa tekemisiä Beeperiin, joka avattaneen – vai avattiinko jo – Windowsilla, Linuxilla, macOS:llä, Androidilla ja iOS:llä vai …….. polttavatko nykyiset ja tulevat poliitikkomme tehokkaan työaikansa WhatsAppin, Telegramin, Signalin ja Applen iMessagea opettelemalla? Ainoa, mikä pitäisi tässä olla varmaa on se, ettei Telegramia käytetä. Sehän on maasta, jolle parhaillaan väännetään rautalangasta mallia itsenäisyytemme merkityksestä – itärajalle.

Rautalangan vääntämiseen ei välttämättä tarvita ”ATK:ta” eikä viestintäänkään, kun on osaamista ja pelisilmää hankittu.

4 Comments on “Murskaako Musk viestintämme?

  1. Ja kenenkä näitä jenkkien tai sen puoleen kinuskienkaan urkinta- ja kyttäysvirityksiä on pakko käyttää? Jos kuso ei kulje vähän perinteisemmillä alustoilla, niin kovin on porukat saatu kädestä syöviksi; väkiste tulloo sääli, sanos karjala eukko.

    Tykkää

    • Aivan, kukin on vapaa tässä suhteessa toimimaan haluamallaan tavalla omaisuutensa osalta. Muistettakoon kuitenkin, tuota omaisuutta ylläpitävä henkilöstö, joka ei ole luettavissa omaisuudeksi. Mikäli uutisoinnit paikkansa pitävät, henkilöstöpolitiikassa voisi olla paljon kehittämistä. Mitäpä firmasta jää, kun henkilöstö on ”ulkoistettu”? Seinät ja muistot?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: