Tuhansien järvien uimataidoton kansa

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Kesälomat järvien rannoilla, milloin vuokramökeillä tai merellä, vanhempiemme toteuttamina ovat jääneet mieleeni mukavina lapsuuden muistoina. Mikäpä kesäisessä Suomessa sen parempaa, kun vesileikit, uiminen ja myöhemmässä vaiheessa vesihiihtokin. Talvisin uimista harrastimme sekä koti- että kouluoloissa uimahalleissa. Vanhemmat ja opettajat näkivät vaivaa asian eteen. Väheksyä ei myöskään voi vesileikkien mukanaan tuomia yhdessä olemisen kokemuksia, porukka huolehti aina myös toisistaan. Kukaan ei rajusta menosta huolimatta hukkunut. Omassa lapsuudessani vanhemmat pitivät tärkeänä opettaa lapsilleen useampia elämäntaitoja. Yksi niistä oli uimataito. Valtaosa ”tuon ajan” vanhemmista olivat sisäistäneet sen, että veden varaan joutuessaan uimataidoton ihminen oli hukkunut ihminen. Kaveripiiristäni en uimataidottomia muista. Uimataito on mielestäni yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista, varsinkin Suomessa, täällähän vettä riittää.

Vuonna 2006 tehdyn SUH:n tutkimuksen mukaan selvisi, että 52 – 64-vuotiaista osaa uida vain noin puolet, kun esimerkiksi kuudesluokkalaisissa uimataitoisia on noin 80 prosenttia. Tutkimuksen tulos ei ainakaan ollut omien mielikuvieni mukainen. Olisiko kyse siitä, että ikäännyttyään huonokuntoinen kansamme ei enää ollut pitänyt aiempaa uimataitoaan yllä ja se olisi päässyt jäämään unholaan – kuka tietää. No, kuitenkin tästä kymmenen vuoden päästä, 2016 tehty tutkimus kertoo kuudesluokkalaistenkin uimataidon huonontuneen. Vain 76 prosenttia oli uimataitoisia saman määritelmän mukaan. Pohjoismaissahan uimataitoiseksi määritellään henkilö, joka pudottuaan veteen pääsee pinnalle ja pystyy uimaan 200 metriä. Taitaa Suomessa nämä huonontuneen uimataidon tulokset kulkea jossain määrin käsi kädessä myös huonontuneiden Pisa-tulosten kanssa. Osaamistasoamme lasketaan mm. opetuksemme uudistamisten yhteydessä. Osaamista ei taida saada vaatia enää missään yhteyksissä, sillä se ei aina ole kivaa. Seinien sisällä lisääntynyt pakollinen ajanvietto ei tuokaan lisäosaamista – ihmeellistä.

Mielestäni tuo uimataidon määritelmäkin on väärä/puutteellinen, varsinkin jos uimataito mitataan 200 metrin mukaan uimahallisuorituksena. Toki 200 metrin uimataito on hyvä alku jatkokehitykselle, mutta vaikkapa taito kellua 30 minuuttia saattaa olla hengissä säilymisen edellytyksenä yhtä hyvä, jos ei parempikin. On aivan eri asia uida tai pysyä ”hikisesti” pinnalla 200 metriä järvi- tai meriolosuhteissa, kun uimahallissa, kelluminen on aika samankaltaista eri olosuhteissa. Henkilön pudottua vaikkapa veneestä, tuo 200 metrin uimataito riittää vain hukkumiseen sillä kolmannella sadalla metrillä. Pelastusliivi päällä kyseinen, olematon uimataito, tarkoittaa myös henkilön etenemisen vedessä olevan olematonta. Ei haittaa kesällä, vedessä nahka vain rypistyy ja pelastusliivi kannattelee, mutta talvella voikin jo kylmä ja kuolema yllättää.

Esimerkiksi talviolosuhteissa jäihin putoaminen lamaannuttaa uimataidottoman toimintakyvyn huomattavasti varmemmin, kun uimataitoisen. Henkilöiden hengissä selviämisen edellytykset veteen liittyvissä vaaratilanteissa ovat aivan erilaiset. Toinen tietää mitä tekee ja toinen miettii, mitä pitäisi tehdä….hätääntyy  ja uppoaa.

Suomessa vietämme paljon aikaamme veden äärellä. Joku harrastaa pilkkimistä, joku toinen retkiluistelua, soutamista, vesijetteilyä, melomista, purjehtimista ja joku taasen risteilylaivan kuppilassa istumista tms. Kaikki nämä kuitenkin ovat veteen tavalla tai toisella liittyvää toimintaa. Olisi hyvä edellyttää vesillä olijoilta riittävää uimataitoa, siis aitoa sellaista – ei 200 metrin epätoivoista pulikointia. Koska uimataitoa pidetään nykyisinkin tarpeellisena kansalaistaitona, niin nostettakoon hyväksytyksi uimataidoksi vaikkapa 500 metriä, mikäli se pitää metrimääränä ilmoittaa. Tämän taidon edellyttäminen kansalaisiltamme ei olisi ylivoimaista. Aiemmin meillä oli tapana suorittaa vapaaehtoisesti esim. uimakandidaatin, -maisterin ja primusmaisterinkin suorituksia ja niistä oltiin jopa hieman ”ylpeitäkin”, oli kavereille kerrottavaa ja merkki uikkareissa. Mihin tämän tyyppinen ”osaamisen ylpeys”, jota voitaisiin verrata vaikkapa eri ammattien yhteydessä esiintyneisiin ”ammattiylpeyksiin” on kadonnut?

Uimaan opetteleminen ei ole sen kummallisempaa, kun jalkapallon, jääkiekon, painonnoston tai nyrkkeilynkään opetteleminen. Miksipä sitä taitoa ei sitten kaikille opetettaisi? Lisäksi kaikki näistä, sekä monista muistakin harrastuksista ja lajeista pääsääntöisesti tukevat toisiaan. Monen eri urheilulajin ”peruskuntokauden” harjoitteisiin tulisi liittää uiminen. Miksikö? Huomaat sen, kun liität uimisen harjoitteluusi, mutta mainittakoon vaikkapa hapenottokyvyn kehittyminen ja nivelten säästyminen pitkässä ”juoksussa”.

Uimataidon hankkimista ei missään tapauksessa tule jättää vain koulun varaan, koulun tulee täydentää uimataidon hankkimista ja osaamisen lisääntymistä resurssiensa puitteissa. Resurssien pitäisi kuitenkin olla huomattavasti nykyistä paremmat, sillä esim. uimahalleja on Suomessa aika paljon ja ne kaikki lienevät ainakin osin verovaroin kustannettuja. Opettajillamme ja lapsillamme on siis oikeus käyttää näitä palveluja nykyistä huomattavasti enemmän. Vanhemmat ovat edelleen, aikojen ja tapojen muuttumisesta huolimatta, vastuussa lastensa kasvatuksesta sekä osaamisesta. Mikäli vanhemmat eivät ota vastuuta lastensa kasvatuksesta ja kehittymisestä, eivät he mielestäni ole soveltuvia vanhemmiksi. Tästä voidaan olla rankastikin eri mieltä, varsinkin niiden vanhempien kanssa, jotka toistuvasti vaativat opettajilta lapsilleen parempia arvosanoja tai uhkailevat jopa lakimiehillä. Nämä vanhemmat pysykööt kuitenkin lestissään ja opettakoot lapsilleen käytös- ja uimatavat siellä kotioloissa, joita myöhemmässä vaiheessa koulut voivat sitten täydentää.

Uiminen on edullinen ja varsin hyödyllinen harrastus. Uimaseuroja on Suomessa useita, mikäli vanhempien ajankäyttö tai taitotaso ei itsellään riitä lapsensa uimaopetukseen. Sen verran on aina aikaa, että lapsensa voi viedä uimahallille, joutuvathan nuo autokyydilläsi menemään kouluunkin.

Lähteet:yle.fi, https://www.suh.fi

4 thoughts on “Tuhansien järvien uimataidoton kansa

Add yours

    1. Kiitos kommentista. Kyllä, olen samaa mieltä. Eivätkä ko. liivit ole mitenkään tiellä tai heikennä olemista eikä tekemistä vesillä, ollaanko sitten ongella, virvelöimässä tai muuten vaan aikaa vesillä viettämässä.

      Tykkää

  1. Ihminen lienee niitä harvoja nisäkäslajeja, jotka eivät osaa veteen joutuessaan vaistomaisesti uida, vaan se on ihan opeteltava. Ja mistä siinä ’taidossa’ on oikeasti kyse? Ihmiskehon kelluvuus ei tiettävästi oppiessa muutu, joten kyse täytyy olla tietynlaisista ylös- ja eteenpäin vaikuttavista koordinoiduista uintiliikkeistä, ja ehkä myös jonkinlaisesta luottamisesta siihen, että vesi kyllä kantaa. Uintiliikkeiden taas luulisi olevan melko helposti opittavaa motoriikkaa.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista. Evoluutio lienee ihmiseltä tuon vaistomaisen uintitaidon joskus poistanut. Riittävän pienenä veteen joutuessaan lapsi kyllä lähtee uintiliikkeitä tekemään, mutta ei saa painavaa päätään pinnalle. Omasta uinnin opettelustani muistan juuri tuon luottamuksen merkityksen silloin vielä itselleni outoon elementtiin. Myöhemmin mukaan tuli myös rauhallisuus ja oikeanlainen voimanjako. Vapaasti sukellellessani (pituutta) yllätyin näiden havaintojen toimivuudesta käytännössä. Vaatimattomallakin kehon ja oikeiden liikeratojen harjoittelulla ei uintisuorituksissa puhuttu enää sadoista metreistä vaan kilometreistä. Suosittelen harrastuksena kaikille.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: