MIKSI VENÄJÄN OPPOSITIO EI SAA MITÄÄN AIKAISEKSI?

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Venäjällä on paljon tyytymättömiä ihmisiä, mutta oppositiomielialat eivät näytä Kremlin valtaa tai hallinnon rikollista toimintaa uhkaavan. Leonid Gozman kirjoitti pidätettynä ollessaan analyysin tilanteesta, miksi kaikki on mennyt pieleen opposition näkökulmasta. Siteeraan osin hänen ajatuksiaan. Gozman muuten poistui maasta heti, kun pääsi vapaaksi.

Gozman toteaa,että taistellessa demokraattisen opposition uhkaa vastaan ja pyrkiessään säilyttämään asemansa, hallinto osoittautui hyvin kekseliääksi, päättäväiseksi ja johdonmukaiseksi. Laki ja moraali eivät heitä pidättele vähääkään. Venäjän nykymeno alkaa täältä lännestä tarkastellen muistuttaa aina enemmän ja enemmän Pohjois-Koreaa.

Monet erehtyvät luulemaan, että tyytymättömyys nykyjärjestelmään ja oppositiolle osoitettu tuki ovat jo jonkinlainen poliittinen voitto. Suuri joukko kansalaisia tuki oppositiota tunteiden tasolla, mutta se ei johtanut poliittiseen toimintaan. Tämä johtuu siitä, että ihmiset, jotka näkevät, että maassa tapahtuu paljon vääryyksiä, ajattelevat samalla, etteivät asiat Venäjällä voisi olla toisinkaan. He uskovat, että vääryyden ja sortovallan hallitsema todellisuus on ainoa mahdollinen asioiden tila Venäjällä. Siksi valtaan kohdistuvat negatiiviset tunteet eivät yksin riitä aiheuttamaan muutosvaatimuksia tai aiheuta toimintaa. Ihmisille on välttämätöntä tuoda esille, että toisenlainenkin todellisuus ja vaihtoehto on mahdollinen.

Oppositon jäsenet – kuten ihmiset yleensäkin – ovat lähinnä tekemisissä samoin ajattelevien ihmisten kanssa. Helposti aletaan uskoa, että koko maassa ajatellaan samalla tavoin. Tämä korostuu etenkin sosiaalisessa mediassa ja näin koko maan tilanteesta voi syntyä täysin väärä kuva, jota voi helposti alkaa luulla todellisuudeksi.

Paljon vahinkoa aiheuttaa opposition piirissä laajalle levinnyt ylimielinen asenne niitä ihmisiä kohtaan, jotka ajattelevat asioista eri tavoin, eivätkä ole valmiita aktiiviseen toimintaan. Kyse on todellisesta ylenkatseesta. Vaikka halveksunta ei ole kovin näkyvää, se on kuitenkin pinnan alla ja herättää vastareaktion. Venäjän oppositiolla ei riitä myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, vaikka he ovat tulleet samalla tavalla petetyiksi ja ovat samanlaisia ilman todellista äänioikeutta ja vapautta olevia propagandan uhreja, kuin kaikki muutkin. Jos opposition sanoista ei välity kunnioittava ja arvostava viesti, heitä ei kuunnella.

Venäläiset syyttävät aiheellisesti valtapiirejä siitä, että näillä ei ole näkemystä tulevaisuudesta, vaan sitä etsitään menneisyydestä. Oppositiolla ei myöskään ole selvää tulevaisuuden kuvaa, vaan se haaveilee venäläisen yhteiskunnan pahimpien epäkohtien poistamisesta. Avoimia ja keskustelemattomia kysymyksiä on paljon. Jos maasta tulee aito federaatio, halutaanko rajojen pysyvän ennallaan vai saavatko jotkut alueet halutessaan irtaantua keskusvallasta? Tuleeko Venäjästi aidosti maallinen valtio ja mikä on ortodoksikirkon asema siinä? Onko tavoittena pyrkiä EU:n tai Naton jäsenmaaksi? Mikä on Tatarstanin, Jakutian, Baškortostanin ja muiden tasavaltioiden asema tulevaisuudessa? On paljon muitakin kysymyksiä vailla vastausta ja vailla keskustelua.

Helposti unohtuu, että Venäjällä asuu kymmeniä miljoonia, jotka todella uskovat, että ”Krim on meidän” ja että Yhdysvaltojen johtama länsi toivoo Venäjän tuhoa pakottaen maan puolustautumaan kaikin keinoin. Siellä asuu myös kymmeniä miljoonia Yhteistä Venäjä-puoluetta äänestäneitä, jotka todella kannattavat sotaa ja Putinia. Nämä ihmiset eivät ole rikollisia, vaan kansalaisia, tavallisia ihmisiä, joiden kriittisessä ajattelutaidossa ja koulutuksessa on puutteita. He ovat joko passiivisuuden tai epäitsenäisyyden vuoksi omaksuneet vajavaisen maailmankuvan eläessään hyvin rajoitetussa informaatioympäristössä.

Vanhat uskomukset ja totalitarismin haamut istuvat tiukassa, eivätkä katoa, jos ja kun asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä. Vaikka tulisivat vapaat vaalit, Venäjällä valtaan saattaisi nousta uusi yksinvaltias. Monissa ihmisissä elää kaipuu vahvasta johtajasta, myös lännessä. Kuten näemme tänä päivänä, myös demokraattisissa maissa osa kansalaisista haikailee vapauden rajoittamisen ja diktatuurien perään.

Jos Venäjän nykyhallinto kaatuu, on vastuunsa kantavilla venäläisillä edessä kaksi vaativaa tehtävää. Yksinvaltaisen hallinnon raunioille on rakennettava uudet toimivat instituutiot. Lisäksi olisi luotava keskusteluyhteys niiden kanssa, jotka ovat nyky-yhteiskunnan kantava voima. Nämä ihmiset olisi saatava vakuuttuneiksi siitä, että heidänkin hyvinvointinsa takaa parhaiten vapaus ja oikeus eikä uusi autoritaarinen diktaattori.

Pakko todeta, että vaikka joskus ihmeitä tapahtuu, nyt tilanne näyttää täysin toivottomalta.

Lähde: Le Monde Diplomatique&Novaja Gaseta, 6/2022, Leonid Gozman

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: