KUKA KELPAA KUMPPANIKSI?

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Juhlapuheissa Suomea kutsutaan tasa-arvon mallimaaksi. Eroa Suomen hyväksi toki on vaikka vanhoihin luokkayhteyskuntiin Ranskaan ja Englantiin verrattuna. Suomessa voi – ainakin toistaiseksi – elää luokkien välissä, rajamailla, jos kantti kestää. Ranskassa ja Englannissa elämä sisältää valmiin paketin: tietyn koulutuksen esikoulusta yliopistoon, puoliso sopivasta taustasta, sopivan asuinpaikan, sopivat harrastukset ja lomanviettotavat. Eräs pariisilainen professori sanoi, että koska hän oli siirtynyt alemmasta luokasta ylempään, hän ei voinut tavata lapsuusaikaisia ystäviään, koska he olivat vääristä piireistä. Englannissa suunsa avaava kouluttamaton ihminen luokitellaan välittömästi puhetapansa perusteella. Koulutetut osoittavat huonosti peitettyä halveksuntaa ja ylemmyyttä. Britit käyttävät tästä sanontaa ”jäykkä ylähuuli” (stiff upper lip). Olisiko Suomen tasa-arvoon pyrkivän koululaitoksen ansiota, että meillä puhetapa ei juuri luokittele ihmisen asemaa. Murteetkin ymmärretään nykyisin rikkaudeksi.

Luokkayhteiskunta on ilmeisesti kuitenkin tekemässä paluuta Suomeen. Vuonna 2010 uudistettiin korkeakouluja. Yliopistot saivat alkaa kerätä yksityistä rahaa ja kärkeen nousivat Suomen ruotsinkieliset oppilaitokset, Svenska Handelshögskolan ja Åbo Akademi. Palaako sama yläluokka, joka 1800-luvulla hallitsi Suomea nyt koulutusputkea pitkin?

Suomessakin monet yliopistoista valmistuneet työläis- tai maalaistaustaiset eivät tunne kuuluvansa akateemiseen joukkoon. Yliopisto-ja korkeakoulututkijoilla on usein porvarillinen tausta, eli elintasoa voidaan luoda perityn varallisuuden avulla. Erilaisesta taustasta johtuva henkinen ero on olemassa, vaikka se ei suoranaisesti näy. Jos joutuu ikäänkuin väärään joukkoon, on vaikea havaita, miten hienovarainen ulossulkeminen tapahtuu, vaikka sen tajuaa.

Oma ajatukseni on, että ruotsalaisen yhteiskunnan ydinongelma maahanmuuttajien kanssa on tämä: Näennäisesti ollaan sosiaalisia ja kohteliaita tyhjänpuhujia, mutta maahanmuuttaja kokee jollain hienovaraisella tavalla aina olevansa ulkopuolinen. Hän ei tunne kuuluvansa joukkoon, joka tunne kuitenkin on yksi ihmisen perustarpeista arvostetuksi tulemisen ohella. Kun riittävän moni kokee jäävänsä ulkopuoliseksi riittävän kauan, seuraukset näkyvät Ruotsin kaduilla murhina ja räjähdyksinä. Pystytäänkö Suomessa meillä toimimaan paremmin – epäilyttää.

Katriina Järvinen kertoo mainiossa kirjassaan ”Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa” kuvaavan esimerkin Ruotsin ja Suomen perustavasta erosta keskustelun tavassa. Suomessa sanotaan asioita suoraan, Ruotsissa kierrellään ja kaarrellaan kohteliaasti. Katriina asui Tukholmassa ja astui laivasta Suomen kamaralle. Hän asteli sataman grillikioskille ja aloitti ystävällisesti hymyillen ruotsalaiseen tyyliin:

– Hej, hej… eihän teillä mitenkään sattuisi oleman ranskalaisia kun katsoin tuota listaa ja…”

– Ei ole, eikä venäläisiä, karjaisi mies ja paiskasi kioskin luukun kiinni.

Katriina Järvinen kertoo, että tuli lämmin olo, tunsi taas olevansa kotimaassa.

Munkkiniemessä joukko paikallisia vanhempia oli vanhempainillan jälkeen jäänyt pitämään kriisipalaveria. Yksi heistä kertoi saaneensa selville, että lasten luokalla oli myös kaupungin vuokratalojen asukkaiden lapsia. Tämä vanhempi oli pyytänyt opettajaa estämään näitä seurustelemasta omien lastensa kanssa. Opettaja ei suostunut. Samanmieliset vanhemmat kauhistelivat vuokrataloissa asuvien lasten sijoittamista samalle luokalle kunnon ihmisten lasten kanssa.

Suomessa on koulu-uudistusten avulla eri aikoina tavoiteltu yhteiskunnallista tasa-arvoa. Tavoitteeksi tuli suuren suomalaisen keskiluokan luominen. Tutkimukset osoittavat, että hyvinvointivaltion nopein kasvu ajoittuu samaan ajankohtaan kuin keskiluokan kasvu. Keskiluokan kasvu johtui hyvinvointivaltion kehittymisestä, tuli lisää lääkäreitä, opettajia, vakuutusvirkailijoita ja niin edelleen.

Viime vuosikymmeninä luokkaerot Suomessa ovat taas alkaneet kasvaa. Kontulan kolmannen polven työttömien elämä on kaukana Helsingin kalliiden länsialueiden todellisuudesta. Varallisuuserojen kasvu näkyy tilastollisesti – ja leipäjonojen pituudessa.

Kun lapsi kasvaa ja alkaa hahmottaa ympäröivää maailmaa, se tapahtuu vanhempien kautta. Vanhemmat määräävät pelin säännöt. Näin lapsi sisäistää vanhempien todellisuuden myös omaksi todellisuudekseen. Myöhemmin on kriisin paikka, kun lapsi tajuaa, että vanhempien maailma ei olekaan ainoa maailma. Jos oma maailmankuva muotoutuu täysin erilaiseksi tai vastakkaiseksi kuin vanhempien, se voi johtaa tunteeseen ulkopuolisuudesta, ei tunne kuuluvansa joukkoon. Toisaalta ulkopuolisena voi nähdä asioita tarkemmin.

Lapsien julmuudella ei ole mitään rajaa. Vääränlaiseksi luokiteltu suljetaan leikkien ja ryhmän ulkopuolelle. Jos mahdollista, huonossa asemassa oleva etsii jonkun, joka on vielä huonompi. Alempaa halveksimalla tuntee hieman nousevansa itse ylemmäs. Ehkä huvittavaa, mutta lapsena vuosikymmeniä sitten tarkkailin silloisen kotikanalan kanoja. Ryhmässä voi oli kymmeniä kanoja, joilla oli tarkka arvojärjestys. Yhtä onnetonta kaikki saivat nokkia ja höykyttää mielin määrin. Arvoasteikossa seuraava sai nokkia tätä arvoasteikon alinta ja niin edelleen. Sitä miten tämä arvojärjestelmä kehittyi, ei sivusta seuraten saanut mitään käsitystä. Joskus nämä eniten nokitut menivät niin heikkoon kuntoon verta vuotaen, että lopettaminen oli armeliainta. Paljon samankaltista nokkimisjärjestystä löytyy meistä ihmisistä. Onko todellisuudessa ainoa ero eläinkumppaneihimme se, että me ihmiset käytämme vaatteita?

Nykyisin merkkivaatteet, puhelimet ja muut statusta ilmaisevat tavarat ovat alkaneet merkitä yhä enemmän myös lasten maailmassa. Alle 15 vuotiaat ryöstelevät merkkivaatekappaleita ja älypuhelimia. Jotain on pahasti pielessä maailmankuvassa pienestä pitäen. Toisaalta aikuisten maailmasta lapset ja nuoret mallinsa löytävät ja aikuiset pyörittävät turhakkeiden mainosmaailmaa, joka sotkee niin pienten kuin suurempienkin pään ja arvomaailman.

Erilaiset internetin deittiohjelmat ovat luoneet lihatiskiin verrattavat parisuhdemarkkinat. Etsitään aina parempaa ja entiset voidaan jättää ilman minkäänlaista ilmoitusta noin vain – samoin toimivat sekä miehet että naiset. Laulun sanoin: mitä väliä yhdestä särkyneestä sydämestä? Vakavaa parisuhdetta ja perheen perustamista suunnittelevat pettyvät kerta toisensa jälkeen. Jotkut naiset ovat päätyneet harkitusti lapsen tekoon ilman vakituista parisuhdetta.

Se millaista kumppania ihmiset hakevat, on paljon tutkittu ikuisuuskysymys. Perussääntö näyttää olevan, että etsimme itsemme kaltaista kumppania. Tämä näyttää pätevän niin koulutustason, arvojen, asenteiden, yhteiskunnallisen aseman ja jopa ulkonäön ja pituuden suhteen. Kun katselee hääkuvia, usein parit muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon. Kasvojen muoto, nenä, piirteissä yleensäkin on paljon samankaltaisuutta. Tietenkin on myös vaistonvaraisia tekijöitä, joita on vaikea tutkia.

On joskus hämmästelty, kun nainen pääsee eroon juopottelevasta, väkivaltaisesta kumppanista, hän melko pian löytää uuden samanlaisilla ominaisuuksilla varustetun. Ehkä asiassa ei olekaan mitään kummallista, tietyt reunaehdot toteutuvat tietyntyyppisessä persoonassa. Eräs alkoholismiin perusteellisesti – myös omakohtaisesti – tutustunut lääkäri kertoi esitelmässään, että parisuhteen edellytys on se, kun asionomaisten kumppaneiden traumat sopivat hyvin yhteen…

Länsimaissa naiset painottavat enemmän kuin miehet finanssitekijöitä eli sitä, että massia löytyy. Aasiassa tätä tekijää painottavat sekä naiset että miehet. Nykyinen länsimainen romanttisen rakkauden käsite avioliiton ja parisuhteen perustana on suhteellisen uusi. Entisinä aikoina järjesteltiin taloutta tai valtasuhteita. Onnellisen avioliiton yksi peruste oli kun kaksi omaisuutta yhtyi tai valtakuntien tai mahtisukujen välille syntyi eräänlainen liittosuhde. Euroopassa ristiin naineet hallitsijasuvut olivat ennen niin sisäsiittoisia, että se alkoi näkyä jo jälkeläisten älyllisissä kyvyissä eikä suinkaan positiivisesti.

Kauan yhdessä eläneet pariskunnat alkavat monesti muistuttaa yhä enemmän toisiaan. Tosin näin näyttää käyvän myös aikojen kuluessa koirille ja heidän isännilleen…

Kirjailijoille ja elokuvien tekijöille erilaiset rakkausuhteet ja niiden solmut ja kiemurat ovat ehtymätön aihepiiri, joka aina löytää lukijansa ja katselijansa. Romanttisen rakkauden kaipuu on ikuista ja ainakin nigerialaisille nettiauervaaroille myös hyvä business.

Lähteitä: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, Katriina Järvinen, Laura Kolbe, Kirjapaja 2007 ; HS Tanja Vasama 16.1.2023

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: