Lisää Nato-painetta

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Suomi haki Naton jäsenyyttä 17. toukokuuta 2022. Nato-maat allekirjoittivat Suomen Nato-jäsenyyttä koskevan liittymispöytäkirjan 5. heinäkuuta ja Suomesta tuli Naton tarkkailijajäsen. Liittymispöytäkirja tulee ratifioida jokaisessa jäsenmaassa. Kun liittymispöytäkirjat on ratifioitu kaikissa Naton jäsenvaltioissa, nämä jäsenvaltiot kutsuvat Suomen liittymään Pohjois-Atlantin sopimukseen ja Suomesta tulee Naton jäsen.

Ratifioimatta jäsenyytemme tätä kirjoittaessani on vain Turkissa ja Unkarissa. Mikäli kävisi niin, että jäsenyytemme tulisi näissäkin valtioissa ratifioiduksi ja olisimme jonain päivänä puolustusliiton jäsen, niin periaatteessa olisimme sotilaallisessa mielessä huomattavasti nykyistä turvatummassa asemassa esimerkiksi naapurimaamme mahdollisesti aloittaessa jonkintasoista erikoisoperaatiota valtiotamme ja kansaamme kohtaan. Venäjähän on luvannut mahdollisen Nato-jäsenyytemme toteutuessa meille milloin minkäkin kaltaisia seuraamuksia.

Saanemme kuitenkin toistaiseksi olla suhteellisen turvallisin mielin, sillä Venäjällä ei ole koskaan ollut tapana pitää mitään lupauksiaan tai sopimuksiaan, mikäli nämä vaikuttaisivat vähäisimmässäkään määrin heidän omien etujensa vastaisesti. Venäläisten sopimustulkinnoista ja niihin liittyvistä koukeroista ei itse asiassa ota selvää edes se ”vanha Erkkikään”. Kyseisessä maassa sopimuskäytänteet ja -ehdot toteutuvat vain riittävällä rahamäärällä ja sekin tulee mahdollisimman tarkasti suunnata oikeaan osoitteeseen. On useita tapauksia, esimerkiksi yritysmaailman puolelta, joissa annettu pääoma katoaa teille tiettymättömille ja maksajalle jää käteen lähinnä tuppo karvaa, jonka tämä harmistuksissaan on repinyt omasta päästään.

Sotilaallinen valmiutemme vastata näihin Venäjän mahdollisiin operaatioihin lienee kohtuullisella tasolla. Tilanne tietysti on riippuvainen siitä, että Venäjä lähestyisi meitä vain konventionaalisella kalustolla ja -menetelmin. Hieman korkeammalla lenteleviin paukkuihinhan meillä ei toistaiseksi ole edes kykyä vastata. Mikäli Putin porukkoineen älyäisi losauttaa kartalta kertaheitolla esimerkiksi Helsingin, Oulun ja Tampereen hieman isommin arsenaalein, voisi vastustaviin toimenpiteisiin varattu tahtotilamme ja sotilaallinen moraalimme heiketä siinä määrin että olisimme pulassa. Nato-jäsenyytemme ja nykyisen turvallisuustilanteemme paraneminen, ainakin periaatteessa, on sidoksissa kahden valtion mahdollisiin tuleviin ratifiointeihin ja tarkemmin ajatellen ratifiointimme on myös sidoksissa kahteen henkilöön. Nämä henkilöt valitettavasti sattuvat kannaltamme ja ”esikuntineen” olevan hieman liian Venäjä myönteisiä. Toinen pyrkii pelailemaan itselleen mahdollisimman hyvin pelimerkein jossain idän ja lännen välimaastoissa ja on pelissään toistaiseksi onnistunutkin, käyttäen välikappaleena yhteistyötämme Ruotsin kanssa, uskonnollisia näkemyksiä jne. Tämä diktaattori ystävineen on saanut viimepäivinä myös luonnolta hyvän syyn venyttää Nato-prosessiamme.

Toinen, hieman edellistä vaatimattomampi diktaattori on ennemminkin ponneton peesaaja, jonka Putin pelko on sillä tasolla ettei itsenäinen päätöksenteko ole välttämättä edes mahdollista. Asian pitäisi selvitä viime kädessä kuluvan kuun loppuun mennessä, sillä meillä kuvitellaan helmikuun loppupuolen olevan jonkinlainen ”H-hetki” Unkarin Nato-jäsenyytemme ratifioinnille. Kuitenkaan asia ei ehkä ole niinkään selvää, eikä mikään läpihuutojuttu Unkarissa. Mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen, niin Unkarista on Orbanin kansliapäällikkö Gergely Gylvasin suulla viestitetty Unkarin parlamentin aloittavan keskustelun Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten ratifioinnista 20. helmikuuta. Vaikka kyseinen keskustelu aloitettaisiinkin, niin se ei vielä itse ratifioinnin osalta tarkoita mitään. Tämä varsinkin, mikäli Suomi pitää edelleen tiukasti kiinni näkemyksestään mennä Natoon yhtäaikaisesti Ruotsin kanssa. Ruotsin kanssa aiheessa eteneminen on keskenään sovittua, strategisesti viisasta ja kohteliastakin, mutta jossain hetkessä tämänkin asian kanssa tulee Suomen löytää se ”punainen viiva”, jota ei kannata ylittää.

Olemme lähestyneet diplomaattisessa mielessä Nato-asiaamme Turkin kanssa varmastikin fiksusti, mutta mikäli asia ei heidän osaltaan ratkea kevään 2023 aikana tulee meidän vääntää hieman ”kaasukahvasta” vauhtia neuvotteluihin. Presidenttimme taannoinen maininta keskustelusta ”mies miehelle” Erdoğanin kanssa on varmasti hyvä lähtökohta, mutta tämän tyyppisen ”miehen” kanssa se ei välttämättä toimi. Silloin, kun vastapuolella on varkaan moraali ja kiristäjän luonne, tulee ottaa toisen tyyppiset työkalut käyttöön. Tällaisia ilmentymiä ja olentoja vastaan toimivat vain heidän omat työkalunsa. Tällä tarkoitan sitä, että esim. toistuvasti väkivaltaista käytöstä harrastava tokenee vasta kohdatessaan itse vastaavaa.

Käytännössä meidän tulisi mielestäni ”valjastaa” muut, tällä hetkellä asiassamme hampaattomat Natomaat painostamaan vahvasti Turkkia ja Unkaria tekemään päätöksensä, joko myönteiseen tai kielteiseen suuntaan. Mikä tähän painostukseen sitten voisi olla hyvä ja tehokas viesti. Emme etenisi viestinnässä lainkaan Ruotsin kanssa, vaan itsenäisesti. Onhan Nato-hakemuskin itsenäisen valtion itsenäinen tuotos. Uskoisin, että ilmoituksemme Nato-hakemuksemme pois vetämisestä voisi olla hyvä painostuskeino muille Nato-maille. Kerrotaan julkisesti, että vastoin aiemmin saamaamme tietoa Naton ovet eivät olekaan kaikille auki. Lisäksi toisimme riittävän vahvasti ilmi sen, että Nato ei ole riittävän yhtenäinen puolustusliittona, koska se selkeästi sallii kahden valtion kiristys- ja pelailutoimet avoimen hakemuskäsittelyn asemesta. Meillä Suomessa on erilainen käsitys länsimaisesta yhteistyöstä. Lisäksi kertoisimme, ettemme mahdollisen 5. artiklan toteuttamistarpeen yhteydessä voi uskoa ja luottaa kyseisten, itsekkäistä syistä toimivien, valtioiden avun tarjoamiseen puolustusliiton muille jäsenille niiden apua tarvitessa. Muitakin ”vetäviä detaljeja” varmasti on olemassa ja uskoisin kyseisen tyyppisen viestinnän herättävän Naton jäsenmaita toimintaan puolestamme. Mikäli näin ei kävisi, niin ei hätää, olisimme edelleen suvereeni itsenäinen valtio. Vahvistaisimme edelleen aseistustamme ja varusmiestemme henkistä sekä fyysistä kuntotasoa.

Jäädessämme mahdollisesti Naton ulkopuolelle, ja muussakin tapauksessa, voimme tietysti antaa lisää asiantuntemustamme Ukrainalle käynnissä olevissa sotatoimissa. Osaamme varmastikin kertoa heille, kuinka vaikkapa ns. partisaanitoiminnalla saadaan toteutettua Venäjän yhteiskuntarauhaa häiritseviä ja sodan vastaisuutta lisääviä toimia esimerkiksi metrotunneleissa, kirkoissa, ostoskeskuksissa jne.

Lähteet: um.fi, yle.fi, is.fi