Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen
Ääriliikkeitä riittää lähes kaikissa maissa uskonnoista tai uskomuksista riippumatta. Äärimmäisen helppo tiedonsiirto verkossa auttaa hyvinkin pienten ja marginaalisten ajatusten kannattajat löytämään toisensa. Meillä ehkä luullaan, että kristinusko olisi vapaa ääriajattelusta, mutta näin ei todellakaan ole. Yhdysvalloissa toimii äärikristittyjä terrorijärjestöjä, jotka iskevät esimerkiksi aborttiklinikoita vastaan. Ugandassa on Herran vastarinta-armeija, LRA, joka tunnetaan lapsisotilaista, silpomisista ja ihmisoikeusrikoksista.
Keski-Afrikan tasavallassa kristityt Anti-Balaka-joukot tappavat pääosin muslimeista koostuvia kapinallisia, myös siviileitä. Koillis-Intiassa toimii Tripuran itsenäisyyttä ajava vapautusrintama, joka pitää vihollisina kaikkia muita paitsi kristittyjä.
Buddhalaisuutta olen joskus luullut varsinaiseksi rauhan ja lempeyden uskonnoksi tai filosofiaksi. Väärä luulo ainakin osittain. Ääribuddhalaisia liikkeitä on Myanmarissa ja Sri Lankassa. Myanmarissa toimiva äärikansallisen buddhalaisen Ma Ba Tha-liikkeen johtaja munkki Ashin Wirathu sanoo, että buddhalaisnaisten on parempi naida vaikka koiria kuin muslimimiehiä. Myanmarista on paennut noin 400000 rohingya vainoa ja tappamista.
Islamilaisuudesta meillä on selvä näkemys varsinaisena terroristiuskontona, vaikka se jakaantuu monin tavoin. Erikoiselta näyttää, kun pienet yli 1000-vuoden takaiset oppierot ovat tehneet islamin sisällä sunneista ja shiioista verivihollisia ja toisilleen vääräuskoisia, joiden tappaminen on suorastaan suositeltavaa. Jos joku meillä julkisuudessa erehtyy sanomaan, että eivät kaikki islamilaiset terroristeja ole, suuri osa haluaisi elää tavallista rauhallista elämää, pillastunut mielipidemyrsky syntyy hetkessä. Tavallaan on ymmärrettävää, että Isisin hirmuteot niin eri puolilla maailmaa kuin Euroopassakin ovat kärjistäneet näkemykset. Tosin ylivoimaisesti suurin osa terroriteoista ja uhreista tapahtuu nykyisin länsimaiden ulkopuolella. Institute for Economics and Peace pitää niin sanottua terrorismi-indeksiä. Sen mukaan esimerkiksi vuonna 2015 terrorismi tappoi eniten Irakissa, Afganistanissa, Syyriassa, Nigeriassa ja Pakistanissa, mutta ääri-islamilaiset terroristit iskevät tunnetusti myös muualla maailmassa. Somalia on myös pahassa tilanteessa. Suurimmat ääri-islamilaiset terroristijärjestöt ovat Isis, al-Qaida, Boko Haram, al-Shabaab ja Taliban-liike. Uutisotsikot ovat tietenkin pienempiä silloin, kun tapahtumat ovat Euroopan ulkopuolella.
Monissa tapauksissa poliittiset tavoitteet sekaantuvat uskonnon kanssa. Lapin yliopiston politiikan tutkija Aini Linjakumpu katsoo, että rajaa poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden välillä on vaikea edes vetää, myös uskonnollinen on poliittista. Hän toteaa, että kaikista uskonnoista voi halutessaan löytää oikeutuksen väkivaltaan. Uskonnoilla luodaan viholliskuvia ja ryhmähenkeä. Jos politiikka ei toimi, voidaan tavoitteita ajaa uskonnon kautta. Poliittiset puolueet eivät aina tavoita ihmisten näkökulmia ja muutoshaluja, joskushan myös kaivataan paluuta menneisyyden oppeihin ja normeihin. Usein juuri uskonnot ovat näitä konservatiivisuuden ylläpitäjiä vanhoine muinaisuuteen katsovine oppirakennelmineen.
Voisi luulla, että kun maassa on toimiva demokratia – kuten useimmissa Euroopan maissa – ei ääriliikkeille olisi sijaa. Eipä se näin näytä menevän. Joku osa ihmisistä pääty aina olemaan eri mieltä kuin enemmistö ja terve järki sanoisi. Jos ei vaikka ymmärrä rokotusten hyötyjä, ei yksinkertaisesti tunne historiaa. Jos vastustaa tasa-arvoa yleensä, ei ymmärrä, millaista on elää takapajuisessa yhteiskunnassa. Afganistanista voi katsoa vertailukohtaa.
Kun aletaan kyseenalaistaa myös koko ajan itseään tarkentavan tieteellisen tiedon merkityksen, ei ymmärretä, millaista elämä olisi ilman nykyistä tekniikkaa ja lääketiedettä. Puolet lapsista kuolisi ennen aikuisikää, taudit tappaisivat ison osan väestöstä kiertävien kulkutautien ja aika ajoin esiintyvien pandemioiden myötä. Ehkä olisi hyvä muistaa vertailun vuoksi, että useimmat meistä elävät nykyisin lämmitetyissä kodeissaan mukavammin kuin keskiajan kuninkaalliset aikoinaan.
Australialainen tutkija Karen Stenner on ehkä löytänyt selityksen sille, miksi osa ihmisistä ajautuu ääriajatteluun ja ääriliikkeisiin, osa myös väkivallan kannattajiksi ja tekijöiksi. Jo kauan ovat tutkijat tunnistaneet ihmistyypin, jolla on autoritaarinen taipumus. Tällainen ihminen pitää siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja ennakoitavissa. Tärkeitä ovat selvät säännöt, totteleminen ja se että on johtaja, joka on auktoritetti. Parasta on elämä, joka sujuu ilman yllätyksiä. Nykyinen monimutkainen, kirjava maailma on hänelle kauhistava sekasotku. Moderni liberaali demokratia on sekaisin aatteita, uskomuksia, eri ihonvärejä, ääniä, sukupuolia, maailmankatsomuksia. Karen Stennerin mukaan ihmiset, joilla on autoritaarinen taipumus ovat ”yksinkertaisesti ajattelevia monimutkaisuuden välttelijöitä”. Tähän ryhmään kuuluu noin kolmasosa väestöstä
Stennerin mukaan ihmiset, joilla on autoritaarinen taipumus, yrittävät ensin sopeutua. Kun mitta täyttyy, he reagoivat voimakkaasti. He pettyvät johtajiin ja yhteisöön – ei ole enää yhteisiä arvoja – moniarvoisuus pudottaa pohjan kaikelta. On helppoa alkaa kannattaa populistista johtajaa, joka tarjoaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.
Ehkä tässä on selitys siihen, mikä saa jotkut ihmiset menemään ajattelussaan niin pitkälle, että heillä on oikeus määritellä, miten muiden pitäisi elää, mihin uskoa ja mitä ajatella? Vaikea sanoa varmaksi. Aina tulee myös niitä fanaatikkoja, jotka kuvittelevat olevansa Jumalan tai historiallisen totuuden asialla määritellessään sääntöjä ja elämänohjeita muille. Jos ei oppi kenelle kelpaa, tappolistalle vaan. Suomessakin neuvostoliittolaiseen sosialismiin uskova SKDL:n äärisiipi ns. taistolaiset laati 1960-1970 luvulla omia tappolistojaan valtaanpääsyä odotellessaan. Ne, jotka eivät sokeasti seuranneet Moskovan ohjeita, olivat vääräuskoisia.
Oma pohdinnan aihe on se, kuinka suhtaudutaan erilaisuuteen ja poikkeavuuteen yleensä. Onko halua ja kykyä asettua ”toisen mokkasiineihin” noin henkisesti. Välimerenmaissa, näissä joihin lomilla mennään räntäkeliä pakoon omaa läskiä ruskettamaan ja halpaa alkoholia litkimään, näkyy katukuvassa erittäin harvoin vammaisia. Vammaisia hävetään ja pidetään näkymättömissä, kodeissa ja laitoksissa. Kun suomalaisia vammaisia oli joskus bussiretkellä muistaakseni Espanjassa, heitä pilkattiin, osoiteltiin ja heille huudeltiin avoimesti kaduilla. Jokainen voi miettiä, mitä tämä kertoo kulttuurista ko. alueilla.
Toisaalta ollaanko meillä sen fiksumpia. Etenkin iäkkäämmät suomalaiset huutelevat agressiivisesti pienille lapsille, jotka sattuvat näyttämään ”ei suomalaisen näköisiltä” vaikka ihonväriltään. Lapset ovat kuitenkin voineet jo asua koko elämänsä Suomessa. Useissa maissa on tutkittu, että kaikkein epäluuloisemmin ja kielteisemmin suhtaudutaan ulkomaalaisilta näyttäviin siellä, missä heitä on vähiten. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilastoissa Suomi on EU:n rasistisin maa.
Äskettäin kerrottiin uutisissa, että meillä kotimaassa invapaikalle parkkeeranneet saivat kovaa palautetta, vaikka heillä oli invaliditunnus. Vammat ja toiminnanrajoitukset eivät aina näy ulkopuolisille. Jopa pyörätuolia tarvitseva voi pystyä ottamaan muutaman askeleen. Ennen agressiivistä reagointia pitäisi jokaisen hiukan ”ajatella ensteks”.
Maahanmuutto ja pakolaisuus nostaa tunteita. Sinänsä olen sitä mieltä, että Suomeen kotouttamisessa olisi paljon korjattavaa. Blogi (https://huuhtanen.wordpress.com/2019/11/27/ ”Onko kotoutus Suomessa pelkkää lepsuilua.”) Kielikoulutus, sisältäen Suomen yhteiskunnan pelisääntöjen ja arvojen opetuksen sekä ammatillisen koulutuksen, pitäisi olla jämäkkää ja ehdottoman pakollista. Monet pakolaisina Suomeen tulevat tulevat maista, joissa pohjoismainen lepertelevä tyyli tarkoittaa, että puhetta ei tarvitse ottaa vakavasti. Yleisesti todeten Suomeen ei tarvita ruotsalaiseen tyyliin ammuskelevia huumejengejä eikä kauppakeskuksiin norkoilevia toimettomia nuoria miehiä.
Jos säädetään lakeja tai käsitellään sukupuolivähemmistöjä ja transihmisiä koskevia asioita, johan löytyy viisaita ja näsäviisaita kannanottajia. Useimmat vitsiniekat tai mielipidetyrkyt ovat varmaan heitä, joita asia ei henkilökohtisesti koske vähääkään. Empatiakyky ei riitä siihen, että ymmärrettäisiin, minkälaisessa helvetissä jollakin tavalla valtaväestöstä poikkeavat ihmiset joutuvat elämään. Raamatulla päähänhakkajat ovat tietenkin oma lukunsa. Eduskunnan ihmisoikeuksia koskevien mielipiteiden jakaumasta saa hyvän kuvan, kun katsoo äänestyskarttaa translain äänestyksestä.
Lopuksi lainaus Nora Repo-Saeedin tekstistä (Kanava 2/2019): ”Jotta voisimme edistää yhdenvertaisuutta, meidän tulisi aidosti kuunnella kaikkein haavoittuvimpia ihmisryhmiä. Tunnistaa heidät ihmisinä ja tehdä sen mukaisia inhimillisiä päätöksiä – sen sijaan, että kävelemme erehtymättöminä heidän kertomansa yli. Virkamiehen valta on rajaton, jos meillä ei ole keinoja kyseenalaistaa sitä. Yksittäisen elämän kannalta tärkeitä päätöksiä tehdessään virkamiehen jos kenen tulisi olla ihmisten palveliaja.”
Lähteitä: Hs 14.2.2021, Johanna Korhonen; Kanava 2/2019, Nora Repo-Saeed; Wikipedia
Huuhtanen 