Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen
Kauan on tiedetty, että tieto lisää tuskaa. Tämä vanha viisaus tulee mieleen, kun seuraa keskustelua sukupuolisuuden määrittelyn ja translain tiimoilta. Jotkut ovat mielessään päättäneet, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen, piste. Mielipiteiden jakaumasta asiasta en ole löytänyt laajaa luotettavaa tutkimusta, mutta nähtävästi esimerkiksi translakia Suomen miehistä enemmistö vastustaa ja naisista enemmän kannattaa. Näin oli myös translain äänestyksessä eduskunnassa, miesedustajissa oli enemmistö vastustajia. Vaalikoneiden vastausten perusteella nähdään, että perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliehdokkaat ovat sataprosenttisesti vastaan sukupuolen moninaisuuden määrittelyä. Tähän voi todeta, että ko. puolueissa on tutkitusti eniten tiedevastaisuutta ja ilmeinen kaipuu menneisyyteen, jolloin kaikki oli muka paremmin. Keskustapuolue peesaa näitä näkemyksiä osittain.
Tuhansia vuosia – ihmiskunnan alusta asti – on jokaisessa kulttuurissa esiintynyt sukupuolten moninaisuutta. Aina on ollut lapsia, joita on ollut vaikea määritellä tytöiksi tai pojiksi. Monissa maailman kulttuureissa on hyväksytty osaksi ihmisyyttä ja yhteisöä se ajatus, että sukupuoli on moninaisempi ilmiö kuin kaksi vastakkaista, toisistaan selvästi eroavaa identiteettiä. Eri aikoina ja eri kulttuureissa poikkeavuuteen on suhtauduttu eri tavoin, joissain epäluuloisesti jopa vihamielisesti, joissan taas jopa pyhyyden kaltaisella arvostuksella. Natsi-Saksassa keskitysleireille vietiin myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heidät merkittiin vaaleanpunaisella kolmiolla.
Yli puolivuosisataa sitten ensimmäinen työpaikkani oli erään tehtaan rakennusosasto. Siellä kuuntelin tarkasti ”isojen poikien” tarinoita. Tieto elämästä laajeni radikaalisti. Joku kertoi, että hänen tuttunsa oli Hampurin bordellissa huomannut jossain vaiheessa, että seksikumppanilla oli molemmat, siis miehen sekä naisen sukupuolielimet. Tuohon maailman aikaan tieto tuntui aika järisyttävältä. Nykyisin varmaan moni tietää, että kyseessä on hermafroditismi, kaksisukupuolisuus, joka eläinkunnassa joillain lajeilla on normaalia.
Ihmisillä, varsinkin pienillä lapsilla, asia on joskus vaikeampi määritellä kuin edellisenkaltaisessa esimerkkitapauksessa. Vastasyntyneen sukupuoli pyritään määrittämään anatomian mukaan. Joskus lapsen ulkoiset sukupuolielimet eivät ole yksiselitteisesti tytön eikä pojan. Tällöin henkilö on intersukupuolinen. Ennen suoritettiin hyvin varhain leikkaus, joissa muokattiin useimmiten lapsi tytöksi, koska näin leikkaus oli helpompi suorittaa. Nykyisin annetaan lapsen kasvaa ja seurataan hänen kehitystään pidempään ennen mahdollisia operointeja. Näin kerrotaan wikipediassa, mutta muunkinlaista viestiä kyllä löytyy.
Lastenkirurgi Mika Venhola toteaa painavasti: ”Kasvurauha intersukupuolisille lapsille. Intersukupuolisuus ei ole sairaus tai vika, eikä pienen lapsen sukuelinten ”korjaaminen” ole tarpeen. Lapsille kosmeettisista syistä tehty sukuelinkirurgia rikkoo ihmisoikeuksia.”
Intersukupuolisia arvioidaan eri maissa eri tavalla. Arvio on 1:4500 ja 1,7 prosentin välillä. Tuon 1,7 % on esittänyt Melanie Blackless kollegoineen vuonna 2000 ja määrittely kattaa kaikki tapaukset, joissa sukupuolikehitys ei etene tavanomaisesti kromosomien, sukurauhasten, hormonien tai sukuelinten kautta tarkasteltuna. Hollannin yhteiskuntatieteellisen tutkimuskeskuksen julkaisemassa tutkimuksessa vuonna 2014 arvio intersukupuolisten määrästä oli 0,5 %. Suomessakin syntyy vuosittain satoja intersukupuolisia lapsia.
Tähän joukkoon kuuluvien kohtaamat ennakkoluulot, syrjintä, jopa väkivalta, aiheuttavat valtavasti mielenterveysongelmia, syrjäytymistä sekä suunnatonta ahdistusta. Jopa puolet näihin vähemmistöihin kuuluvista ovat jossain vaiheessa yrittäneet riistää oman henkensä, koska ympäröivän maailman vihamielisyys on ollut heille liikaa. Tätä kannattaisi miettiä tarkemmin. Eikö olisi hyvä tavoite, että myös he, joille luonto on pelannut hivenen erilaiset kortit, saisivat elää mahdollisimman normaalia elämää omilla ehdoillaan, omana itsenään. Erilaisuuden pelon ja perittyjen muinaisten ennakkoluulojen ei saisi antaa kääntyä vihaksi ja syrjinnäksi. Nykyisin tietoa biologiasta, genetiikasta ja ihmisen psyykkisistä mekanismeista on jo sen verran, että voisimme siirtyä uudelle suvaitsevammalle ja moniarvoisemmalle tasolle. Ehkä on hyvä muistaa, että intersukupuolisuus on synnynnäinen tila.
Vuonna 2019 Euroopan perusoikeusviraston kyselytutkimukseen homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transihmisten sekä intersukupuolisten kokemuksista vastasi yli 140 000 ihmistä. Suomalaisia vastaajia oli noin 4700. Heistä 70 prosenttia arvioi, että ennakkoluulot olivat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana Suomessa. Tämä on tietenkin hyvä uutinen.
Asenteet ja käsitykset muuttuvat hiljalleen. Kun joku asia jo lapsuudessa opitaan vanhemmilta ja ympäristöltä totuutena, uutta tietoa on tuskallista omaksua – on omakohtaista kokemusta. Diktatuureissa lapsuuden aivopesua ja mielipiteenmuokkausta on käytetty tehokkaasti hyväksi. Muistetaan muun muassa Natsi-Saksa, Japani 1930-luvulla ja Venäjä tänään. Nykyisin ongelma on tiedon kirjavuus ja epäluotettavuus. Lähdekritiikki on äärimmäisen tärkeää. Asia on niin tärkeä, että poimin muutaman asian Åsa Wikforssin kirjasta ”Vaihtoehtoiset faktat”.
Muutama digitaalisten lähteiden nyrkkisääntö.
– Ensiksi on tarkastettava, minkä tyyppinen väite on kyseessä. Onko se vakavasti otettava väite vai satiiria tai jonkinlainen vitsi.
– Toiseksi on tarkistettava, miten vakiintunut lähde on. Onko kyseessä juuri aloittanut verkkosivusto vai hyvin tunnettu lähde, jonka aikaisemman luotettavuuden voi tarkistaa. Onko sivulla vastaava päätoimittaja? Onko tekstillä tekijänoikeus? Onko sisältö sponsoroitu vai onko se todellinen uutisartikkeli?
– On esitettävä kysymys tarkoituksesta. Onko syytä uskoa, että lähteellä on tärkeää levittää juuri tätä viestiä nyt? ( Esim. Pietarin trollitehtaan valheet hyökkäyksestä Ukrainaan.)
– Täytyy vielä tarkistaa lähteen aitous, ettei olla jollain valesivustolla.
– Keskeistä on tarkistaa tieto useista toisista riippumattomista lähteistä.
On parempi nähdä vaivaa ja perehtyä hyvin asioihin ja niiden taustoihin kuin muuttua jonkin tahon hyödylliseksi idiootiksi.
Tämän sivupolun jälkeen taas asiaan. Sukupuoli on paljon muutakin kuin biologiaa. Sukupuoli on persoonallisuuden rakennusainetta ja on osa ihmisen kuvaa itsestään. Suhde omaan sukupuoleen kehittyy elämän myötä. Moni ihminen ei koe synnynnäistä biologista sukupuoltaan omakseen ja saattaa kärsiä tästä sisäisestä ristiriidasta. He siis kokevat elävänsä vääränlaisessa kehossa. Heitä kutsutaan transsukupuolisiksi. On myös heitä, jotka eivät koe olevansa kumpaakaan sukupuolta, heitä kutsutaan muunsukupuolisiksi.
Nyt tullaan peruskysymykseen: ”Montako sukupuolta on olemassa?”
Määrittelyä voidaan tehdä monesta eri näkökulmista, mutta jos pyritään tekemään jako kahteen, yksikään jaottelu ei onnistu sisältämään kaikkia ihmisiä, osa jää aina kahtiajaon ulkopuolelle. Eikö voisi ajatella, että sukupuolisuus on jana, jonka toisessa päässä on miehet ja toisessa päässä naiset. Näitten ääripäiden väliin sijoittuvat ne, jotka eivät syystä tai toisesta sovi kummankaan ääripään määrittelyihin. Kansankielessä aina on puhuttu naismaisista miehistä ja miesmäisistä naisista. Nyt tiedon lisäännyttyä voidaan tälle keskustelulle panna piste ja ymmärtää, että luonnon valtava moninaisuus ja evoluutio tuottaa myös asioita, joiden täsmällinen määrittely vanhoilla sapluunoilla on vaikeaa tai mahdotonta.
Intiassa, Saksassa, Australiassa, Bangladeshissä, Itävallassa, Chilessä ,Kanadassa, Maltalla, Pakistanissa ja Uudessa- Seelannissa on juridinen kolmas sukupuolivaihtoehto virallisesti olemassa. Näissä maissa intersukupuoliset voidaan väestökirjanpidossa luokitella kolmannen sukupuolen edustajiksi.
Montako sukupuolta siis on olemassa? Ehkä sukupuoli tulisi nähdä pikemminkin jatkumona kahden sukupuolen välillä, jolle yksilö sijoittuu. Sukupuolisuudesta on olemassa monenlaisia jakoja ja määrittelyjä, eikä tässä mennä niihin tarkemmin. Kulttuurintutkimuksissa on huomattu, että sukupuolen moninaisuuden ja kehon kirjon hyväksyvissä kulttuureissa, eri sukupuolia ajatellaan olevan tavallisesti kolme tai neljä.
Suomessa sukupuolta ei ole määritelty laissa, eikä sitä, miten sukupuoli määritellään. Laissa väestötietojärjestelmästä edellytetään, että henkilöllä on henkilötunnus, jonka yksilönumerossa pariton numero tarkoittaa miestä ja parillinen naista. Vuonna 2027 väestötietojärjestelmässä on tarkoitus siirtyä juoksevaan numerointiin, jolloin yksilönumeron sukupuoliriippuvuus poistuu.
Käytännössä sukupuoli määritellään syntymässä ulkoisten sukupuolielimien perusteella. Intersukupuolisten kohdalla voidaan tutkia myös kromosomit ja tehdään usein ultraäänitutkimus sisäsukuelinrakenteiden selvittämiseksi ja näiden perusteella lääkärit tekevät päätöksen sukupuolesta. Tieto sukupuolesta ilmoitetaan väestötietojärjestelmään muutaman viikon kuluessa syntymästä ja lapsi saa henkilötunnuksen.
Se, miten erilaisuuteen ja vähemmistöihin suhtaudutaan yhteiskunnassa, mittaa yhteiskunnan kehitysastetta. Suvaitsevaisessa yhteiskunnassa on kaikilla parempi elämä ja se on myös tehokkaampi tuottamaan hyvinvointia ja uusia innovaatioita. Ei mikään vähäarvoinen näkökulma nykymaailmassa, jossa kaikki tekniikka ja valmistusmenetelmät uusiutuvat vauhdilla.
Motto: Kun tulee uutta tietoa, älykäs ihminen pystyy muuttamaan mielipiteitään.
Lähteitä: http://www.lääkäriliitto.fi; Youtubessa monet transsukupuoliset kertovat elämästään ja kokemuksistaan; Youtubesta löytyy myös Ville Mäkipellon lyhyt video aiheesta ”Mitä sukupuoli on?”, perässä on asiallinen keskusteluketju, Ville Mäkipelto on teologian tohtori ja psykologi; Wikipediassa on myös paljon aiheesta
Huuhtanen 
Vastaa