Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
Näyttää pahasti siltä, että millekään epäilyttävälle, epäselvälle tai rikollisellekaan toiminnalle ei enää nykyisin ole juuri mitään tehtävissä, toiminnan mittakaavasta ja laajuudesta riippumatta. Ihmiskunnan niin sanotun sivistyneistön tehtävänä on lähinnä ”käsien pystyyn nostaminen” aina epäoikeudenmukaista ja rikollista toimintaa kohdattaessa. Suoraselkäinen ja varsinkin suoraviivainen toiminta selkeitä ja räikeitäkin rikoksia kohtaan, tai edes ennalta ehkäisemiseksi, ei lukeudu aikakautenamme hyväksyttyihin toimintamalleihin. Sen sijaan rikolliset valtiot ja yksittäiset henkilötkin ovat hyvin usein vapaita toimimaan parhaaksi katsomallaan tavalla ja toteuttamaan tehokkaaksi katsomiaan rikollisia menetelmiä aina niin halutessaan. Oli kyse sitten rikoksista ihmiskuntaa, toista yksittäistä henkilöä tai toisen omaisuutta kohtaan. Suurissa saleissa ja vähäistä elämänkokemusta omaavien tai riittävällä taloudellisella varmuudella suojattujen parissa näitä ongelmia piilotellaan oikeamieliseksi katsottujen oikeusvaltioperiaatteiden alle ja taakse. Miksipä näin?
Toimintamallin taustalla näyttäisi vaikuttavan hyvin vahvasti tahto yleisesti hyväksyttyyn ”inhimillisyyteen” sekä erilaisien etuuksien saavuttamiseen. Suhteellisen normaali tilanne, sillä kyseessähän on vain sukupolvien myötä tapahtuvat muutokset biologisten populaatioiden periytyvissä ominaisuuksissa. Ihmiskunnan osalta on vain valitettavaa että tällä hetkellä, aiemmin saavuttamamme ”evoluutiohuipun” käyrä on varsin laskusuuntainen. Olemmeko sivistyttyämme tulleet jatkuvasti tyhmemmiksi ja kadottaneet empatiamme? Itse toimintamallista voisi kuitenkin ottaa, ehkä huononakin esimerkkinä, Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ”inhimillisen” otteen erilaisten asioiden käsittelyn yhteydessä.
Venäjän oikeudettoman Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen Ranskan Macron pyysi kärsinyttä osapuolta tekemään myönnytyksiä maahansa hyökänneelle osapuolelle, jottei vain näiden mieleltään sairasta johtajaa, Putinia nöyryytettäisi. Ranskan hallintohan tietysti kielsi Ukrainan väitteet, vaikka Macron kovasti etsiskeli kompromissia Putinin kanssa. Ehkä kuitenkin saadakseen vain ”sulan” omaan hattuunsa maailmanrauhan luojana, kuten Turkin Erdoğankin eri yhteyksissä. Kukaan meistä ei esitettyjä väitteitä pysty todistamaan oikeiksi tai vääriksi, sillä valtioiden päämiehet harvemmin referoivat suoraan keskinäisiä keskustelujaan kansoilleen. Välissä on lähestulkoon aina erimieliset poliittiset suodattimet ja oman edun tavoittelijat. Kuitenkaan Macronin ”mielistelevä ote” Venäjän suuntaan ei liene jäänyt kenellekään asiaa seuranneelle epäselväksi.
Sen sijaan oman kansansa kanssa toimiessaan Macron päätti ryhtyä maailman onnellisimman kansan valtioneuvoston mallioppilaaksi ja pysyä varsin peräänantamattomana, unohtaen hetkessä kaiken ulkomaille valutetun diplomatiansa. Kansainvälisen hyväksyttävyyden saaminen persoonana on asettunut tässäkin tapauksessa huomattavasti oman kansan hyvinvoinnin säilyttämistä tärkeämmäksi asiaksi. Kyse on siis eläkejärjestelmän uudistamisesta. Ranskassa hallitus ilmoitti ajavansa raivoisaa vastustusta herättäneen eläkeiän noston läpi ilman parlamentin äänestystä. Ranskassa epäsuosittu eläkeuudistus nostaa eläkeiän 62:sta ikävuodesta 64:ään ikävuoteen. Meille suomalaisille kyseisen uudistuksen vastustaminen mellakoiden ja lähemmäs tuhannen sytytetyn tulipalon voimin saattaa näyttäytyä varsin ylimitoitetulta, mutta Ranskassahan tehdään kaikki vain periaatteessa toisin, kun muualla – autotkin. Kaikissa maissa ei laatua ole vielä asetettu määrää tärkeämmäksi tekijäksi. Suomi tulee kovaa vauhtia perässä.
Esimerkkini voivat olla kaukaa haettuja ja ekonomisteillakin lienee sanansa sanottavana eri kansojen ikääntymisen sekä eläkeikien suhteen, mutta viime kädessä kyseessähän ovat vain arvovalinnat. Jotkut haluavat kansansa sairastuvan työn ääressä, mm. itsensä loppuun polttaen ja maksaa sitten kustannukset kohonneina terveydenhoitomenoina. Toiset valitsevat mahdollisuuden eläköityä nuorempana ja pitää ikääntyneiden terveydenhoitokulut minimissä. Jotkut, kuten venäläiset, harrastavat toimintaa ilman diplomatiaa kenenkään kanssa. Oman kansantalouden ja hyvinvointinsa he huolehtivat tappamalla omat ja naapurimaidenkin eläkeläiset milloin minkäkin tekosyyn perusteella. Sardiniassa Italiassa, Okinawassa Japanissa, Nicoyassa Costa Ricalla, Loma Lindalla Kalfironiassa ja Ikariassa Kreikassa näitä asioita ei tarvinne pohtia, niissä paikoissa optimaalinen eläkeikä ja ruokavalio on onnistuttu yhdistämään ja ihmiset luonnostaan ovat pitkäikäisiä sekä suhteellisen rauhaa rakastavia. Maapallon luonnon kannalta tämä on tietysti huono seikka, koska maailman ylikansoittuminen on edelleen suurin ongelmamme. Tämän ongelman selättämiseen aktiivisimmin pyrkivät parhaillaan hra Putin, YK:n turvallisuusneuvosto sekä muu länsimainen ”sivistyneistö”.
Venäjä on rikollisvaltiona nousemassa YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajaksi huhtikuun ajaksi. Turvallisuusneuvoston perustehtävänä kuitenkin on muun muassa ylläpitää rauhaa ja tutkia tapauksia, jotka voivat johtaa kansainvälisiin selkkauksiin. Miten tässä tapauksessa YK:n turvallisuusneuvosto yrittää hoitaa päätehtäväänsä ja estää Ukrainankin jälkeen tulevia sotia sekä taivutella kiistojen osapuolet sopuratkaisuun? Vaikka YK:n turvallisuusneuvosto toki pyrkii rauhaan se voi myös antaa kansainväliselle yhteisölle luvan käyttää väkivaltaa. Ilmeisesti YK:ssa on Venäjän tahdosta päädytty valitsemaan tämä jälkimmäinen, henkisesti helpompi tie. Emmanuel Macronin lailla ja kyseenalaisen diplomatian keinoin lienee helpommaksi tieksi todettu hyssytellä Venäjän ja Putinin tekemisiä, kun puuttua aidosti asiaan heittämällä esim. Venäjä ulos neuvostosta. Hyvin erikoinen ja huonosti ymmärrettävä tilanne, sillä YK:n turvallisuusneuvosto on YK:n peruskirjan mukaan ensisijaisessa vastuussa maailman rauhan ja turvallisuuden suojelemisesta. Sen pitäisi siis olla koko maapallon merkittävin toimija, kun päätetään aseellisesta voimankäytöstä. Se on kansainvälisen tuomioistuimen lisäksi ainoa YK-elin, jonka päätökset sitovat jäsenmaita, myös rikollisia pysyviä jäsenmaita. Kansainvälisten konfliktien realisoituessa koko neuvosto on kuitenkin osoittautunut samalla tavalla hampaattomaksi ja vain suurimpien jäsentensä etua ajavaksi yhteisöksi, kuten Euroopan Unionikin.
Nykyisen EU:n juuret juontavat useisiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa allekirjoitettuihin sopimuksiin. Ensimmäisenä aloitettiin taloudellisen yhteistyön edistäminen. Ajatuksena oli, että keskenään kauppaa käyvät maat tulevat taloudellisesti riippuvaisiksi toisistaan ja pyrkivät siten todennäköisemmin välttämään konflikteja. Tuloksena syntyi vuonna 1958 perustettu Euroopan talousyhteisö. Sen alkuperäinen tarkoitus oli lisätä taloudellista yhteistyötä kuuden maan välillä: Alankomaiden, Belgian, Italian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan. Vuosien varrella niin YK:n turvallisuusneuvoston, kun Euroopan unioninkin alkuperäiset tarkoitukset ja periaatteet ovat unohtuneet ja muuttuneet. On käynyt, kuten monelle yksinäisen rikkaan vanhuksen testamenttitahdon toteuttamiselle. Vanhus on testamentannut miljoonansa kunnalle tai kaupungille, määritellyt varojen käytön esim. johonkin hyvään tarkoitukseen ja jossain vaiheessa kuitenkin ahneet nilkit pääsevät saaliille ja varojen käytön alkuperäinen tarkoitus unohtuu. Ei kunnioiteta vanhuksen toivetta ja lainsäädäntöä kierrellään erilaisin ”hyväksyttävin” verukkein.
Tätä samaa kiertelyä erilaisin verukkein harjoittavat YK:n turvallisuusneuvosto ja Euroopan Unioni. Venäjän annetaan pysyvänä jäsenenä touhuta mielin määrin mitä tahansa ja viime kädessä ryhtyä ”sääntöjen puitteissa” turvallisuusneuvoston puheenjohtajaksikin. Venäjä esittää varmastikin puheenjohtajamaana ollessaan Taiwanin ”antamista” Kiinalle ja jatkaa läpinäkyvää valehteluaan kaikille muille neuvoston jäsenille. Aivan, kuten EU:n tukipakettien käyttökin varattuun tarkoitukseensa. Suomi, yhtenä esimerkkinä, maksaa italialaisten kotien pintaremontteja vähävaraisten veronmaksajiensa toimesta. Kas, kun kuuluu energiatehokkuuden, koronan, Ukrainan sodan ja ties minkä jälkikäteen sovitun jakoperusteen ”sabluunaan”.
YK:n turvallisuusneuvostolla ei näytä olevan mitään merkitystä maailman rauhan ylläpitäjänä. Se on osoittanut itsensä tarpeettomaksi. Emme tarvitse hampaattomia neuvostoja sotien ”hiljaiseen hyväksyntään”.
Huuhtanen 