Sai tyttö uuden fillarin, ison kuin katepillarin. Isi ajatteli kasvuvaraa, lyhyet jalat vastaan haraa. Ei tyttö pääse satulaan, joutuu isi aina auttamaan. Isi noutaa tikapuut, naurussa on muiden suut. Virheensä isi kohta myöntää, fillarin tuon talliin työntää. Saa siellä olla monta vuotta, ei tarvitse tytön itkeä suotta. Isi tytön ottaa autokyytiin, kaupassahan fillareita myytiin. Kaupan... Continue Reading →
PAAVO VÄYRYNEN – YHTEINEN MASKOTTIMME
Paavo on varmaan Suomessa muutaman parhaiten tunnetun ihmisen joukossa. Lukematon määrä honka, mänty, petäjiä on kaadettu sen paperin valmistamiseksi, joissa Paavon seikkailuista, selityksistä, mielipiteistä ja etenkin pyrkimyksistä on kerrottu. Miehen ilmeinen älykkyys ja ahkeruus on itsestään selvyys, samoin rikkumaton itseluottamus ja pyrky korkealle, keinoja kaihtamatta. Kekkosen aikana sanottiin että Kekkoseksi Kekkosen paikalle. Ulkoministeriajoilla vauhtia oli... Continue Reading →
PÄÄT IRTI !
Joskus elämä saattaa tuntua eläjistä raskaalta, me itse sekä ympäristömme asetetaan itsellemme kaikenlaisia haasteita, jotka vaikuttavat mielentilaamme sekä hyvinvointiimme eli lyhyemmin sanottuna jaksamiseemme. Linkitin edelliseen kirjoitukseeni seuraavasti otsikoidun aiheen: Käänne sairauspoissaoloissa 10 vuoden jälkeen – Tutkija löysi selkeän syyn kasvulle Kyseinen artikkelikin kertonee siitä, minkälaisten haasteiden edessä olemme kiihkeästi muuttuvassa yhteiskunnassamme. En tässä yhteydessä lähde... Continue Reading →
POLIITIKKO – KUSITOLPPA – VAI YHTEISTEN ASIOIDEN UHRAUTUVA HOITAJA?
Käsitellään vain kotimaan poliitikkoja, sillä onhan itsestäänselvyys, että suurvaltojen ulkoministerien ja muiden korkeiden viranhaltioiden yksi tärkeä pääsyvaatimus on kyky valehdella vakavalla naamalla. Meillä kotimaassakin on hyväksyttyä ja tavallista lyödä poliitikkoja, kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa. ”Eivät tarvitse selkärankaa, kun paksu nahka korvaa sen. Järjestelevät vain itselleen ja kavereilleen etuja ja virkoja. Pinta on teflonia, mikään... Continue Reading →
HÄN JOKA EI OSANNUT SANOA EI
Mies joka ei osannut sanoa ei on Risto Jarvan vuonna 1975 ohjaama elokuva, jonka pääosaa näytteli Antti Litja. Elokuva oli menestys, sen näki teattereissa noin 300 000 katsojaa ja elokuvan televisio ensi-ilta vuonna 1977 keräsi ruudun ääreen noin 2 107 000 katsojaa. Elokuva muistuttaa ihmiskeskeisen elämänmuodon ja katoamassa olevan ympäristön korvaamattomista arvoista ja viittaa ihmisarvoisen elämän mahdollisuuteen... Continue Reading →
Liha Wille
Massuun päin käännän pääni, sanoo sisäinen ääni. Homma helppo olla vois, jos jäisi pulla pois. Jaksan viikon syömistä tarkkailla, alan kevennyksellä kerskailla. Pikkasen periksi siinä ja tässä, olen taas pullaässä. Maistuu se niin hyvältä, sattuu luopuminen syvältä. Yrityksen itsellein mä palkitsen, suoneni sisältä kalkitsen. Saisinpa pois sata kiloa, tuntisin suurta iloa. Päätökseni pitää jos voisin,... Continue Reading →
HUUMORIA MAAILMAN ONNELLISIMMALLE KANSALLE!
Kaikki vitsit ovat vanhoja, jotkut seuraavistakin yltävät 1950-luvulle, yksi jopa 1800-luvulle. Kaksi Amerikan sisällissodan (1861-1865) veteraania kohtasi toisensa keskinäisen sopimuksen mukaan kerran vuodessa kenkäkaupassa. He ostivat yhden kenkäparin ja jakoivat sen. Toinen oli sodassa menettänyt oikean jalkansa, toinen vasemman. 1950-luvun alussa uraanin hinta kohosi moninkertaiseksi. Tämä sai mm. Yhdysvalloissa ja Kanadassa varsinaisen ”uraanikuumeen” aikaiseksi. Monet... Continue Reading →
MITEN SINISET PILLERIT MUUTTIVAT MAAILMAA
Miehenä olemiseen on kautta aikojen liittynyt melkoisia odotuksia niin suvun jatkamisen kuin sen simuloimisenkin suhteen. Miesten asusteisiin kuului Euroopassa ns. kalukukkaro 1400 – 1500 luvulla. Jostain syystä nämä pitkulaiset pussit aikojen kuluessa sekä paksunivat että pitenivät ja lopulta ylsivät tuonne polvien tienoille. Tiedä sitten, hämäsikö tämä ketään. Ikä tekee kuitenkin tehtävänsä. Erään sotaveteraanin kerrotaan todenneen:”... Continue Reading →
OPPILAAT VAI VANHEMMAT PAHIMPIA HÄIRIKÖITÄ?
Ajat muuttuvat. Ennen oli vain häirikköoppilaita, nyt opettajien riesana on myös häirikkövanhempia. Nämä käyvät opettajien kimppuun milloin milläkin (teko-)syyllä. He eivät millään pysty uskomaan että heidän kullannuppunsa voi olla koulukiusaaja ja/tai häirikkö. Jos opettaja uskaltaa ottaa asian puheeksi, seurauksena on silmitön reaktio ja hyökkäys opettajaa vastaan. Joukossa tunnetusti tyhmyys tiivistyy, ja vaikkapa vanhempainillassa tai facebookissa... Continue Reading →
KOTIELÄINKRIISI
Minä olen koiraihminen, minä olen kissaihminen, minä olen lintuihminen, minä olen jyrsijäihminen. Usein, varsinkin somessa, saadaan lukea näitä määritelmiä sekä erilaisia ilmoituksia, milloin jonkun kissa on vapaalla, koira kuseskellut naapurin portille tai jonkun pitbull (koira) on käyttäytynyt uhkaavasti. Ole mikä olet, mutta muista, että läheisesi on kuitenkin ihminen. Tuntuu typerältä, että kotieläinkriisissä elelevät jaarittelijat näkevät... Continue Reading →