Alkaako länsi rakoilla?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Mistäpä muusta olisi kyse, kun Ukrainasta edelleen. Tätä kirjoittaessani on Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan kulunut jo 58 päivää. Yllättävää kyllä Ukraina on edelleen itsenäinen, joskin pahasti kärsinyt yhteiskunta. Hyökkäyksen käynnistyessä odotukset ympäri maailmaa olivat pääsääntöisesti toisenlaiset, kun Ukrainassa parhaillaan vallitseva tilanne. Luultiin, että Venäjän asettama ”nukkehallitus” olisi jo komennossa. Kaikkea se yhtenäisyys teettääkin. Sitkeä kansa pitää edelleen pintansa itseään huomattavasti suurempaa diktatuuria vastaan. Jo alkavat Kiina ja Turkkikin hädissään kailottaa maailmalle viestiä, että länsimaat olisivat jotenkin vastuussa sodan pitkittymisestä. Naurettavaa ja harhaista höpinää! Minkä sodan? Eikö kyseessä ollutkaan rauhan turvaamiseen liittyvä Venäjän oma operaatio ”natsismin” kitkemiseksi Ukrainasta? Länsimaiden ei ilmeisesti tulisi saada jakaa aseellista tai ns. tietotaidollistakaan apua Ukrainalle. Venäjän pitäisi näiden mielestä voida vaan vapaasti ajella Ukrainaan ja ottaa maa haltuunsa. Eiköhän kuitenkin tunnusteta se, että ainoa sotija Ukrainassa on edelleen Venäjä! Ukrainan omat toimet, sotaisuudestaan huolimatta, lienevät luettavissa oman maan, kansan ja vapauden puolustamiseksi.

Kyseessä siis oli ja on edelleen sairasmielisten, natsihenkisten kommunistien vapaan ja vaurastuvan maan valtausyritys. Valitettavaa on se, että osa ”syyllisyydestä” voidaan oikeutetusti kuitenkin kipata länsimaiden ja EU:nkin niskaan. Kuka käski olla hiljaa ja toimettomana muutamaa vuotta aiemmin Krimin valtauksen yhteydessä? Nälkä näet kasvaa syödessä – Putinilla ja vastaavilla varsinkin. Joskus, suurempia haasteita välttääkseen, olisi hyvä kyetä puuttumaan ikäviin asioihin niiden ollessa akuutteja. Oman edun tavoittelu ei pitkällä aikajänteellä ole aina se kokonaisvaltaisesti viisain, saati tuottoisinkaan ratkaisu. Toki jälkiviisauskin on siinä mielessä varsinainen viisauden laji, että kukaan ei jälkiviisaana voi olla väärässä. Näiden jatkuvasti, vuosituhannesta toiseen, sotivien ”itämaan tietäjien” ja erilaisten heimopäälliköiden oikeustaju lienee edelleen varsin erilainen länsimaiseen ajattelutapaan verrattuna. ”Tietäjien” mielestä suuremman tulisi ilmeisesti saada aina niin halutessaan kävellä pienempänsä yli, seurauksitta. Mitä idässä syödään? Syödään mitä hyvänsä, niin se ei ainakaan näytä aiheuttavan aivotoiminnassa eikä asenteissa kehittymistä. Positiivisena tekijänä voidaan nähdä vain se, että Putin kumppaneineen tekee juuri nyt sitä, mihin Korona ei kyennyt. Ehkäisee tehokkaasti maailman ylikansoittumista – viimekädessä ilmastoteko siis.

Mikäpä siinä, eiköhän suomalaiset oteta vinkistä vaarin ja paukuteta vaikkapa Turkki läjään ja haeta myös Venäjältä se Karjala ym. siellä oleva varastettu omaisuutemme takaisin, kunhan saamme ensin realisoitua valtioneuvoston hetki sitten myöntämän sotilaallisen voimamme kasvattamisen. Hankitaan vahvistukseksemme vaikkapa pari ”Satan 2:ta” Putinilta. Herralla alkaa kuulemma olla stressitaso korkealla ja käteisvarat vähissä, saattaisi tuo niitä pullistelemiaan ”saatanoita” hätäpäissään meille myydäkin. Kaupantekijäisiksi voisimme vielä pyytää ydinkärkiäkin. Tarvinnemme niitä Turkkia valloittaessamme. Turkkihan on ollut jo vuosikymmeniä uhkatekijä Suomelle ja olemassa olemisellemme. Turkkilaisten Suomeen tulemisen jälkeen oma mattokauppamme hyytyi lähes täysin. Ihmiset alkoivat jo 60-70 -luvuilla ostella itämaisia mattoja, luullen niissä ilmeisesti olevan erilaisia lento-ominaisuuksia. Turkkilaiset pettivät meidät, jouduimme kuitenkin lentelemään juovuspäissämme pitkin Eurooppaa vain Keihäsmatkoilla, sekin sittemmin kaatui. Eivät lentäneet matot laisinkaan. Turkista saataisiin, ehkäpä vain uhittelemalla ja ilman sotilaallisia toimenpiteitäkin, entistä ehompi lomakohde ikääntyville suomalaisille. Turkissa on kuulemma lämmin ilmasto, ei ikääntyneiden luitakaan siellä lomaillessa kolottaisi. Rumat ja energiatehottomat paikalliset mökit joutuisimme toki uusimaan näköiseksemme ja siirtämään kaikki valloitusretkeltämme henkiin jääneet turkkilaiset internointileireille Saksaan.

Saksassa riittäisi mukavia, venäläisellä kaasulla lämmitettyjä kasarmeja ainakin pahimpaan pakolaistarpeeseen. Saksa taitaa odotetustikin ensimmäisenä revetä lännen yhteisestä rintamasta. Raha näet ratkaisee, ei muutaman tuhannen ihmispoloisen henki tai hyvinvointi. Liittokansleri Scholz pysyy edelleen kuulemma aiemmin ilmoittamassaan kannassa; Venäjän kaasun katkaisu ei tämän mielestä lopettaisi Ukrainan sotaa. No, mikäpä sitten lopettaisi? Vain Putinin lopettaminen, jos sekään. Toisin sanoen ainakin saksalaisten toimesta rahoitetaan jatkossakin Ukrainan tuhoamista. Saksalaisille itselleen Venäjän harrastama toisen kansanosan tuhoaminen on tuttua ja ilmeisesti edelleen hyväksyttyäkin jo toisesta maailmansodasta saaduista opeista lähtien. Lisää kaasua sanoi jo muinoin ”Aatu vainaakin”. Tosin tuolloin kohteena oli oma, ei veljeskansa.

Nato- ja EU-maiden tiivistyneestä yhteisymmärryksestä ja Ukrainalle annetusta humanitaarisesta sekä sotilaskalustollisesta avusta huolimatta saattaa kohtapuolin Ranskakin livetä yhteisestä rintamasta. Tämä riippunee ainakin osin Ranskan presidentinvaaleista. Mikäli Macron saa jatkaa, jatkunee ns. ”joojoomiehen” tulokseton neuvonpito ainakin muiden eurooppalaisten valtionpäämiehien kanssa. Putiniin Macron lienee jo kyllästynyt ja Macronin jatkaminen virassaan ei aiheuttane Ukrainalle nykyistä suurempaa vahinkoa. Mikäli Le Pen kuitenkin viime metreillä pääsee Macronin yllättämään, voivat vaalituloksen seurauksetkin olla jopa EU-maiden yhtenäisyydenkin kannalta yllättävät. Kaikille lienee jo tässä vaiheessa selvinnyt Le Penin taloudelliset ja ”muutkin” yhteydet sekä kytkökset Putiniin. Le Penin voittaessa Ranskan presidentinvaalit voinemme viimeistään hyvästellä yhtenäisen EU:n yhtenäisen tuen Ukrainalle.

Suomessa ei voida olla ”pekkaa pahempia”. Yhtenäisyytemme Ukrainan avustamisen suhteen on toiminut toistaiseksi yllättävän hyvin. Toki tämäkin yhtenäisyys alkaa rakoilemaan käynnissä olevan Nato-keskustelun yhteydessä. Vanha venäläisyyden vaalijamme, kommunistinen Vasemmistoliitto on alkanut asioiden oikeasti edetessä ”Nato myönteisesti” epäröidä yhteistyön ja -ymmärryksen kasvattamistaan ideologisesti toiseen suuntaan katselevien kanssa. Taitaa käydä, kun eduskuntavaalienkin yhteydessä. Kansan tahdolla ei tule olemaan päätöksenteossa mitään merkitystä, mikäli kansa ei ole Vasemmistoliiton kanssa samaa mieltä. Varsin venäläistä perua kyseinen toimintamalli. Yhtäkkiä kansan turvallisuuden ylläpitäminen eikä hyvinvoinnin varmistaminen olekaan Vasemmistoliitolle niin tärkeää. Saramo ja Andersson eivät edelleenkään halua tunnustaa tai tunnistaa tosiasioita. He haluavat vain tutkia, tarkastella, tarkastaa, neuvotella ja perustella erilaisia asiantuntijatyöryhmiä kuulemisineen. Nato asiaa olisi vasemmiston mielestä ilmeisesti hyvä käsitellä niin kauan, kunnes saisimme Venäjältä hyväksymisen puolustusliittoon liittymisestä. Venäjän päätöstä ja ohjauskirjettä odotellessa voisi vaikka työllisyys- ja turvallisuusratkaisuna pidentää ammatillista koulutusta. Venäjän kielen opiskelu pakolliseksi ja koulunkäyntipakko kaikille 35-vuotiaiksi, niin saisimme ratkaistua Nato-kysymyksen, Venäjän ansaitsemat sotakorvaukset Ukrainan aiheuttamista kalusto- ja miehistötuhoista sekä eläkeikäisten luonnollisen poistuman, kaikki yhdellä kertaa.

Joskus politikointi ja oman poliittisen edun tavoittelu tulisi unohtaa. Sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla soisi turvallisuuden ja vapauden merkityksen yksilölle tulla huomatuksi sekä aidosti arvostetuksi. Nyt voisi olla se hetki.