”Akkalauma” selätti Suomen!

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Kuin Kalevalan vahvat naiset vai aivan muuten vaan Suomen asioista täysin ”pihalla oleva akkalauma”? Tämän kysymyksen voisi esittää vallankahvassamme vielä haparoivasti väkisin riippuvalle viisikolle. Jäljellä oleva poliittinen elinkaarenne alkaa onneksemme olemaan loppupuolella. Tosin senkin ajan voisi käyttää yhdessä tuumin Suomen kansan hyväksi eikä hajottamiseen – yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta kun itse kukin olette kuitenkin vuosien varrella tulleet vaatineeksi.

Käytännössä väkinäinen yhteistoimintanne on kuitenkin, varsinkin viime viikkoina, keskittynyt perinteiseen ”sullemulle-politiikkaan”. Järkyttävintä on ollut seurata moderniksi mainostamaanne demokraattista päätöksentekomenettelyä, jossa keskitytään vain siihen, että oman tahtotilan toteutumatta jääminen tarkoittaa toistuvasti suoria kostotoimia – kaikki Suomen kansan kustannuksella. ”Kun en minä saanut, niin et saa sinäkään”! Miten on viisikko? Kuulostaako lapselliselta – hiekkalaatikko leikeiltä?

Olisiko viisikon nyt parempi siirtyä sinne ”saunan taakse” ratkaisemaan keskinäiset välinsä ja jättää Suomen johtaminen jollekin täysjärkiselle ryhmälle. Täysjärkisyyden ei koskaan tulisi olla ikä- tai sukupuoliriippuvaista, vaikka sitä sellaisena pyritään parhaillaan valtioneuvostomme toimesta esiin tuomaan. Älkää siellä välienne selvittelyn yhteydessä kuitenkaan raapiko toisianne verille, sillä valitettavasti naisen arvostus vielä nykyaikanakin on huomattavasti ulkonäkökeskeisempää, kun miesten. Tämän arvostusmallin jatkumista olette itsekin halunneet julkisuudessa vahvistaa ja tukea, myös somekäyttäytymisellänne.

Pitkään padottu paha olonne on purkautunut paineiden kasvaessa ja hyvä näin. Hieman paremmilla näyttelijänlahjoilla olisitte saattaneet saada vielä luottamuksen seuraavallekin vaalikaudelle. Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, ”jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Pieni pelko kuitenkin on vielä olemassa siitä, ettei some-kansamme tieto- tai ihmistuntemuksen taso riitä seuraavissakaan eduskuntavaaleissa näkemään ”verhon taakse”. On mahdollista, että osa parhaillaan vallassa olevasta vääristyneestä ”naisenergiasta” saa jatkaa asioidemme sotkemista, tai ainakin jarruttelua seuraavallakin vaalikaudella.

”Niin on miniä miehelässä kuin on koira kahlehissa” vastaili Pohjan neitokin Väinämöiselle. Ei saanut Väinämöinen tahtomaansa rekensä kyytiin. Periaatteet tulevat joskus kalliiksi. Niin on viisikkommekin pitänyt tiukasti kiinni periaatteistaan, maksajana tosin on tällä kertaa Suomi-neito. Taisi joutua Suomi-neito intersektionaalisen feminismin kohteeksi – sopivasti ajan henkeen toki. Intersektionaalisen näkökulman tulisi huomioida se, millainen historiallinen konteksti eriarvoisuuden taustalla vaikuttaa. Väkivallan ja systemaattisen syrjinnän pitkä historia on luonut syvään juurtuneita eriarvoisuuksia, jotka asettavat osan ihmisistä eriarvoiseen asemaan alusta saakka. Viisikkomme tuntee ulostulojensakin perusteella historiamme. Näin ollen Suomi-neidon kokema väkivalta ja kansalaistemme systemaattinen syrjintä, muun Euroopankin kustannuksella, on tarkkaan harkittua ja tarkoituksellista. Herää vain kysymykset, miksi ja kenen laskuun tässä toimitaan?

Onko tarkoituksena syrjiä vain Suomea ja suomalaisuutta? Onko sittenkin kysymyksessä kieli- ja kulttuuri-identiteetit? Voisiko vielä vaihtoehtona olla suomalaisuuden palauttaminen Ruotsin tai Venäjän vallan alle? Vallanpitäjiemme kokoonpanoa katsellessa kaikki on mahdollista silloin, kun valtiovallan kuulumista kansalle ei haluta tunnustaa. Pidetään suppeasti omien tai omien eturyhmien etuja koko kansakunnan etujen edellä.

Mikä on se ”bussifirma” joka sponsoroi demarijohdon kaukomatkoja? Kuka tällä kertaa on se virkamies, joka auttaa keskustalaistilojen työlupien saannissa marjojenpoimintaan? Kuka ”ärkoopeestä” haluaa rakentaa Kallekustaalle ja muulle kruununväelle mahdollisimman halvan ja lyhyen ”pitkänsillan” suoraan Pietarsaaresta Holmsundiin? Kenen pyynnöstä ja ohi Suomen metsien sekä salojen sosialisointi liito-oraville aloitetaan? Kuka vasemmistoliitosta kilkuttelee taas Kremlin kelloja naamioituneena rauhan lähettilääksi? Jälleen paljon kysymyksiä, joihin ei juuri tässä hetkessä ole vastauksia. Vastaukset saanemme lukea joskus historian….. tai oikeudenkäyntiasiakirjoista.

Pohjan neito vihittiin myöhemmin Ilmarisen kanssa, mutta vaimon ja emännän rooliin astuminen ei käynytkään käden käänteessä. Hän teki kohtalokkaan virheen, kun leipoi – pitäen sitä hauskana pilana – kiven Kullervo-orjan leipään. Kullervo teloi kiveen perintöpuukkonsa ja otti Pohjan neidon hengiltä. Kalevalassa(kin) Pohjan neito oli vielä oppitaipaleensa alussa, mutta ei ehtinyt kasvaa roolinsa kokoiseksi, sillä eepoksen miehisessä maailmassa ei ollut tilaa naisen virheille eikä varsinkaan naurulle. Suomi-neidon näkökulmasta tällä hallituskaudella tehdyt virheet ovat olleet huomattavasti tuota perintöpuukon terän telomista vakavammat. Yhteiskunnassamme pitäisi olla tilaa tasa-arvoisesti kaikille. Myös nauraminen on meille sallittua ja jopa suotavaa elämän ilon ylläpitämiseen vakavassa ajassamme, mutta ketä vielä naurattaa? Harva kansa tai yksilö nauraa itselleen. Itselleen nauraminen vaatii hyvän itsetunnon. Sitä meillä ei tunnetusti ole. Emmehän muutoin olisi alvariinsa kyselemässä muilta, mitä he meistä mahtavat ajatella.

Enää ei tarvitse kysellä! Pääministerimme bileet, tanssimuuvit ja naamanvääntely tunnetaan ympäri maapallon. Niistä voi monelle jäädä jopa pysyväkin muistijälki – ainakin verkkokalvoille. Jääkö muistijälki muista toimistamme? No, kyllähän Sauli Niinistö, Jenni Haukio ja Mika Häkkinenkin muistetaan ympäri maailmaa. Ministereistämme poiketen, heitä myös kunnioitetaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää tulevalle viikolle ja Suomi-neidolle – pikaista paranemista! Sinua ei tähän mennessä ole selättänyt ”akkalauman” lisäksi, kun Neuvostoliitto. Etköhän toivu tästäkin.

Pedagogiikka – väärin ymmärretty ”taiteen laji”?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Suomalaisten fyysinen terveys on parantunut viime vuosikymmenten aikana, mutta vastaavaa muutosta ei ole saatu aikaan mielenterveydessä. Hyväkuntoinen henkilö, jolla ”viiraa päässä” voi olla ympäristölleen hyvinkin vaarallinen yksilönä. Kuitenkin yhteiskuntamme tukee tätä kasvua jatkuvasti.  Olemme ihmisiän mittapuussa, siis hyvin lyhyellä aikajänteellä saaneet aikaan Suomessa tilanteen, jossa koulutuksen merkitys ihmisen kokonaishyvinvointiin ja/tai toimeentuloon yli korostuu ja yhteisöllisyyden merkitystä käytännössä vähätellään ja jopa kriminalisoidaan. Viime kädessä yhteisöllisyyden merkitys yhteiskunnan toimivuudessa on kuitenkin erittäin suuri. Ylikorostuneen kouluttautumisen merkityksen havainnollistamiseen ei tarvita kovinkaan suurta työpanosta yksilötasolla. Riittää, että tutustuu nykyisiin työpaikkailmoituksiin.

Kovin ylimitoitettuja osaamiseen ja koulutukseen liittyviä vaatimuksia esitetään nykyisin hyvin ”vaatimattomienkin” tehtävien osalta. En tässä yhteydessä tarkoita millään muotoa väheksyä minkäänlaista työtehtävää. Totuuden nimissä on kuitenkin muistutettava, että erilaisista työtehtävistä selvitään erilaisilla osaamistasoilla, -taidoilla ja -taustoilla. Kaikkiin tehtäviin ei tarvita ns. korkeakoulu- tai tohtoriopintoja. Joskus jopa monipuolinen elämänkokemus ja pettämätön pelisilmä ovat riittäviä ominaisuuksia. Kuitenkin tietyllä tavalla ja varsinkin työnantajien osalta nämä ”nykyvaatimukset” voisivat olla ymmärrettäviä, mikäli samanaikaisesti emme voisi todeta yhteiskuntamme osaamis- ja toimivuustason laskeneen sekä kokonaiskustannustason nousseen aiemmasta, jopa tulotasomme kehittymiseenkin suhteutettuna. Lyhyemmin ilmaistuna aiemman halvalla, suhteellisen hyvän tuottamisen asemesta tuotamme nykyisin pitkälti ”luokatonta osaamista ja huonontunutta palvelua entistä korkeammin kustannuksin”.

Kaikki tämä on halutessamme selkeästi havaittavissa mm. erilaisten logistiikkatoimintojen luokattomuutena, kuten vaikkapa jatkuvasti heikentynyt lääkesaatavuus, erilaiset komponenttipuutteet ja se surullisen kuuluisa postin kulkeminen – tai itse asiassa kulkemattomuus ym. Myös rikosten selviämisprosenttien muutokset vuosien varrella voisivat olla yksi mittapuu yhteiskuntamme kehittymisen suunnasta. Moniko esimerkiksi pitää postinsa toistuvaa katoamista edes rikoksena? Tavallisesti tilanteeseen tyydytään ammattiselittäjien pitkien selitysten ja minimaalisten korvausten ansiosta. Harva tekee selkeästä varkaudesta edes rikosilmoitusta. Mikäli tekisikin, ei sitä otettaisi tutkintaan vähäisen merkityksensä johdosta. Sinne meni mummin ajattelemattomuuttaan postittama timanttisormus tai huonekaluliikkeen toimittama kulmasohva. Ja mitä asiaan auttoi se korkeakoulun käynyt kuljetusliikkeen tai varaston ”pikku pomo”? Kyseessä kuitenkin oli rikos, jonkun omaisuus katosi eikä kukaan asiasta joudu vastuuseen, tyydytään tilanteeseen selitellen!! Tavara löytyy sitten vahingossa vuosien päästä – jos löytyy. Näiden toimimattomuuksien osalta syytöksiä on julkisuudessa helppo heitellä Koronan tai Ukrainankin kriisin suuntaan, mutta joskus totuuttakin voisi katsoa silmiin, aina ulkopuolisia syyllisiä etsimättä. Siis peilin eteen meneminenkin on sallittua. Suomalainen ei vaan enää osaa asiaansa – erilaisiin käytännön tilanteisiin tyydytään, ei osata ”panna toimeksi”. Tahdottomuus tahtotilana ei myöskään edesauta kehittymistämme.

Muutokset yhteisöllisyydessämme voimme havaita vaikkapa välinpitämättömyytenä läheisiämme kohtaan. Viime päivinä korostuneesti esillä on ollut mm. nuorisorikollisuus, lähinnä nuorten rikokset toisia nuoria kohtaan. Jengiytymisestä olemme Ruotsin lailla paasanneet jo vuosia, jopa vuosikymmeniä mutta toimenpiteet jengiytymisen ehkäisemisen osalta ovat tähän asti jääneet lähinnä tarinoinnin tasolle. Esimerkiksi etnisen taustan osuudet rikollisen toiminnan kehittymisen osalta pyritään toistuvasti piilottelemaan tai kieltämään. Ymmärretään, odotellaan, kuunnellaan – mutta miksi? Meidät opetettiin ja koulutettiin siihen! Älä tuomitse, älä aseta eriarvoiseen asemaan, älä katso etnistä taustaa, älä usko auktoriteettiin jne. Unohdettiin se raadollinen totuus, tai ainakin haluttiin peitellä asiaa. Joissakin kulttuureissa ei yksinkertaisesti vaan ole samaa länsimaista säännöstöä, mihin meillä ollaan totuttu. Asiasta ei saisi edes puhua tai kirjoitella. Kuitenkin suomalaiset ovat jo vuositolkulla matkustelleet ympäri maapalloa ja todenneet kunkin tyyppiset kansalliset tavat ja tottumukset aivan itse paikan päällä. Kehen iski taskuvaras Milanossa, kuka otti turpaansa Pietarin yöelämässä, kuka pössytteli kannabista Amsterdamissa, kuka oli panttivankina Filippiineillä, kuka kohtasi ”miehistä” lähestymistä Hurghadassa??

Kansainvälisestikin ajatellen paras jengiytymisympäristö löytynee vankiloistamme. Miksi emme palauta vaikkapa ulkomaisia rikollisia kotimaihinsa? Humanitaarisin perusteinko heitä on jälleen koulutettava ja ruokittava – suomalaisen veronmaksajan kukkarolla käyden? Asian ollessa akuutti ja vaalien lähestyessä toki jotain aiheeseen liittyvää toitotetaan, mutta toimitaanko? Valitettavasti en ainakaan itse tähän usko. Keskuudestamme löytyy pilvin pimein puhujia, mutta tekijät ja toimeenpanijat ovat kateissa. Jostain syystä tämänkään haasteen yhteydessä emme halua katsoa sitä kuuluisaa ”totuutta silmiin”.

Suomessa toimittaneen vasta, kun jotain konkreettista on käsillä, kuten yksilön menehtyminen pahoinpitelyn seurauksena tai nuoriimme kohdistunut seksuaalinen väkivalta koti- tai ulkomaisen pedofiilin toimesta.

Mistä kaikki saa alkunsa? Yhteiskuntaamme ”pesiytynyt” elämis- ja olemiskäsitys ensisijaisesti lähtee kodeistamme ja kouluistamme. Voimmeko tai haluammeko vaikuttaa elämiseemme puuttumalla perusongelmiin vai haluammeko edelleen vain lääkitä oireita? Pitäisikö meitä opettaa ja valistaa nykykäsityksestä poikkeavalla tavalla, siihen oikeaan ja elävään elämään valmentamalla. Olisiko korkea aika unohtaa opetukseemme pesiytyneet mieli- ja haavekuvat elävästä elämästä. Kaikki kohtaamamme ei olekaan oikeudenmukaista, kivaa tai kaunista. Pitäisikö lastemme kasvatuksessa palata siihen, että he jälleen tottuvat vastoinkäymisiin ja oppivat käsittelemään tunteitaan niin hyvässä, kun pahassakin?

Isänä, isoisänä, vanhana urheiluvalmentajana (n. 20 v.) ja ammatillisen opettajan koulutuksenkin saaneena olen ollut kiinnostunut aiheesta siinä määrin, että haastattelin aiheesta hieman nuorempianikin. Pidin mahdollisena sitä, että olisin vuosien varrella jo itse ”pudonnut kelkasta”. Jutustelujeni jälkeen tulin vakuuttuneeksi siitä, että en välttämättä itse ole se ”kelkasta pudonnut”. Joskus pedagogisissa opinnoissani annoin itseni ymmärtää, että opettajan pedagogisten opintojen tulisi luoda teoreettinen perusta ja antaa yleiset pedagogiset valmiudet opettajan tehtävien hoitamiselle. Lisäksi niiden tulisi johdatella ajattelemaan tieteellisesti ja kehittämään tutkivaa työotetta. Haastattelujeni yhteydessä sain kuitenkin mm. tuosta työotteesta ”karmivaa viestiä”, joka liittyy opettamisen nykykäytänteisiin!

En tässä lähde mitään kasvatustieteiden gradua tai käsikirjaa kirjoittamaan, mutta siteeraan esimerkkejä ulkopuolisten liikunnanohjaajien kanssa suorittamistani juttutuokioista. Kaikki liittyvät peruskoulun 1-3 luokille tilauksesta, oppilaitoksen ulkopuolisten toimesta vedettyjä liikuntatuokioita.

Tapaus 1.

Liikunnanohjaaja aloitti työnsä jakamalla lapsia ryhmiin. Ryhmien nimiksi annettiin leikkimielisesti omenat ja päärynät. Tämä ei sopinut ryhmän tuoneelle opettajalle, koska: Lapset voivat tuntea itsensä eriarvoisiksi. Hyväksyttävissä olevat ryhmänimet olisivat olleet esim. omenat ja punaiset omenat. Lieneekö opettaja sitten ollut kovinkin vasemmalle kallellaan, koska punainen omena -nimitys oli sallittu. Vihreistä omenoista ei tässä yhteydessä ollut puhetta.

Tapaus 2.

Liikunnanohjaaja aloitti työnsä jakamalla jälleen lapsia ryhmiin. Ryhmien nimiksi annettiin ykköset ja kakkoset. Ryhmän tuoneelta opettajalta tuli välitön palaute: Lasten ryhmiä ei saa jakaa ykkösiin ja kakkosiin, koska numeerinen ero olemassa => kakkonen voi lapsesta tuntua huonommalta, kun ykkönen.

Tapaus 3.

Liikunnanohjaaja kutsui lapsia tytöiksi ja pojiksi. Opettajan mukaan tyttöjä ja poikia ei saa kutsua näillä nimillä, vaan henkilöiksi, koska sukupuolia ei saisi erotella => esimerkiksi tämä Pauli voi nimestään huolimatta tuntea itsensä tytöksi.

Tapaus 4.

Liikunnanohjaaja kutsui lapsia eläinten nimillä, ravut ja tiikerit. Ravut ja tiikerit ryhmäjako ei ollut opettajan mukaan sallittu, koska pitäisi olla esim. kissaeläimet ”samalla viivalla” => ravut kalaeläimiä tiikerit kissaeläimiä. Lapset voivat tuntea eriarvoisuutta eri eläinryhmiin kuuluessaan.

Jo näidenkin tapausten perusteella uskon, että rekrytointi opettajakoulutukseen ja oppilaitoksiin on kokenut jotain sellaista, mitä Suomi ei tule pitkässä juoksussa kestämään. Enää en lainkaan ihmettele kansainvälisissä vertailuissa Suomen ns. Pisa-tulosten heikkenemistäkään. Kyse ei ole oppilaista! Suomalaista kansaa ”heikentävät” ja tyhmentävät ymmärtämättömyys erityisopetukseen liittyvistä haasteista inkluusiovaateineen, kodit digitaalijohtoisine kasvatuksineen sekä oppilaitoksemme kuvatunlaisine rekrytointivirheineen.

Edellä olleet esimerkit on poimittu eräästä suomalaisesta kaupungista, jonka koulutuspoliittisena johtoajatuksena, kaupunkien välisistä kilpailutekijöistä johtuen, on tulla tunnetuksi ensimmäisenä kaupunkinamme, jossa sukupuolta ei lasten osalta eroteltaisi. Heille on tärkeää, että kaupungista jäisi valtakuntaamme muistijälki/ylpeys jostain elämäämme suuremmasta pedagogisesta toimintamallista.

Tällä hetkellä yhteiskunnassamme olisi nähtävästi tilausta sille julkisuudessa paljon perätylle työelämäkortille, maalaisjärkikortille!

Lähteet: tieteentermipankki.fi, liikunnanohjaajien haastattelut, uef.fi, mieli.fi

APOTIN TARINA

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Apotti ol’ ennen mies
jok’ uskosta kait jotain ties’

Nyt usko vahva konevoimaan
pannaan kaikki ohjelmoimaan!

Sairaaloissa tehdään töitä
pitkin päivää, pitkin öitä

Mistä apua, kun kiire painaa
moni potilas on kohta vainaa?

ATK tuo avun varmaan
selätämme ajan harmaan

Pomot teki päätöksen
maksakoon, me saamme sen

Suurin löytyy Ameriikasta
ei kohta mikään enää kiikasta

Näin asiassa pian toimittiin
ja rahat budjettihin poimittiin

Ohjelma kun tuli käyttöön
sotkua vain tuli näyttöön

Sormi meni monen suuhun
käyttö vaikeeta kuin matka kuuhun

Miten toimii hakemisto
tässä puutuu takalisto?

Tiedostot kuin avaruus
mistä löytyy Esko Valtaoja uus’?

Labyrintti lienee paras vertaus
ei auta opintojen kertaus

Miten vanhaan tietoon vertaa
ei löydy, vaikka klikkaat sata kertaa?

Miten reseptistä tiedot lainaa
ei löydy, vaikka enteriä painaa?

Kaikki ovat ongelmissa
pöytään nostaa täytyy kissa

Parast’ yritettiin tullen mennen
mut’ kävi niinkuin aina ennen

Kuka homman katkaisee
ja sotkun tämän ratkaisee?

Rahat meni taakse meren
paine nousee hoitsun veren

Nyt monel’ ompi sama ajatus
Apotti vain hiiteen hus, hus

Murskaako Musk viestintämme?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Turvallisuusympäristömme on muuttunut aiempaa arvaamattomammaksi hyvin oleellisesti kuluneen vuoden aikana. Tähän mennessä olemme saaneet touhuilla ja arvuutella tulevaisuutemme näkymiä Koronan, Ukrainaa kohdanneen hyökkäyksen ja Nato-hakemuksemme kesken. Itsenäisyytemme säilyttämisen tärkeyttä, siitä mitään ymmärtämättömälle itänaapurillemme, olemme presidenttimme toimesta päässeet puhelimitsekin valaisemaan. Ei auttanut politiikka eikä järkipuhe, ei suurempien valtioiden tolkun sanansaattajienkaan toimesta esitettynä! Putin on päättänyt painaa rautaa Ukrainaan niin kauan, kun sitä Venäjällä riittää tai sinne Iranin ym. riistovaltioiden toimesta toimitetaan. Taktiikkana lienee tuhota kaikki liikkuva ajatuksella; mitä siviilimpi – sitä viriilimpi.

Suomalaiset ovat olleet Ukrainan sodankulun ja siihen liittyvien ”pelkojen häivyttämisen” osalta positiivisessa asemassa ainakin viestinnän osalta. Näin Koronan jälkeisenä aikana, siitä oppia kerrytettyämme, maassamme tieto kulkee kohtuullisen hyvin ja nopeasti. Tämä pohjautuu varmastikin myös kansanluonteeseemme, perusrehellisyyteen, ainakin osittain. Lisäksi osaamme erottaa ns. harhaanjohtavan informaation oikeasta informaatiosta. Myös viranomaisemme toimittaa varmistetun tietonsa hyvinkin laadukkaasti kansalaisilleen, saamamme tieto ei juurikaan sisällä ns. Venäjä-tyyppisiä painotuksia ”maailmankulusta”. Olemme tottuneet noudattamaan sääntöjä myös viestinnässä….paitsi poliitikkomme, STM ja THL.

Poliitikkomme ovat pitkälti kännykkäkansaa jo ikänsä ja osin myös ymmärryksensä sekä varsinkin käytöstapojensa puolesta. Varsinaista viestinnällistä osaamista heillä ei juurikaan tunnu olevan. Viestinnällistä osaamista ei ole sujuva näppiksen tai näytön käyttäminen eikä työtoverin tai kilpakumppanin toistuva julkinen ”mollaaminen”, mihin törmäämme jatkuvasti eri tiedotusvälineissä, varsinkin Muskin hyvin johtamassa Twitterissä. No, sama ikäluokka, sama käsitys johtamisesta. Kovin vaan on sähköistä ja autoritaarista tuo nykyjohtaminen, toisaalta eipä tarvitse murheita julkaistessaan toista silmiin katsella. Joskus voisi jopa joutua miettimään etukäteen sanomisiaan ja tekemisiään.

Valtioneuvoston viestintäosasto vastaa valtioneuvoston yhteisestä viestinnästä pääministerin johdolla sekä sovittaa yhteen ministeriöiden ja valtionhallinnon ulkoista viestintää. Näin ainakin virallisesti. Muuttunut viestintäkulttuurimme on osin siis ”johtajansa” näköistä. Tässä yhteydessä tarkoitan lähinnä tuota heikentynyttä viestinnän osuutta. Digitaaliset laitteet ovat varsin näppäriä osaavissa käsissä, mutta mitä tuuttiin tökätään ja mikä kulloisenkin ulostulon sisältö, milloin missäkin tunnekuohussa sattuu olemaan, onkin haastavampaa yksinkertaisessa ihmismielessä käsittää. Enter/OK-näppäintä ei ole tarkoitettu aloittelevan kitaransoittajan ”EIKU-näppäimeksi”, saattaa väärä viesti lipsahtaa väärille silmille. Joskus julkitulojensa yhteydessä voisi myös miettiä sanomistensa seurauksia. Otetaan vaikkapa esimerkiksi hallituksemme toiminta- ja yhteistyökyky. Onko heikentyneen yhteistyön syynä Twitter? Mikäli on, niin voidaan olla huoleti, suurpääoma nimeltä Elon Musk on juuri hoitamassa asiaa kuntoon. Olisiko johtamisopit saatu Suomesta, eikös tuo Elonkin joskus piipahtanut Slushissa meiltä oppia ottamassa vai oliko kuitenkin kyseessä se kuuluisa ”Kiinan Elon Musk”, ei voi muistaa.

Ihmisen luonto taitaa olla sellainen, että ”kosto on suloinen ja se kytee kauan”. Tältä pohjalta sopii olettaa, että yksi jos toinenkin poliitikoistamme pistää korvansa taakse työtoveriltaan tai poliittiselta kilpakumppaniltaan Twitterissäkin niskaansa saaman ”roinan” ja vastaa siihen sopivan tilaisuuden tullen. Tavallisesti, tilaisuutensa koittaessa, aiemmin ”loattu” henkilö ei noudata vanhaa silmä silmästä -menetelmää vaan käyttää ennemminkin turkkilaisillekin tuttua ”kädet liirasta -menetelmää”. Näin toiseksi jäänyt ”patoaa” kaunansa myöhempää käyttötarkoitusta varten ja ns. henkinen koston kierre on valmis. Julkisuuteen tietysti mennään yhdessä tuumin valkoisin hampain väkinäisesti irvistellen ja yhteistyökyvykkyyttä vakuuttaen, mutta totuus tavallisesti selviää eduskuntakauden lopulla itse kunkin patoumiaan purkaessa. Näin on käynyt kuluvanakin vuonna. Ehdottomuus on in eikä pullasta rusinoita tule poimia. Kuka saa seuraavissa eduskuntavaaleissa sitten kuoria kerman kakusta? Toivottavasti suomalaiset havahtuvat kuluvan kauden seurauksiin, eivät passivoidu vaan menevät uurnille parantamaan tilannettamme. Velkamme nykymenosta johtuen on pitkäkestoinen ja korkotasokaan tuskin kovin nopeasti kuittaa pikavippejämme.

Kuka sitten voittaakaan tulevat vaalit ja vetää uppoavan Suomineidon nenää pinnalle tulee kohtaamaan viestinnällisiä haasteita. Tulee oppia viestimään aiheesta ja toista osapuolta kunnioittaen. Tämä olisi tärkeää myös yhteistyökyvyn säilymisen näkökulmasta. Suomi on liian pieni maa, jotta se selviäisi seuraamuksitta sisältä päin repimisistä. Tämä taktiikka on jo kokeiltu ja huonoksi todettu. Hyvä merkki tulevaisuuteemme on ainakin se, ettei vielä tässä vaiheessa yksikään puolue ole suoraan ilmoittanut ettei ”leikkisi” hallituksessa tuon ja tuon puolueen kanssa. Viime vaalien yhteydessähän tätä viestiä kuultiin ja nähtiin joka tuutista. Toivotaan, että osaaminen ja Suomen etu tulisi tällä erää erilaisia ideologioita vahvemmin esille.

Haasteeksi vaalien alla tulee jäämään viestintä. Osaamista voi aina hankkia lisää, mutta mistä ne välineet? Jos Elon Musk onnistuu tuhoamaan yhden käytetyimmistä välineistä, niin mitäpä Twitterin jälkeen? Kukaan ei voi twiittailla asiasta tai toisistaan – ei hyvää eikä pahaa. Kukaan ei tavoita samalla tehokkuudella suuria massoja, jääkö ääniä saamatta? Poliitikkojen keskinäinen viestintä hidastuu, kädessä on puhelin, mutta sillä ei osata soittaa…kun on aina twiitattu!

Jospa ottaisimme käyttöömme toisen sovelluksen tai alustan? Miten vaikkapa Beeper? Siirtyvätkö poliitikkomme arvioimaan toistensa tekemisiä Beeperiin, joka avattaneen – vai avattiinko jo – Windowsilla, Linuxilla, macOS:llä, Androidilla ja iOS:llä vai …….. polttavatko nykyiset ja tulevat poliitikkomme tehokkaan työaikansa WhatsAppin, Telegramin, Signalin ja Applen iMessagea opettelemalla? Ainoa, mikä pitäisi tässä olla varmaa on se, ettei Telegramia käytetä. Sehän on maasta, jolle parhaillaan väännetään rautalangasta mallia itsenäisyytemme merkityksestä – itärajalle.

Rautalangan vääntämiseen ei välttämättä tarvita ”ATK:ta” eikä viestintäänkään, kun on osaamista ja pelisilmää hankittu.

VALHEIDEN JA PETOSTEN SUURVALTA – VENÄJÄ

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Viimeiset kahdeksan kuukautta olemme joutuneet opiskelemaan realistista suurvaltapolitiikkaa ja valheiden vyörytystä oikein urakalla. Samalla historiaakin joutuu katsomaan sillä silmällä, jotta löytyisikö sieltä selityksiä nykyiselle hulluudelle – ja löytyyhän sieltä.

Venäjän asevoimat käyvät laittomia ja äärimmäisen raakoja taisteluja Ukrainassa vanhalla  puna-armeijan tyylillä – tappioista ja ihmishengistä välittämättä. Berliinin valloittaneen marsalkka Georgi Zukovin kerrotaan todenneen, että ”kyllä akat synnyttävät lisää”.

Neuvostoliiton johtavaan eliittiin kuulunut Alex Jakovlev on kirjoittanut ilmeisesti suomentamattoman kirjan ”A Century of Violence in Soviet Russia”. Hänen mukaansa Neuvostoliitto ei ollut työläisten paratiisi vaan inhimmillinen kauhutarina. Jakovlev arvioi, että systeemi tuhosi kaikkiaan 60 miljoonaa ihmistä. Esimerkkinä toisen maailmansodan jälkeen sodassa vangiksi jääneet venäläiset sotilaat tuomittiin järjenvastaisesti Siperiaan leireille, joissa pääosa heistä menehtyi. Samat uhkaukset ja menetelmät näyttävät olevan nykyäänkin käytössä Ukrainan rintamille komennetuille joukoille, jos nämä eivät tottele älyttömiä määräyksiä ja pysy etulinjassa tai jäävät vangiksi.

Entisenlainen periaatteilla toiminta jatkuu edelleen nyt, kun Moskova  värvää köyhyydessä eläviä kansallisia vähemmistöjään tapettaviksi Ukrainassa. Leningradissa syntyneen Aleksandr Etkindin mukaan myös Neuvostoliitto oli siirtomaavalta, joka hyödynsi alusmaitaan ja järjestelmän piti koossa väkivaltakoneisto. Kööpenhaminan yliopistossa työskentelevä virolainen Maria Mälksoo toteaa, että Venäjä yrittää palauttaa Ukrainen alusmaakseen, kun Ukrainalle taas kyse on vapautumisesta alusmaan asemasta. Koko Venäjän historia on Mälksoon mukaan ollut imperiumin luomista, eikä kansallisvaltion rakentamista. Täysinpalvellut professori Tauno Tiusanen tuotti aikoinaan kovatasoista oikeaa taloustietoa niin Itäblogin ja Neuvostoliiton suhteista, työnjaosta kuin järjestelmän toimivuudesta tai pikemminkin toimimattomuudesta. Suomessa tätä tietoa ei haluttu ottaa vastaan. Tiusanen sai tappouhkauksia ja taistolaiset eli SKP:n vähemmistö pitivät häntä ihmiskunnan vihollisena.

Hyökkäys Ukrainaan oli yllätys Venäjän pääministerille, keskuspankin pääjohtajalle ja finanssiministerille. Silovikit ja ylin johto eivät ymmärtäneet tai eivät tienneet, kuinka syvästi riippuvainen Venäjän talous on maailmantaloudesta eli varsinkin tuonnista. Venäjän strategiset ydinaseet, joilla Putin pullistelee ja muut asejärjestelmät toimivat kaikki tuontielektroniikan varassa. Myös Venäjän tiedustelun epäpätevyys, Ukrainan kaikkinainen aliarviointi, Venäjän asevoimien heikko varustelu, heikko osaaminen ja heikko motivaatio varmaan yllättivät pahasti Kremlin valtiaan. Ikiaikainen totuushan on, että yksinvaltiaille kerrotaan sitä, mitä he haluavat kuulla – on riskipeliä kertoa huonoja uutisia. Valtiaan kiukku voi kohdistua itse viestintuojaan. Kun Putin on lähes eristänyt itsensä, viestien  määrä ja laatu hänelle ovat oletettavasti rajallisia.

Venäjän tiedotusvälineet on otettu täydelliseen kontrolliin ja näin voidaan valehdella rajattomasti. Näin luodun illuusiomaailman ei tarvitse vastata vähääkään todellisuutta. Tavallisella kansalaisella ei ole mitään keinoja varmistaa tiedon paikkansapitävyyttä, todellisuus on häivytetty näkymättömiin. Diktatuureissa kansalle syötetään mustavalkoista hyvät ”me” ja pahat ”muut” narratiivia. Kun kansa vähitellen alkaa nähdä valheiden läpi, hirmuhallinnolla on vain kaksi keinoa. Täytyy vahvistaa sortoa tai propagandaa – tai molempia. Vallan raivon saavat erityisesti tuntea ne, jotka yrittävät häiritä operaatiota. Pahinta häirintää on puhua totta. Venäjän kaltaisessa yhteiskunnassa totuuden puhujat ovat päävihollisia. Heitä vihataan enemmän kuin terroristeja. Totuuden puhujat on pakotettava vaikenemaan ja mikäli se ei onnistu, heidät täytyy hiljentää eristämällä. Täytyy antaa näytöksenomaisesti ankaria rangaistuksia, jotta kukaan muu ei uskaltaisi avata suutaan eikä edes ajatuksissaan epäilisi virallista kertomusta tapahtumista Ukrainan maaperällä.

Täysin ohjatuilla tiedotusvälineillä pystytään kansan mielialoja kääntämään nopeasti vaikka aiemmasta täysin päinvastaiseen suuntaan. Kylmän sodan aikana 1970-luvulla oli USA:n ja Neuvostoliiton välillä muutamia liennytyksen vuosia.  Suoritettiin Apollo–Sojuz-yhteislento avaruuteen. Yhdysvaltain Apollo- ja Neuvostoliiton Sojuz-avaruusalukset telakoituivat heinäkuun 17. päivänä 1975. Amerikkalainen komentaja Thomas P. Stafford pääsi kättelemään avaruudessa kollegansa Aleksei Leonovin. Venäläiset työkaverini olivat suorastaan liikuttavan innostuneita tästä tapahtumasta. Venäjällä propagoitiin asiasta paljon ja myönteisesti. Muun muassa julkaistiin tupakka-aski, jonka kannessa oli kuvattu värikkäästi asiaa. Odotettiin ja toivottiin liennytyksen jatkuvan ja suhteiden paranemista edelleen, varmaan koko maailmassa. Nyt tiedetään, miten todellisuudessa meni. Tavalliset ihmiset kyllä tulisivat toimeen keskenään, jos vainoharhaiset ja vallanhimoiset johtajat antaisivat siihen mahdollisuuden.

Historioitsija Andrei Zubov vertasi Krimin haltuunottoa vuonna 2014 siihen, miten Adolf Hitler liitti Itävallan Saksaan 1938. Hän myös rinnasti Putinin Italian fasistidiktaattoriin Benito Mussoliniin. Rangaistuksena Zubov menetti korkean historian professorin virkansa.  Myöhemmin natsi-Saksan ja Neuvostoliiton toisen maailmansodan aikaisen toiminnan vertaaminen tehtiin lakimuutoksella rikolliseksi.

Sosiologi Lev Gudgov on vuosikymmeniä purkanut neuvostoihmisen erityispiirteitä ja varoitellut niistä. Gudgov muistuttaa, että Venäjä on ollut sodassa 23 vuoden ajan, Tšetšenian sodista alkaen. Kansalaisten militaristisen tietoisuuden kasvattaminen alkoi jo vuosina 2003-2004. Televisioon tuli sarjaohjelmia, joissa ihannoitiin turvallisuuspalvelujen toimintaa, oikeutettiin lakien ulkopuolisia menettelyjä eli opetettiin, että vallassa voi toimia miten vaan.

Gudkov näkee, että keskeisenä vääränlaisen tietoisuuden luomisessa on käsitys omasta poikkeuksellisuudesta ja ylemmyydestä. Ne ovat kompensaatio alemmuuskompleksista ja nöyryytyksistä. Lisäksi mukana on ortodoksisuutta ja suurvalta-ajattelua. Putinin kaudella kehitys ei kulkenut kohti normaalia ns. eurooppalaista mallia kuten Venäjällä aluksi uskottiin. Ihmisistä tuli loukkaantuneita, agressiivisiä ja kostonhimoisia. Samalla Putinin luoman valtion identiteeti on muotoutunut kielteiseksi vastakkainasetteluksi lännen kanssa. Lohdutuksena ”suurenmoisen” menneisyyden haavekuvat.

Valtakoneiston odotetaan käyttävän voimaa. Hyökkäys Ukrainaan oli aluksi šokki, mutta reaktioon on Gudkovin mukaan sisältynyt tyydytyksen tunnetta ja ylpeyttä armeijasta. Valtion propaganda on lisäsi tarjonnut sopivia kliseitä, joilla on saatu luotua välinpitämättömyyttä sotatapahtumiin. Argumentit ovat samoja kuin talvisodassa Suomea vastaan. Pienen Suomen taholta oli niin suuri uhka Neuvostoliittoa kohtaan, että piti hyökätä ja vallata alueita. Siis väestöltään tuolloin 1939 alle neljä miljoonainen Suomi uhkasi noin 200 miljoonan asukkaan Neuvostoliittoa… Asia käy vitsistä, mutta ei naurata.

Jeltsinin valtakauden lopulla 1999 Moskovassa ja muualla räjähti kerrostaloja ja yli 300 ihmistä sai surmansa. Tästä syytettiin islamistisia terroristeja ja saatiin syy  Tšetšenian sotaan, joka teki Putinista suositun ja voittajan presidentin vaaleissa. Valkoisen talon arkistoista on paljastunut aineistoa, jonka mukaan Jeltsin sanoi Bill Clintonille puhelimessa jo 8.9.1999, että seuraava presidentti on Putin. Jeltsin ilmoitti erostaan ja seuraajastaan vasta vuoden 1999 viimeisenä päivänä.

Puhelinkeskustelua seuraavana päivänä moskovalaisessa kerrostalossa räjähti. Myöhemmin yksi kerrostaloräjähdys saatiin sattumalta estetyksi, vaikka suuri määrä räjähteitä oli valmiina käytettäväksi. Toimittajasta tutkijaksi siirtynyt David Satter on saanut käyttöönsä USA:n ulkoministeriön asiakirjoja. Niissä viitataan USA:n Moskovan lähetystön tiedonantajaan, joka on sanonut, että totuuden paljastuminen epäonnistuneesta räjähdyksestä voisi tuhota maan.

Jos joutuu elämään täysin valheiden keskellä kaiken aikaa on kuin kala vedessä – ei tiedä olevansa vedessä. Lähteitä: Kanava 7/2022, Tauno Tiusanen, Rene Nyberg, Anne Kuorsalo; Le Monde diplomatique 4/2022, Leonid Gozman; Wikipedia

PUTININ SISÄPIIRISSÄ – CATHERINE BELTON

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Catherine Belton on brittiläinen toimittaja ja Moskovan kirjeenvaihtaja kuuden vuoden ajan. Hän  on seurannut Venäjän muutosta pitkään. Kirjassaan ”Putinin sisäpiirissä – kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan” hän kertoo tarkoin lukemattomiin haastatteluihin perustuen, kuinka valta ja Venäjän kansallisomaisuus kaapattiin Putinin ja hänen KGB- kumppaniensa toimesta. Samalla koko oikeusjärjelmä otettiin Kremlin ”käsiohjaukseen”, Venäjästä tuli roisto- ja mafiavaltio. Viimeisetkin tuomarit pakotettiin toimimaan ylhäältä tulevien määräysten mukaan. Kirja julkaistiin 2020 eli ennen helmikuussa 2021  alkanutta viimeisintä raakalaismaista hyökkäystä Ukrainaan. Kun on lukenut kirjan – viiteluetteloineen 645 sivua – ei enää hämmästy mistään, mitä Venäjällä tapahtuu. Juuri ennen tämän kirjan julkaisua neljä venäläistä oligarkkia panivat vireille oikeusjutun tätä  kirjaa vastaan Ison- Britannian High Coutissa. Ajoitus oli muutama viikko senjälkeen, kun Navalnyi oli julkaissut videon miljardeja maksaneesta prameasta palatsista Mustanmeren rannalla, jonka on väitetty olevan Putinin omistuksessa. Rakennus on neljäntuhannen neliömetrin laajuinen italialaistyylinen palatsi, jossa on muun muassa kolme helikopterikenttää, amfiteatteri kesäkäyttöön, pienvenesatama sekä teehuone uima-altaineen. Rakennuskustannukset miljardi dollaria.

Kirjassa on haastattelujen perusteella tarkat henkilökuvat edelleen Kremlin vallan sisä- tai lähipiirissä olevista henkilöistä. Tosin tällä hetkellä voidaan vain arvailla, kuka on vallan sisäpiiriä lähinnä ja kuka ei. Igor Setsin on häikäilemätön juonittelija ja entinen KGB-mies. Häntä kutsutaan Venäjän Darth Vaderiksi. Myös Nikolai Patrušev on – kuten useimmat muutkin lähipiirissä –  entinen KGB-mies ja KGB:n seuraajan FSB:n johtaja ja nykyisin turvallisuusneuvoston sihteeri.  Hänelle maistuu vodka ja hän on häikäilemätön toimija, joka on valmis mihin vaan saadakseen tahtonsa läpi. Hänellä on visio Venäjän  imperiumin jälleenrakentamisesta. Hän ei kykene puhumaan kiroilematta ja jos keskustelukumppani ei kiroillut,  Patrušev ei kunnioittanut häntä. Mielenkiintoisia luonnehdintoja löytyy lähes kaikista merkittävistä Kremliä lähellä olevista tai olleista henkilöistä.

Neuvostotoliiton – kuten myös nykyisenVenäjän – päämäärä oli lännen horjuttaminen kaikin keinoin. Neuvostoliitossa ymmärrettiin jo varhain, että se ei pärjää teknologiassa lännelle. Neuvostoliiton  vahvuuksia olivat tiedon varastaminen vakoillen ja lahjoen, disinformaatio, jolla  länsimaisten johtajien uskottavuutta murennettiin, vastustajien salamurhat, sellaisten kulissijärjestöjen tukeminen, jotka lietsoivat sotia kolmanteen maailmaan ja loivat eripuraa länteen. Suomestakin tulee hakematta mieleen monenlaista. Työmarkkinoilla taistolaisjohtoiset ammattiyhdistysliikkeet panivat pystyyn lakkoja milloin milläkin tekosyyllä. Kerran pysäytettiin jäänmurtajan rakentaminen, kun siihen suunniteltiin kiinnitysalustoja tykeille tai konetuliaseille kriisiaikojen varalle. Kaikenlainen maanpuolustus oli punainen vaate moskovamieliselle Suomen äärivasemmistolle, joista osa unelmoi puna-armeijan tankeista Helsingin kaduilla.  Monet Suomen poliitikot hakivat nostetta Neuvostoliiton ohjauksessa tai piilovaikutuksen kohteena olevista kansainvälisistä solidaarisuus ja ”rauhanliikkeistä”. Pääperiaate oli, että lännessä oli sotaohjuksia ja idässä rauhanohjuksia.

Washingtonissa toiminut entinen KGB-upseeri Juri Švets on todennut:” Venäjän  järjestäytynyt rikollisuus aloitti laajamittaisen tunkeutumisen lännen finanssijärjestelmään Neuvostoliiton romahduksen kynnyksellä… Pelin pääpelurit olivat Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeat virkamiehet, KGB:n ylin johto ja rikollismaailman ylimmät pomot.”

Kun Putin toimi Itä-Saksassa Dresdenissä KGB:n värittömänä pikkuvirkamiehenä, Länsi-Saksassa toimi äärivasemmistolainen terrorijärjestö Baader-Meindof-ryhmä eli Punainen armeijakunta. Se teki kymmeniä terrori-iskuja ja murhia Saksassa vuosina 1972-1993. Murhattiin teollisuus- ja finanssijohtajia, oikeusviranomaisia, sotilasviranomaisia ja amerikkalaisia sotilaita (esimerkiksi pommi isku vuonna 1986 La Belle-diskoon). KGB määräsi Stasin eli DDR:n salaisen poliisin antamaan tukea ja apua tälle terrorijärjestölle. Stasin osuus selvisi tarkemmin Itä -Saksan romahdettua. Tällaisessa ympäristössä Putin työskenteli, mutta hän on peittänyt tarkoin jälkensä toiminnastaan Itä-Saksan ajoilta, eli ei tiedetä varmuudella, missä kaikessa hän oli mukana.

Nykyään on sanonta, että tippui kuin eno veneestä tai oligarkki ikkunasta. Vuosikymmenien aikana ikkunoista on tippunut tai muuten henkensä menettänyt lukuisa joukko merkittävissä asemissa Venäjällä olleita henkilöitä. Kolme finanssialan korkeaa johtajaa menetti henkensä putoamalla korkealta, ikkunasta, parvekkeelta. Näitä kolmea yhdisti se, että he olivat yksityiskohtaisest selvillä kommunistisen puolueen salaisista finanssijärjestelmistä aikana, jolloin KGB valmisteli siirtymistä markkinatalouteen Gorbatšovin perestroikan aikana. Kommunistisen puolueen romahtamisen jälkeisinä päivinä uudet vallanpitäjät huomasivat tyrmistyen, että puolueen rahakirstu oli lähes tyhjä. Rahat oli siirretty ”turvaan” lännen pankkeihin tai peiteyhtiöihin.

Kirja kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka Putin KGB-kollegoidensa kanssa otti haltuun maan talouden, maan poliittisen järjestelmän ja oikeuslaitoksen. Prosessin tuloksena Putin hallitsi kuin tsaari taloutta, jota voi kutsua lähes feodalistiseksi. Tämä hallinto käytti Putinin kavereiden miljardeja dollareita lännen instituutioiden ja demokratioiden heikentämiseen. Kylmän sodan aikainen KGB-pelikirja otettiin näin uudelleen käyttöön. Nyt tosin rahaa oli käytössä paljon enemmän kuin Neuvostoliiton aikana. Kun Putin otti valtion strategisen kassavirran haltuunsa, tarkoitus oli Venäjän kansainvälisen aseman palauttaminen, ei kansalaisten vaurauden nostaminen. Kapitalismi omaksuttiin nyt Venäjällä välineeksi, jolla päästäisiin tasoihin lännen kanssa. Öljynhinnan huikea nousu auttoi luomaan Putinista kaikkivoivan tsaarin vaikutelmaa. Tosin Putinilla ei ollut mitään tekemistä tai ansiota öljyn maailmanmarkinahinnan nousun kanssa.

Läntiset markkinat ottivat riemumielin vastaan Venäjältä tulevan rahan ja viis veisasivat sen takana olevista rikollisista ja KGB-voimista. Muun muassa Iso-Britannian eliitti korruptoitiin venäläisellä rahalla. Lontoosta käytettiin rinnakkaisnimeä Londongrad. Brittiläisiä lordeja istui huikealla palkalla venäläisten yritysten johtokunnissa, vaikka he eivät todellisuudessa pystyneet valvomaan yritysten toimintaa. Heille maksettiin 500000 puntaa vuodessa. Korruptio ei rajoittunut vain Britanniaan. Aktivistijournalisti Daphne Caruana Galizia tutki kotimaansa Maltan korruptiota. Hän kertoi – hiukan ennenkuin hänet murhattiin pommi-iskussa 2017 – että Maltan koko hallinto oli lahjottu venäläisellä ja azerbaidzanilaisella rahalla. Maltalta rahavirrat kulkivat Lontooseen. Länsi on ollut Venäjän vapaaehtoinen rikoskumppani finanssiasioissa ja auttanut luomaan nykyisen hirviömäisen järjestelmän.

Monet länsimaiset firmat toimittivat vähin äänin Neuvostoliittoon vientikiellossa olevaa teknologiaa  erilaisten järjestelyjen ja välikäsien kautta. Näitä firmoja olivat erään korkeassa asemassa olevan KGB-lähteen mukaan muun muassa Fiat, Olivetti, Siemens ja Thyssen. Myös Italian Berluscone on käärinyt valtavia summia rahaa pimeistä energiakaupoista venäläisten kanssa, näin kertovat Berlusconen puoluetoverit.

Putin on oppinut, että lännessä kaikki on kaupan, ylevät puheet demokratiasta ja ihmisoikeuksista ovat pelkkää sanahelinää, kun suurista rahoista on kysymys. Lännessä kaikki oli ostettavissa ja kaupallisuus painoi aina enemmän kuin moraali. Kun Hodorkovski – tuolloin Venäjän rikkain mies – pidätettiin ja hänen Jukos öljy-yhtiönsä ”otettiin haltuun” erinäisten täysin oikeutta pilkkaavien peliliikkeiden avulla, koko Venäjän oligarkkijoukko ymmärsi asemansa ja alkoi mielistellä Putinia. Heistä tuli kulisseissa  Kremlin nöyriä käskyläisiä. Hodorkovski oli pidätyksensä jälkeen odottanut Yhdysvaltojen hallitukselta tiukkaa reaktiota, mutta kannanotot olivat vaisuja. Vain senaattori McCain ja muutama muu senaattori sekä George Soros vaativat, että Venäjä olisi erotetttava teollisuusmaiden G8-ryhmästä. Puheenvuoroista näkyy, että McCain ymmärsi, mihin Venäjä oli menossa ja mihin se johtaisi. Hodorkovski tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, josta vapautumisen jälkeen hän siirtyi länteen. Oikeudenkäyntien aikana hän istui oikeussalissa häkissä käsiraudoissa.

Länsimaiset sijoituspankkiirit neuvoivat Venäjän hallintoa Jukosin valtauksessa. Pian Putin kertoi markkinoille luovansa maailman suurimman energiayhtiön fuusioimalla valtion valvonnassa olevan kaasuyhtiö Gazpromin ja valtion viimeisen öljy-yhtiön Rosneftin. Yhtiöstä tulisi maailman toiseksi suurin ja se olisi avoin länsimaisille sijoittajille, jotka haluaisivat ostaa siitä osuuksia. Tämä oli hieno uutinen länsimaisille sijoittajille ja pian he olivat jonossa ostamassa osuuksia uudesta yhtiöstä. Näin lännen instituutiot alistuivat Putinin uuteen talousjärjestelmään. Länsimaisia sijoittajia ei häirinnyt se, että he toiminnallaan legitoivat Putinin KGB-miesten valtiollista yritysvaltausta Jukosin tapauksessa ja monissa muissa vastaavissa.

 KGB- miesten ajamana alettiin luoda uutta ideologiaa, jolla palautettaisiin Venäjän valtion suuruus ja vahvistettaisiin imperialistisia siteitä entisiin neuvostotasvaltoihin ja Venäjän keisarilliseen historiaan. Yhdeksi maan yhtenäisyyden takaamiseksi ja vallan tueksi otettiin ortodoksikirkko, patavanhoillinen, menneisyyden  näkemyksissä rypevä instituutio. Kirkon arvot ovat vastakohta lännen liberaaleille suvaitsevuuden arvoille. Kirkko opettaa, että yksilön arvot on alistettava perinteelle ja valtiolle ja että homoseksuaalisuus on synti. Täältä seuraten, tuntuu vähintään erikoiselta, että KGB-miehet, joiden aikana Neuvostoliiton virallinen oppi oli ateismi, nyt muuttuivat hartaiksi ortodokseiksi… Tosin se, että korostetaan nöyryyttä ja alistumista esivallalle,  joka on saanut valtansa Jumalalta, sopii oikein hyvin autoritaariseen nykytilanteeseen. Anatoli Sobtšakin leski Ljudmila Narusova kutsui näitä käännynnäisiä ortodoksisiksi Talebaneiksi.

Catherine Beltonin kirja on uskomattoman laaja tietopaketti sisältäen runsaasti lähdeviitteitä. Se antaa paljon lisätietoa ja tarkennuksia niillekin, jotka ovat asioita seuranneet vuosia. Suosittelen paneutumista teokseen.

Venäläinen gansteri totesi asianajajalleen: ”Te lännessä luulette pelaavamme meidän kanssamme

šakkia. Mutta te ette voita koskaan, sillä me emme noudata sääntöjä.”

Lähteitä: Putinin sisäpiirissä, Catherine Belton, Docendo 2020 ; Wipipedia

JA SITTEN TULI TRUMP – OUTI PAPAMARCOS

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Yhdysvaltojen välivaalit ovat lähellä – ne ovat marraskuun 8. 2022. Niissä valitaan kaikki 435 edustajainhuoneen edustajaa ja sadasta senaattorista 34. Lisäksi valitaan joukko osavaltio- ja paikallistason päättäjiä. Ehdolla on satoja ehdokkaita. Yli puolet kaikista republikaaniehdokkaista  kyseenalaistavat sen, että Donald Trump hävisi 2020 presidentinvaalit. Näistä ehdokkaista monet pyrkivät virkoihin, joissa voisi vaikuttaa vaaleihin tulevaisuudessa. Näitä keinoja ovat muun muassa äänestysten vaikeuttaminen, vaalipiirirajojen muuttaminen ja osavaltiokohtaisten vaalilakien muuttaminen siten, että mustien ja muiden vähemmistöjen äänet saataisiin minimoitua – tai mitätöityä.

Outi Papamarcos on suomalainen neljäkymmentä vuotta Yhdysvalloissa asunut tuotantotalouden insinööri ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on pitänyt itseään aina epäpoliittisena henkilönä, mutta Trumpin valtaannousu 2016 toimi karmeana herätyksenä ja vuoden 2020 presidentinvaalien lähestyessä hän ryhtyi kansalaisaktivistiksi ja aloitti vapaaehtoisen vaalityön Bidenin puolesta. Trumpin häikäilemätön valehtelu ja se, ettei suuri osa amerikkalaisista pitänyt sitä hälyttävänä, oli lähtökohta aktivoitumiselle. Otsikossa mainittu kirja kertoo Trumpin menettelytavoista, taustasta ja sisältää myös terävää pohdintaa Yhdysvaltojen poliittisesta tilasta, ihmisten jakautumisesta kahteen leiriin, hallinnon ja perustuslain rakenteesta sekä systeemin ilmeisistä valuvioista. Trumpin ote republikaanipuolueesta on korruptoinut puolueen ja saattanut demokratian todelliseen vaaraan.

Donald Trump on lapsi, jolle kukaan ei ole koskaan asettanut rajoja. Hän uskoo, että hänelle kuuluu kaikki heti. Jos hän ei saa haluamaansa, hän yrittää ottaa sen väkisin, millä keinolla hyvänsä. Nyt, yli seitsemänkymppisenä hän on lapsi aikuisen vaatteissa. Kun golf meni huonosti, pelikaverit yleensä antoivat Trumpin muokata sääntöjä mieleisikseen. Trump on ollut julkisuudessa 1980-luvulta asti. TV-ohjelmia,kiinteistökauppoja, konkursseja, naissotkuja, rakennusprojekteja , kasinobisnestä mafian hallitsemassa Atlantic Cityssä. Hän ajoi isänsä Fred Trumpin perustaman perheyrityksen velkavaikeuksiin ja konkurssin partaalle. Siskot ja veljet antoivat anteeksi, kun hän yritti petkuttaa heiltä isän jättämän kymmenien miljoonien perinnön.

Tasa-arvo ja sosiaaliset normit ovat viime vuosikymmeninä vapautuneet niin Yhdysvalloissa kuin muissa länsimaissa. Naisten asema on parantunut huomattavasti. Seksuaalisten vähemmistöjen asema on muuttunut täysin. Vuonna 2015 korkein oikeus laillisti samaa sukupuolta olevien avioliitot koko maassa. Nämä muutokset heijastavat liberaalia amerikkalaista elämänkatsomusta. Vastapuolena on jyrkkä konservatiivinen perhearvoja korostava elämänasenne. Siihen eivät mahdu homoliitot, abortit eivätkä transsukupuolisuus. Siihen kuuluvat uskonnollisuus, isänmaallisuus ja rajoittamaton aseenkanto-oikeus. Amerikka oli hyvin erilainen maa, kun vapaa aseenkanto-oikeus kirjoitettiin perustuslakiin 1787. Konservatiivisuuteen kuuluu maahanmuuton, monikulttuurisuuden ja rotuvähemmistöjen sosiaalisen nousun vastustaminen.

Vahvasti konservatiivinen Ronald Reagan valittiin presidentiksi vuonna 1980. Hänen johdollaan republikaanit säätivät kaksi verolakia, joiden seurauksena korkein marginaaliveroprosentti putosi 70 prosentista 28 prosenttiin ja taloudellinen eriarvoisuus lähti jyrkkään nousuun. Kohtalokas muutos oli median vastuullisuutta koskevan lain kumoaminen vuonna 1987, mikä johti valheellisen ja härskisti puolueelliseen uutisointiin. Näin alettiin edetä kohti nykytilannetta, jossa ihmiset seuraavat täysin erilaisia uutisia ja näkevät maailman täysin erilaisilla  tavoilla. Mediayhtiöt takovat valtavia voittoja provosoivilla ohjelmilla ja tunteita kuohuttavilla klikkiotsikoilla – negatiivisia asioita korostavien salaisten algoritmien avulla. Näin luodut viholliskuvat jakavat kansan – myös suvut, perheenjäsenet – kahteen toisilleen vihamielisiin leireihin, joiden kanssa ei kompromisseja haeta. Kaksipuoluejärjestelmä käytännössä lukitsee tilanteen, uusia voimakkaita puolueita ei synny.

Kun 2008 Obama voitti vaalit, äärikonservatiiviset republikaanit organisoivat puolueen sisäisen Tea Party – liikkeen, jonka tehtävä oli vastustaa Obanan hallinnon toimia. Uhkaamalla kostolla Trump on saanut otteen koko republikaanipuolueesta, yksilöiden oma rahallinen ja asemallinen etu ajaa yli moraalin, oikeudenmukaisuuden ja reilujen periaatteiden.

Trumpin perhe toimii kuin mafiaperhe. Mafiaperheen pää ei harrasta demokratiaa, vaan hallitsee yksinvaltaisesti. Toimintatapana ovat uhkailu, kiristys ja kosto. Perheenjäsenet palkataan yrityksen tärkeimpiin asemiin, sillä pienestä pitäen sukuun koulutettuina heidän vaitioloonsa voi luottaa. Yhtiön likaiset salaisuudet pysyvät piilossa. Trump vaati ehdotonta lojaalisuutta myös hallinnossaan. Presidenttinä hän nimitti virkoihin lähinnä uskollisia ja anteliaita tukijoitaan, joilta usein puuttui asiantuntemus ko. tehtävään. Kaikki, jotka esittivät Trumpin kannoista eriäviä mielipiteitä, saivat potkut. Kun Trump voitti vaalit vuonna 2016 yhdeksäntoista murhaa tunnustanut Gambinon mafiaperheen Sammy ”The Bull” Gravanokin oli tyytyväinen: ” Amerikka tarvitsee presidentikseen mafioson.”

Saksanjuutalainen politiikan tutkija ja filosofi Hannah Arend kirjoitti: ”Totalitaariset liikkeet vaativat jokaiselta jäseneltään täydellistä, rajatonta, ehdotonta ja peruuttamatonta uskollisuutta. Valtaan päästyään totalitarismi vaihtaa ensiluokkaiset kyvyt typeryksiin, joiden älyn ja luovuuden puute on paras tae heidän lojaalisuudestaan.”

Valehtelevia presidenttejä on ollut ennenkin, mutta Trump valehtelee avoimesti, rutiininomaisesti ja röyhkeästi ilman tunnontuskia. Lisäksi hän osoittaa avointa halveksuntaa objektiivistä totuutta kohtaan. Hän kehuu, ettei tarvitse tietoa ja tutkimusta, koska hänellä on ”street smarts  ja business smarts”, (tuon street smarts voi kääntää vaikka sanalla fiksu tai katu-uskottava ja business smarts on liiketoimintaälyä). Ollessaan presidentti hän vähensi tutkimusrahoituksia ja nimitti virastojen johtoon henkilöitä, joilla ei ollut asiantuntemusta alalta.

Trump esiintyi totuutta halveksivien oikeistomedioiden ohjelmissa ja pilkkasi valtavirtamedioita fake news eli valhemedioiksi. Valheita ja ”vaihtoehtoisia faktoja” jatkuvasti toistamalla ja twiittaamalla hän loi kuvitteellisen rinnakkaistodellisuuden, jossa hänen vastustajansa näyttäytyvät kieroina ja epäpätevinä ja hän itse erehtymättömänä viisaana johtajana, jonka toimet tuottavat uskomattoman mahtavia tuloksia. Trumpin kannattajat uskovat, että vain oikeistomedia kertoo totuuden. Koska he eivät kuuntele tai edes kuule Trumpin totuuden kanssa ristiriitaista tietoa – he kun saavat kaikki uutiset oikeistomedioista – mikään ei horjuta Trump-kannattajien uskoa. Trump-kriittinen tieto ei yksinkertaisesti tavoita heitä.

Totuus vaatii todisteita – faktoja ja tutkimusta – ja säännöissä pysymistä. Valheissa vain mielikuvitus on rajana. Totuuksia on usein vain yksi, valheita voi olla rajaton määrä. Totuus vaatii toimittajalta kuria ja selkärankaa, valheisiin pystyy kuka tahansa.

Trump tietää, että poliittisten ongelmien ratkaisu ei oli tärkeintä, tärkeintä on syyn vierittäminen vastustajien niskaan. Tällä taktiikalla Trump saa hyödyn myös itse aiheuttamistaan ongelmista. Koronaviruksen suhteen hän teki kaikki mahdolliset virheet taudin vähättelystä kaikenlaisten puoskarointilääkkeiden, kuten desinfiointiaineiden suositteluun asti, mutta tätä fanaattiset kannattajat eivät tietenkään ymmärrä. Yli 400000 kuolemaa USA.ssa on kaikkien muiden, kuin silloisen presidentti Trumpin vika heidän mielestään. (Luku 400000 ylitettiin Trumpin presidenttikaudella, kesällä 2022 ylitettiin Wikipedian mukaan USA:ssa miljoona koronakuoleman raja.)  Trump ei ole ainuttakaan kertaa ottanut vastuuta mistään epäonnistumisesta – niitä ei joko ole muka ollut tai joku muu on aina ollut syypää.

Hannah Arendt kirjoittaa: ”Nerona esiintyvän hullun on aina mahdollista mennä täydestä, etenkin jos hän  esittää mielipiteitään horjumattoman vakuuttavasti ja valitsee yhden mielipiteen, josta pitää kiinni vankkumattoman johdonmukaisesti. Tämä lumoaa kuulijat, koska se vapauttaa heidät mielipiteiden kaaoksesta, joita yhteiskunta jatkuvasti luo.”

Demokratia on hidasta ja hankalaa, koska se pyrkii toteuttamaan länsimaisen sivistysyhteiskuntien perusarvoja: avoimmuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Kaikkien ryhmien näkökulmat ja edut pyritään ottamaan huomioon tasa-arvoisesti. Vaihtoehto demokratialle on monissa maissa päätään nostava totalitarismi, missä pieni ryhmä tai yksi henkilö määrittää totuudet ja tekee päätökset kaikkien puolesta. Mielipidetiedustelut osoittavat, että monissa maissa demokratian merkitystä ei enää ymmärretä. Aletaan kaivata vahvoja johtajia 30-luvun Saksan malliin. Moni ei kai tunne historiaa siitä, miksi totalitarismi lopuksi muuttuu varmistettuaan valtansa. Siihen kuuluvat ”vääriä” mielipiteitä esittävien ihmisten katoamiset, aamuöiset pidätykset, murhat, kaikenlainen mielivalta. Lait eivät enää suojaa yksilöä tai omaisuutta. Pääsääntöisesti tie totalitarismiin on yksisuuntainen, demokratiaan palaaminen on yleensä mahdotonta. Se tie on tukittu.

Pienestä pitäen amerikkalaisille opetetaan, että amerikkalainen yhteiskuntajärjestelmä liittovaltioineen, perustuslakeineen ja kaksipuoluejärjestelmineen, on maailman paras. Muita demokratian versioita, kuten eurooppalaistyylistä pääministerivetoista monipuoluesysteemiä ei esitellä edes vertailun vuoksi. Kommunismin ja sosialismin ajatellaan kansan keskuudessa olevan sama asia. Pohjoismaisia hyvinvointivaltiota saatetaan luonnehtia sosialistisiksi tai jopa kommunistisiksi. Pohjana on tietämättömyys ja väärinymmärrys, monet republikaanipoliitikot edistävät tätä näkemystä tarkoituksella. He vastustavat yhteiskunnan sääntelyä ja taloudellista tasa-arvoa edistäviä toimia. Heille lapsiperheiden verohelpotukset, minimipalkan nostaminen ja kansallisen terveysjärjestelmän luominen ovat sosialismia. Muiden maiden historiasta ja yhteiskunnista amerikkalaisten tietämys on vähäistä, sitä ei opeteta koulussa eikä juuri uutisoida televisiossa.

Amerikkalaiset elävät mantereellaan kahden valtameren välissä. Valtaosalle muiden maiden johtajien tai kansalaisten mielipiteet Yhdysvalloista ei voisi vähempää kiinnostaa. Kun Trumpille naurettiin YK:n istunnossa tai häntä paheksuttiin Euroopaassa, se ei herättänyt amerikkalaisissa häpeää, vaan loukkasi heidän itsetuntoaan.

Yllättävältä tuntuu, että Trumpin äänestäjissä on paljon korkeasti koulutettuja, joukossa lääkäreitä ja juristeja. Luulisi, että kannattajat ovat vain tietämättömiä punaniskoja, mutta näin ei ole. Jotkut perustelivat valintaansa sillä, että maahan pitää saada järjestys. Toiset pitivät hyvänä sitä, että Trump lupasi nimittää konservatiivisiä tuomareita – kuten tekikin. Vuoden 2006 vaaleissa valkoisista evankelikeelisista 77 prosenttia äänesti Trumpia. Uskonnollisten piirien kannatusta Trumpille on vaikea ymmärtää, sillä hän ei todellakaan ole uskonnollisuuden esikuva, vaikka onkin kuvauttanut vaalikampanjan aikana itsensä kirkon edessä raamattu kädessä.

Euroopan historia osoittaa, mitä tapahtuu, kun kansalaiset sulkevat silmänsä siltä, mitä poliittinen johto puuhaa. Hannah Arend on kirjoittanut Natsi-Saksasta ”pahan arkipäiväisyydestä”: ”Himmlerin kaikkien aikojen suurimpiin joukkorikoksiin organisoimissa joukkoihmisissä oli enemmän poroporvareita kuin roskaväkeä…Mikään ei ole helpompaa, kuin vain itseään ajattelevien ihmisten moraalin tuhoaminen.”

Trump on leimannut kaikki siirtolaiset rosvoiksi ja raiskaajiksi. Laittomia siirtolaisia arvioidaan USA.ssa olevan vähintään seitsemän miljoonaa. Suurin osa laittomista siirtolaisista on asunut maassa yli kymmenen vuotta, tehneet töitä ja maksaneet veroja. Laittomien siirtolaisten työ on halpaa, sillä työnantaja voi uhata ilmiantaa heidät, jos laittoman alhainen palkka ei kelpaa. Tämä tilanne selittää osittain monien hyödykkeiden ja palveluiden halvat hinnat. Erityisesti maatalous on riippuvainen halvasta tilapäistyövoimasta. Valkoisille amerikkalaisille tilanne luo tunteen rotunsa paremmuudesta, kun palveluammateissa on paljon heikon kielitaidon omaavia ulkomaalaistaustaisia. Trump hyödynsi rotuennakkoluuloja republikaanien äänestysaktivoinnissa. Hän myös rajoitti radikaalisti äänestyspaikkoja siellä, missä mustia asui eniten. Hän toivotti uhkaavasti käyttäytyviä pro-Trump liivijengejä tervetulleiksi ”vartioimaan” vaaliuurnia eli todellisuudessa pelottelemaan äänestäjiä.

Yritykset säästävät myös siten, että esimerkiksi Staples nimisen toimistotarvikkeita myyvän suuren liikeketjun kaikki työntekijät on palkattu osa-aikaisina 39,5 tunnin viikkotyöajalla. Näin firman ei tarvitse kustantaa työntekijöilleen terveysvakuutusta. Firman perustajia on vuoden 2008 presidenttiehdokas Mitt Romney. Monilla matalapalkka-alan työtekijöillä ei ole varaa minkäänlaiseen sairausvakuutukseen. Amerikkalaiset kuitenkin uskovat, että Amerikka on tasa-arvoisten mahdollisuuksien maa: jokainen on oman onnensa seppä ja jos ei pärjää, saa syyttää vain itseään.

USA:n presidentillä on valtavat nimitysvaltuudet. Hän nimttää kaikki hallituksensa ministerit, yleensä oman puolueen jäsenistä. Hän voi halutessaan vaihtaa kaikki suurlähettiläät ja lähes kaikkien liittovaltion laitosten, kuten FBI:n, CIA:n, keskuspankki FED:n ja terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen CDC:n ylimmät johtajat. Vahvistukseen riittää senaatin yksinkertainen enemmistö. Lisäksi, jos presidentin puolueella on senaatissa enemmistö ja hän pystyy sanelemaan puoluetovereilleen, mitä lakialoitteita kongressin tulee tehdä ja miten niistä tulee äänestää, hallitsee presidentti käytännössä myös maansa lainsäädäntöä.

Republikaaneja ärsyttää presidentti Biden, joka ajaa korotusta minimipalkkaan, rikkaaat yksityishenkilöt ja firmat verolle, poliisilaitokset tilille väkivallasta, asefirmat  vastuuseen joukkoampumisista, terveydenhuoltoa, päivähoitoa, lapsilisiä, tasa-arvoa kaikille ihmisryhmille.

Republikaaneille tämä kaikki on myrkkyä: sosialismia ja liiallista puuttumista yhteiskunnan toimintaan. Biden on kiirehtinyt asioita, sillä on todennäköistä, että demokraatit menettävät niukan enemmistönsä senaatissa. Sen tiedämme tästä kirjoituspäivästä (29.10.2022) reilun viikon kuluttua.

Republikaanit valmistautuvat jo vuoden 2024 presidentin vaaleihin. Äänestystä vaikeuttavien lakien lisäksi he ajavat lakimuutoksia, jotka mahdollistaisivat poliittisesti motivoituja uudelleenlaskentoja ja mahdollistaisivat häviön uhatessa vaalituloksen ohittamista ja että osavaltion kongressi valtuutettaisiin valitsemaan valitsijamiehet.

Kaikki edelläkäsitelty on todella surullista. Muistettakoon amerikkalaisten uhraukset ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Erkki Toiviainen kirjoitti joskus: ”Ranskalaiset eivät vieläkään ole antaneet anteeksi sitä, että amerikkalaiset pelastivat heidät kaksi kertaa”. Nyt myös Ukrainassa ollaan totalitarismin pysäyttämisessä paljolti amerikkalaisten aseiden varassa. Mikä paradoksi.

Suosittelen kaikille Outi Papamarcoksen kirjan lukemista. Demokratiaa horjutetaan juuri nyt monissa maissa, monin tavoin. Kirja kertoo analyyttisen tarkasti, kuinka USA:ssa on jouduttu kaltevalle tielle. Samantapainen kehitys  voi tapahtua missä vain – myös Suomessa.

Lähteitä: Wikipedia; Ja sitten tuli Trump, Outi Papamarcos, Tallinnan Raamatutrukikoda 2022

Onko Suomessa hyvä olla – rikollinen?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Perussuomalaiset esittelivät maanantaina 10.10.2022 uuden Kriminaalipoliittisen ohjelmansa. Perussuomalaisten mielestä vakavista rikoksista tulee tuomita tuntuvia rangaistuksia, minkä vuoksi henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomittavia rangaistuksia on kiristettävä. Rikosten paljousalennuksista on luovuttava, ja ehdonalaisen vapauttamisen edellytyksiä on tiukennettava. Vaaralliset vangit on pidettävä lukkojen takana. Ohjelma on varmasti tarpeeseen laadittu ja vastaa suoraan kysyntään, myös tulevien eduskuntavaalienkin osalta, mutta tuomitaanko se maassamme populistisena vaalihankkeena ja vaalien jälkeen valtakuntamme rikollisuuden tilanne pysyy ennallaan tai jopa pahenee vain, koska aiheen otti esille ns. ”väärä puolue”. Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä tulevalla eduskuntakaudella.

Lukemieni yleisöosastokirjoittelujen ja muiden julkaisujen perusteella suomalaisia, kuten itseänikin, on risonut vuosien varrella varsinkin mainitut paljousalennukset rikoksista. Paljousalennukset tässä yhteydessä eivät mahdu kansan ns. oikeustajuun, mutta oikeusoppineet ovat aiheesta tavallisesti toista mieltä. Mitä enemmän rikoksia tehtailet, niin sen paremmin ne voidaan oikeuslaitoksessamme ”niputtaa” ja rikollinen sitten istuu jonkinlaisen osuuden kaikesta tekemästään. Onko todellinen taustasyy paljousalennuksiin yhteiskuntamme tahto parantaa kansalaistensa kaidalla tiellä pysymistä ja sinne paluuta mahdollisimman nopeasti, vai yksinkertaisesti vain taloudelliset tosiseikat? Vankiloiden rakentaminen on kallista puuhaa ja henkilökuntakin aiheuttaa lisää kiinteitä kuluja, jos henkilöitä yleensäkään saadaan palkattua. Jo nyt on pula rikosseuraamuslaitoksen työntekijöistä. Varsinkin vartijan paikkoja on jatkuvasti auki. Onko rikollisuus muuttanut jo niin vahvasti muotoaan, ettei kukaan itsesuojeluvaiston omaava halua ”ristikseen” tai perheensä ”ristiksi” vaikkapa ns. elinkautisvankia, joka kuitenkin vapautuu ennen vartijan itsensä eläköitymistä? Onko lainsäädäntömme ja sen tulkinta muodostunut jo niin ”joustavaksi”, että vangittu rikollinen omaa vartijaansa paremmat oikeudet? Ovatko vankilaolomme jo ennemminkin sisäoppilaitosta muistuttavaa täysihoitolaa verkostoitumismahdollisuuksineen, kun rikollisten säilytystiloja? En tiedä, en ole käynyt istumassa. Monenlaista tarinaa siltä suunnalta kuitenkin kuulemme.

Paljousalennuksesta tähän yhteyteen voisi ottaa vaikkapa seuraavan, eduskunnalle jätetyssä toimenpidealoitteessa (Toimenpidealoite TPA 99/2022 vp) esitetyn esimerkkitapauksen:

Vuonna 2019 alaikäinen tyttö raiskattiin törkeästi Espoossa. Törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on 4—12 vuotta, ja oikeus totesikin, että tekijä tulisi tuomita 5 vuodeksi vankeuteen. Oikeus kuitenkin tuomitsi miehen vankeuteen ainoastaan 2 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi. Lieventäviksi asianhaaroiksi oikeus punnitsi miehen aiemmat tuomiot, mukaan lukien törkeän ryöstön sekä avunannon nuorena henkilönä tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn. Toisin sanoen raiskaaja palkittiin tekemästään ryöstöstä ja avustamastaan pahoinpitelystä kevyemmällä raiskaustuomiolla. Onkohan henkilö tuomion kärsittyään parantanut tapansa vai käynyt saamassa uusia ideoita tuleviin tekemisiinsä muurien sisällä?

Tapaus ei varmasti ole ainoa laatuaan maassamme eikä jääne viimeiseksikään. Suomalainen yhteiskunta on, myös kansainvälistymisensä ansiosta, muutoksessa josta useat suomalaiset ovat huolissaan, eivätkä täysin perusteetta. Valitettavasti tätä kehityssuuntaa ei useiden oikeusoppineidenkaan toimesta suostuta tunnustamaan. Ei se tuomionsa aiemmin istunut rikoksen uusija ole pätkääkään kiinnostunut ennaltaehkäisevästä kasvatuksestaan tai ajan kuluksi vankilassa suorittamistaan opintojen osista, mikäli tätä ei ”saateta” siviilissä työelämään asti ja seurata toteutumia kaidalla polulla pysymisen osalta. Kuka tahansa meistä voi edelleen ja jatkossakin kohdata väkivaltaista käyttäytymistä kaduilla tallaillessaan tai lenkkipoluillaan jolkotellessaan. Kenen tahansa kodissa on voitu pistäytyä hopeita tai tietovälineitä keräilemässä työpäivän aikana. Kuka tahansa meistä itseään tai omaisiaan puolustettuaan voi löytää itsensä syytetyn penkiltä oikeussalista.

Muuttunut oikeuskäytäntömme ja oikeudentajumme ovat valitettavasti johtaneet siihen, että useat meistä ”sulkevat silmänsä” tai kävelevät vain ohi rikollista toimintaa havaitessaan. Emme enää välitä! Poliisi kyllä tutkii kaikkea sille ilmoitettua, mutta millä intensiteetillä ja resurssein? Poliisin ammatissakin on erilaisella osaamis- ja aktiivisuustasolla varustettuja henkilöitä. Voi myös olla, että rikollisen teon estäjästä itsestään tulee oikeuslaitoksemme silmissä ”se suurempi rikollinen”, mitä itse rikollisen teon suorittaja on.

Väkivaltarikoksen uhria ei lohduta yhtään se, että mahdollinen auttaja käveli tilanteessa ohi muualle katsellen ja väkinäisesti vihellellen. Samaista uhria ei lohduta myöskään se, että ehdollisen (ei ehdonalaisen) tuomion saanut henkilö hiippailee edelleenkin työmatkansa varrella, tätä kytäten. Omaisuusrikoksen uhria ei lohduta yhtään se, että kaupasta saa uutta tavaraa rahalla, tai vaikka vakuutusyhtiön rahalla. On paljon esineitä, joihin sisältyy ns. tunnearvoa. Rikoksen uhrilla on myös ajatuksia! Työmatkalla voi joutua ”pälyilemään” useita vuosia kanssakulkijoitaan, uusintarikoksen uhriksi joutumista pelätessään. Omaisuusrikoksen uhri voi joutua pelkäämään useita vuosia kotiin menemistään. Onkohan oven takana joku, uskallanko avata vaatekomeron oven jne. Henkinen pelkotila voi olla mittaamaton ja vaikeuttaa uhrin elämää heikentäen elämisen laatua oleellisesti.

Rikollinen saa tietysti tuomion kiinni jäätyään. Omaisuusrikoksista tavallisesti sakkotuomioita ja joitain minimaalisia korvauksia viemästään. Rikolliselta uhri tuskin saa pois edes rahojaan, ainakaan vaivatta. Rikoksen uhri voi joutua tekemään huomattavasti enemmän työtä saadakseen jotain takaisin, rikollinen sai suoritettua rikoksensa huomattavasti vähemmällä vaivalla. Rikollisen tuomio olikin lisäksi määräaikainen ja uhrin ”tuomio” toistaiseksi voimassa oleva. Valitettavasti, varsinkin omaisuusrikosten, selviämisprosentit ovat huomattavasti alhaisemmalla tasolla, kun vaikkapa parikymmentä vuotta sitten. Onko rikollisuus kasvanut vai tutkinta/tutkintamahdollisuudet heikentyneet? Voihan kyse tietysti olla, kuten tavallista, myös tilastointiin liittyvistä muutoksista. Käsittääkseni ainakaan ns. etnisyyteen perustuvaa rikostilastointia ei saa enää tehdä. Kulttuurieroista johtuen tämän tapaisen tilastoinnin käyttöön ottamisen mahdollisuutta tulisi tarkastella vakavasti. Kulttuurierot eri kulttuureista tulevien osalta eivät kuitenkaan ole mihinkään kadonneet. Eri taustat omaavilla henkilöillä sattuu, juuri taustastaan johtuen, olemaan erilainen käsitys siitä, mikä meillä on rikollista toimintaa ja mikä ei. Tämän todentaaksemme meidän ei tarvitse mennä juurikaan itärajaamme pidemmälle, mikäli sinnekään asti. Voi olla, että todennuspaikaksi riittää lähin ostoskeskus tai Helsingin rautatieaseman ympäristö monikulttuurisine tapoineen ja tapahtumineen.

Etnisyyden perusteella kerätty tieto saattaisi yhteiskunnallisesti olla jopa olla arvokastakin, esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa tarvittavien parantavien toimenpiteiden osalta. Kyseessä ei olisi minkään asteinen rasistinen, vaan tilastollinen toimi. Rikollisten maahan saapumisen ennalta ehkäiseminen voisi myös vapauttaa tarvittavia vankilapaikkoja kantasuomalaisille rötöstelijöillemme sekä poistaa muualta tulevien rötöstelijöiden palauttamistarvetta. Tämä on tärkeää jo senkin vuoksi, että kansainväliset sopimukset estävät meitä suorittamasta rikollisten palauttamista kotimaihinsa. Toisaalta, ainakin liike-elämässä, huonoja sopimuksia voidaan myös uusia.

Kaivelin joutessani myös hieman vanhempia tilastoja aiheesta. Vuodesta 1980 vuoden 2009 loppuun mennessä on vapautettu joko Helsingin hovioikeuden päätöksellä tai presidentin armahduksella kaikkiaan 73 elinkautisvankia. Näistä 16 henkilöä on tehnyt vapautumisensa jälkeen uuden tai uusia rikoksia. Uusimisprosentti näin määriteltynä on 21,9 %. Tämä prosenttiosuus muistuttaa jo parin suurimman puolueemme kannatuslukemia. Kannatuslukemista puhuttaessa näin suurista prosenteista ”hehkutetaan” jo kummasti, asiaa pidetään valtavan hienona ja omia toimia varsin onnistuneina. Pienenä vinkkinä päättäjillemme antaisin, että rikosten suuria uusimisprosentteja ei tulisi pitää onnistumisina, mieluummin päinvastoin.

Kuten mainittu, maailma ja sen myötä rikollisuuskin ovat muutoksissa. Asialle tulisi Suomessakin tehdä ”jotain”. Suomessa ei rikollisella tarvitse hyvä olla, ei edes sosiaalipolitiikan varjolla. Tällä erää ei tarvitse kulkea Ruotsinkaan jalan jäljissä. Olemmehan täälläkin jo törmänneet muualla maailmassa kasvaviin ilmiöihin. Poliitikkoihin on alkanut kohdistua lieviä väkivallan tekoja. Milloin kuristelevat keskenään toisiaan, milloin tuupitaan eduskuntatalon edustalla ja milloin vaalitilaisuuksissa temmotaan puolen litran, tai jopa isommillakin muovipulloilla. Nämäkin vaatimattomat teot voivat jo yllyttää muita heikkopäisiä vastaaviin tai seurauksiltaan vakavampiin suorituksiin. Tekonsa tehtyään hekin sitten pääsevät television ja lehtiemme välityksellä leikkimään oikeussalissa kansainvälisiä tai kotimaisia ”kovia jätkiä” ja ”jengien kingejä”.

Lähteet: perussuomalaiset.fi, rikosseuraamus.fi, is.fi

TAPANI KIMINKINEN ON MYÖS AJATTELIJA

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Varmaan suurin osa suomalaisista tuntee TV:stä maalaislääkäri Kiminkisen rentona ja huumorintajuisena henkilönä, joka varmaan aiheuttaa näppylöitä muille jäykkään virkarooliinsa lukittauneille tohtoreille. Itse pidän Tapsan tyylistä, rentoa huumorintajua ei tässä synkässä ajassa ole koskaan liikaa. Sattumalta käteen osui Kiminkisen kirja ”Liekeissä” ja kirjasta löytyi aivan toisenlainen persoona, syvällinen ja moniin asioihin rohkeasti kantaa ottava. Poimin kirjasta havaintoja, ajatuksia ja oivalluksia, joilla on mielestäni yleistä merkitystä.

Syvä inhimillisyys ja yhteiskunnan rattaista pudonneiden empaattinen ymmärtäminen kulkee läpi Tapani Kiminkisen ajattelun. Kuten hän kirjoittaa: ”Näitä väkivallan, kiusaamisen, pedofilian, avioerojen ja uskottomuuden uhreja tapaa vastaanotoilla, kadun varjoisilla puolilla, mielisairaaloissa sekä kappeleissa.He eivät herätä intohimoja mediassa eivätkä sosiaalitoimistojen luukuilla. Lopputulos näkyy hetken lehtien pikku-uutisissa, mutta taustalla piilevä tarina tulee harvoin kuulluksi.”

Näiden syrjäytyneiden kanssa ei ole sopivaa seurustella. Saarijärven edesmennyt kirkkoherra Paavo Räsänen oli kansanomainen mies. Hänellä oli tapana pelata pajatsoa ja muita pelejä laitapuolen kulkijoiden kanssa, mitä farisealaiset jaksoivat hurskaasti paheksua. Paavo toimi kuitenkin täydellisen oikeassa paikassa. Hänellä oli sähköinen sydämen tahdistin ja hän kutsui itseään sähköpaimeneksi.

Kunnanjohtajan virka on osoittautunut Suomessa monissa kunnissa erittäin raskaaksi ja tuuliseksi. Kun virkamiestä aletaan hiillostaa, luottamusmiehet osoittavat rajatonta kekseliäisyyttä. Samaa innovaatisuutta ei löydy, kun pitäisi kehittää kuntayhteisöä. Kunnanjohtaja voidaan ohittaa täysin, asioista puhutaan ja tiedotetaan – puhelimella, sähköpostilla tai muilla välineillä – kaikille muille paitsi kunnanjohtajalle itselleen. Hiljaisuuttakin voidaan käyttää monipuolisesti, puhutaanhan kuoliaaksi vaikenemisesta. Kun tilanteessa yhdistää kehonkielen ja naamanilmeiden muutokset, voi asianomainen henkilö lukea ympäristöään kuin katekismusta. Paljon voi päätellä siitä, kuka ei sano ja mitä ei sanota. Kunnanjohtajan suoriin tiedusteluihinsa tai kysymyksiin ei vastata. Hän ei ikäänkuin ole olemassa. Näin pantataan tietoa täysin tai osittain. Voi olla, että tätä masinoi vain muutaman hengen ryhmä ja muut myötäilevät – erilaisia kuppikuntia riittää.

Nimettömiä herjauskirjeitä voidaan lähetellä tiedotusvälineille, työpaikoille ja joskus niitä voidaan asetella ilmotustauluille. Nykyaikana nimetön somekirjoittelu on yleistä tai yleisönosastoihin voidaan kirjoitella eri nimimerkeillä ja näin muutaman kaunaisen henkilön mielipide saadaan näyttämään yleiseltä mielipiteeltä. Kokousten torpedointi, vihjailu, ilkeily ja provosoiva käytös voivat myös olla keinoja ahdistaa ja painostaa kunnanjohtajaa. Myös paikallislehti voi jättää kirjoittamatta kunnanjohtajan hankkeista tai ehdotuksista, jotka näin sivuutetaan. Tämän blogin kirjoittajan omana mielipiteenä voi todeta, että tarjolla olevan vallan määrästä riippumatta, valtiaiksi ja moniin virkoihin yleensä hakeutuvat ne, joiden olisi parempi pysyä ihan muissa hommissa. Valtiopäämiesten tasollakaan ei nykymaailmassa ikäviä esimerkkejä puutu.

Eräs pitkän uran tehnyt viranhaltija on todennut, että politiikasta johtuen virkamiehen tekemisiä ei arvioida asialinjalla, vaan hänen asemansa voidaan asettaa vaakalaudalle ennalta varoittamatta ja ilman mitään syytä tai keksityillä syillä. Luottamushenkilön omat intressit menevät kaiken edelle. Yksittäinen virkamies on täysin voimaton tällaisen hyökkäyksen edessä.

Sosiaalityö kunnissa on muuttunut täysin sodanjälkeisistä ajoista. Kun hätä oli suuri lähdettiin vuorokaudenajasta riippumatta kotikäynnille. Rukkaset käteen ja tarpeen vaatiessa ruokittiin karja, lypsettiin lehmät ja virvoiteltiin isäntäväki. Tunnettiin väestön olot, vuorovaikutustaidot ja auttamishalu oli aitoa. Nykyisin ainakin nuoremmilla sosiaalityöntekijöillä on korkeakoulututkinto. Tietämys monimutkaisesta ja pirstaleisesta sosiaaliturvajärjestelmästä on ainakin teoriassa hyvä, mutta käytännössä hahmottamista rajoittaa perinteinen suomalainen reviiriajattelu, jota on etenkin terveydenhuollon ja sosiaalitoimen rajapinnassa. Kiminkinen ihmettelee, miten nämä vuosikautiset rintamalinjat hajotetaan uusissa toimintayksiköissä, joissa asiat pitäisi hoitaa yhteistuumin.

Kateus on yleinen tunne , jota Kiminkinen analysoi luvun verran. Kateus määritellään Wikipediassa mielentilaksi, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, huonommuuden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopuuden tunnetta. Muuten, kuinkahan moni näistä nykynuorista, jotka kaikin keinoin pyrkivät julkisuuteen, ymmärtävät, mitä alkaa vaikka somessa tapahtua, kun julkisuuteen todella pääsee. Edellämainitut kateuden määritelmät sopivat varmaan moniin niistä, jotka purkavat omaa pahaa oloaan tavoilla, jota on äärimmäisen loukkaavaa ja mahdotonta ymmärtää.

Kateus ja mustasukkaisuus ovat toisiaan lähellä olevia tunteita. Epäluuloisuus, menettämisen pelko kateuteen yhdistyen, voivat tulla mieleen kenelle tahansa. Tiedostamaton tuhoava kateus ja vainoharhainen mustasukkaisuus ovat kuin syövän kaltainen tuhoava voima, jolta pitää olla oikeus suojautua. Jos asianomainen ei suostu ongelmaansa myöntämään ja hakeutumaan hoitoon, on sellaisesta suhteesta hankkiuduttava eroon. Mieli on niin raadollinen, että se voi kehittää vahvan mustasukkaisuuden tunteen ilman mitään todellista syytä. Vahvoja tunteita ei voi pakottaa pois, niiden taustoja ja pohjasyitä pitää oppia tuntemaan ja tunnistamaan. Se tie on pitkä ja kivinen.

Kateudesta on vaikea huumoria repiä, mutta persoonallinen näyttelijä Tarmo Manni oli joskus todennut: ”Minulla on niin hyvä asunto, että olen siitä itselleni kateellinen.”

Kiminkinen esitelmöi paljon ja on värikäs, persoonallinen esiintyjä. Ilmeisesti hän on saanut tyylistään myös negatiivistä palautetta, koska käyttää yhden luvun kirjassaan parodioimaan nyky-yhteiskunnan holhoavia ja latistavaan samanlaatuisuuteen pakottavia piirteitä. Suora lainaus: ”Kaikki, mikä rajoittaa tai suoranaisesti estää ihmisten kanssakäymistä ja mutkatonta asioiden hoitamista, on yhteisön syöpä. Jostain käsittämättömästä syystä sääntely nostaa aina aika ajoin päätään – se on vallankäyttöä, yltiönarsismia ja keskimääräiseen pakottavaa erilaisuuden pelkoa, eikä kuulu tasavertaiseen inhimilliseen vuorovaikutukseen. Turhaa virkahenkilömäisyyttä pitää kaikin keinoin vastustaa.”

Otetaan blogin kirjoittajan oma muistelus mutkattomasta asioiden hoidosta aika monen vuosikymmenen takaa. Nyt jo kauan sitten edesmennyt hieno anoppini kertoi omasta nuoruudestaan, kun kunnan ainoa virkalääkäri tuli häntä vastaan kirkonkylän keskustassa. Tuleva anoppini oli tuohon aikaan alle kaksikymmenvuotias nuori nainen ja hänellä oli ihottumaa jaloissa. Kunnianarvoisa mieslääkäri pysäytti hänet kadulla, nosti pitkän hameenhelman ylös ja tarkasteli, oliko ihottuma paranemassa. Näin asia hoitui ilman mutkallista byrokratiaa. Mitähän nykyisin tapahtuisi, jos joku toimisi samoin? Varmaan Iltalehdet repisivät isoja otsikoita ”ahdistelijalääkäristä.”

Hallintolaki määrittelee esteellisyyden rajat. Nyttemmin tulkintaa on laajennettu koskemaan kaikkea julkista esiintymistä. Esitelmien alussa on suositeltavaa esittää omat riippuvuutensa, ettei kuulija tule huomaamattaan manipuloiduksi. Kiminkinen määrittelee: ” Esiintyjän tulee olla puolueeton eunukkitason puskajussi, joka ei tunne himoa eikä varsinkaan intohimoa mihinkään suuntaan. Hänen tulee olla tunteeton, sillä tunteilla on helppo manipuloida. Estradille saapuu syvän hiljaisuuden vallitessa sukupuoleton, haluista, himoista ja tunteista täysin vapaa profeetta, joka ei lähtökohtaisesti kykene manipuloimaan ketään, vaan pitäytyy vallanpitäjien hyväksymään näyttöön perustuvaan tietoon.”

Esitelmöitsijän, kuten opettajankin, persoonallisuus ja esityksen tapa on ratkaisevaa siinä, miten kuulijat jaksavat seurata esitystä ja niin sanotusti pysyä hereillä. Joskus, kun blogin kirjoittajan nuorin tyttär oli vielä tulevan äitinsä masussa, kuuntelimme erittäin rutikuivaa esitystä vauvan hampaiden hoidosta. Tämä kuului osana pakolliseen valmennukseen, jotta isä saisi olla mukana synnytyksessä. Tilannetta piristääkseni tein mielestäni loogisen  kysymyksen, jonka luennoitsija taisi ottaa provokaationa. Hän oli juuri selittänyt, että vauvan ikeniä täytyy alkaa harjata jo ennen ensimmäisten hampaiden esiintuloa. Kysyin: ”Mitä järkeä on alkaa harjata vauvan ikeniä ja  ensimmäisiä hampaita, kun myöhemmin tulee kuitenkin uudet?” Kaikkien kymmenien paikallaolijoiden katseet kääntyivät meihin ja silloinen vaimoni kertoi, että hänen teki mieli ryömiä penkin alle. Luennoiva rouvasihminen veti syvään henkeä ja totesi: ” Vielä tällaistakin kuulee!” Sitten hän alkoi selittää, että tulevien aikuisiän hampaiden kunto ja terveys riippuu siitä, kuinka hyvin ensimmäisiä maitohampaita hoidetaan. Kiitin ja totesin, että asia tuli selväksi.

Juhlapuheissa voidaan antaa yleviä lausuntoja siitä, kuinka lääkärin työssä tärkeitä ovat eettiset ja muut arvot ja ne ratkaisevat enemmän kuin raha. Todellisuudessa opiskelijat ja vastavalmistuneet lääkärit kuppaavat köyhiä kuntia ensisijaisesti osakkaiden etuja palvelevien vuokrafirmojen palkkalistoilla. Työn sisältöhän on se: nopea potilaskontakti, hoidon jatkumattomuus, ei palautetta, ei vastuuta, ei epävarmuuden sietoa, ei valvottuja öitä – siistiä!

Potilaita on monenlaisia, osa hyvinkin vaikeita. Miten kaikki sujuu riippuu spontaanista tunne- ja tilanneälystä, pienestä hymystä, tiedostamattomasta taidosta vaistota tunnetiloja. Ei Kiminkinen ketään halua syyllistää – aina vaan ei onnistu eikä aina jaksa. Hyvässä tilanteessa potilas tuntee itsensä lähes lottovoittajaksi. Jos taas tulee tunne, että vastaanottaja on kuin petolinnun perse, se voi vaikuttaa ja säteillä kauan ja kauas. Hyvin pienestä on joskus kiinni se, miten asiat menevät ja millainen tunne ja kokemus jää päällimmäiseksi.

Terveyserot ovat Suomessa suuret. Naiset elävät keskimäärin lähes seitsemän vuotta miehiä  pidempään. Naimisissa olevat ovat terveempiä. ( En tiedä koskeeko tämä pitkässä hyvässä avosuhteessa olevia.) Korkeasti koulutetut, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset ovat  huomattavasti terveempiä ja elävät pidempään. Länsirannikon ja Ahvenanmaan miehet elävät neljä vuotta pidempään kuin Koillis-Suomen miehet. (Pitäisiköhän tässä nopeasti alkaa harrastaa kuorolaulua ja liittyä Urosmarttoihin?)

Kiminkisen mielestä terveydenhuoltomme toimii liian sairauskeskeisesti:” Asian ydin piilee toisesta ihmisestä välittämisestä ja tasa-arvoiseen elämään tähtäävän yhteiskuntapolitiikan suosimisesta.” Kansanterveys kohenisi parhaiten silloin, kun onnistuttaisiin parantamaan niiden ryhmien terveyttä, joihin ongelmat kasautuvat. Tarvitaan köyhyyden ja syrjäytymisen ennaltaehläisyä, riittävän varhaista puuttumista ongelmiin sekä tervettä ympäristöä ja yhteisöllisyyttä.

Usein tilanne on se, että puoliso pakottaa vastahakoisen miehen lääkäriin. Mies on omasta mielestään terve, vaimon mielestä sairas. Tästä sain omakohtaista kokemusta, kun vaimoni suunnilleen pakotti minut sairaalaan pienen tapaturman jälkeen. Lääkäri tutki röntgenkuvia ja löysi luista  pari hiusmurtumaa. Totesin, että jaha, vaimo oli oikeassa. Lääkäri totesi kuivasti: ”Yleensä he ovat.”

Erilaisuus on erilaiselle vaarallista, sillä se vetää puoleensa muiden pelkoja ja projektion eli psyykkisen puolustusmekanismin. Pienyhteisössä kukaan ei saisi nousta toisten yläpuolelle: tällainen pää pyritään katkaisemaan. (Mikä sekin luulee olevansa).  Siihen kuuluu juoruilu, valheellisen tiedon levittäminen, klikkiytyminen ”nousukasta” vastaan, mielistely ja selän takana puukottaminen. Tähän ajavat tuhoava kateus, omat estot ja lukot, oman identiteetin epävarmuus, kehittymättömyys, ilkeys ja mielenterveyden häiriöt.

Aikoinaan työelämässä törmäsi niin sanottuun auditointiin. Sen pitäisi olla puolueeton prosessi, jossa tutkitaan, täyttääkö organisaatio sille asetetut vaatimukset. Kiminkinen näkee, että työpaikoilla kiertävät laatuinkvisiittorit hakevat poikkeuksia keskimääräisestä – hyvään tai huonoon suuntaan. Ehkä peruskoulun sisäistäneet sukupolvet ovat kyvyttömiä hyväksymään persoonallista erilaisuutta: palvelun pitää olla harmaan tasapaksua, ei liian hyvää eikä liian huonoa. Tässä ajattelussa on  virheellisesti unohdettu, että työtä tehdään parhaimmillaan kohtalaisen luovan vapauden ilmapiirissä vahvasti omalla persoonallisuudella ja sydämellä. Tiukat säännöt, kuiva etäinen ”tasalaatu” ilman inhimmillistä säröä ja poikkeamia, ei oikeasti palvele, vaan työntää papereita ja delegoi. Ihmistä ei oikeasti kohdata.

Itse luulen, että jos olisi mahdollista kloonata muutama tuhat Kiminkistä ja sijoittaa heidät terveydenhoidon organisaatioihin eri puolille maata, asiat sujuisivat nykyistä paremmin, byrokratia vaivaisi vähemmän ja kaikilla olisi hauskempaa.

Jokainen lääkäri on tietenkin yksilö, mutta onneksi niitäkin löytyy, joilla on terve itsetunto ja huumoria. Tyttäreni poni nykäisi muinoin käteni sijoiltaan olkapäästä. Lähisairaalan lääkäri joutui lähettämään minut lähetteellä eteenpäin keskussairaalaan. Olin tietenkin kertonut, miten kaikki tapahtui. Hän kirjoitti lähetteeseen: ” Paini ponin kanssa, voitti.”

Lähde: Liekeissä! Maalaislääkärin Elämänkipinät. Tammi 2010

Vihervasemmiston agenda – autoritäärisuudesta totalitarismiin?

Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen

Suomen sekä Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Venäjän käynnistämä sota vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden. Venäjän julkilausuttuna tavoitteena on muuttaa Euroopan turvallisuusjärjestystä. Valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta, kun Venäjä julkilausuu tavoitteitaan. Milloin se tavoitteisiinsa tulee pääsemään onkin jo aivan toinen tarina. Tähän mennessä pysyvää kehitystä ei juurikaan ole tapahtunut, ei valtiomuodon, hallitsijoiden eikä kansankaan keskuudessa. Jostain syystä nämä palaavat hiemankaan kehityttyään aina juurilleen – tappelemaan ja tappamaan. Korruptoituneelle kansalle kiitos korruptiostanne. Ilman sisäisiä haasteitanne olisitte aikeissanne voineet joskus onnistuakin. Olisiko venäläisten kuitenkin parempi keskittyä jatkossa tavoiteasetantansa muuttamiseen sille tasolle, mihin ovat kykeneviä? Jos näin alkuun saisivat aikaiseksi hyvin ruokitun, vähemmän juotetun ja hieman nykyistä sivistyneemmän kansan sekä hallitsijat. Sen jälkeen voisivat ehkä vähitellen pyrkiä, mahdollisesti jollakin tasolla, hyväksyttynä jäsenenä takaisin kansainväliseen yhteisöön ja yhteistyöhön. Satunnaisesti tapahtuvat sotimiset, aluevaltaamisten yritykset saati kansanmurhat eivät osoita minkään tasoista kehittymistä eikä kyvykkyyttä kansassa tai sen johtajissa.

Valtaosa eurooppalaisten valtioiden kansoista ja näiden johtohahmoista on ymmärtänyt, että kyseinen toimintamalli on voinut olla yleistä ja hyväksyttyä joskus Jaroslav I Viisaan hallitsijakaudella (978–1054), mutta kehittyneempiäkin keinoja kansainväliseen yhteistyöhön on sen jälkeen saatu aikaiseksi. Toki Italia ja Saksa joutuvat vielä hieman empimään nykymuotoista eurooppalaista yhteistyötä, mutta näiden osalta kyse on hieman pienemmästä ”vammasta” nimeltä ehtymätön ahneus. Ei puhuta pahasta, mutta mielellään rahasta. Vähän, kun suomen demarijoukoissakin – toisten ansaitsemasta rahasta.

Tuota raha-asiaa on vuosikymmenien saatossa suomalaisissa demarijoukoissa pyritty naamioimaan erilaisten ”pyhien tarkoitusten”, kuten vappusatasten, tasa-arvoisuuden, nuorisotyöttömyyden poistamisen, pakolaiskiintiöiden kasvattamisen ja monen muun ”hyveen” alle. Hyvinvointiyhteiskunnasta jauhetaan aina vaalipuheissa, mutta rahavirrat jaetaan pääsääntöisesti muuhun, kun oman kansan hyvinvointia edesauttaviin toimiin. Vastikkeeton tai tuottamaton rahan jakaminen koti- tai ulkomaille ei näet juurikaan edesauta hyvinvointiyhteiskuntamme säilymistä saati sen kehittymistä. Mikäli pidempää ”hallitusvastuutrendiä” haluaa kuitenkin tarkastella ja syytöksiä taloudenpidosta tai toimintamalleista toisille pallotella, niin 23.2.1972 lähtien, tähän päivään asti, hallitusvastuuhan on ollut SDP:llä 10 kertaa, Keskustalla 8 kertaa ja Kokoomuksella 2 kertaa. Näyttäisi pitkässä juoksussa pahasti siltä, että oikeammalle kallellaan olevat joutuvat paikkailemaan enemmän vasemmalle suuntautuneiden tai keskellä kaikkea lymyilevien talouteemme aikaansaamia alijäämiä. Paikkailu tarkoittaa poikkeuksetta ansiottomien ja tarpeettomien etujen karsimista ja näistä on sitten paikkaajille hyvä iskeä ”natsi- tai populistileima” otsaan.

Muun maailman pyrkiessä edesauttamaan Ukrainan tuhoamisen lopettamista ja kansainvälisen yhteistyön sekä yhtenäisyyden kasvattamista, on Suomen hallituspuolueiden edustajilla tärkeämpää tekemistä. Pitää kiistellä Twitterissä!

Kun olemme saaneet tottua pääministerimme julkisiin hölmöilyihin ja asiantuntemattomiin ulostuloihin sekä minä-muotoisiin julkilausumiin juhlimistensa, virka-asunnon käyttötarkoituksen, minun hallitukseni toimintakyvyn ja monen muun vastaavan asian osalta, olemme myös saaneet esimakua valtiovaltamme vihervasemmistolaisen hallituksen pyrkimyksestä autoritääriseen johtamiseen. Ymmärrämme kaikki toki sen, että demokraattinen toimintamalli tai johtaminenkaan ei ole aina se tilanteen vaatima tehokkain vaihtoehto, mutta kun kuuleman mukaan oikeusvaltiossa elelemme niin demokraattisella päätöksenteolla voisi edelleen olla sijaa valtioneuvostossammekin.

Viimeksi Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo kritisoi sitä, että lakivaliokunta on päättänyt kuulla translaista transoikeuksia vastustavia tahoja. Varsin venäläisen oloista tekstiä – sopii nykyhetkeen. Onko näiltäkin osin naamiot (tai piippalakit) nyttemmin riisuttu? Mikäli Vasemmistoliiton edustaja on jotain mieltä, niin silloin ei muita kuunnella! Mihinkäs ne asiantuntijat unohtuivat Honkasalolta? Toisaalta, aina ei omat ja samanmieliset asiantuntijatkaan voi olla tavoitettavissa, eivät edes ”ruskeiden kirjekuorien” voimin. Niin toimii johdettava, kun johtajansakin. Jos kyseessä olisi yritys, niin voisimme puhua yrityskulttuurista. Tässä tapauksessa voimme puhua vain vasemmistokulttuurista – tuo mainittu yritys olisikin näillä malleilla jo konkurssissa.

Pitkää aikaa ei ole siitäkään, kun toisinajattelijoita rankaistiin Suomessa, löytyykö näiden pöksyistä kohta Navalnyiltä yli jäänyttä Novitshokia? Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan potilasturvallisuuslakia vastustaneille annettiin eduskuntaryhmän sääntöjen mukaiset rangaistukset. Perivasemmistolaiseen tyyliin rangaistuilla ei kuitenkaan tunnu olevan tietoa rangaistustensa sisällöstä. Olkaamme huoleti, aiheeseen liittyvä kirje Kremlistä lienee jo jossain päin suomalaista postilaitosta sorttauksessa. Kyllä toisinajattelijat rangaistuksensa saavat….. tai ainakin turvapaikan Suomesta.

Vasemmistolaisesta ajattelumallista saa hyvän käsityksen myös oppivelvollisuusuudistuksen keskusteluja seuratessa. Uudistuksen aikataulua arvosteltiin ennakkoon monessa eri yhteydessä. Tämä johtui muun muassa siitä, että samaan aikaan lukioissa tuskailtiin uuden opetussuunnitelman käyttöönoton kanssa. Lisäksi uudistus osui koronaviruspandemian vuoksi keväällä 2020 etäopetusjakson päälle. Andersson itse, sanomansa mukaan, halusi kuitenkin säilyttää uudistuksen aikataulun. Hän pitää päätöstä oikeana. Uudistuksen aika oli nyt, koska se ei ehkä olisi mennyt läpi muulla hallitus­kokoon­panolla, hän sanoo. Jos näin työttömänä ammatillisena opettajana saisin sanoa mielipiteeni uudistuksesta, niin poskelleen meni, mutta ei missään tapauksessa halvalla! En toki julkisesti uskaltaisi asiasta Li:n kanssa olla eri mieltä, sillä sukulaiseni itärajan tuntumassa voisivat joutua vainon kohteeksi tällaisen toisinajattelijan vuoksi, sitä en missään tapauksessa halua.

Yhteistyökykyinen ja ”pullantuoksuinen”, hallituksemme ”äitihahmo” Annika Saarikko peräsi taannoin Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa: “Suomi tarvitsee kestävyyttä ja yhteistyön osaamista nyt enemmän kuin koskaan”. Yhteistyötä hän päätti alkaa rakentamaan muiden puolueiden kanssa julkilausumilla venäläiseen tapaan. Saarikko kuittaili perussuomalaisille ”räjähtävistä lepakoista” ja ”viherhumpasta”. Puheenjohtajatar Saarikko piti hyvin kärkkään puheen, jossa kritisoi muita puolueita ja korosti Keskustan asemaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Monilla muilla on varmasti Saarikosta eriäviä käsityksiä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen malleista. Varsinkin hallituksemme harrastamista rahanjakomalleista. Annikallekin tiedoksi, että ulkomaanmatkoille lähtiessään ei aina ole pakko ottaa perheen kaikkia talousrahoja kukkaroonsa vähäosaisille jaettavaksi. On hyvä, että matkoilta palatessa olisi varaa vielä ruokkia omaakin perhettä. Sähkön hintakin on päässyt jo käsistä eikä kaikki tuulivoimapuistotkaan ole vielä pystyssä. Joitain mäntyjä kylläkin pystyasennosta vielä löytyy, Männyn nilakerroksesta valmistettu pettujauho on pelastanut ihmisiä nälkäkuolemalta aiemminkin, joten siihen tukeutunemme tulevaisuudessakin. Älkää aivan kaikkia kaatako!

Hallitus on kaavaillut kasvattavansa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta 34 prosenttiin, minkä vihreät on arvioinut nostavan polttoaineiden hintaa. Ukrainan takia suunnitelmiin tuli pientä takapakkia, mutta eiköhän jakeluvelvoiteasia ole hoidettu jo 2030 mennessä. Puheenjohtaja Ohisalo on myös julkisesti pohtinut polttoaineveron korottamista, ”jotta liikenteen päästöt saadaan kestävälle tasolle”. Hyvä on Ohisalon puoluetovereidensa kanssa pohtia liikenteen päästöjä ja mahdollisesti puun pienpolttoakin, sillä ammattipohtija otti ja lähti. Ministerin henkilökohtainen erityisavustaja ja vihreiden ministeriryhmän sihteeri Ville Hulkkonen lopetti tehtävässään. Tämä lähti julkisten tiedonvälittäjien kaivaman tiedon mukaan kasvattamaan ympäristötietouttaan ST1:een, yhteiskuntasuhdejohtajaksi lyhyehkön karenssin jälkeen. Karenssinsa aikana Villen lienee hyvä muistella viestintätoimisto Miltonilla saamiaan oppeja, jotta yhteiskunnallisesta roolista paluu bisnesmaailmaan ei olisi liian jyrkkä. Toivottavasti hän poisti Ohisalon numeron kännykästään, ettei tule mitään epäilyjä lobbausrintamilla. Voihan tarvittavan viestittelyn Marian kanssa hoitaa hiljaisuudessa tämän puolison Miika Johanssonin kanssa vaikka Postit -lappusin, sillä hän toimii johtajana St1:n uusiutuvan energian liiketoimintayksikössä ja on myös yhtiön johtoryhmän jäsen. Maria pystyy sittemmin siis käskyttämään suurta pohjoismaista energiayhtiötä näiden askeleissa kohti uusiutuvaa energiaa. Kuten Matti ja Teppokin ovat usein todenneet ”Kaiken takana on nainen”.

Itse olen kaiken ivailuni ja ilkeämielisyyteni takana huolissani johtamisjärjestelmämme viimeaikaisista muutoksista. Valitsemme edelleenkin päätöksentekijämme demokraattisesti, mutta päätöksentekomme valtakunnallisellakin tasolla näyttäisi olevan varsin kaukana demokraattisesta. Näennäisdemokratia näyttäisi kyllä opitun. Kuten jossain aiemmassa tekstissänikin olen tainnut mainita, kyläpolitiikasta on tullut valtakunnan politiikkaa kaikkine ihmeellisine lieveilmiöineen. Päätöksentekomme on jo varsin autoritaarista. Seuraava vaihe lienee totalitarismi. Pyyhitäänkö siinä vaiheessa itärajamme kartalta? Viivytetään vielä hetki sitä raja-aidankin rakentamista, ei tartu pakolaisenkaan lahkeet piikkilankaan eikä putoa sandaalit jalasta.

Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon ero huomataan niiden jo varmistettua valta-asemansa. Autoritaariselle hallitsijalle riittää, että hänen poliittista valtaansa ei uhata, etenkään sisäisesti. Tämän jälkeen autoritaarinen hallinto yleensä vakiintuu jonkinlaiseen pysyvään muotoonsa. Eriävät näkemykset tukahdutetaan, mutta niitä ei pyritä välttämättä omistajineen tuhoamaan. Joitain demokratian piirteitäkin saatetaan sallia. Esimerkiksi vaaleja voidaan nimellisesti järjestää, kunhan ne eivät uhkaa ylimmän valtiojohdon asemaa.

Totalitarismi sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Se kiristää otettaan oman maansa sisällä ja pyrkii laajentumaan sen rajojen yli. Se pyrkii kontrolloimaan ihmiselämän jokaista osa-aluetta koulutuksesta yksityiselämään sekä laajentamaan tätä hallintomallia. Siksi sitä määrittää terrori ja tietty ideologia. Ideologia edellähän olemme menneet jo muutaman vuoden, nuo muut hallintojen väliset, tutkitut eroavaisuudet kulkevat vielä hieman ristikkäin ja sekaisin.

Voinemme vain toivoa, että äänestäjät valveentuvat tai Sauli tekisi tietyllä tavalla ”Putinit”. Jatkaisi omaa virkakauttaan – johonkin asti, ainakin kunnes tolkun ihmiset on saatu omille, ansaitsemilleen paikoille.

Lähteet: julkaisut.valtioneuvosto.fi, is.fi, iltalehti.fi, hs.fi, politiikasta.fi