SISÄLTÖVAROITUS – TÄSTÄ VOI TULLA PAHA MIELI

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Henkinen haurastuminen etenee edelleen ja nyt sitä on alettu torjua sisältövaroituksilla. Kun oikein oivalletaan, edessä on rajaton työmaa. Mielensä voi pahoittaa ja ahdistua vaikka mistä. Jotkut ovat tässä suorastaan monilahjakkuuksia. Mitä enemmän tämän ajan ja menneiden aikojen hirveyksistä yritetään työntää pois mielestä, sitä herkemmiksi tullaan ja sitä enemmän ahdistutaan yhä lisää. Vaikka jotkut asiat ovat pois silmistä, mieli toimii niin vekkulisti, että pois työnnetyt asiat pomppaavat mieleen uudestaan ja uudestaan. Jos näet vaikka sisältövaroituksen ”sisältää raiskauksia”, niin mieli alkaa välittömästi kehittää asiaan liittyviä mielikuvia. Sama toimii, olkoon kyseessä vaikka väkivalta, kidutus, rasismi tai mikä tahansa terveelle mielelle ahdistusta aiheuttava asia. Eli mitä enemmän jotain asiaa yrittää työntää pois mielestä, sitä vaikeampaa sen unohtaminen on. Myös monet tutkimustulokset viittaavat siihen, että sisältövaroitukset eivät vähennä ahdistusta, vaan voivat jopa lisätä sitä.

Todellisuus vain valitettavasti on raakaa ja ahdistavaa. Tämä pätee niin ihmiselämän eri puoliin kuin luontoon. Ihmisten historia on paljolti pelkkää raakuutta ja tappamista. Luonnosta vanha sanonta kuuluu ”syö tai tule syödyksi”. Luontofilmeissä näytetään nykyisin usein , että saalistajaa pakeneva eläin pääsee karkuun. Luulen, että tämä on tietoinen valinta katsojien mielenrauhan varjelemiseksi. Vain harvoin näissä ohjelmissa takaa-ajetusta tulee ateria ja ehkä tämä on hyvä näin. Kun luonto-ohjelmassa kohdataan vain kohtuullinen määrä julmaa todellisuutta, ei tule liian ahdistunut olo. Fiktiiviset elokuvat ovat eri asia. Nykyihminen ikävystyy heti, jos räväkkää toimintaa, tappamista, hakkaamista ja veren roiskumista ei ole muutaman minuutin välein. Asia muuttuu, jos kyse on fiktiosta, tarinasta, jonka on itse valinnut ja jonka tietää olevan näyteltyä.

Nykyisin on olemassa termi ”curling vanhemmat”. Tiedätte urheilulajin, jossa liu’utetaan kivikiekkoa pitkin jäätä ja kiekon edessä juostaan harjat heiluen eli autetaan näin kiven liukua. Tämä on hyvä mielikuva vanhemmista, jotka tekevät kaikkensa varjellakseen lapsiaan mielipahalta ja pettymyksiltä. Tämän menettelyn seurauksena vain kasvaa lapsia, joilla ei ole minkäänlaista sietokykyä kestää mitään elämään kuuluvia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Eräs alakoulun opettaja kertoi havainnollisen esimerkin. Luokka oli jaettu kahteen joukkueeseen. Pelattiin jotain peliä ja eräs hävinneen joukkueen oppilas sai hirveän itkupotku raivarin ja heittäytyi maahan huutamaan, koska oli hävinneessä joukkueessa. Tässä tulee mieleen esimerkiksi se, minkälainen aikuinen kasvaa lapsesta, joka ei kestä pienintäkään vastoinkäymistä tai häviämistä edes leikkimielisessä pelissä. Mihin purkautuu se turhautumisen aiheuttama paha mieli, jota ei ole oppinut käsittelemään? Miten sujuu parisuhde, jossa suhteen alkuvaiheen possunpunaiset unelmat kokevat väistämättä ajoittaisia haaksirikkoja.

Ruotsissa ainakin joissain kouluissa on lopetettu ala-arvoisten numeroiden antaminen kokonaan, niistähän tulisi oppilaalle paha mieli. Kun oppimisvaatimuksia alennetaan ja alennetaan, sekä koulutuksesta päästetään läpi yhä helpommin, seuraa mielenkiintoinen ilmiö. Kouluista ja ammattioppilaitoksista tulee ulos oppilaita, myös meillä Suomessa, jotka eivät hallitse edes matematiikan alkeita tai valmistunut autoasentaja ei osaa öljyjä vaihtaa, kyllä siitäkin pahaa mieltä tulee monille. Erään lehtijutun mukaan monet valmistuneet eivät osaa esimerkiksi laskea, montako laattaa tarvitaan tietynkokoisen huoneen lattiaan. Myös korkotason merkitys vaikka lainan takaisinmaksuun ja rahan hintaan on myös ylivoimainen asia ymmärtää. Eipä ihme, että pikavipit törkeine korkoineen kukoistavat. Miten voi näin heikoilla eväillä hallita elämäänsä?

Lukutaidon ja luetun ymmärtämisen kanssa on myös yhä enemmän ongelmia. Entisaikojen lapio- ja rautakankityöt, joissa ei koulutusta kysytty, ovat nykyään vähissä. Nykyinen työelämä vaatiin juuri niitä ominaisuuksia, joita monilta puuttuu. Somettelu kännykällä heikentää tutkitusta keskittymiskykyä pitkäjännitteiseen toimintaan. Keskustelu kännyköiden käytön sallimisesta koulujen oppitunneilla on omituista ja merkillistä. Eikö ole itsestään selvää, että piippaileva ja monia houkutuksia tarjoava älylaite vie huomion harhateille. Muinaisina aikoina jotkut lukivat oppitunnilla edessä istuvan selän takana Tex Willereitä tai muita sarjakuvia, mutta se ei ollut sallittua ja kiinnijäämisestä seurasi sanktioita. Lapsien ja varhaisnuorten ”itseohjautuvuus”, jota nyt pidetään esillä, ohjaa omaa parastaan ymmärtämättömän kyllä aivan muuhun kuin oppimisen suuntaan. Tosin nykyään kai ajatellaan, että tulee vain pahaa mieltä, jos oppilailta vaaditaan osaamista, kontrollia ja keskittymistä.

Entisaikojen luokalle jättäminen paikkasi kummasti tietoja ja ehkä paransi motivaatiota opiskella. Muistan, kuinka joku kävi muinaisessa keskikoulussa saman luokan kolmeen kertaan. Kyllä olisi varmaan hirveä tragedia nykymittapuulla. Nykyisin peruskoulussa luokalle jättäminen on harvinaista ja edellyttää monenlaista koreografiaa, sovittelua ja tukiopetusta. Vaikea tietää, päästäänkö näin menetellen parempiin tuloksiin. Ainakin PISA- tulokset laskevat jatkuvasti. Sensijaan, että vanhemmat tukisivat lapsiaan oikeasti ja auttaisivat opiskelussa, monet ratkaisevat asian niin, että painostavat opettajaa jopa antamaan parempia arvosanoja. En tiedä, onko opettajilta kysytty, kuinka paha mieli heille tästä – ei niin harvinaisesta – vanhempien menettelystä tulee. On itsellä sen verran kontaktia koulumaailmaan, että tiedän näiden vanhempien tyylin olevan joskus melkoisen päällekäypää uhkauksineen ja valituksineen.

Jonkinverran henkistä epämukavuutta on pakko oppia kestämään. Onnen tavoittelusta tulee jatkuvasti kirjoja, artikkeleita ja ohjelmia. Realismia kehiin, ei onni ole tila, jossa voi lekotella päivästä toiseen. Onnellisen olotilan voi joskus saavuttaa hetkeksi monestakin eri syystä, on voinut saada jonkin vaikean asian tehtyä, joku hankaluus on ratkennut onnellisesti, joskus asia voi liittyä hyviin ihmissuhteisiin ja niin edelleen. Suomalaisen normaalimpi olotila on enemmän tai vähemmän ahdistunut olo. Harvaan asutun maan historia, sodat ja muut rankat koettelemukset painavat meitä sukupolvesta toiseen. Kansainvälisesti katsoen olemme paljolti sosiaalisesti kömpelöitä, epäempaattisia, vieraita pelkääviä, heikkoitsetuntoisia tuppisuita. Asiaa hoidetaan alkoholilla, tupakalla ja aina lisääntyvästi huumeilla.

Pieniä lapsia on varmasti syytä suojata tietyiltä asioilta, tämä on itsestään selvyys. Esimerkkinä omalta kohdalta. Joskus alle kouluikäisenä sain sen aikaisen Jörö-Jukka-kirjasen. Sodanjälkeisessä Suomessa ei osattu kuvitellakaan televisiosta tai sellaisesta lastenlehtien ja -ohjelmien tulvasta, joka vähitellen kehittyi elintason noustessa. Kirja oli siis aarre, jota tutkin tarkasti. Yksi kirjan tarinoista kertoi pojasta, joka varoituksista huolimatta imi peukaloitaan. Paikalle ryntäsi kraatari isoine saksineen ja leikkasi peukalot pois. Veri vain jäi tippumaan peukalon tyngistä. Seuraava tarina kertoi pojista, jotka kielloista huolimatta leikkivät tulitikuilla. He syttyivät tuleen ja jäljelle jäi lapsista vain tuhkakasa, jonka ympärillä äiti ja muut itkivät. Muistelen, että järkytyksestä huolimatta ihmettelin, että kuinka voivat palaa noin perusteellisesti… Tulitikuilla en kyllä senjälkeen koskaan leikkinyt. Vastaavanlaisia tarinoita oli useita. Näin uskottiin ennen varoitusten jäävän parhaiten mieleen, eikä asiassa nähty mitään ongelmaa lasten henkisen kehityksen kannalta. Mainitut alkuperäiset tarinat olivat kotoisin 1800- luvulta.

Kallion esitystaidon lukio on ollut viime aikoina keskustelun kohteena. Lukion opettajat ovat hankalassa tilanteessa, kun oppilaat ovat tehneet listan aiheista, joista pitäisi varoittaa etukäteen tai ilmeisesti jättää kokonaan käsittelemättä, koska ne aiheuttavat heissä ahdistusta ja epämukavia tunteita. Lista vältettävistä tai varoitettavista aiheista:

– kuolema

– ilmastonmuutos

– homofobia

– ahdistavat teemat

– muistisairaus

– veri

– poliittinen sisältö

– eläimiin kohdistuva väkivalta

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja on sanonut sisältövaroituksista näin: ”Turvallisen opetusympäristön pitäisi olla sellainen, ettei nuorten tarvitsisi pelätä tai edes kokea, että oppisisältö on epämukavaa tai ahdistavaa.” Tähän voi sanoa, että hyvää päivää. Aika kapeaksi jäisivät opetussisällöt, jos kaikki se, mikä yhtäkin luokan yksilöä ahdistaisi tai loisi epämukavia tuntemuksia, karsittaisiin pois. Voisikohan draamaa tehdä enää muista aiheista kuin Teletapeista. You Tubesta voi Teletapit palauttaa mieleen.

Kun kauas muistaa, tulee mieleen aika, jolloin opiskelijat halusivat päästä määräämään yliopistojen hallinnosta mies ja ääni periaatteella. Sillä tarkoitettiin kaikkien yliopistoilla työskentelevien ja opiskelevien yhtäläistä ääni- ja vaalikelpoisuutta yliopiston hallinnollisissa elimissä vuosina 1969-1972. Ei onneksi toteutunut. Kautta vuosien on myös puolueiden nuorisijärjestöistä tullut ehdotuksia, jotka emopuolue on hyssytellyt unohduksiin. Radikaalisuus kuuluu nuoruuteen ja kaikenlaisia ajatuksia syntyy, joskus hyviäkin. Aikansa kutakin, elämänkokemus antaa aikaa myöten yleensä realistisempaa ja laajempaa näkökulmaa.

Kallion lukion sisältövaroitusasioita on somekeskusteluissa puitu agressiivisesti ja laajasti, eikä sitä veivausta lie syytä jatkaa. Yhdellä vilkaisulla näkee, että opetustyö ei yksinkertaisesti voi toimia, jos noita listauksen asioita aletaan välttää tai lähestyä varovaisesti kiertoteitä. Eipä jää paljon opetettavaa, jos lähes kaikki elämään liittyvä suljetaan pois. Kallion lukion opettajien kannanotot näyttävät lehtitietojen (esim. HS 23.1.2023, ja useita muita artikkeleja) perusteella olevan äärimmäisen varovaisia ja sovittelevia. Kaipa he kokevat istuvansa ruutitynnyrin päällä.

Asian ikävä puoli on se, että kun keskustelut menevät tunnepuolelle, pelkistetään asioita helposti liikaa. Kyllä vähemmistöt tarvitsevat oikeutensa ja kaikki ihmiset sukupuolesta riippumatta omat ihmisoikeutensa. Yhdysvaltojen kampuksilta alkunsa saaneet termit ”woke tai queer” kattavat valtavan määrän asioita, joita kaikkia pidä automaattisesti tuomita tai luokitella roskaksi perehtymättä asiaan. Ylilyönneiltä ei tietenkään vältytä, kun uudet näkemykset hakevat paikkaansa. Toisaalta monille marginaaliryhmille kysymys on elämästä tai kuolemasta. Tämä näkyy itsemurhatilastoissa niiden kohdalla jotka joutuvat elämään syrjäytyneenä oman poikkeavuutensa vuoksi.

Sisältövaroitukset ovat monimutkainen asia. Eiköhän tärkeintä ole oppia suhteuttamaan asioita niiden historialliseen kontekstiin eli asiayhteyteen ja aikakauden näkemyksiin nähden. Käsitykset siitä, mikä on korrektia nyt ja mikä oli ennen, muuttuvat koko ajan. Minusta vaikka Shakespearen 400 vuoden takainen Romeo ja Julia ei varoitusta tarvitse, ollaan senverran kaukana menneisyydessä. Tai jos pikkupoika juoksee intiaanien sulkapäähine päässä ja muovitomahawki kädessä, en ole heti valmis huutamaan: ” Seis, seis, kultuurista omimista!” Voi kysyä, pitäisikö kaikki vanha kirjallisuus kammata läpi ja muokata nykynäkemysten mukaiseksi. Aika mahdoton ajatus. Parempi tapa mielestäni on kehittää ajattelua, joka auttaa suhteuttamaan asioita. Luin pienenä poikana Robinson Crusoen, enkä tiedä, muutuinko rasistiksi! Ehkä kirjan esipuheeseen voisi lisätä maininnan, että tapahtumat ja asenteet kuvaavat aikaa satojen vuosien takaa.

Yhdestä sisältövaroituksesta voinemme olla yhtä mieltä. Koko Kremlin johtoporukalle voisi pukea T-paidan, jossa olisi teksti ”sisältövaroitus”. Kun Tv:ssä Venäjän ulkoministeri Lavrov avaa suunsa, sitä pitäisi edeltää teksti: ” Varoitus! Kun tämä mies puhuu, kaikki on valhetta.” Hän tekee työtään.

Lähteitä: Wikipedia; HS 23.1.2023 ja useita muita aiheeseen liittyviä artikkeleja.