VENÄLÄISTEN AJATTELU NOIDANKEHÄSSÄ

Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen

Neuvostoliiton romahtamisesta on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta. Ajattelu valtakunnassa on menneistä ajoista muuttunut vähän tai ei ollenkaan. Vuosikymmenien aikana on sitkeästi toistettu samaa tarinaa siitä, kuinka Venäjä on pahantahtoisen lännen piirittämä. Venäjältä yritetään muka ryöstää sen luonnonvarat, manipuloida ja painostaa viatonta Venäjä-rassukkaa, joka haluaa vain rauhaa.

Todellisuudessa Venäjä on täydellinen gansterivaltio, jossa pieni eliitti on ryöstänyt valtion varat omat käyttöönsä ja rikastunut sikamaisesti. On osteltu ulkomailta satojen miljardien arvosta huvipursia, linnoja, kartanoita ja loistoautoja, kalliita huoneistoja Lontoosta. Moskovasta ja Pietarista on rakennettu modernin näköinen, nykyaikainen kaupunki, mutta tavallisen venäläisen elämä syrjäseuduilla ei ole paljon muuttunut 1800- luvulta. Kremlin pieni menneisyyteen tuijottava sisäpiiri haikailee suurvaltahaaveissaan asemaa maailman suurvaltojen tasavertaisena kumppanina. Todellisuudesta Venäjä on heikkenemässä ja murenemassa sisäisesti sekä liukumassa alisteiseen asemaan lähes Kiinan maakunnaksi. Tulevien muutosten aikataulua on mahdoton ennustaa, voi mennä vielä vuosia tai yksi hetki muuttaa kaiken.

Tulevaa on vaikeaa arvioida, koska tietoa on liian vähän. Putin turvaa asemaansa muun muassa monisatatuhatpäisellä kansalliskaartilla, joka on hänen suorassa käskyvallassaan. Lisäksi Venäjällä on Wagnerin palkkasoturijoukon lisäksi monia muita, yritysten, yhtiöiden, oligarkkien ja eri voimaryhmittymien asejoukkoja. Jopa mahtavalla energiayhtiö Gaspromilla on oma palkka-armeijansa. Ehkä sen avulla on tarkoitus pitää maan mittavat energiavarat ”oikeissa käsissä”. Valtataistelua käydään kulisseisa, mutta se on – Winston Churchillin sanoin – kuin bulldogien taistelua maton alla. Vasta lopussa nähdään voittaja.

Yllättävissä tilanteissa on nähty, että presidentti Putin lamaantuu, eikä pysty nopeaan päätöksentekoon. Tämä nähtiin jo silloin, kun sukellusvene Kursk upposi vuonna 2000 ja sen miehistö taisteli elämästään ja yritti kolkuttamalla viestiä, että vielä ollaan elossa, tehkää jotain. Putin lähti lomalle ja vasta päivien kuluttua reagoi ja ilmestyi jukisuuteen. Sama johtajuuden puute näkyi vuonna 2002 Moskovan Duprovkan teatterin panttivankidraamassa ja 2004 Beslanin koulukaappauksen yhteydessä, jossa yli 330 ihmistä, yli puolet lapsia, menetti henkensä. Putin ei selvästi pysty empaattisesti tajuamaan ihmisten tunneliikkeitä dramaattisissa tilanteissa. KGB:n agenttien koulutukseen ei varmaan kuulu empatia, sehän vain haittaisi työtä kentällä.

Kuten Venäjällä asuva Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja , suuresti arvostamani Anna-Lena Lauren kirjoittaa (SK 27, 2023): ”On käsittämätöntä, miten nopeasti korkeasti koulutetut, urbaanit, kielitaitoiset ja matkustaneet ihmiset voivat palata Neuvostoliiton mielenmaisemaan. Ei tarvitse sanoa kuin ’petollinen länsi’, ja kaikki heti ymmärtävät, mistä on kyse. Taas Venäjää on yritetty painostaa tai manipuloida. Venäjäparka on täysin syytön hyökkäyssotaan, jonka se itse aloitti.” Venäjän käyttäytymiseen kuuluu niin sanottu projisointi. Syytetään omista virheistä muita, eli syytetään muita juuri samoista asioista, joita se itse tekee.

Kuten Anna-Lena kirjoitti, on kummallista, kuinka vähän venäläisten matkailu länsimaissa on lisännyt ymmärrystä siitä, miten oikeusvaltio toimii ja miten tiettyjen pelisääntöjen noudattaminen tekee kaikkien elämästä helpompaa ja mukavampaa. Egyptin Punaisen meren rannalla sijaitseva lomakohde Hurghada on venäläisten suosikki lomakohde. Rantalomakohteissa kirjoittamaton sääntö on, että jos tuoli on varattu vaikka jättämällä siihen pyyhe, sitä kunnioitetaan. Venäläiset heittivät pyyhkeet pois ja valtasivat tuolit. Toinen esimerkki: Englannin diplomaattipiireissä ja seurapiireissä ei korttipeleissä koskaan pantu epäilyksen alaiseksi eikä tarkastettu, jos vastapuoli sanoi hänellä olevan parempi käsi vaikka pokerissa. Eräät venäläiset diplomaatit panivat rahoiksi valehtelemalla pelitilanteissa korttinsa. He ilmeisesti pitivät englantilaisia herrasmiessääntöjä typeryytenä. Kun Suomen tavaratalojen parkkipaikat takavuosina täyttyivät venäläisistä autoista, ne aluksi parkkeerattiin miten sattuu, vaikka poikittain ruutuihin. Invamerkkejä ei tietenkään kunnioitettu. Parkkeeraustilanne parani pikkuhiljaa, kun netissä julkaistiin kuvia törkeimmistä tapauksista.

Yksi perusvirhe venäläisten ajattelussa on, että luullaan, jotta muissa maissa kaikki toimii samoin kuin Venäjällä. Tehokas valtiollinen propaganda selittää tämän osittain, mutta kyllä länsi saa myös syyttää itseään. Länsimaiset pankkiirit ja liikemiehet olivat valmiita mihin tahansa kähmintään, kun miljardit virtasivat ulos Venäjältä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Jos minkäänlaista moraalia yleensä oli, se varmaan kätkettiin kassakaapin perälle. Lontoota kutsuttiin sattuvasti Londongradiksi. Oligargit oppivat myös nopeasti hyödyntämään länsimaista oikeusjärjestelmää omissa peleissään – länsimaisten lakimiesten avulla. Hakematta tulee mieleen vanha puujalkavitsi: ”Mikä on neljä lakimiestä Bemarissa järven pohjassa? Vastaus: Hyvä alku!”

Jokainen venäläisten kanssa enemmän tekemisiin joutunut on pakosta huomannut yhteiskunnassa vallitsevat nokkimisjärjestykset. Parempiosaiset ja enemmän valtaa omaavat antavat sen kyllä näkyä. Selitys eriarvoisuuteen lienee Venäjän historiassa. Mongolien ajasta lähtien yhteiskunnan kolmijako oli selvä. Tsaari jumalan asemassa, häntä palvelevat ja hänestä täysin riippuvaiset pajarit ja täysin alistettu tavallinen kansa orjan asemassa. Järjestelmässä selvisi vain nöyrällä ja ovelalla alistumisella. Oligargit ovat nykyajan pajareita, omaisuus ja asema on täysin Kremlin valtiaasta riippuvaista. Oligarkkien ja korkeiden virkamiesten yllättävä kuolleisuus on viime aikoina ollut sen verran suuri, että usko järjestelmään taatusti horjuu pinnan alla. Venäläinen uusin sananlasku: ”Putosi kuin eno veneestä ja oligarkki ikkunasta.”

Se, että venäläiset ovat sallineet yhteiskunnan liukua armottomaan kontrolliin ja pakkovaltaan, jossa väärä sana voi viedä vankilaan, kertoo vuosisatojen lammasmaisen alistumisen ja aivopesun tuloksesta. Jos tietyissä vaiheissa sadattuhannet ihmiset olisivat lähteneet kaduille vastustamaan tiettyjä lakimuutoksia joukolla, tilanne olisi aivan toinen. Juhannuksen tienoilla tapahtunut Jevgeni Viktorovitš Prigožin joukkojen kummallinen marssinäytelmä kohti Moskovaa paljasti jotain yhteiskunnan piilevästä tyytymättömyydestä ja autoritäärisen hallintorakenteen heikkouksista. Vaikutti siltä, että monet suorastaan toivoivat vallavaihtoa. Tosin, jos on valmis vaihtamaan Pirun Belsebuliin, tilanne on varmasti epätoivoinen. Itsevaltaisessa järjestelmässä jokainen tarvitsee selvät ohjeet ylhäältä, ennenkuin tekee mitään. Kun ei tee mitään oma-aloitteisesti, ei tee myöskään itselle vaarallisia virheitä. Tavallisista ihmisistä valtaosa ei halua sekaantua mihinkään, vaan haluaa vain elää omissa oloissaan rauhassa.

Mihail Šiškin on kirjoissaan ja kirjoituksissaan syväluodannut Venäjän historiaa ja kulttuuria armottoman rehellisesti. Hänen mukaansa venäläistä alemmuuskompleksia ei näe, mutta sen tuntee. Esimerkiksi yksikään yritys ei mainosta tuotteitaan tai palveluitaan tyyliin: ”Aitoa venäläistä laatua!”. Se olisi varma tapa karkoittaa asiakkaat. Tämä heijastaa kansan suhdetta itseensä. Heikon itsetunnon korvaa sitäkin mahtavampi patrioottinen ylimielisyys.

Virkakoneisto nöyryyttää kansalaisia joka päivä. Uusrikkaiden rikollisesti hankkima omaisuus ja mielivalta, surkeat eläkkeet, katastrofaalinen terveydenhoito ja voimattomuuden tunne lisäävät tarvetta kompensaatioon ja patrioottinen suuruudenhulluus korvaa päivittäiset nöyryytykset edes osittain. Lahoavien maaseutukaupunkien asukas voi olla ylpeä vain suuresta voitokkaasta isänmaasta. Toukokuun 9. päivän voitonjuhla oli neuvostoajan ihmisille erityisen tärkeä. Orjamaista arkea eläville ihmisille hetki oli merkittävä. Kerrankin he saattoivat riemuita siitä, että olivat voittajia. Muissa maissa toisen maailmansodan loppu on historiaa. Nyky -Venäjällä juhlitaan lähes 80 vuoden takaista voittoa Natsi-Saksasta entistä innokkaammin. Kansanjoukot, joilla ei ole mitään kansalaisoikeuksia, pääsevät kerran vuodessa uhoamaan: ” Olemme voittajakansaa! Voimme tehdä sen uudestaan!”. Šiškinin sanoin: ”Ylpeys venäläisyydestä tursuaa napinrei’istäkin.”

Kaikissa maissa uusien sukupolvien mielikuvitus ei ilmeisesti riitä tajuamaan toimivan oikeusvaltion ja demokratian merkitystä. Kyselyjen mukaan nuoret eivät pidä demokratiaa kovin tärkeänä. Saksassa äärioikeisto saa 20 prosentin kannatuksen. Näinhän se menee, jos ei ole koskaan elänyt nälässä ja puutteessa, ei ymmärrä nälkäisten elämää. Jos ei ole elänyt olosuhteissa, joissa täytyy pelätä virkavaltaa ja ihmisiä haetaan aamuyöstä mielivaltaisesti kotoaan, jonka jälkeen he katoavat, ei tätäkään osaa helposti kuvitella. Kun on riittävän empatiakyvytön, voi vaikka veistellä mauttomia vitsejä kuudesta miljoonasta surmatusta ihmisestä Hitlerin aikana. Tähän tapettujen ryhmään kuului lapsia, naisia, vammaisia, mielenterveysongelmaisia. Suosittelisin näille vitsiniekoille käyntiä Auscwitz- Birkenaun museossa Puolassa.

Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa ja monissa muissakin maissa monet eivät näytä ymmärtävän, mistä Venäjän järjettömässä hyökkäyksessä Ukrainaan on pohjimmiltaan kysymys. Kaikki maailman diktaattorit ja yksinvaltiaat seuraavat tarkoin, voiko raa’alla väkivallalla saavuttaa etuja ja poliittisia tavoitteita. Jos Venäjä saa Ukrainassa ja maailman politiikassa tavoitteitaan läpi nykykeinoin, samat menetelmät otetaan käyttöön monessa muussakin paikassa. Sovittuihin sääntöihin, ihmisoikeuksiin ja demokratiaan perustuva maailmanjärjestys on silloin murtumassa ja olemme askeleen lähempänä sitä maailmaa, jonka monet elokuvantekijät ovat jo kauan sitten mielikuvituksessaan luoneet. Taistelu niukkevista luonnonvaroista, ilmastonmuutos ja kehittyvä aseteknologia luovat mahdollisuuden liukua vähitellen painajaismaiseen maailmaan – Mad-Max helvettiin.

Lähteitä: Wikipedia; SK 23, Anna-Lena Lauren; Sota vai rauha, Mihail Šiškin WSO 2023