Kirjoittanut Kari U. Huuhtanen
Maailmanparantajat ja moraaliposeeraajat Suomessa näyttävät löytäneen uuden ajanviettotavan – rasistioletettujen esiin kaivamisen. Parhaillaan nämä kaivelijat keskittyvät, mielestään yhteiskunnallisesti oleellisiin seikkoihin, kuten joidenkin harvojen julkkisyksilöiden historiallisiin kirjoituksiin ja samaisten julkkisten elämän pilaamiseen. Huomaamme helposti, että juttujen raapustelijoilla ei ole mitään käsitystä yhteiskuntamme tilasta, kehityssuunnasta tai sen muuttamiseen tarvittavista toimista. Myös oma henkilökohtainen riskinkantokyky tuntuu olevan suhteellisen hukassa. Eivät ne kaduillamme pyörivät vajavaiset pyri vahingoittamaan ainoastaan poliitikkoja. Joukoista varmasti jonain päivänä löytyy joku poliitikkofani, joka haluaa idoliaan puolustaa – vaikkapa vesipullolla toimittajia kolkkaamalla. Tuolloin ei taida lehdistömme vaatimasta sananvapaudesta tai lähdesuojasta löytyä suurtakaan apua. On kuitenkin varsin helppoa esiintyä kyläpoliisina ja moraalinvartijana, kun selustasta löytyy suurten mediatalojen tuki ja mahdollisuus levittää kritiikittä sanomaansa kansalle sekä kansainvälisestikin. Ei tarvitse vaivautua jalkaisin ovelta ovelle erilaisia lappuja jakamaan ja saarnojaan kertomaan, kuten jotkut uskonyhdistysten suurlähettiläät taannoin tekivät.
Helsingin Sanomat, Veikkaus, Jussila – Ettekö häpeä?
On hyvin valitettavaa, että nämä moraalinvartijat julkaisuineen saavat vielä osan kansalaisistakin uskomaan ”puolueettomaan” viestintäänsä ja osallistumaan hysteriansa tartuttamiseen omissa vaikutuspiireissään. Sitä olen jossain vaiheessa jäänyt näitä luokattomia julkaisuja lukiessani ihmettelemään, että millä logiikalla median edustajat asiansa eteenpäin viemisessä pyrkivät etenemään ja kohteitaan valitsemaan. Valtaosin logiikkaa ei näytä kirjoitelmissa tai niiden esiin tuomisessa olevan enkä lainkaan ihmettele sitä, että Suomessa on alettu käymään keskustelua median vaikuttamispyrkimyksistä muun muassa poliittiseen päätöksentekoon. Selväksi on tähän mennessä tullut, että mediatalojen ja -henkilöiden historian kaivelutaito ja tutkivan journalismin muisti sekä pitkäjänteisyys ulottuu maksimissaan viimeisen vuosituhannen vaihteeseen. Totaalisen ammattitaidotonta suttujournalismia yksittäisten toimijoiden kustannuksella siis. Kun tiedonvälitykseen liittyvää valta-asemaa tässä muodossa kerran halutaan käyttää, niin eikö olisi vähintään oikeudenmukaista ottaa aiempien tekemisten kaivamisen kohteiksi osallisia kaikista poliittisista puolueista, yritysmaailmasta sekä median ja mediatalojen piiristä ym. Näinhän ei tule tapahtumaan, sillä nykyihmiselle – toimittajillekin – se oma asia on tärkein ja empatiakin on katoavaa kansanomaisuutta.
Vanhan sanonnan mukainen raamatullinen opetus; ”joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä” ei toimisi ainakaan meillä Suomessa. Kyllä maastamme kiviä löytyisi, mutta ei niiden heittämiseen oikeutettuja henkilöitä tai yhteisöjä – ainakaan mediatalojen tai toimittajien keskuudesta. Jos kiveksi tulkittaisiin vaikkapa jokin näistä suttujournalismin tarinoista ja kohteeksi joku rasismiksi tai rasistiseksi oletettu kuunnelma tai kirjoitelma, niin toimittajien sekä muiden hyvesignaloivien moraaliposeeraajien sekä vastaavien loan heittäjien tulisi muistaa vähintään oman palkanmaksajansa historia ja miettiä uudemman kerran, mitä kirjoittelee ja ketä haluaa nolata tai vaientaa. Näin varsinkin, kun oma kritiikinsietokyky liikkuu nollalukemissa ja kyynel tirahtaa välittömästi silmään vasta-argumentointia asiaansa havaitessaan.
Omien ulostulojensa mukaan päätoimittajien yhdistys PTY puolustaa sananvapautta, laadukasta journalismia ja vastuullisen median asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Journalismi on heidän mukaansa tolkun ottamista maailmasta. Sitä varten pitää päästä riittävän lähelle mutta pysyä tarpeeksi kaukana. PTY kuulemma puolustaa kaikessa median ja päätoimittajien riippumattomuutta. No, yhdistystoiminnassahan saa valehdella suut ja silmät täyteen, kunhan ei erehdy erehdyttämään viranomaistahoa.
Väittäisin, että päätoimittajien yhdistys on vain sisäänpäin kääntynyt ammatillinen kokoonpano, joka pyrkii ulostuloistansa huolimatta vaikuttamaan sananvapauden toteutumiseen vain jäsenistönsä osalta sekä rajoittamaan sananvapautta kulloinkin ns. vastapuolekseen tulkitsemaltaan taholta. He myös ovat unohtaneet, että sananvapaudella ei ole alun alkaenkaan tarkoitettu rajoittamatonta oikeutta yhdenkään yksilön (ihmisen) tai yhteisön elämän, työelämän tai toimintamahdollisuuksien pilaamiseen saati kulloinkin ”yleisesti hyväksytystä” ajattelutavasta poikkeavan erimielisen sanomantuottajan vaientamiseen. Sananvapaus ei ole vain median edustajille tarkoitettua ja näiden omalla tavallaan ymmärtämää vapautta, siihen sisältyy myös arvaamattoman suurta vastuuta, jota ei kuitenkaan toimittajien, tällaisten PTY:n kaltaisten pilipaliyhdistysten saati mediatalojen toimesta haluta tai osata kantaa.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella meistä on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Jostain syystä tähän vapauteen pyritään suomalaisen median ja osan poliittisista toimijoistamme toimesta tällä hetkellä vahvasti puuttumaan. Vain samanmielinen on ystäväsi ja muut vaietkoot! Salaliittoteoriat sikseen, mutta ohjataanko kuitenkin mediaamme tällä hetkellä vain ”vasemmalla kädellä”?
Mihin mahtoikaan unohtua tuo PTY:n peräämä vastuullinen ja laadukas journalismi – Helsingin Tehtaankadulleko?
Lähteet: paatoimittajat.fi, ihmisoikeudet.net
Huuhtanen 