Kirjoittaut Asko U. Huuhtanen
Velkaa Suomen valtiolla eli meillä kaikilla riittää ja lisää on pakko ottaa. Orpon hallitus yrittää epätoivoisesti löytää leikkaus- ja säästökohteita. Kaikki ovat yhtä mieltä, että leikata pitää, kunhan ei itseltä. Ankealta näyttää tulevaisuus, vaikka leipää ja lämmintä vielä toistaiseksi useammille riittää. Rahaa maailmassa on ja tarpeen tullen keskupankit määrittävät sitä tyhjästä lisää.
Käytännössä velan ottoa, maksua eli käytännön toimintaa hoitaa valtionkonttori valtiovarainministeriön ohjeiden mukaan. Vuonna 2005 ministeriössä laadittu ohje ”velanhallintastrategia” on edelleen voimassa. Tämän ohjeistuksen mukaan edellytetään käytettävän lyhyitä vaihtuvakorkoisia lainoja. Lainoja siis pyöritetään kohtalaisen nopeasti – maksetaan entistä ja otetaan uutta tilalle senhetkisen korkotason hinnalla. Samalla joudutaan johdannaisten avulla turvaamaan lainanantajan saamiset sen varalta, että korot nousevat lainan juoksuaikana. Käytännössä siis joudutaan tallentamaan selvää rahaa vakuudeksi odottamaan, mitä koroissa tapahtuu.
Onnekkaasti tämä pitkäaikaisten lainojen strateginen menettely oli Suomelle edullinen, kun korot laskivat viitisentoista vuotta putkeen. Vuonna 2020 korot olivat miinuksella -0,4 %. Uskomatonta kyllä lainanottajalle maksettiin siitä, että hän suostui ottamaan velkaa. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa. Nyt seurasi vaihe, jota ei meinaa todeksi uskoa. Valtionvarainministeriö on täynnä kovapalkkaisia huippukoulutettuja henkilöitä. Tunnelma lienee ollut kuin Ruusesen linnassa, kaikki olivat vähintään puoliunessa. Välillä perustettiin työryhmiä kahvia juomaan ja viinereitä syömään, että ”tarttisko tehdä jotain vanhoille ohjeistuksille”. Todettiin ilmeisesti, että mitäpä turhia, hyvinhän tämä menee. Sitäpaitsi asioiden miettiminen on kovaa työtä, pitäisi katsoa mitä maailmalla tapahtuu, rakentaa erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita päätöksen teon pohjaksi. Kivempaa jatkaa entistä lulluttelua mitään tekemättä.
Mitä tapahtui samaan aikaan koko maailmassa? Lainanottajalle siis maksettiin selvää rahaa siitä, että suostuu ottamaan lainaa tai oltiin hyvin lähellä nollakorkoja. Lähes kaikki euromaat Suomea lukuunottamatta lisäsivät kiinteäkorkoisten, pitkäaikaisten osuutta salkuissaan vuosien 2015-2020 välillä. Itävalta esimerkiksi hyödynsi tilannetta ja laski liikkeelle 100-vuotisia velkakirjoja vuosina 2017 ja 2020. Suomen pitkäaikaisemmat joukkovelkakirjat erääntyvät 30 vuoden päästä. Suomi ajoi nollakorkoaikoina täysin eri suuntaan kuin muut valtiot.
Nordnetin rahapodissa #348 Martin Paasi, Miikka Luukkonen ja vieraana toimittaja Alex af Heurlin keskustelivat valtion lainanottostrategioista – sanoisinko värikkäästi. Suosittelen jakson katsomista. Siinä todetaan mm. että kaikki kynnelle kykenevät – vaikka amerikkalaiset asuntosijoittajat, yritykset ja jopa sisämaavaltioiden punaniskaiset farmarit vaihtoivat lainansa mahdollisimman pitkiin. Samoin toimittiin useimmissa maailman maissa. Siis jopa jenkkien punaniskat, joita ei yleensä älyn jättiläisinä pidetä, ymmärsivät sen, mitä VM:n korkeakoulutetut virkamiehet eivät.
Mitä teki Suomi? Kun muut siirsivät lainojaan pitkäaikaisiin, Suomi lähes ainoana maaailman maana jatkoi kuten ennenkin. Esimerkkinä: Suomi sai 2020 pitkäaikaista miljardilainaa miinuskorolla -0,4%. Valtiokonttori kuitenkin muutti tämän rahasammon vaihtuvakorkoiseksi johdannaisten avulla. Epäilen, että maailman pankkien kabineteissa on naurua ja päänpyörittelyä piisannut. Johdannaisilla suojaudutaaan riskeiltä. Kun lainanantaja lainaa muuttuvakorkoisesti rahaa, hän suojautuu johdannaisilla korkomuutoksia vastaan. Korot lähtivät nousuun ja Suomen täytyi lainata SEITSEMÄN MILJARDIA lisää ja tallentaa se lainojen vakuudeksi. Riippuu tulevaisuuden koroista menetetäänkö koko summa tai mahdollisesti enemmän. Jos korot laskevat tulevaisuudessa, osa summasta saadaan takaisin. Seitsemän miljardia on hirveä summa, muistetaan Uniper seikkailujen hinta tai Fortumin nerojen Venäjän oppirahat. Jos Valtiokonttori olisi vain jättänyt vuosina 2020 ja 2021 johdannaissopimukset tekemättä, korkokulut olisivat nyt satoja miljoonia pienemmät.
Aalto-yliopiston työelämän professori Antti Suhonen on todennut mm:
– Tutkimusten mukaan Suomen valtion nykyinen velanhallintastrategian keskeiset perusteet vanhenivat yli kymmenen vuotta sitten. Lyhyet korot lisäsivät valtion velkasalkun riskiä.
Suhosen mukaan käytännössä kaikki suursijoittajat ja pankit päivittivät mallejaan ja oletuksiaan 2010-luvun aikana, kun korot laskivat historiallisen mataliksi. Suomen tänäkin päivänä käytössä oleva velanhallintastrategia on perua 2000-luvun alusta, siis ajalta ennen finanssikriisiä.
Keskuspankit ostivat markkinoilta 2010-luvulla arvopapereita tuhansilla miljardeilla euroilla. Samaan aikaan sääntely pakotti myös pankit ja vakuutusyhtiöt ostamaan markkinoilta huomattavia määriä pitkäaikaisia korkopapereita. Tämä keskuspankkien ja sijoittajien kysyntä painoi pitkät korot ennätyksellisen alas. Markkinat vääntyivät kummalliseen tilanteeseen. Tutkimukset osoittavat korkomarkkinoiden dramaattisen muutoksen 2010 luvulla. Eipä kyllä tule mieleen, että velanotosta olisi ennen palkittu negatiivisillä koroilla, siis maksettu selvää rahaa.
Valtiovarainministeriö julkaisi vuosien kuluessa useita valtion velanhallintaa käsitelleitä työryhmäraportteja. Raporteissa kyllä huomattiin korkojen lasku historiallisen matalaksi. Vuoden 2021 raportissa huomioitiin, kuinka velanhallintastrategia oli tuonut suuret säästöt. Sitä ei pohdittu, mistä näennäinen menestys johtui. Työryhmät toteavat, että perusoletus lyhyiden korkojen edullisuudesta on mielekäs. Sen sijaan menestyksen syitä ei lähdetty pohtimaan.
Antti Suhonen toteaa:
– Markkinoilla ei riitä, että tekee vain tuottoa. Pitää ymmärtää syvällisesti, mistä poikkeukselliset tuotot johtuvat. Jos ei ymmärrä syitä, saattaa ottaa huomaamattaan isoja riskejä.
Kyse on isoista rahoista. Suomen valtionvelka oli syyskuun 2023 lopulla 152 miljardia euroa. Yhden prosenttiyksikön muutos valtion maksamissa korkokuluissa tarkoittaa puoltatoista miljardia euroa vuodessa. On itsestään selvää, että nykytilanteessa nopea velkaantuminen jatkuu.
Suhonen jatkaa kysymykseen siitä ollaanko nyt jälkiviisaita:
-Ei ole kuitenkaan markkinaspekulointia kysyä, jatkuuko korkojen lasku ikuisuuteen ja onko vuosikymmen tai kaksi sitten luotu strategia edelleen sopiva. Markkinatilanteen analyysi on ihan tavanomaista riskienhallintaa. Käytännössä kaikki velkamarkkinoilla toimivat osapuolet joutuivat tarkistamaan toimintaansa ja päivittämään mallejaan 2010-luvun aikana. Markkinat muuttuivat niin erikoisiksi, ettei vanhoilla malleilla ollut enää käyttöä.
Antti Suhonen on ilmeisesti akateeminen herrasmies, joka muotoilee sanottavansa kuivan tyylikkäästi ilman tunneaspektia. Kansanomaisemmin, tai Kekkosen tyyliin voisi todeta, että saatanan tunarit.
Valtiokonttori noudatti ja noudattaa näitä aikojen takaisia ohjeitaan. Strategian mukaan Valtiokonttorin täytyy pitää valtionvelan korkoriski ”valitulla tasolla”. Käytännössä kirjaus tarkoittaa sitä, että Valtiokonttori muuttaa pitkäaikaiset kiinteäkorkoiset lainat suurelta osin vaihtuvakorkoisiksi siitä riippumatta, miten edullisesti Suomi saisi pitkäaikaista lainaa markkinoilta. Koronnousun seurauksena myös Suomen velan koronhoitokustannukset ovat nousseet huomattavasti. Valtionvelan korkokulut vuonna 2023 ovat arviolta 2,3 miljardia euroa. Vielä viime vuonna Suomen valtion korkomenot olivat 840 miljoonaa euroa. Valtiokonttori on määrännyt tarkat tiedot johdannaissopimuksista salaisiksi.
Jos yrittää maalaisjärjellä ymmärtää, miten on näin voitu toimia, pakko todeta, että ei sitä ymmärrä. Viranomaiset siis näyttävät uskovat, että lyhytaikainen laina tulee lainanottajalle useimmiten pitkäaikaista lainaa edullisemmaksi. Tästä herää ajatus: Jos laina on jo ilmaista tai sen otosta maksetaan, millä logiikalla se voi voi olla kalliimpaa, kuin lyhytaikainen muuttuvakorkoinen?
Meidän suomalaisten kannalta on ollut muutamia todella kalliita vuosia. Miljardeja on haaskattu liiketoiminnassa ja nyt nähtävästi sama jatkuu pelkän jumissa olevan ajattelun takia. Huippuvirkamiehenä on Suomessa ilmeisesti hyvä olla. Virka ja edut eivät vaarannu tekemättömyyden tai epäpätevyyden vuoksi, omissa linnoituksissa on hyvä olla monien vallihautojen takana. Kun työtä ei ole liikaa, voi kehitellä aina varalle hyviä ja sopivan sotkuisia selityksiä. Alemmilla virkatasoilla on varmaan paras olla hiljaa, eikä vaarantaa urakehitystä olemalla eri mieltä kuin arvonsa tunteva johtajataso, vaikka näkisi asioiden menevän päin helvettiä.
Kyllä pieni mahdollisuus pitäisi olla siihen, että korkeitakin virkamiehiä voitaisiin panna ääritapauksissa vaihtoon. Nyt olisi oikea aika.
Lähteitä: Wikipedia; HSvisio 17.10. 2023 ja 12.10.2023, Alex af Heurlin; Nordet rahapodi #348
Huuhtanen 