Kirjoittaja Asko U. Huuhtanen
Neuvostoliiton on monille enää hämärä muisto menneisyydestä. Valtavat koppalakit, Kremlin muurilla seisovat muumioita muistuttavat johtajat ja punaliput, joissa oli työkalut nurkassa, tuntuvat vitseiltä menneisyydestä. Vanhemmat muistanevat Suomen radion ”Naapurineljännekset” ja muut kiiltokuvaohjelmat, joissa haastateltiin mallikolhoosin parasta lypsäjää ja kehuttiin maasta taivaaseen, kuinka hienosti kaikki oli Itänaapurissa.
Suuri osa nykyisestä toimittajakunnasta tuskin tuntee syvemmin Neuvostoliiton aikaa ja maan ikiaikaisia toimintatapoja. Sinisilmäisessä lännessä ei ole ymmärretty, että nykyinen Venäjä ja sen tapa toimia on suora jatke Neuvostoliitolle. On kuviteltu – vastoin kaikkia tosiasioita – että Venäjä demokratisoituu ja siitä tulee oikeusvaltio. On kuviteltu, että kaupankäynti ja taloudelliset siteet ”kesyttäisivät” Venäjän autoritaariset laajentumispyrkimykset ja ikiaikaisen vainoharhaisuuden lännen pahoista aikeista tuhota Venäjä ja rosvota sen luonnonvarat. Tämä asenne länsimaita kohtaan pohjautuu paljolti Juri Andropovin aikaan, jolloin hän oli KGB:n johtaja ja lyhyen aikaa NKP:n pääsihteeri ennen kuolemaansa. Lännessä ja myös meillä Suomessa on jouduttu myöntämään, että todella tyhmiä ja sokeita oltiin kaikilla tasoilla, poliitikoista, kulttuurihenkilöistä, opiskelijoista, valtiomiehistä, pankki- ja liikemiespiireistä – sekä tiedotusvälineistä alkaen.
Jos oma ja oman yhteiskunnan ajattelu ja päätöksenteko on pääosin rationaalista, järkiperäistä, on vaikea ymmärtää aivan eri lähtökohdista tapahtuvaa toimintaa. Venäjän todellisuuden muokkausta kuvaa hyvin vanha radio Jerevanin vitsi. Siinä kysyttiin, voiko tulevaisuuttaan ennustaa. Vastaus: ”Se ei ole mikään ongelma, tiedämme tarkoin, millainen tulevaisuus tulee olemaan. Ongelma on menneisyys, se muuttuu koko ajan.” Valtion propagandakoneisto muokkaa historiaa vallanpitäjien haluamaan suuntaan. Oppikirjoja uusitaan, kuvia poistetaan ja manipuloidaan. Historian vainoharhaisesta oman kansan joukkomurhaajasta, Stalinista, tehdään sankaria. Korostetaan Venäjän muinaista suuruuttaa vääristellyillä ja valheellisilla historian tarinoilla. Haluttaisiin laajenta oma valtapiiri jälleen laajuuteen, jota yhä pahemmin taantuva ja teknisesti jälkeenjäävä maa ei yksinkertaisesti pystyisi ylläpitämään. Aikoinaan ovat joutuneet luopumaan siirtomaistaan muun muassa Britannia, Ranska ja Hollanti. Maailma on muuttunut.
Vuosisatojen aikana monet venäläiset kirjailijat ja kulttuurihenkilöt ovat omassa tuotannossaan kylväneet fasismin siemeniä kansan mieleen. Kuvitellaan suuresta tehtävästä Euroopan ja maailman henkisenä pelastajana ”homoeuroopalta”. Ortotodoksikirkko on tässä täysillä mukana vallanpitäjien tukena siunaten aseet ja kansanmurhat. (https://huuhtanen.wordpress.com/2022/06/05/patriarkka-voi-paksusti/#more-2757). Vuosikymmenien propaganda on luonut ihmisten mieliin harhaisen mielikuvan mahtavasta suurvallasta ja sen merkityksestä maailmassa. Ajatus muitten kansojen alistamisen oikeutuksesta hyväksytään laajasti. Venäjän imperialismin näkökannalta ukrainalaiset, jotka itse haluavat valita tiensä, ovat separatisteja. Ilman valtavia luonnonvarojaan Venäjä olisi viidennen luokan banaanivaltio – mutta ilman banaaneja.
Neuvostoliitossa valmistauduttiin sotaan länttä vastaan. Sodan alkamista pidettiin itsestäänselvyytenä. Sotilaiden päällystökoulutuksessa todettiin ”kun sota alkaa”, siis ei sanottu jos. Joka on liikkunut Itä-Euroopan entisissä Neuvostoliiton satelliittivaltioissa niiden viivasuorilla autobaaneilla, ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että tiet oli rakennettu panssarien hyökkäysreiteiksi länteen, kun sota alkaa. Valtion varoista käytettiin niin suuri osa varusteluun, että se korruption ja yleisen tehottomuuden ohella ajoi maan talouden umpikujaan. Neuvostoliiton peruslakiin oli kirjoitettu monia edistyksellisiä kohtia vaikka tasa-arvosta ja luonnonsuojelusta. Ne vain jätettiin täysin huomiotta. Putinin aikana perheväkivalta poistettiin rikoslaista. Kumppania voi hakata niin paljon kuin sattuu huvittamaan, se on perheen sisäinen asia. Feminismiä aatteena suunnitellaan rangaistavaksi ja liitettäväksi rikoslakiin.
Onkohan yleisesti ymmärretty, että yksi Venäjää johtavan roistojoukon tavoite on tasa-arvon romuttaminen osana maan suuruuden palauttamista. Sofi Oksanen kirjoittaa: ”Sisäpolitiikassa Venäjä pyrkii ajamaan naiset pois työelämästä ja vähemmistöt pois näkyvistä. Ukrainassa se käyttää seksuaaliväkivaltaa aseena. Kansainvälisesti se masinoi disinformaatio- ja trollauskampanjoita feministejä ja muita tasa-arvo aktivisteja vastaan ja etsii liittolaisia tasa-arvon ja demokratian vastustajista.”
Tähän voisi lisätä, että Kremlin pahin painajainen on yhteiskunta, jossa on vireää kansalaistoimintaa ja ihmiset ajavat yhdessä oikeuksiaan hallinnon mielivaltaa vastaan. ”Erikoisoperaation ” tarkoitus oli demokraattisen Ukrainan tuhoaminen. Peloteltu ja latistettu kansa on helppo hallita ja pitää kurissa. Maidanin aukion tapahtumat, jossa ammuttiin satoja mielenosoittajia – niin sanottu oranssi vallankumous – Ukrainassa vuonna 2014 oli hälytysmerkki Kremlille. Kansa halusi vaikuttaa politiikan suuntaan eli EU:n kanssa neuvotellun kauppasopimuksen voimaan saattamiseen. Myös alhaiseen elintasoon, korruptioon ja demokratian puutteeseen oli kyllästytty. Kremlissä Maidanin tapahtumat nähtiin lännen manipuloimana, osana suurvaltataistelua ja suurena vaarana Venäjän mahdille.
Entinen KGB on nykyisin nimetty FSB:ksi, mutta oppikirjat ja menettelytavat ovat entisellään. Niihin kuuluvat kiristys, lahjonta, uhkailu ja murhat, ampumisista ja myrkytyksistä ikkunasta tai parvekkeelta putoamisiin, hukkumisiin ja niin edelleen. Niitä on toteutettu ja yritetty härskisti myös muiden valtioiden alueilla, muistetaan Salisbury 2016, Litvinenko 2006, kaksoismurha Saksassa 2009. Krasikov niminen FSB:n agentti ampui georgialaisen turvapaikanhakijan ja entisen tshethseenikomentaja Zelimhan Hangosvilin puistossa keskellä päivää vaimennetulla aseella. Läheskään kaikkea emme tiedä.
Venäjällä ei ole koskaan käyty läpi oman historian pimeitä jaksoja, päinvastoin kuin vaikka Saksassa. On merkillistä, että Stalinin murhakoneiston ja tuhansien vankileirien saariston kokemukset eivät ole siirtyneet ihmisten muistossa sukupolvelta toiselle, vaikka se kosketti lähes kaikkia. Sofi Oksanen toteaa oivaltavasti, että jos saksalaiset suhtautuisivat samalla tavalla Hitleriin kuin venäläiset Staliniin, kaikki olisivat kauhuissaan. Ehkä muistot ovat niin traumaattisia, että ne on vaiettu täysin ja tällä hetkellä on asiasta viisainta olla hiljaa. Stalinin ajan uhrien kohtaloita tutkinut Memorial-järjestö on nykyisin kielletty. Pitkiä vankeustuomioita saa nykyisin herkästi lähes mistä tahansa ”virallisia” totuuksia kritisoivista mielipiteistä. Tarvittaessa syyytteet keksitään.
Raiskauksia, murhia, kidutuksia ja muita sotarikoksia Ukrainassa tekevät henkilöt tietävät olevansa täysin turvassa. Heitä eivät uhkaa oikeustoimet Venäjällä, päinvastoin, he tietävät voivansa palata kotiin suurina, arvostettuina sotasankareina. Venäjä ei myöskään ole valtiona historiansa aikana koskaan joutunut vastuuseen rikoksistaan. Jos se saa tämän sodan seurauksena vaikka muuutaman neliökilometrin Ukrainan maaperää liitettyä lopullisesti itseensä, tämä kerrottaisiin Venäjällä suurena voittona lännestä.
Venäläisten ohjuksien kohteiksi kelpaavat synnytyssairaalat, asemat, kauppakeskukset, kirkot, viljavarastot, asuinrakennukset ja mikä vaan. Tämä on puhdasta kansainvälisissä sopimuksissa kiellettyä terroria, mutta sopimuksista ei Venäjällä ole koskaan välitetty. Venäjän sotilaiden ja heidän kotiväkensä välisiä puheluja on siepattu ja niistä välittyvä viesti on karmea. Raskauksia ja kidutusta kannatetaan ja siihen yllytetään. Ihmiselämällä ei ollut ennen – eikä ole vieläkään – mitään arvoa. Mistä tämä raakuus ja barbaarisuus periytyy, siinä on historiatutkijoille sarkaa kynnettäväksi.
On tietenkin myös niitä venäläisiä, jotka vastustavat nykyhallinnon toimia ja hyökkäyssotaa Ukrainaan. Heitä on suurin joukoin siirtynyt ulkomaille. Joku on verrannut tilannetta siihen, että Venäjällä on nyt yhtä vaikeaa toimia sotaa vastaan kuin jos oltaisiin terroristien pankkivankina. Noin puolet Venäjän kansasta arvioidaan olevan passiivisia. Neljännes kannattaa aktiivisesti sotaa ja neljännes vastustaa -ainakin mielessään.
Joka maasta – myös Suomesta – löytyy laskelmoivia kiipijöitä tai hyödyllisiä idiootteja, putinisteja, joihin propaganda puree ja jotka kääntävät tosiasiat päässään ympäri. Monet firmat ja liikemiehet tekevät kauppaa vaikka itse pirun kanssa, jos se on kannattavaa. Leninin kerrotaan todenneen innokkaasti uuden sosialistisen valtion kanssa kauppaa tekevien ”kapitalistien” toiminnasta: ” Me hirtämme heidät köyteen, jonka he meille myyvät.”
Energiayhtiö Gazprom on yksi ase Putinin sodassa länttä vastaan. Tätä vuorovaikutusta on verrattu susien ja lampaiden suhteeseen. Kun Venäjä ovelasti sitoi läntiset maat, varsinkin Saksan, energiariippuvuuteen itsestään, läntiset poliitikot ja yritysjohtajat oli helppo korruptoida suurella rahalla, pankkien johtokuntapaikoilla, tuottoisilla konsulttisopimuksilla ja niin edelleen, uusien kaasuputkien lobbareiksi ja kannattajiksi. Yksi niljakkaimmista esimerkeistä on Saksan entinen liittokansleri ja edellen Putinin hyvä kaveri, Gerhard Fritz Kurt Schröder. Ilmeisen reipas jäbä, viides vaimo menossa. Paavo Lipponen myös varmisti taloutensa loppuiäkseen Nord Stream lobbarina. Vaikea tietää, uskoiko hän todella asiaan, vai vaikuttivatko muhkeat palkkiot ajatteluun. Lipponen tunnetaan poliitikkona, joka tiesi aina olevansa oikeassa.
On luonnollista ajatella, kun asioita propagandistisesti toistetaan ja toistetaan jatkuvasti, että kyllä niissä jotain perää täytyy olla. Tähän ansaan läntiset tiedotusvälineet ovat menneet kerta toisensa jälkeen. Termillä hybridisota tarkoittaa toimintaa, jossa kaikin keinoin pyritään tiettyyn päämäärään ilman, että täytyisi ryhtyä varsinaisesti sotimaan. On aika lopulta tajuta – myös toimittajien – että Venäjän hybridisota ja tiedon sotkeminen on taitavaa peliä, jossa totuutta ei useimmiten ole vähääkään tai kaikki on käännetty ympäri. Suomeksi sanottuna – anteeksi kansanomainen ilmaisu – se on pääsääntöisesti täyttä paskaa. Sofi Oksanen kertoo esseekirjassaan ” Samaan virtaan – Putinin sota naisia vastaan” selväjärkisen tarkasti, miten ennen Neuvostoliitto ja nyt Venäjä käy informaatiosotaa ja pyrkii vaikuttamaan meidän mieliimme. Valitettavasti usein salakavalasti onnistuen. Karmeaa on myös raiskauksien käyttäminen tietoisena aseena ja yhtenä vaikutuskeinona Kremlin vastustajia ja ukrainalaisia kohtaan. Onkohan missään muussa maassa kuin Venäjällä käytössä termi ”parantava raiskaus”. Se kertoo sivistystasosta tai siis sen täydellisestä puuttumisesta ja tietämättömyydestä.
Otsikon viittaus toimittajille tarkoittaa, että myös nykysukupolvien olisi aika perehtyä Venäjän ja Neuvostoliiton trollaukseen ja valheellisen tiedon, disinformaation levittämisen menetelmiin, ettei edelleen mentäisi niin sanotusti halpaan ja levitettäisi itse vääriä viestejä. Natsi- ja fasistiretoriikassa on nyt Venäjän taholta sotkettu perusteellisesti puurot ja vellit. Kansanedustaja Ben Zyskowicz teki asiallisen rinnastuksen, kun suurimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi vuonna 2022. Hän rinnasti Putinin, Hitlerin ja Stalinin toisiinsa ja mielestäni johdonmukaisilla perusteluilla. Mistähän se todellinen fasismi löytyy?
Asian läheltä https://huuhtanen.wordpress.com/2023/05/18/venajasta-ei-tule-koskaan-demokratiaa/
Lähteitä: Wikipedia; Yle Areena Kulttuuriykkönen, Sofi Oksasen haastattelu 4.10.2023; Mihail Siskin, Sota vai rauha, WSO 2022; Gazsprom, Yle areena, Venäjän kaasuansa osat I ja II ; Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, Martti J. Kari ja Antero Holmila, Docendo 2023
Huuhtanen 