Kirjoittanut Asko U. Huuhtanen
Maailman sekava tilanne koronoineen ja Venäjän mielipuolisine sotineen on työntänyt maailman ympäristön tilaa koskevan keskustelun lähes näkymättömiin. Esimerkkinä vaikka maailman ympäristöjärjestön tuorein raportti huhtikuulta 2022. Raportin pitäisi hätkähdyttää jokaista ajattelemaan pystyvää ihmistä. Luonnon kiihtyvä lajikato, muuttuva ilmasto kaikkine vaikutuksineen, hupenevat luonnonvarat, tämä kaikki pitäisi jo saada päätöksenteon reunaehtoihin mukaan. Löytyy jo tuhansia pätevästi tehtyjä, vertaisarvioituja tutkimuksia siitä, että ihmislaji pystyy muuttamaan ja on jo radikaalisti muuttanut koko Maa-planeetan olosuhteita. Jokainen iäkkäämpi muistaa miten nykyilmasto on erilainen kuin 50-70 vuotta sitten. Luonnon ehdoilla elävät kansat, kuten inuiitit Grönlannissa, kertovat myös karua tarinaa muuttuneista olosuhteista.
Ihmiskunnan vaellusta epävarmaan tulevaisuuteen on arvailtu monin tarinoin. On dystooppisia eli kauhukuvia maalailevia tarinoita ja elokuvia, sekä jokunen myös valoisia tulevaisuuden näkymiä esittävä. Vuosia sitten yleisradiossa joku kuvasi matkaamme tulevaisuuteen vertauksella, jonka perusajatus jäi mieleen. Valitettavasti minulla ei ole mitään tietoa, kuka laati tämän nerokkaan metaforan, vertauskuvan, eikä tekijä selviä googlettamallakaan. Kerron tämän mieleeni juuttuneen tarinan niin kuin sen muistan. Mielestäni se ansaitsee tulla kerrotuksi myös juuri tässä ajassa.
”Olemme junassa matkalla tulevaisuuteen, me kaikki. Osa meistä teollisuusmaiden asukkaista matkustaa ensimmäisen luokan vaunussa. Hillitty palveluskunta toimii tehokkaasti ja kohteliaasti valmiina huomioimaan ja täyttämään pienimmätkin oikkumme. Syömme huippuhyvää ja terveellistä ruokaa, löytyy kaviaaria, tryffeleitä ja rajattomasti muita ruokalajeja, hyviä viinejä, kalliita konjakkeja, viskejä ja eksoottisia hedelmiä. Osa ruuasta heitetään pois, jos se ei ole meistä riittävän hyvää tai ei muuten satu maistumaan juuri sillä hetkellä. Pukeudumme viimeisen muodin mukaan, vaihdamme vaatteita vähän väliä, joskus heitämme pois jotain jo yhden käyttökerran jälkeen. Meillä on huippuhyvä terveydenhuolto, tarvittaessa saamme erikoislääkkeitä tai kalliin leikkauksen, jos vaikka nivelemme vaatii korjausta tai piilevä syöpä löytyy elimistöstä. Tasokas orkesteri soittaa hillittyä viihdemusiikkia. Avara hyttimme on aistikkaasti kalustettu, seinillä on arvokasta taidetta, ilmastointi pitää lämpötilan juuri sopivana. Sänky on pehmeän mukava ja sitä voi säätää sähköisesti eri asentoihin. Käyttäytymisemme on hillittyä, mutta oma arvo tiedostetaan, palveluskuntaa ei kiitellä eikä juuri huomioida. Ihmisiä luokitteleva arvojärjestelmä on syntynyt kuin itsestään. Tiedämme olevamme parempia kuin huonommin menestyneet, olemme mielestämme ansainneet kaiken omalla kyvykkyydellä ja ahkeruudella. Tyyliä korostetaan kalliilla koruilla, kelloilla, merkkilaukuilla ja tietyillä vaatemerkeillä.
Osa teollisuusmaiden asukkaista matkustaa toisen luokan vaunussa. Ruokaa on riittäväsi useimmille, mutta se on halvalla massatuotettua, usein epäterveellistä ja lihottavaa liian sokerin ja rasvan takia. Ylipaino on yleistä ja samoin monet terveysongelmat. Viihteenä on enimmäkseen ihmisten alhaisimpiin vaistoihin vetoavia tosi-tv ohjelmia, joissa vähäpukeiset nuorehkot ihmiset juonittelevat toisiaan vastaan ja juovat usein liikaa, sekoilevat seksissä keskenään ja nolaavat itsensä tunnekontrollin pettäessä. Tähän ohjelmien tuottajat juuri pyrkivät ja ohjailevat tapahtumia alkoholin ja rahapalkintojen avulla – mitä enemmän sekoilua ja tunnekuohua, sitä enemmän katsojia.
Myös kaikenlaiset veriset väkivaltaohjelmat ovat valtavirtaa. Koska ihmiset ovat yhä lyhytjännitteisempiä, elokuvien toimintarymistely ja veren roiskumien alkaa jo ensi minuuteilla. Kukaan ei enää jaksa seurata hiljalleen kehittyvää tarinaa, toiminnan pitää alkaa heti. Tupakointi, alkoholin ja huumeiden käyttö on yleistä. Elämällä ei ole muuta tarkoitusta kuin hetkellinen nautinto ja julkisuuden tavoittelu, jonka eteen ollaan valmiita tekemään mitä vain. Myös menestyvistä rikollisista ollaan kiinnostuneita, heitä haastatellaan ja lehdet ovat täynnä kuvia heidän ylellisestä elämästään ja näyttävistä nais- tai miesystävistä. Näin heistä on tullut monille roolimalleja ja esikuvia – tämä pätee etenkin nuoriin.
Kaikkea tiedettä ja asiantuntijoita epäillään. Mihinkään ei jakseta paneutua pitkäjännitteisesti. Uutisten seuraaminen on hyppimistä huomiota hakevien otsikoiden perässä. Monet uskovat, että kaiken takana on suuri juutalaisten ja rikkaiden salaliitto, joka ohjailee mailmaa omien hämärien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Omia harhaisia luuloja ilman asioihin perehtymistä pidetään todempina, kuin koko elämänsä tutkimustyötä tehneiden tutkijoiden työtä. Henkinen kasvu on tuntematon käsite, jotain käsittämätöntä höpötystä. Sivistys ja kulttuuri ovat vain outoja sanoja vailla merkitystä ja sisältöä. Yleinen ajattelu lähestyy nihilismiä, jossa ei ole mitään yleisesti hyväksyttyjä arvo- tai moraalikäsityksiä. Lapset ovat lähes heitteillä henkisesti, kun vanhemmat kokevat heidät lähinnä rasitteeksi ja esteeksi omien narsististen halujensa tyydyttämisessä. Lapset purkavat henkistä pahaa oloaan järjettömään väkivaltaan ja sekoiluun huumeiden ja alkoholin kanssa.
Kolmannessa luokassa matkustaa suurin osa kehitysmaiden asukkaista. Osa elää nälkärajalla vailla toivoa paremmasta. Sairauksia ei voida hoitaa, lääkäreitä, hoitohenkilökuntaa on liian vähän, lääkkeitä ei ole vara ostaa. Loiset ja monet muut sairaudet ovat yleisiä. Tietotaso ja koulutus on heikkoa tai olematonta, pelätään etenkin rokotuksia. Järjettömät huhut kiertävät ja turvaudutaan taikauskoon ja noituuteen. Vaunussa on välillä tukahduttavan kuumaa, välillä jäätävän kylmää. Vettä tulee vain ajoittain ja se on lähes juomakelvotonta. Kaikki energia menee päivittäisen ravinnon hankkimiseen, silti on usein mentävä nukkumaan nälkäisenä. Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ei asettaa tavoitteita. Jokainen päivä on voimien äärirajoilla ponnistelua. Vahvimmat ja röyhkeimmät terrorisoivat heikompia ja käyttävät heitä hyväksi monin tavoin. Luottamusta tulevaisuuteen, yhteiskuntaan tai muihin ihmisiin ei ole.
Veturissa loppuun uupunut, kalpea miehistö yrittää pitää junan vauhdissa. Määräysten mukaan vauhtia on nostettava joka kuukausi. Kuljettajat ja hiiliä veturin tulipesään mättävät lämmittäjät ovat jaksamisen rajoilla, laihtuneina ja väsyneinä. Heillä ei ole vaihtoehtoa, määräyksiä ja normeja on noudatettava.
Useimmilla on hämärä tieto ja aavistus siitä, että edessä on vuoristoseutu ja aina heikkokuntoisemmaksi muuttuva rata. Siellä voi olla vuorilta radalle valuneita maanvyöryjä ja kiviä. Tulvat ovat voineet viedä radan sillat mennessään. Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa matkan tarkoituksesta. Ei tiedetä myöskään, miksi junaa ei voi hidastaa tai pysäyttää. Kaikille on itsestään selvää, että matkaa on jatkettava kiihtyvällä nopeudella. Ensimmäisen luokan vaunussa ei montaa ajatusta uhrata sille, mitä ehkä on edessäpäin. Elämä on mukavaa ja nautinnollista. Jos joku erehtyy puhumaan mahdollisista tulevaisuuden ongelmista, hänet hiljennetään ja leimataan ilonpilaajaksi ja ääliöksi. Kaikkihan on hyvin, elämä on ihanaa! Kyllä tiedemiehet ratkaisevat kaikki ongelmat, jos mitään vakavia ongelmia edes on.
Tiedemiesten ja tutkijoiden vaunussa pohditaan ja tehdään ankarasti töitä. Keskustelujen, palaverien ja monien vaiheiden jälkeen on päädytty lähes yksimieliseen ratkaisuun. On päätetty, että junaan on kehitettävä siivet. Tehtävä on vaikea, mutta muutakaan ratkaisua ei keksitä. On päästävä lentoon, ennenkuin saavutaan vaaralliselle ja tuntemattomalle vuoristoalueelle.”
Lähde: Tuntemattoman kirjoittajan novelli yleisradiossa ehkä parikymmentä vuotta sitten. Jos joku tietää alkuperäisen tekijän olisin kiitollinen tiedosta. Blogin lopussa on palaute osio.
Huuhtanen 